Uusi vuosi 2014

Hyvää alkanutta vuotta kaikille lukijoilleni! Meidän vuodenvaihde sujui leppoisasti laavulla. Saavuimme Töykkälän laavulle juuri ennen pimeän tuloa. Sipi ja minä hullaannuimme aivan totaalisesti, kun saimme olla vapaina ja nauttia metsästä ja suosta. Isäntäväki teki tulet nuotioon ja alkoi paistaa ruokaa. Me saimme vuoden viimeisen päivän kunniaksi poron luut, jotka olivat odottaneet kaapissa sopivan juhlallista hetkeä noin kolme vuotta. Ne olivat niiiin herkulliset, että vieläkin tulee vesi kielelle pelkästä ajatuksesta. Saimme myös maistaa makkaraa. Lisäksi Sipi varasti palan kanannahkaa, kun se oli jäänyt vartiomatta penkille.
Illalla laavulla kävi kaksi mukavanoloista belgialaista poikakoiraa, mutta emme saaneet tutustua niihin. Sipi nosti kamalan metakan, kun ne alkoivat lähestyä laavua metsästä. Kaikki luulivat, että Sipi näkee taas mörköjä, mutta pian huomasimme, että lapsi olikin tällä kertaa oikeassa. Ei siellä tietenkään mörköjä ollut, mutta kaksi ihmistä ja kaksi koiraa. Kaikesta epäilyttävästä on hyvä varoittaa laumaa.
Yö meni mukavasti, tosin minulla oli vähän kylmä. Yritin mennä peiton alle, mutta aina se putosi kun piti käydä laavun ulkopuolella tarkkailemassa metsää. Sipiä ei palellut.
Puolenyön aikaan kuului kauheaa pauketta metsän toisesta reunasta, siellä oli varmaan jotkut uudenvuodenjuhlat. Onneksi meitä ei pelottanut, sillä olemme paukkuvarmoja ja äänet tulivat sen verran kaukaa.
Aamulla minä hukkasin kaulapantani metsään, mutta myöhemmin se löytyi. En olisi kyllä pannut pahakseni, vaikka se olisi hävinnyt lopullisesti. Olisin varmaan saanut olla aina ihan nakuna jos sitä ei olisi löytynyt enää.

Hotellissa

Perjantaina matkustimme Tampereelle hotelliin. Me pääsimme ensin Pyynikille ulkoilemaan ja sen jälkeen söimme hotellihuoneen kylppärissä. Sitten hyppäsimmekin puhtaisiin valkeisiin lakanoihin koisimaan. Lakanat eivät sen jälkeen olleet enää kovin puhtaat. 

Isäntäväki häippäsi jonnekin, mutta meillä oli kaikki hyvin hotellilla. Nukuimme makeasti pehmeällä sängyllä. Myöhään illalla kävimme vielä uudestaan Pyynikillä pienellä happihyppelyllä. 

Kyllä hotelleissa on aina kivaa!

Joulun viettoa

Joulumme alkoi kotona Turussa, kun katsoimme telkkarista joulurauhanjulistuksen. Pakollisen perinteen jälkeen kävimme Koivuluodossa pitkällä lenkillä ja kuraistimme itsemme. Koko Etelä-Suomessa ei ole vielä lunta. Jouduimme siis joulupyykkiin.
Oli jo pimeä, kun lähdimme reissuun. Ensimmäinen pysähdys oli Bertan luona. Siellä meitä oli yhteensä neljä joulukoiraa, kun paikalla oli myös Urpo.

Pidämme hieman hajurakoa Urpoon ja Berttaan. 

Meillä kävi myös joulupukki ja joulumuori, mutta jotain mätää siinä hommassa oli, sillä ne vaikuttivat epäilyttävän tutuilta!

Bertta ei jaksanut välittää lahjojen avaamisesta, vaan torkkui takan vieressä lämmöstä nauttien.

Joulupäivänä tapasimme lenkillä Bingo-koiran, jonka kanssa otimme riehakkaat painit.

Jatkoimme matkaa Tuusulaan, jossa jouduimme odottamaan autossa kun isäntäväki kävi sukuloimassa.

Matka jatkui vielä Lahteen. Täällä meillä on seurana Miska-koira. Miskan kanssa on ihan kivaa, vaikka emme ole vielä päässeet ulos telmimään kunnolla.

Kävimme isäntäväen kanssa kinkunsulatuslenkillä Takkulassa. Sipillä ja minulla oli aivan hirveä vauhti päällä ja onneksi metsässä oli tilaa juosta.

