Lunta!

Vihdoin olemme päässeet kunnon talven makuun! Lunta on tupruttanut useampana päivänä ja ilman lämpötila on reilusti pakkasen puolella. Olen nauttinut lumesta todella paljon. On niin ihanaa kävellä pakkaslumella, kun tassun anturat painautuvat pehmeään puhtaaseen lumeen. Lumi tekee hyvää myös turkille, jos pääsee kierimään lumessa.

Olemme käyneet ulkoilemassa mielellään ja minäkin aina pyydän, että mennään pidemmän lenkin kautta, eikä aina suorinta reittiä kotiin.

Rekun haudalla

Eilen oli kamalan sateinen päivä. Satoi vettä aamusta iltaan kaatamalla. Koska meidän täytyy kuitenkin joka päivä käydä ulkoilemassa, lähdimme käymään Kullaanvuorella. Se hyvä puoli sadesäässä on, ettei lenkkipoluilla ollut juuri ketään muita.

Kävelimme koko matkan lemmikkieläinten hautausmaalle asti. Siellä on "veljemme" Rekun hauta.
Meillä oli näin surkeat ilmeet, mutta se johtui enimmäkseen siitä, että olimme märkiä ja kuraisia.

Kun olimme tarkistaneet, että haudalla oli kaikki hyvin, palasimme takaisin vähän eri reittiä.
Yhdellä polulla meitä vastaan tuli nuori flättipoika. Ilahduimme siitä suuresti, sillä se oli ihan samannäköinen kuin Rekku! Se olikin isäntineen ainoat vastaantulijat koko lenkin aikana.

Yllättävä ohitus

Tänään päätimme Sipin kanssa yllättää emännän positiivisesti aamukävelyllä.
Oli sateinen ja todella synkkä aamu, ja oikeastaan kukaan meistä ei olisi halunnut lähteä ulos ellei olisi ollut pakko.
Pimeässä vastaan tuli eräs pieni koira, jonka olemme aiemminkin ohittaneet samoilla seuduilla. Muiden koirien ohittaminen on aina ollut meille vaikeaa, ja varsinkin nyt kun joudumme enimmäkseen olemaan kytkettyinä, on toisten koirien näkeminen aina kovaäänisen rähinän paikka.
Tänäänkin nostimme kauhean mekkalan, kun näimme pienen vastaantulevan koiran. Haukuimme äänekkäästi (ja varmasti herätimme koko naapuruston samalla). Emäntä suutahti meille ja käski olemaan kunnolla. Yllätyksemme emännälle oli, että vaikenimme täysin ja kävelimme toisen koiran ohi suut supussa, ilman inahdustakaan. Saimme asiaankuuluvat runsaat kehut palkinnoksi ja kaikilla oli hyvä mieli.

Kangenmiekan kierroksella

Kävimme tänään adventtikävelyllä Kangenmiekan kierroksella. Teimme täsmälleen saman lenkin täsmälleen neljä vuotta sitten. Tänään teimme lenkin aika paljon nopeammin, alle kahteen tuntiin.

Oli mukava tyyni ilma ja kuiva maa. Me säntäilimme aluksi aika paljon eestaas, mutta melko pian muistimme, että tämä on aika pitkä lenkki ja kannattaa säästellä voimia.

Sipillä oli alkuviikosta jalka kipeä ja hän pystyi kävelemään vain lyhyitä lenkkejä, mutta tänään kivusta ei ollut tietoakaan ja Sipi pääsi kulkemaan lenkillä ihan normaalisti. Hän tuli tosi nätisti meidän muiden mukana, eikä häippässyt minnekään, vaikka hän haistelikin peurojen jälkiä tarkkaan.

Halkokanniston laavulla isäntäväki söi eväitä ja me koirat maltoimme myös hieman levätä. Saimme rauhallisuudesta palkinnoksi pienet palat rosvopaistia.

Metsässä oli ihanaa! Juuri tällaisia metsiä ja rauhallista luontoa meillä oli ikävä Saksassa.

