Melkein ulkomailla

Tein laumani kanssa uuden aluevaltauksen, kun käväisin tässä eräänä viikonloppuna ulkomailla. Tai ainakin siltä tuntui, koska sinne paikkaan piti mennä isolla laivalla ja siellä puhuttiin ruotsia. Paikan nimi oli Ahvenanmaa eli Åland, kuten paikalliset sanovat.

Meillä oli oma mökki Degersandissa Eckerössä. Mökin taso oli mielestäni kiitettävä. Terassikin oli riittävän iso ja siitä pääsi suoraan metsään pissalle.

Mökin lähellä oli myös upea hiekkaranta, jossa menimme isännän kanssa uimaan. Aallot olivat niin korkeat että ne löivät pään yli.

Kävimme ennen kotiinpaluuta luontopolulla kävelyllä ja tietenkin halusimme kokeilla myös Eckerön pohjoisrannan vettä.

 Laivassa meillä oli tietenkin oma hytti sekä meno- että paluumatkalla.

Valitettavasti hytissä ei ollut kuin kaksi sänkyä, joten jouduimme Rekun kanssa huolimaan myös pennun samaan sänkyyn. (Pitäähän isäntäväelläkin olla tilaa levähtää jossain.)

Meistä tuli turkulaisia

Elämässäni on tapahtunut taas suuria muutoksia: olen muuttanut Turkuun. Rekku ja minä lähdimme hoitoon muutamaksi päiväksi, ja kun meidät palautettiin isäntäväelle, olikin koti muuttanut uuteen paikkaan. Kaikki tutut tavarat ja lelut olivat uudessa paikassa. Uudessa kodissa oli tietysti myös Sipi, joka alistui minulle pissaamalla lattialle kun näimme pitkän tauon jälkeen. Sipiä ei voitu laittaa hoitoon muuton ajaksi, kun se on vielä niin villi.
Täällä Turussa on ihan kivaa. Metsälenkit on osittain jo tuttuja, kun olemme vierailleet täällä. Rekku on viettänyt paljonkin aikaa kesällä isännän kanssa näitä polkuja tallaillen.

Tällä viikolla isäntäväki lähti reissuun ja me menimme koirahoitolaan. Hoitolassa oli ihan kivaa, mehän olemme olleet siellä ennenkin.
Isäntä bongasi Kokkolassa erään sivuprojektini: Villan koulun. Siellä koulutan kurittomia lapsia, jotta niistä tulisi yhtä hyväkäytöksisiä kuin itsestäni on tullut. Sipin olisi syytä mennä sinne vaihto-oppilaaksi muutamaksi vuodeksi.

Kuhankuonon vaellus

Viime viikonloppuna kävimme taas Kuhankuonolla vaeltamassa. Sipille se oli ensimmäinen vaellus, jossa yövytään laavulla. Rekku ja minä olemme jo vanhoja tekijöitä. Niinpä me saimme olla vapaina laavulla, mutta Sipi joutui olemaan kytkettynä 15 metrin jälkiliinaan. Sipin yöllisen tutkimusretken aikana jälkiliina kiertyi puiden ja kantojen ympärille niin, että isäntä joutui nousemaan selvittämään sotkua. Sitten Sipi osasikin olla vähän rauhallisemmin loppuyön.
Sää oli aivan loistava ja metsä niin kuiva, että juotavaa ei meinannut löytyä. Menimmekin muutamaan otteeseen erikseen järven rantaan juomaan ja tietenkin uimaan. Kuivuudessa on se hyvä puoli, että metsässä ei ollut juuri ollenkaan hyttysiä.
20 kilometrin kävelyn loppupuolella minä ja Rekku tyydyimme kulkemaan isännän perässä polkua pitkin ja Sipinkin säntäily vähentyi.

Kotona saimme extraisot annokset ruokaa jonka jälkeen muutuimme taljoiksi.

Kannolle kannustetut

Me saamme aina palkinnon, jos hyppäämme kannolle tai kivelle sopivassa kohtaa. Siksi usein lenkillä ryntäämme jo etukäteen niille tietyille kiville ja kannoille, joista palkinnon on aikaisemmin saanut. Joskus myös kokeilemme hypätä kokonaan uusien kivien päälle, josko niidenkin päälle hyppääminen olisi herkun arvoinen suoritus.

Joskus on, joskus ei. Mutta aina välillä kiven tai kannon päällä meinaa tulla ahdasta, koska ainakin Sipin ja minun on päästävä ensimmäiseksi!

(Kuva on vähän tärähtänyt, mutta niin ovat kuvattavat kohteetkin.)

