perjantai 18. tammikuuta 2019

Hoitopäivä

Viime viikolla isäntäväellä oli menoa Helsingissä koko päiväksi, ja me emme voineet lähteä mukaan. Niinpä lähdimme pitkästä aikaa koirahotelliin hoitoon. Emäntää jännitti jo monta päivää etukäteen, miten me siellä pärjäisimme. Me emme jännittäneet ollenkaan.

Hoitolassa meni oikein hyvin. Meillä oli omat pedit mukana ja saimme syödä tuttua ruokaa tuttuun aikaan. Lisäksi tapahtui jotain todella hauskaa: ystävämme Urpo ja Kärsä tulivat myös samaan hoitolaan! Lähdimme neljästään ulkoilemaan, mikä olikin oikein mukavaa.

Kerkesimme olla hoidossa vain yhden yön ja yhden päivän, ja sitten isäntäväki tulikin jo hakemaan meidät kotiin.
Olipa mukava erilainen päivä!

keskiviikko 2. tammikuuta 2019

Uudenvuodenaatto ja kauhea myrsky-yö

Vuosi vaihtui maalla Urpon ja Kärsän luona. Ensin kävelimme yhdessä Paimion luontopolun, joka olikin tosi hieno polku. Kesällä varmasti vielä upeampi.


Kun ilta pimeni, menimme sisätiloihin ja valmistauduimme vuoden viimeisiin tunteihin. Me koirat emme tosin jaksaneet juhlia kovinkaan railakkaasti - enimmäkseen makasimme sohvalla vuorotellen ja ihmettelimme, miten paljon ihmiset oikein jaksavat syödä.

Myöhään illalla kävimme vielä pienellä kävelyllä tekemässä isot tarpeet, ja siinä pihalla pomppiessamme Kärsä onnistui paukauttamaan hännällään Sipiä suoraan silmään. Sipi kiljui kivusta ja silmänympärys alkoi turvota. Vuoden ensimmäiset tunnit Sipi oli silmäpuoli, kun kipeä silmä oli koko ajan sikkurassa.

Aamulla Sipi vielä varoi Urpoa ja Kärsää ja aristeli silmää. Nyt se on jo selvästi parempi, kun on pari päivää kulunut. Tapahtunut oli puhdas vahinko tietysti eikä sitä oikein olisi voinut estää, kun Sipi ja Kärsä ovat tuollaisia toheloita. Sitä paitsi silmävammathan jollain tavalla kuuluvat uudenvuodenaattoon.

Viime yönä oli minun vuoroni olla tohelo. Varsinais-Suomessa riehui yöllä kova myrsky, ja minä en voi sietää sitä, että tuuli vinkuu nurkissa. Olin todella hermostunut. Kuljin ympäri taloa ja läähätin. Menin isäntäväen makuuhuoneseenkin monta kertaa, vaikka tiedän että se on kiellettyä. Koitin vain hakea turvaa, koska olin niin kamalan huolissani. Jossain vaiheessa hyppäsin jopa vierashuoneen pöydälle (!!) ja yritin etsiä pakotietä pihalle. Siinä rytäkässä kaadoin pöytälampun ja heittelin emännän kokoaman palapelin paloja lattialle. (Oikeasti koitin auttaa emäntää palapelin kanssa, mutta kukaan ei usko tätä tarinaa.)
Lopulta sekä emäntä että isäntä tulivat takkahuoneeseen nukkumaan meidän kanssa ja pääsin peiton alle turvaan. Sielläkin läähätin ja hermoilin, mutta lopulta taisimme kaikki nukahtaa.
En oikein tiedä, miksi pelkäsin sitä myrskyä niin paljon. Se on vaan kamala tunne, kun tuuli humisee ja ilmanpaineenvaihtelut tuntuvat korvissa.
En minä nuorempana pelännyt yhtään mitään, mutta nyt minusta on tullut epävarma mummo.
Toivon, että vältymme näin pahoilta myrskyiltä jatkossa niin saamme kaikki nukuttua paremmin.

perjantai 28. joulukuuta 2018

Stressaava joulu

Joulunvietto on nyt ohi. Tänä vuonna meillä oli paljon vieraita, yhteensä seitsemän aikuista, neljä lasta ja kolme koiraa. Yhtenä päivänä vieraita tuli vielä viisi lisää! Ja joulupukkikin kävi meillä. Olimme suoraan sanottuna aivan puhki kaikesta vahtimisesta.

Joulupäivänä kävimme metsässä katsomassa, mihin se joulupukki oikein hävisi. Emme nähneet siitä enää vilaustakaan.


Kun vieraat olivat lähteneet, kävimme Kullaanvuorella pitkällä tapaninpäivän kinkunsulatuskävelyllä. Pysähdyimme laavulle pitämään taukoa ja ihmiset söivät eväitä. Me vahdimme laavua sillä aikaa, ettei kukaan pääse yllättämään meitä.


Tämän lenkin jälkeen me nukuimme koko loppuillan samassa asennossa, emme jaksaneet liikauttaa evääkään. 

