Minä inhoan

Lista asioista, joita inhoan:

- Pitkospuita ja kapeita siltoja. Yleensä kierrän ne, jos vaan mahdollista, varsinkin jos pitkospuissa on rako tai jos ne liikkuvat muiden kävelijöiden painosta.
- Kännykän merkkiääniä (erityisesti Facebookin tykkäysääntä). Isäntäväki on ottanut kännyköistään kaikki merkkiäänet pois päältä minun takiani.
- Kun emäntä mankeloi lakanoita. Pelkkä mankelin käynnistäminen saa minut levottomaksi.
- Kun joku yrittää paijata ja helliä minua. Lähden heti pois. Sallin sen vain siinä tapauksessa, että saan jonkun erityishyvän palkinnon.
- Jos ulkona joku risu koskettaa minua kylkeen kun kävelen. Kiljahdan aina kun näin käy.
- Kun ulkona tuulee niin kovaa että nurkissa vinkuu ja liesituulettimen pelti rämisee. Silloin hakeudun ihmisten seuraan ja minua pitää lohduttaa.

Sen sijaan tykkään tosi paljon näistä:
- Kaali (erityisesti kyssäkaali, mutta myös keräkaali).
- Omassa pedissä torkkuminen ja takkahuoneen sängyllä nukkuminen.
- Ruuan kerjääminen. Olen tullut tässä tosi hyväksi vanhemmiten.
- Nurmikolla loikoilu omissa oloissani. Sillä ei ole väliä onko nurmikko kuiva, kurainen vai lumen alla, pääasia että se on nurmikko.

Ystävä karussa

Huomio lukijani Lohjan seudulla! Saksanpaimenkoiraystäväni on karannut tiistaina ja havaintoja kaivataan. Kaikki silmät auki.

Viikonloppuvierailu Lahteen

Lähdimme viikonloppuna käymään Lahdessa. Olemme käyneet siellä monen monta kertaa ja muistamme paikat hyvin.

Lahdessa oli ollut aivan talvista aiemmin viikolla, mutta nyt lumet olivat sulaneet. Vain vähän kuuraa oli maassa. Ei se meitä tietenkään haitannut, me iloitsimme silti pitkästä metsälenkistä tutuilla poluilla.

Sipi hyppäsi meidän vakiotemppukiven päälle. Minä en viitsinyt, koska minun ei enää tarvitse hyppiä turhanpäiten mihinkään. Sipi sai tästä tempusta tietenkin asianmukaisen palkkion.

Ystävämme Miska käy välillä myös Lahdessa ja hänen pieni lempipallonsa löytyi lelukorista. Sipi otti sen välittömästi hallintaansa.

Adventtikävely Maskun Rivieralla

Tänä vuonna teimme ensimmäisenä adventtina reippaan kävelylenkin Maskun Rivieralla. Mukana oli myös Nipsu.
Edellisenä päivänä oli satanut lunta maahan ja keli oli tosi talvinen.

Oli mukavaa ulkoilla valoisassa ja poutaisessa säässä pitkästä aikaa.

Karevansuon pitkospuilla kuljimme peräkkäin arvojärjestyksessä. Minä edellä, sitten Sipi ja viimeisenä pieni Nipsu punaisessa manttelissaan.

Lounasvieraita

Meillä kävi eilen lounasvieraina Urpo ja Kärsä. Sipi säntäsi ulos, kun kuuli että auto ajoi pihaan. Kun autosta hyppäsivät Urpo ja Kärsä, Sipi järkyttyi ja teki täyskäännöksen! Minusta oli ihan kivaa, että tuli kavereita, kunhan ne muistavat totella minua joka hetki. Muistuttelin siitä alkuun tiheästi.

Lounas meni nopeasti, kun Sipi ja minä olimme olkkarissa ja poikakoirat linnoittautuivat keittiöön.
Sitten ne lähtivätkin kotiin. Emme käyneet edes yhdessä lenkillä. Ensi kerralla sitten!

Sunnuntaipatikka Rettun laavulle

Koska oli luvattu kaunista säätä päätimme lähteä ulos. Suuntasimme tietenkin suosikkipoluillemme Kuhankuonon retkeilyreitistöön, Kurjenrahkan kansallispuiston kupeeseen. Tällä kertaa suuntasimme Vajosuon vaellukselle.

Reitti alkoi n. kilometrin matkalla vanhan aarnimetsän halki. Olimme hyvin innoissamme ja isäntäväkeä joutui koko ajan odottamaan.

Sitten piipahdimme kurkistamaan itse Vajosuota. Pitkospuut olivat kuuran peitossa ja tassuistamme jäi kuuraan sympaattisia kuvioita.

Myös suo oli jäätynyt niin että se kantoi meidän 30 kiloamme.

Suolla kävi hyytävä tuuli ja lisäksi varpaat menevät aina välillä pitkospuiden rakoon.

Siksi metsäpoluilla juokseminen on rennompaa.

Laaskalliolla jouduimme poseeraamaan kiven päällä.

Lounastaukoa pidettiin Rettun laavulla. Saimme maistaa avotulella grillattua saksalaista bratwurstia. Se maistui possulta mutta oli suolaisempaa.

Tykkään vielä kovasti ulkoilla. Valitettavasti en enää 11-vuotiaana jaksa aivan yhtä pitkiä lenkkejä kuin silloin joskus. Kerjäämiseen energiani on kyllä toistaiseksi aina riittänyt.

Suostuimme poseeraamaan myös laavussa vähän aikaa, sillä kaikkia makkaranpaloja ei vielä ollut jaettu.

Lounastauon pitkittyessä päätimme pitää lihakset lämpiminä pienellä kisailulla. Sipihän sen taas aloitti, mutta minä määrään vielä tahdin.

Sitten olikin jo aika tassutella takaisin kotia kohti. Kiitos kansallispuistolle ja nähdään seuraavalla käynnillä!

Synkkää marraskuussa

Nyt on ollut niin synkkää, ettei meitä ole inspiroinut tehdä mitään erityisen hauskaa. Olemme käyneet normaalit lenkit ja muutenkin elämä on ollut ihanan tavallista viime aikoina.
Viikonloppuna kerkesimme valoisalla ulos ja kävimme vanhoissa pennuusmaisemissani Raision Petäsmäessä.

Näitä polkuja tallailin paljon, silloin kun olin nuorempi. Kävimme täällä pitkillä lenkeillä harva se viikko ja siksi tunnen nämä reitit kuin omat taskuni.

Sää oli mitä kuraisin ja se näkyi ikävästi tassuissa ja vatsapuolella.

Kurasää ei estänyt meitä pitämästä hauskaa! Juoksentelimme ympäriinsä normaaliin tapaan. Se hyvä puoli näissä säissä on, ettei lenkkipoluilla juuri ole muita kulkijoita.



Tämän kyltin kohdalla pysähdyin ja yritin viestiä emännälle, että tästä pitää kääntyä kotiin. Enhän minä muistanut, ettemme enää asu Kerttulassa, eikä tästä pääse kotipoluille. Vanhat reitit on niin syvällä mielen sopukoissa.

Koirahoitolassa

Isäntä ja emäntä joutuivat molemmat lähtemään työmatkalle tänään, ja niinpä meidän piti mennä koirahoitolaan. Viimeksi siellä oli aika stressavaa ja sen takia kaikkia vähän jännitti miten nyt mahtaisi mennä.
Kaikki meni kuitenkin ihan hyvin. Olimme siellä vain yhden yön ja yhden päivän, joten en ehtinyt stressaantua lainkaan. Olin jopa niin rentoutunut, että aloin nuolemaan petiäni. Sitä tapahtuu vain silloin kun minulla on hyvä olla.

Kahden koiravieraan päivä

Vietimme eilen pyhäinpäivää kahden koiravieraan kanssa. Ensin aamupäivällä veljeni Everin "pikkuveli" Arman tuli kylään meille. Hän on vasta 10 kk, eikä hän ollut aiemmin käynyt täällä. Me tapasimme kuitenkin viime kesänä kasvattajan leirillä.

Arman on jo kauhean iso, vaikka onkin vielä pentu. Paljon isompi kuin meistä kumpikaan. Tietenkin henkisesti olemme häntä paljon isompia ja voimakkaampia, ja niinpä Arman-raukka sai meiltä hyytävän vastaanoton. Me haukuimme hänelle todella paljon emmekä olisi ollenkaan halunneet päästää häntä meidän pihalle emmekä varsinkaan sisälle.
Onneksi se ei ollut täällä kovin kauaa ja me pääsimme lepäämään.




Kun Arman oli lähtenyt kotiinsa, saimme levätä pari tuntia ennen seuraavien vieraiden saapumista. Meille tuli nimittäin pari emännän kaveria viettämään pyhäinpäivän iltaa ja mukana oli myös vanha ystävämme Nipsu. Se ei ollut ollenkaan niin kamalaa, koska Nipsu on niin pieni ja hän ei ole minkäänlainen uhka. Nipsu sai kävellä suoraan sisälle meille ja me vaan menimme takaisin nukkumaan. Se vähän harmitti Nipsua, sillä hän olisi halunnut leikkiä meidän kanssa. Emme me jaksaneet. Nipsu koitti vähän riehua itsekseen, mutta kävin ärähtämässä sille ja niin se sitten hiljeni.
Loppuilta menikin rauhallisissa merkeissä.

Oli aika rankka päivä, kun piti emännöidä vieraita.

Ensilumi!

Meille satoi tänään ensilumi! Kyllä me ihmettelimme kun maa oli valkoinen. Eilen illalla ei ollut vielä lumesta tietoakaan.

Meistä olisi ihanaa, jos lumi jäisi maahan koko talveksi, mutta luultavasti se sulaa kohta pois.