Yksin kotona 2

Eilen meillä oli kamalan pitkä päivä yksin kotona. Isäntä on ollut jo monta monta päivää reissussa eikä sitä ole näkynyt ollenkaan, ja eilen emäntäkin lähti aamulla toiseen kaupunkiin.
Me aavistimme jo aamulla, että tästä tulee vähän erilainen päivä, kun kävimme aamulenkillä jo ennen kuutta. Yleensä käymme vasta seitsemän jälkeen ulkona.
Sitten emäntä lähtikin jonnekin eikä sitä näkynyt koko päivänä. Onneksi meitä tuli eräs ukko käyttämään ulkona iltapäivällä, jottei meidän tarvinnut pidättää tarpeitamme iltaan asti.
Oli jo pimeä ja meidän vatsoja alkoi kurnia. Ei näkynyt ketään kotona. Meillä on täällä kyllä ihan hyvät oltavat, on lämmin, pehmeät pedit ja raikasta vettä, ja kun pääsimme vielä käymään ulkonakin niin ei meillä sinänsä mitään hätää ollut. Olisi vaan kiva ollut päästä ulkoilemaan kunnolla, tutkia metsäreittejä ja sen jälkeen saada jotain palanpainiketta.
Vasta illalla puoli kahdeksan maissa emäntä tuli takaisin kotiin. Menimme heti ulos pienelle metsälenkille ja saimme purkaa energiaa vähän. Kotona saimme ruuan. Eipä tarvinnut minunkaan nirsoilla, kun oli jo kova nälkä.
Illalla olisimme halunneet vielä leikkiä ja pelata jotain, mutta emäntä oli ihan väsynyt eikä jaksanut seurustella meidän kanssa. Meille tehtiin kyllä etsintärata ja se oli ihan kivaa.

Tämä oli toinen kerta, kun jouduimme odottamaan näin pitkään. Aikaisemmin tällaista on tapahtunut muistini mukaan vain kerran, ja siitäkin on jo aikaa.

Tänään on onneksi ollut ihan tavallinen päivä, olemme päässeet ulos jo kolme kertaa ja vielä iltalenkki odottaa parin tunnin päästä. Kuulemma jotain muutakin hauskaa tapahtuu vielä tänään. Ehkäpä isäntä tulee kotiin..?

Senioritarkastuksessa

Kävin keskiviikkona eläinlääkärissä senioritarkastuksessa. Siellä emäntää ensin haastateltiin minusta, kyseltiin miten olen voinut ja onko minulla mitään vaivoja.

Sitten minut punnittiin, ja voitteko kuvitella, että painan 31,3 kg! Kaikki luulivat, että olen laihtunut kun olen niin hoikassa kunnossa, mutta oikestaan minun lihakseni ovat vaan alkaneet surkastumaan. Olen oikein sopivan painoinen.
Sen jälkeen eläinkääkäri kuunteli sydäntä, tutki imusolmukkeet, katsoi silmiin ja korviin sekä suuhun. Kaikki näytti hyvältä, vaikka silmissä onkin vähän sameutta enkä näe hämärässä kovin hyvin.

Pahin oli kuitenkin edessä: minusta otettiin verinäyte. Se oli aika kamalaa ja minua alkoi jännittämään niin paljon, että aina kun hoitaja tökkäsi neulalla jalkaani, verisuonet katosivat. Niinpä jouduttiin kokeilemaan monta kertaa ennen kuin vihdoin onnisti.

Lopuksi kävin vielä ulkona ja kuvittelin jo, että lähdemme kotiin, mutta emäntä halusikin että menen pissalle niin että minusta saataisiin pissanäyte. Se onnistuikin hyvin, koska osaan pissata käskystä (jokainen osaa jotakin!).

Eilen testien tulokset tulivat ja kaikki näytteet olivat hyvät. Minä olen jo vähän senio-riitta, mutta voin hyvin!
Haimanäytteitä ei otettu tällä kertaa, koska ne ovat aika kalliit ja minä olen voinut ihan hyvin. Myöskään selkää ei tutkittu, koska se ei ole nyt vaivannut minua erityisemmin.

Harmi vaan että kaikki tulokset ovat niin hyvät, että nyt en voi enää esittää heikkoa mummoa. Varsinkin isäntä on antanut minulle aika paljon erityisoikeuksia sen varjolla. Pelkään pahoin, että ne ajat ovat nyt takana.

Varmaan joudun nyt yhtä kovaan kuriin kuin Sipi.
Eli keittiöstä ei saa mitään ylimääräisiä herkkuja, lenkillä pitää totella jos käsketään tulemaan luokse tai menemään tien reunaan, ei voi enää kukkoilla ja leikkiä huonokuuloista jos käsketään tekemään jotain mitä ei haluaisi, esimerkiksi menemään pois keittiöstä kun ihmiset syövät.

Kyllä minä vielä keinot keksin ja saan kaikki tahtoni läpi. Odottakaa vain. (Ehkä katson isäntää nappisilmillä ja laitan korvat taaksepäin. Vielä parempi jos kurkustani kuuluu hento piippaus. Kukaan ei voi vastustaa minua silloin!)

Lyhyet päivät

Näin syksyllä päivät ovat todella lyhyitä ja meidän on kiirehdittävä, että ehdimme ulos isäntäväen työpäivän jälkeen ennen kuin aurinko laskee. Kohta se ei enää onnistukaan kun aurinko laskee niin aikaisin.
Toistaiseksi olemme vielä ehtineet metsään hämärällä ja Sipikin on osannut käyttäytyä. Pimeässä metsässä meitä nimittäin alkaa aina jännittämään kaikki metsän äänet ja liikkeet. Pienetkin rasahdukset saa meidät havahtumaan. Pitäisikö meidän käydä tarkistamassa kaikki äänet ja liikkeet? Usein Sipin mielestä pitää! Hän käykin välillä tarkistamassa erilaisia tilanteita ja palaa samantien raportin kera. Yleensä ei ole mitään erikoista raportoitavaa. Metsä vaan kuulostaa ja näyttää erilaiselta pimeällä.

Minun näköni on vähän huonontunut, joten Sipin silmät toimivat minunkin silminäni. Sipi tarkkailee ympäristöä ja minä tarkkailen Sipiä. Jos on jotain mihin pitää reagoida, Sipi hälyttää ja minä säestän.

Onneksi viikonloppuisin ehdimme valoisalla ulos. Valoisalla minäkin näen paremmin.

Viime sunnuntaina menimme taas Nipsun kanssa lenkille.

Minä piileskelen Sipin takana ja koitan salaa syödä mutaa maasta.

Kävimme Kullaanvuoren näkötornilla katselemassa maisemia.

Sipi ja Nipsu

Sipi kiipesi torniinkin (ensimmäiselle tasanteelle), mutta minä en viitsinyt kivuta sinne jyrkkiä portaita pitkin.
Maisemat olivat kyllä huikeat ja näkyvyys aurinkoisella säällä mitä parhain!

Elämää Varsinais-Suomessa

Olemme sopeutuneet oikein hyvin uuteen kotiimme Turun kupeeseen. Meistä on kivaa, kun on oma sisäänkäynti, eikä tarvitse vahtia mitään rappukäytävää. Emme myöskään joudu enää kylpyammeeseen pesulle.
Kaikkein kivointa on kuitenkin hyvät metsälenkit, jotka lähtevät ihan meidän takapihalta. Pääsemme siitä melko suoraa reittiä isolle metsäalueelle, jossa voimme ulkoilla huoletta. Ei tarvitse kuunnella liikenteen melua eikä väistellä autoja.
Olemme myös päässeet kavereiden kanssa ulkoilemaan. Tällä viikolla kävimme Nipsun ja Zuzan kanssa Haunisten altaalla. Tässä kuva lenkiltä, mutta Zuza ei halunnut kuvaan.

Ilmatkin ovat olleet mitä parhaimmat, kun on ollut lämmintä ja poutaista. Kyllä me oikeastaan odotamme jo talvea innolla. Kunpa pääsisi lumihankeen kierimään, se olisi parasta!

Sipin jännä päivä

Torstaina Sipillä oli jännä päivä. Hän pääsi käymään hevostallilla! Minä en lähtenyt mukaan, koska halusimme pitää tilanteen rauhallisena. Niinpä Sipi lähti tapaamaan Takua ja kävelemään pienen metsälenkin hevosseurassa.

Sipi ei ollut hevosista kovinkaan innoissaan. Päinvastoin häntä vähän pelotti kun karsinoista kurkisti isoja hevosenpäitä ja ne hipaisivat selkää kun niiden ohitse käveli. Ihmiset koittivat kovasti saada Sipiä tutustumaan Takuun, mutta Sipi vaan näytti Takulle hampaita, kun se tuli liian lähelle. Hahah, Sipi, ei se hevonen ymmärrä mitä hampaat tarkoittavat!
Lenkin jälkeen molemmat sentään suostuivat yhteiskuvaan.

Tallilla oli myös pari kissaa, joista toisen kanssa Sipillä oli pieni tuijotuskilpailu. Kun kissa ei lähtenytkään karkuun, Sipi ei tiennyt oikein miten siihen olisi pitänyt suhtautua. Lopulta Sipi lopetti tuijottamisen ja kissa pääsi siirtymään turvalliseen paikkaan.

Illalla hauskan päivän päätteeksi kotona odotti lämmin sauna. Sipi tietenkin halusi myös saunoa, ja pääsikin ihan lauteille. Löylyä ei sentään Sipille heitetty, mutta pienet lämmöt hän sai ottaa, jotta luut ja lihakset lämpesivät kunnolla. Minä en saunomisesta välitä enkä edes yrittänyt mennä mukaan.

Hyvästi Hampuri

Meidän saksalainen kotikaupunkimme Hampuri on jäänyt taakse. Maanantaina kotiimme ilmestyi muuttomiehiä, ja tiistaina kaikki tavaramme oli pakattu muuttokuormaksi, joka lähti Suomeen. Me menimme vielä pariksi yöksi Wedeliin hotelliin, koska isäntäväellä oli asioita hoidettavana Hampurissa.

Koska olimme Wedelissä, päätimme mennä Holmer Sandbergeen ulkoilemaan. Siellähän olemme aiemminkin käyneet, joten reitit olivat tutut.
Pistimme pystyyn kunnon painit!

Wedelistä matka jatkui torstaiaamuna kohti Ruotsia. Ensin menimme laivalla Saksasta Tanskaan ja sieltä siltaa pitkin Ruotsiin. Tanskassa oli tuulista, mutta ulkoilimme eräässä pienessä niemessä kun isäntäväki piti ruokataukoa.

Ruotsissa menimme Markarydiin hotelliin yöksi. Kävimme iltalenkillä samassa paikassa, jossa kesällä pidimme taukoa. Kävelimme pimeällä hiekkarannalla ja vasta jälkeenpäin isäntäväki muisti, ettei Pohjoismaissa koirat saa tulla uimarannoille.

Hotellissa me annoimme isäntäväen nukkua meidän kanssa samassa sängyssä, vaikka se olikin aika ahdasta.

Seuraavana päivänä Ruotsissa kävimme jonkun Metallican entisen basistin muistokivellä. Meistä siinä ei ollut mitään tunteellista, ja aloitimme taas kauheat painit. Taustalla lehmät tuijottivat meitä.

Illalla menimme taas laivaan. Tällä kertaa matka kesti koko yön. Meillä oli aika kova hätä, koska emme olleet useista tilaisuuksista huolimatta kumpikaan suostuneet käymään isolla hädällä kuin aamupäivällä.
Helpotus oli suuri, kun aamulla saavuimme Suomeen ja menimme Turun linnan edustalle aamukävelylle. Siellä oli muitakin koiria laivalta ja kaikilla oli samat tarpeet.

Sitten ajoimmekin Urpon ja Kärsän luokse aamupalalle. Meistä oli ihanaa tavata kavereita! Kävimme yhdessä vähän ulkoilemassa, mutta siitä ei meinannut tulla mitään, kun Sipin ja minun piti haistella kaikkia ojia ja pusikoita niin paljon. Täällä Suomessa kaikki tuoksuu niin erilaiselle.

Kuva M.N.

Nyt me olemme muuttaneet uuteen kotiimme ja asettuneet taloksi. Ihanaa olla Suomessa! Tosin suomalaiset koirat ovat outoja - emme ole saaneet tavata oikeastaan ketään, vaan kaikki kiertävät meidät kaukaa. Ehkä me olemme liian äänekkäitä.