Hoidossa

Isäntäväki halusi jostain kumman syystä välillä koiravapaata. Luulen, että ne lähtivät jonnekin pyöräilemään, sillä ne huolsivat inhottavia kilpapyöriään ennen lähtöä. Joka tapauksessa isäntäväen koiravapaa tarkoittaa, että minut, Rekku ja Sipi viedään hoitoon. Eikä se mitään haittaa: olemme olleet hoidossa monta kertaa eri paikoissa, ja olemme aina viihtyneet hyvin ja tulleet toimeen erilaisten ihmisten ja koirien kanssa. Itse asiassa hoidossa käyminen toisinaan on ihan mukavaa. Tällä kertaa saimme tutustua uuteen paikkaan nimeltä Haukkumäki. Nimestään huolimatta tässäkään paikassa ei ollut mitään haukkumista, vaan saimme siellä oikein hyvää hoitoa. Varsinkin Rekku ystävystyi hoitotädin kanssa nopeasti. Sipi sen sijaan ei oikein osannut olla kuin kotonaan, vaan vähän jännitti uutta ympäristöä (ja hyvä niin). Minähän tunnetusti sopeudun joka paikkaan ja olen cooliainen tilanteessa kuin tilanteessa.

Ai niin, se Haukkumäen nimi johtuu tietenkin niistä kaikista muista koirista joita siellä oli hoidettavana. Ne nimittäin haukkuivat yhtä mittaa, kun minun laumani oli hoitotädin mielestä hämmästyttävän hiljainen.

Sipin taiteilijaura

Sipi on ryhtynyt taiteilijaksi. Tai voiko nyt graffitteja taiteeksi kutsua. Ensimmäinen iso työ on esillä Tampereen Multisillassa, tässä poseeraamme sen edessä. Sipuli on aika itserakas, kuten kuvasta näkyy.

1-vuotias Sipi!

Pallero on jo vuoden vanha! Onnittelen "pikku-siskoani" Sipiä tänään, onhan hän aika kiva kaveri. Näin komea pienestä riiviöstä on kasvanut.

Onnea myös Sipin sisaruksille Pihkalle, Injalle, Kertulle, Kuutille, Leeville ja Maxille.

Bertta 10 vuotta

Tänään juhlimme ystäväämme Berttaa. Hän täyttää kokonaiset 10 vuotta! Hurraa!! Olen tuntenut Bertan melkein aina, suunnilleen siitä asti kun muutin pentulaatikosta Vantaalta isäntäväen luokse.
Minun ja Bertan suhde on ollut myrskyisä. Kun olin pentu, hurmasin Bertan ja meillä oli niin mukavaa. Ihailin Bertan suurta egoa ja hirmuisen isoja hampaita. Bertta opetti minua kunnioittamaan vanhempia narttuja.
Tulemme ihan hyvin toimeen keskenämme - suurimmaksi osaksi. Välillä tulee vähän sanomista, esimerkiksi leluista tai kepeistä. Kerran otimme yhteen oikein kunnolla, kun minulla oli vähän ajatukset sekaisin Sipin suhteen.
Tänään lähetetään paljon onnitteluja ja iloisia ajatuksia Bertalle! 10 vuotta saksanpaimenkoiralle on kunnioitettava ikä.

Bertta lempipaikallaan - omassa pihassa. 

Kuvat on otettu viime syksynä. 

Kurittomat

Sipi on ihan kauhean kuriton kakara sille päälle sattuessaan. Se ei kuule eikä näe mitään, viilettää vaan pää viidentenä jalkana kauheaa vauhtia eteenpäin. Turha sille on huudella, kun ei se ota kuuleviin korviinsa. Joskus minulle käy niin, että lähden mukaan Sipin hömpötyksiin. Silloin me yhdessä juoksemme villeinä ja vapaina, emmekä välitä isäntäväestä tuon taivaallista. Mikä voisi olla parempaa kuin metsässä kirmaaminen (tai joskus pyörätiellä tai muussa sopimattomassa paikassa)? Kurittomuudesta seuraa tietysti satikutia, mikä on tylsää. Ihmiset eivät vaan ymmärrä hyvän päälle.

Sattuu toisaalta välillä niinkin, että tottelemme hämmästyttävän hyvin. Silloin saamme palkinnoksi Frolicia. Hyvä käytös voi tarkoittaa esimerkiksi toisten koirien ohittamista räyhäämättä ja kiskomatta, tai kotiin kipittäminen ruokailemaan vetämättä remmissä kuin höyryveturi.

Mäyräjahdissa

Eilen isäntä vei meidät Koivuluotoon lenkille, siellähän on niin rauhallista. Tai niin siis luulimme. Kaikki meni hyvin siihen asti, kunnes Sipi äkkäsi mäyrän. Sipi tietysti lähti mäyrää tervehtimään luullen, että tämä pakenee paikalta. Mutta toisin kävi. Mäyrä alkoikin räyhätä ja sihistä Sipille ihan tosissaan. Minäkin siitä jo hermostuin ja lähdin puolustamaan pientä siskoani. Yhdessä räkytimme mäyrälle, mutta isäntä ei tykännyt siitä. Hän karjui meille ja komensi meidät pois mäyrän luota. Annoimme periksi, kun ei se mäyräkään vaikuttanut perääntyvän eikä siitä leikkikaveriksikaan ollut.

Seuraavaksi törmäsimme supikoiraan. Sipi taas ajatteli hieman tervehtiä supia, mutta supi juoksi ojaan eikä hienohelma-Sipi viitsinyt liata hienoa turkkiaan. Supi pakeni putkeen ja sähisi Sipille. Pääsimme jatkamaan matkaa, mutta hieman hengästynein tunnelmin. Olimme kaikki ihan hermoraunioita iltalenkin jälkeen.