maanantai 22. heinäkuuta 2013

Hoidossa

Isäntäväki halusi jostain kumman syystä välillä koiravapaata. Luulen, että ne lähtivät jonnekin pyöräilemään, sillä ne huolsivat inhottavia kilpapyöriään ennen lähtöä. Joka tapauksessa isäntäväen koiravapaa tarkoittaa, että minut, Rekku ja Sipi viedään hoitoon. Eikä se mitään haittaa: olemme olleet hoidossa monta kertaa eri paikoissa, ja olemme aina viihtyneet hyvin ja tulleet toimeen erilaisten ihmisten ja koirien kanssa. Itse asiassa hoidossa käyminen toisinaan on ihan mukavaa. Tällä kertaa saimme tutustua uuteen paikkaan nimeltä Haukkumäki. Nimestään huolimatta tässäkään paikassa ei ollut mitään haukkumista, vaan saimme siellä oikein hyvää hoitoa. Varsinkin Rekku ystävystyi hoitotädin kanssa nopeasti. Sipi sen sijaan ei oikein osannut olla kuin kotonaan, vaan vähän jännitti uutta ympäristöä (ja hyvä niin). Minähän tunnetusti sopeudun joka paikkaan ja olen cooliainen tilanteessa kuin tilanteessa.

Ai niin, se Haukkumäen nimi johtuu tietenkin niistä kaikista muista koirista joita siellä oli hoidettavana. Ne nimittäin haukkuivat yhtä mittaa, kun minun laumani oli hoitotädin mielestä hämmästyttävän hiljainen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti