Viime viikonloppu oli todella tylsä. Lauantaiaamuna herätyskello herätti meidät aikaisin. Lähdimme tihkusateeseen kiertämään Peltolammia. Koko lenkkiin menee vajaa tunti. Minä pyöritin Sipiä taas kurassa ja mudassa, mutta en liannut omaa turkkiani (tietenkään).
Aamupalan jälkeen isäntäväki häippäsi. Puolenpäivän maissa isäntä kävi kotona lenkittämässä meitä reilun puolen tunnin lenkin, mutta lähti sitten taas. Ja sitten vain odotimme. Ja odotimme. Ruoka-aika tuli ja meni, ketään ei kuulunut. Vatsassa alkoi kurnia ja ulkonakin olisi pitänyt käydä, mutta kukaan ei tullut viemään meitä.
Oli jo melkein hämärää, eli kellon on täytynyt olla lähemmäs kymmenen illalla, ennen kuin emäntä tuli kotiin ja vei meidät ulos. Olimme urheasti odottaneet melkein koko päivän, jopa pikku Sipi jaksoi pidättää. (Isäntä kertoi minulle myöhemmin, että heillä oli ollut teknisiä ongelmia, eikä tarkoitus ollut pitää meitä keskenämme kotona niin pitkään.)
Sunnuntaina aamupäivällä saimme telmiä ulkona normaaliin sunnuntaiaikatauluun, mutta iltapäivällä isäntäväki häippäsi taas. Ottivat tällä kertaa Rekun mukaan. Sipi ja minä odottelimme ja taas meinasi tulla ilta, ennen kuin pääsimme ulos ja saimme iltapalaa. Emme sentään joutuneet ihan yhtä monta tuntia odottamaan kuin lauantaina, mutta aika kauan kuitenkin.
Todella omituista, että jouduimme olemaan niin kauan keskenämme. Yleensä viikonloput on pyhitetty koko lauman yhteiseloon ja hauskanpitoon. Tällä kertaa kävi kuitenkin näin.
Hei Villa ja kaverisi Rekku ja Sipi
VastaaPoistaOlipa se hurja tarina siitä odotuksesta. Onneksi te kaikki kolme pärjäsitte. Me olimme Ilon kanssa mukana osassa tapahtumia ja ehkä voimme vähän auttaa isäntää pääsemään kotiin ajoissa.
Me olimme eilen Ilon kanssa metsäretkellä ja saimme saalistakin eli yhden aterian verran korvasieniä.
Teveiset isännälle ja emännälle ja erikoisterveiset sinulle ja Rekulle ja Sipille.
Mufa