Seuraavana päivänä meille tuli taas vieraita. Eräät puolivuotiaat belgialaiset vetokoirasisarukset tulivat meille ja menimme yhdessä pitkälle kävelylenkille. Se oli mukavaa, koska sain olla kaikkien pomo ja kukaan ei uskaltanut ryppyillä minulle. Koiravieraat olivat ulkokoiria, joten he eivät onneksi tulleet ollenkaan meille sisälle. 

sunnuntai 23. joulukuuta 2018

Hyvää joulua!

Rauhallista joulua lukuisille blogini lukijoille!
Olemme vetäytyneet metsän rauhaan nauttimaan talvisesta säästä ja joulusta. Tänään  meille kuulemma tulee paljon vieraita, joten voi olla että metsä on ainoa rauhallinen paikka tänäjouluna.


Lunta piisaa kuten kuvasta näkyy.


Lunta naamassa mutta ei haittaa!


Sipin totinen jouluilme.


Rauhaisaa joulua!



perjantai 21. joulukuuta 2018

Lunta!

Vihdoin olemme päässeet kunnon talven makuun! Lunta on tupruttanut useampana päivänä ja ilman lämpötila on reilusti pakkasen puolella. Olen nauttinut lumesta todella paljon. On niin ihanaa kävellä pakkaslumella, kun tassun anturat painautuvat pehmeään puhtaaseen lumeen. Lumi tekee hyvää myös turkille, jos pääsee kierimään lumessa.


Olemme käyneet ulkoilemassa mielellään ja minäkin aina pyydän, että mennään pidemmän lenkin kautta, eikä aina suorinta reittiä kotiin.

maanantai 10. joulukuuta 2018

Rekun haudalla

Eilen oli kamalan sateinen päivä. Satoi vettä aamusta iltaan kaatamalla. Koska meidän täytyy kuitenkin joka päivä käydä ulkoilemassa, lähdimme käymään Kullaanvuorella. Se hyvä puoli sadesäässä on, ettei lenkkipoluilla ollut juuri ketään muita.


Kävelimme koko matkan lemmikkieläinten hautausmaalle asti. Siellä on "veljemme" Rekun hauta.
Meillä oli näin surkeat ilmeet, mutta se johtui enimmäkseen siitä, että olimme märkiä ja kuraisia.

Kun olimme tarkistaneet, että haudalla oli kaikki hyvin, palasimme takaisin vähän eri reittiä.
Yhdellä polulla meitä vastaan tuli nuori flättipoika. Ilahduimme siitä suuresti, sillä se oli ihan samannäköinen kuin Rekku! Se olikin isäntineen ainoat vastaantulijat koko lenkin aikana.

keskiviikko 5. joulukuuta 2018

Yllättävä ohitus

Tänään päätimme Sipin kanssa yllättää emännän positiivisesti aamukävelyllä.
Oli sateinen ja todella synkkä aamu, ja oikeastaan kukaan meistä ei olisi halunnut lähteä ulos ellei olisi ollut pakko.
Pimeässä vastaan tuli eräs pieni koira, jonka olemme aiemminkin ohittaneet samoilla seuduilla. Muiden koirien ohittaminen on aina ollut meille vaikeaa, ja varsinkin nyt kun joudumme enimmäkseen olemaan kytkettyinä, on toisten koirien näkeminen aina kovaäänisen rähinän paikka.
Tänäänkin nostimme kauhean mekkalan, kun näimme pienen vastaantulevan koiran. Haukuimme äänekkäästi (ja varmasti herätimme koko naapuruston samalla). Emäntä suutahti meille ja käski olemaan kunnolla. Yllätyksemme emännälle oli, että vaikenimme täysin ja kävelimme toisen koiran ohi suut supussa, ilman inahdustakaan. Saimme asiaankuuluvat runsaat kehut palkinnoksi ja kaikilla oli hyvä mieli.

sunnuntai 2. joulukuuta 2018

Kangenmiekan kierroksella

Kävimme tänään adventtikävelyllä Kangenmiekan kierroksella. Teimme täsmälleen saman lenkin täsmälleen neljä vuotta sitten. Tänään teimme lenkin aika paljon nopeammin, alle kahteen tuntiin.

Oli mukava tyyni ilma ja kuiva maa. Me säntäilimme aluksi aika paljon eestaas, mutta melko pian muistimme, että tämä on aika pitkä lenkki ja kannattaa säästellä voimia.

Sipillä oli alkuviikosta jalka kipeä ja hän pystyi kävelemään vain lyhyitä lenkkejä, mutta tänään kivusta ei ollut tietoakaan ja Sipi pääsi kulkemaan lenkillä ihan normaalisti. Hän tuli tosi nätisti meidän muiden mukana, eikä häippässyt minnekään, vaikka hän haistelikin peurojen jälkiä tarkkaan.

Halkokanniston laavulla isäntäväki söi eväitä ja me koirat maltoimme myös hieman levätä. Saimme rauhallisuudesta palkinnoksi pienet palat rosvopaistia.


