Pitkäperjantain pitkällä kävelyllä

Kävimme toissapäivänä koko minun laumani voimin kävelemässä Lempäälässä Birgitan Polun maastossa. Sää oli mitä parhain: aamulla pakkasta, niin että hanki on kovettunut koiran kantavaksi, mutta kuitenkin aurinkoista, niin että tarkenee ja kaikilla on keväinen mieli. Jätimme auton metsätien varteen ja kävelimme polkuja ja järvien jäitä pitkin ainakin viisi tuntia. Välillä pysähdyimme syömään possunkorvia ja makkaraa, joita isäntäväki oli ystävällisesti kantanut repussaan. Söimme myös monta keppiä ja tietenkin virkistävää lunta. Lumi viilensi etenkin sen jälkeen kun Sipi sai hepulin ja juoksi kahdeksikon muotoista lenkkiä järven jäällä vaikka kuinka pitkään ja minä jahtasin sitä. Palasimme autolle vasta auringon jo painuessa puiden taakse.

 Tässä poseeraamme järven jäällä. Meidän käskettiin pysyä paikoillamme, mutta Sipi ei malttanut odottaa ja hänet piti erikseen käydä saattamassa takaisin minun ja Rekun väliin istumaan.

Saimme luvan lähteä liikkeelle, ja silloin on mentävä täysillä!

 Jos kiipeää kiven päälle istumaan saattaa saada herkkuja (ja joutua valokuvaan).

Jäällä oleva lumi oli niin kovaksi pakkautunutta, että se kantoi ihmistenkin painon.

Sipin bluffaus

Tänään olimme isännän kanssa pitkällä metsälenkillä (emäntä on ollut jo monta päivää poissa, se meni kuulemma laskettelemaan sinne mistä valkkarit ovat alun perin kotoisin). Metsässä on nyt tosi paljon lunta ja tänään sitä satoi vielä lisää. Poimimme lumesta keppejä kuten yleensä ja välillä niistä tulee kiistaa - kuten yleensä. Rekku ei välitä kiistellä kepeistä, paitsi joskus, mutta Sipi on toista maata: se ei oikein millään tahdo luopua saamastaan kepistä. Sipistä sitä paitsi on tullut jo melkein yhtä nopea kuin minä ja joskus se jopa ehtii kepin luo ennen minua. Silloin saatan joutua ottamaan kepin Sipiltä pois väkisin.

Lenkin puolivälin tienoilla keskellä metsää meille tuli taas "kiistakapula" (ks. kuvaa) ja päätin ottaa kepin väkisin pois Sipiltä. Mutta kesken painin Sipi päättikin bluffata: se rupesi ulisemaan kauheasti ja pyöri maata viistäen ympyrää. Uikuttaen se juoksi takapää maata viistäen ja häntä koipien välissä isännän jalkojen juureen makaamaan. Isäntä jo vähän huolestui kun ulvomisesta ja maassa kieppumisesta ei meinannut tulla loppua, vaikka mitään jälkiä pennussa ei näkynyt tai nivelet olleet sijoiltaan. Minä vaan katsoin touhua hölmistyneenä keppi suussa. Kun isäntä ei löytänyt Sipistä mitään vikaa ja se oli vähän rauhoittunut yritimme jatkaa matkaa, ja kas kummaa: pentu ryntäsi perääni aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kyllä minun tuollainen yksinkertainen hämäys olisi pitänyt huomata, sillä olenhan harrastanut sellaisia itsekin.

Sipi treenaa

Sipi on viime aikoina aina välillä häipynyt yksin isännän tai emännän kanssa jonnekin, ja minä ja Rekku olemme joutuneet jäämään yksin kotiin. Kun Sipi tulee takaisin, se mielistelee meitä kuten tavallisesti, mutta tuoksuu omituiselta ja vaikuttaa jotenkin fiksummalta. Eräänä sunnuntaina Sipi oli kuulemma käynyt lauluharjoituksissa, ja osallistunutkin laulamiseen. Ei se silti vielä sävelessä pysy.

Tällä viikolla Sipi pääsi koirakouluun. Se tuleekin tarpeeseen, sillä Sipi ei osaa vielä käyttäytyä ollenkaan yhtä hyvin kuin lauman vanhemmat koirat. Koulu tekee Sipille varmasti hyvää jo pelkästään siksi, että se pääsee näkemään uusia paikkoja ja muitakin koiria kuin minua ja Rekkua. "Kuta koulu kovempi, sitä oppi selkeämpi."