Minä leikin luolakoiraa ja työnsin pääni kallionkoloon. 

Rannassa oli isoja jäälohkareita, joita oli mukava järsiä. 

Sipi paineli menemään suolla. 

Maisemista päätelleen ei voinut tietää, että on tapaninpäivä, mutta onneksi se ei meitä koiria haittaa.

Nuotiolla Everin kanssa

Veljeni Everi tuli eilen kylään. Aluksi se oli minusta todella ärsyttävä; tuli tänne meille ja oli kuin kotonaan. Minun piti muutaman kerran ärähtää sille, vaikka muiden mielestä Everi oli ihan kiltisti ja minä räyhäsin suotta.
Sitten menimme ulos metsään. Patikoimme laavulle ja teimme nuotioon tulet. Minä hieman rentouduin ja muistin, että se Everihän on oikeastaan ihan mukava tyyppi. Kuin minä, mutta vähän isompi. Meillä olikin oikein hauskaa. Sipi ei tykännyt, kun minä en huomioinut sitä ja roikkui ärsyttävästi niskassa koko ajan kun yritin painia Everin kanssa. Ihan hyvin tulimme kuitenkin toimeen kolmestaan. Olimme ulkona pimeän tuloon asti (eli noin puoli neljään, eilen oli vuoden lyhyin päivä) ja sitten lähdimme takaisin kotiin.
Loppuillan olimme Sipin kanssa aivan poikki. Eväkään ei liikahtanut, kun olimme saaneet ruuat ja pääsimme lepäämään.
Minulla vähän massussa kiersi, kun olimme syöneet aamulla piparkakkuja(!), joita pienet sukulaispojat meille syötti aamulla, ja nuotiolla saimme vielä makkaraakin. Iltalenkin jälkeen vatsa rauhoittui ja nukuin sikeästi 12 tuntia aamuun asti.

Kaikki oli paremmin ennen

Minua on alkanut vaivaamaan, kun emme enää pääse ollenkaan päivälenkille. Aina kun menemme ulos, on sysimusta yö. Miksi aina on yö? Minä haluaisin ulos valoisalla.

Itsenäinen

Itsenäisyyspäiväkin tuli ja meni. Minä pidän itsenäisyyspäivästä, sillä olenhan tunnetusti älykäs ja itsenäinen. Me kävimme itsenäisyyspäivänä pitkällä kävelyllä ja sain kulkea vapaana suurimman osan matkaa, sillä minä en käytä itsenäisyyttäni väärin toisin kuin Sipi, jolla on toisinaan tapana lähteä liian kauas ja kauaksi aikaa omille teilleen. Sipi kyllä tietää ettei niin saisi tehdä ja katuu aina palattuaan syvästi, mutta ei vielä toistaiseksi ole voinut luonnolleen mitään. Silloin kun vainu vie menevät Sipin korvat täysin lukkoon.

Muuten Sipistä on tullut mukava kaveri. Yhteinen harrastuksemme on meksikolainen showpaini, jota harjoittelemme kaikenlaisilla alustoilla. Sipin hahmo vapaapainiotteluissa on "El Hambo", kun minä taas käytän taiteilijanimeä "Villalobos".

Kotona on usein voimakkaampi painovoimakenttä kuin ulkona, tai ainakin lattialta on joskus TODELLA vaikea nousta. Varsinkin ruoan jälkeen.

Täällä oli vähän lunta itsenäisyyspäivänä, mutta nyt se on valitettavasti jo sulanut pois. Kuvassa on tyylinäyte itsenäisyyspäivän itsenäisestä askelluksestani Kullaanvuoren metsissä.

Toissapäivänä loikoillessamme Sipi asentoa vaihtaessaan vahingossa kierähti suoraan eteeni, jolloin välisemme etäisyys jäi hetkeksi epätavallisen lyhyeksi. Voisi jopa todeta, että tilanteessa koeteltiin yksityisyyden rajoja. Sipin ilme oli aika pöllämystynyt, kun minä taas pysyin jännittävästä tilanteesta huolimatta täysin coolina.

Treeneissä

Olen käynyt kahtena peräkkäisenä sunnuntaina treenaamassa ohjatusti, mitä ei ole tapahtunut pitkään aikaan. Se on sääli, sillä minä pidän treenaamisesta oikeastaan tosi paljon, ja olen siinä vieläpä aika hyvä. Treenit ovat Haunisten koirakentällä, jonne menin isäntäväen ja Sipin kanssa neljästään. Siellä on yleensä paljon koiria, ja viime sunnuntaina siellä oli meidän lisäksi vielä yksi valkkarikin! Treeniohjelmassa oli tervehtimistä, seuraamista, ihmisryhmää, paikallaanoloa, käännöksiä, maahanmenoa, istumista, luoksetuloa, ja vaikka mitä. Sekä tietenkin kauheasti riehumista patukan kanssa - se onkin treeneissä kaikkein parasta! Siellä myös ammuttiin, mutta se ei haittaa minua pätkääkään. Olenhan käynyt jo parikin kertaa oikein ampumaleirillä tutustumassa kunnon jytinään. Treenien ohjaaja - vai pitäisikö sanoa minun "personal trainerini" - kehui minua kovasti ja sanoi, että minulla on kaikki liikkeet hyvällä mallilla ja että opin tosi nopeasti. Mutta senhän kaikki tämän blogin vakituiset lukijat jo tietävätkin.

Sipi ja minä

Sipi ja minä olemme nyt totutelleet elämään ilman Rekkua. Vain me kaksi olemme nyt perheen koirat. Minusta se on aika kurjaa, olen ollut vähän apealla mielellä viime päivät.
Ulkona suru kuitenkin hellittää. Sipi riehaantuu entiseen malliin todella helposti, ja minustakin on kiva ottaa painit tai pieni takaa-ajoleikki silloin tällöin.
Viikonloppuna kävimme Tikanmaalla pitkällä lenkillä vanhoissa tutuissa maisemissa. Siellä kävelimme Rekun kanssa aikanaan monta kivaa lenkkiä. Nyt minulla oli seurana Sipi.

Rekku on poissa

Musta "isoveljeni" sileäkarvainen noutaja Rekku kuoli eilen sunnuntaina. Rekku meni aamulenkin jälkeen lempipaikkaansa pihanurmikolle, kävi makaamaan ja lakkasi hengittämästä. Isäntä ja emäntä peittelivät Rekun lämpimään vilttiin ja veivät hänet pois. Viime viikkoina Rekku oli ehkä vaikuttanut vähän normaalia väsyneemmältä, mutta eihän hän mikään nuori poika enää ollut, jo yhdeksän vuotta.

Talo tuntuu nyt oudon tyhjältä kun yksi laumasta on poissa. Minä ymmärrän hyvin isännän ja emännän surua ja osaan lohduttaa heitä. Minunkin tulee Rekkua ikävä, onhan hän ollut osa laumaani jo ihan pennusta asti, ja tulimme aina niin hyvin toimeen. Hyvästi Rekku, toivottavasti tapaamme vielä!

Reissussa taas

Olimme viikonloppuna taas pienellä matkalla. Perjantaina pakkauduimme autoon koko konkkaronkka ja ajoimme Jämille. Jämillä oli lunta maassa! Oli jo pimeää kun tulimme perille, mutta pääsimme kuitenkin pienelle iltalenkille ja nautimme pakkasesta ja valkeasta maasta.
Lauantaina kävimme taas ulkoilemassa ja sitten me koirat jäimme hotelliin muutamaksi tunniksi, kun isäntäväki häippäsi jonnekin lenkkarit jalassa ja lenkkivaatteet päällä. Illalla oli taas kivaa, sillä lunta oli satanut hieman lisää.
Kun koitti nukkumaanmenoaika, isäntäväki heltyi meille ja antoi meidän kaikkien tulla sänkyyn! Me olimme koko lauma sängyssä melkein koko yön. Isäntä joutui nukkumaan jalat koukussa, kun se ei kehdannut heittää minua jalkopäästä lattialle.
Sunnuntaina teimme aamulla vielä mukavan aamulenkin kankaalla, ja Sipi ja minä perustimme metsään laukkaringin. Se tarkoittaa sitä, että laukkaamme rinkiä puiden tai pensaiden ympäri toisiamme jahdaten. Tai no yleensä minä jahtaan Sipiä. Rekku harvemmin osallistuu laukkarinkiin.

Sipi käväisi muuten viime viikolla Vettorissa näyttämässä tulehtunutta nisää. Hän sai antibioottikuurin, koska nisästä tuli verensekaista kudosnestettä. Antibioottihan on useimpien koirien mielestä kauheaa myrkkyä, jota ei todellakaan syödä vapaaehtoisesti, mutta Sipiä on helppo huijata: tabletti vaan "piilotetaan" ruuan joukkoon. Tottakai Sipi sen tabletin huomaa, mutta hän en vaan voi jättää ruokakuppiin mitään. Kaikki on syötävä mitä kupissa on. Hassu kakara.