Metsässä oli ihanaa! Juuri tällaisia metsiä ja rauhallista luontoa meillä oli ikävä Saksassa.

perjantai 23. marraskuuta 2018

Yksin kotona 2

Eilen meillä oli kamalan pitkä päivä yksin kotona. Isäntä on ollut jo monta monta päivää reissussa eikä sitä ole näkynyt ollenkaan, ja eilen emäntäkin lähti aamulla toiseen kaupunkiin.
Me aavistimme jo aamulla, että tästä tulee vähän erilainen päivä, kun kävimme aamulenkillä jo ennen kuutta. Yleensä käymme vasta seitsemän jälkeen ulkona.
Sitten emäntä lähtikin jonnekin eikä sitä näkynyt koko päivänä. Onneksi meitä tuli eräs ukko käyttämään ulkona iltapäivällä, jottei meidän tarvinnut pidättää tarpeitamme iltaan asti.
Oli jo pimeä ja meidän vatsoja alkoi kurnia. Ei näkynyt ketään kotona. Meillä on täällä kyllä ihan hyvät oltavat, on lämmin, pehmeät pedit ja raikasta vettä, ja kun pääsimme vielä käymään ulkonakin niin ei meillä sinänsä mitään hätää ollut. Olisi vaan kiva ollut päästä ulkoilemaan kunnolla, tutkia metsäreittejä ja sen jälkeen saada jotain palanpainiketta.
Vasta illalla puoli kahdeksan maissa emäntä tuli takaisin kotiin. Menimme heti ulos pienelle metsälenkille ja saimme purkaa energiaa vähän. Kotona saimme ruuan. Eipä tarvinnut minunkaan nirsoilla, kun oli jo kova nälkä.
Illalla olisimme halunneet vielä leikkiä ja pelata jotain, mutta emäntä oli ihan väsynyt eikä jaksanut seurustella meidän kanssa. Meille tehtiin kyllä etsintärata ja se oli ihan kivaa.

Tämä oli toinen kerta, kun jouduimme odottamaan näin pitkään. Aikaisemmin tällaista on tapahtunut muistini mukaan vain kerran, ja siitäkin on jo aikaa.

Tänään on onneksi ollut ihan tavallinen päivä, olemme päässeet ulos jo kolme kertaa ja vielä iltalenkki odottaa parin tunnin päästä. Kuulemma jotain muutakin hauskaa tapahtuu vielä tänään. Ehkäpä isäntä tulee kotiin..?

perjantai 9. marraskuuta 2018

Senioritarkastuksessa

Kävin keskiviikkona eläinlääkärissä senioritarkastuksessa. Siellä emäntää ensin haastateltiin minusta, kyseltiin miten olen voinut ja onko minulla mitään vaivoja.

Sitten minut punnittiin, ja voitteko kuvitella, että painan 31,3 kg! Kaikki luulivat, että olen laihtunut kun olen niin hoikassa kunnossa, mutta oikestaan minun lihakseni ovat vaan alkaneet surkastumaan. Olen oikein sopivan painoinen.
Sen jälkeen eläinkääkäri kuunteli sydäntä, tutki imusolmukkeet, katsoi silmiin ja korviin sekä suuhun. Kaikki näytti hyvältä, vaikka silmissä onkin vähän sameutta enkä näe hämärässä kovin hyvin.

Pahin oli kuitenkin edessä: minusta otettiin verinäyte. Se oli aika kamalaa ja minua alkoi jännittämään niin paljon, että aina kun hoitaja tökkäsi neulalla jalkaani, verisuonet katosivat. Niinpä jouduttiin kokeilemaan monta kertaa ennen kuin vihdoin onnisti.

Lopuksi kävin vielä ulkona ja kuvittelin jo, että lähdemme kotiin, mutta emäntä halusikin että menen pissalle niin että minusta saataisiin pissanäyte. Se onnistuikin hyvin, koska osaan pissata käskystä (jokainen osaa jotakin!).

Eilen testien tulokset tulivat ja kaikki näytteet olivat hyvät. Minä olen jo vähän senio-riitta, mutta voin hyvin!
Haimanäytteitä ei otettu tällä kertaa, koska ne ovat aika kalliit ja minä olen voinut ihan hyvin. Myöskään selkää ei tutkittu, koska se ei ole nyt vaivannut minua erityisemmin.

Harmi vaan että kaikki tulokset ovat niin hyvät, että nyt en voi enää esittää heikkoa mummoa. Varsinkin isäntä on antanut minulle aika paljon erityisoikeuksia sen varjolla. Pelkään pahoin, että ne ajat ovat nyt takana.

Varmaan joudun nyt yhtä kovaan kuriin kuin Sipi.
Eli keittiöstä ei saa mitään ylimääräisiä herkkuja, lenkillä pitää totella jos käsketään tulemaan luokse tai menemään tien reunaan, ei voi enää kukkoilla ja leikkiä huonokuuloista jos käsketään tekemään jotain mitä ei haluaisi, esimerkiksi menemään pois keittiöstä kun ihmiset syövät.

Kyllä minä vielä keinot keksin ja saan kaikki tahtoni läpi. Odottakaa vain. (Ehkä katson isäntää nappisilmillä ja laitan korvat taaksepäin. Vielä parempi jos kurkustani kuuluu hento piippaus. Kukaan ei voi vastustaa minua silloin!)