Heinäkuun alun kuulumiset

Heinäkuun alku on ollut rauhallinen. Helle palasi Keski-Eurooppaan ja meillä on ollut sen takia vähän lyhyempiä ulkoiluja ja vähemmän riehumista. Teemme aina pitkän lenkin aamulla, kun on vähän viileämpää. Viikonloppuisin aamulenkki saattaa kuitenkin olla vähän tavallista myöhemmin ja silloin joudumme joskus pitämään vähän taukoja, ettemme ylikuumene.

Tässä pidämme taukoa kävelykadulla. Onneksi monen liikkeen edessä on vesikuppeja koirille, jotta saamme virvokkeita. 

Tässä puistossa saamme aina olla hetken aikaa vapaana ja riehua. Harmi vaan että tuo pentu on aivan pitelemätön, se jaksaisi painia vaikka kuinka kauan ja minä en aina jaksaisi.

Usein aamulenkin jälkeen meissä on siellä sun täällä vihreitä merkkejä, kun painimme ruohikolla.
Viki otti suloisen ilmeen, vaikka hän on aikamoinen pahantekijä kun isäntäväen silmä välttää.

On siinä pennussa minullakin paimentamista. En jaksa sekaantua seinien järsimiseen, mutta jos hän alkaa minua häiritsemään niin annan kyllä palautetta. 

Eräänä viikonloppuna meillä oli vieraita Suomesta ja veimme heidät tietysti Teufelsschluchtille. Siellä on aina aika kivaa. 

Viki 1-vuotias!

Tänään on Vikin syntymäpäivä! Vuosi sitten pullautin maailmaan 8 pientä palleroa ja yksi niistä oli Viki. Vietimme juhlapäivää tylsästi autossa, kun ajoimme tukalassa helteessä takaisin Trieriin. Ulkona oli noin 38 astetta lämmintä, joten autoa ei voinut oikein pysäyttää. Emme voineet tehdä kuin pikaiset pissalenkit, ja sen jälkeen oli taas mentävä ilmastoituun autoon. 

Muistelimme Vikin kanssa ensimmäistä yhteistä vuottamme. Kaikenlaista on ehtinyt sattua ja tapahtua. 

Vikillä on mm. ollut tassu paketissa. Se oli surkeaa, mutta onneksi hän toipui siitä nopeasti. 

Olemme reissanneet paljon, esimerkiksi Berliinissä ja Luxemburgissa. 

Vikin ensimmäinen talvi oli luminen ja kylmä, mikä oli oikein ihanaa. 

Olemme olleet monet kerrat Itämeren rannalla ja se on aina yhtä kivaa, vaikka säät eivät ole aina suosineet meitä. 

Vikillä on ollut suuria haasteita yksinolon kanssa. 

Kotona on rikkoutunut muutama koiran peti, useita mattoja ja myös seiniin ja lattiaan on tullut pahoja jälkiä. Toivotaan että hän alkaisi pikkuhiljaa kasvamaan aikuiseksi ja järkevämmäksi ja jättäisi nämä hommat taakseen. 

Vikin paras kaveri olen tietysti minä, mutta hän on myös tavannut paljon muita koiria, esimerkiksi edesmenneen Urpon ja Kärsän, Kodin, Debbien, Lillyn ja monia muita. 

Viki on hirmuhauska tyyppi, eikä kukaan voi olla pitämättä hänestä. Hän sulattaa kenen tahansa sydämen olemalla sympaattinen sekä iloa ja riemua täynnä jokaisena päivänä. 

Matka pohjoiseen

Eräänä päivänä isäntä tuli junalla tänne! Oli niin hauskaa, kun koko lauma oli taas koossa. Ikävä kyllä ulkona alkoi olla taas tukalan kuuma. Iltaisinkin oli yli 30 astetta ja se on aivan liikaa meille koirille.

Lauantaina menimme isännän kanssa Teufelsschluchtille, vaikka olikin kuuma päivä. 

Viki oli edellisenä torstaina loukannut tassuansa vähän, kun painimme aamulenkillä. Hän ontui hiukan kun lähdimme, mutta uinti Irreler Wasserfällen vesiputouksella vetreytti jalkaa hieman.

Sitten kun lähdimme kiertämään lenkkiä, jalka meni pahemmaksi. Lopulta hän konkkasi melkein kolmella jalalla ja se oli aika ikävän näköistä. Vikillä meni hyvä lenkki pilalle.

Olimme kyllä muutenkin aika poikki, kun oli niin kuuma. Onneksi olimme käyneet kahlailemassa ennen lenkkiä, joten märät turkit viilensivät meitä.

Saimme pitää taukoa varjossa koiraparkissa sen aikaa kun isäntäväki nautti viileitä juomia kahvilan terassilla. Meillekin oli vettä tarjolla. 

Sunnuntaina pidimme lepopäivää, koska Vikin piti saada lepuuttaa tassua. Kipu oli hellittänyt, koska emäntä antoi hänelle kipulääkettä. 

Iltaisin katsoimme jalkapalloa ja tietysti kannustimme Saksaa. 

Päivisin alkoi olla 35 asteen helteitä ja vähän enemmänkin, joten emme juurikaan ulkoilleet. Kävimme vain pakolliset pikkulenkit ja lopun ajan makoilimme kotona tuulettimen edessä.

Tiistaina lähdimme koko porukalla automatkalle kohti Rostockia. Oli aika rankka päivä, mutta onneksi pohjoisessa oli viileämpää. 

Pääsimme peltolenkille illalla ja se oli aivan ihanaa. Ilmassa oli vain 22 astetta ja meillä oli paljon energiaa. Aurinko paistoi matalalta ja retki tuntui aivan maagiselle.

Perjantaina tapahtui Vikin elämässä suuri asia: hän oppi uimaan! Menimme Warnemündeen koirarannalle ja koska oli lämmin päivä, siellä oli paljon ihmisiä ja koiria. Meillä oli Villan ja Sipin vanha vesilelu mukana ja leikimme sillä rannalla ja vedessä. Vikillä oli vielä Sipin vanhat pelastusliivit, koska ne vähän kelluttavat ja lisäksi niistä on helppo pitää kiinni vedessäkin, koska selkäpuolella on kahva. Isäntä meni ensin veteen ja minä myös. Sitten emäntä tuli Vikin kanssa ja nappasi pellareiden kahvasta Vikin mukaansa syvemmälle. Yhtäkkiä Viki hoksasi, että hän pystyy liikkumaan vedessä, vaikka jalat eivät yllä pohjaan! Se oli niin hauska hetki! Sitten me pulikoimme ja uimme siellä pitkät tovit. Oli oikein hauska ilta ja kyllä meitä sitten nukuttikin kovasti kotona.

Helleaallon jälkeen

Vihdoin helleaalto hellitti ja pääsimme taas ulkoilemaan ja elämään vähän normaalimmin. 

Viki hakeutui monena hetkenä minun viereeni nukkumaan. Tässä olemme eteisessä Vikin käsittelemällä matolla. Maton keskelle on tullut iso reikä.

Oikeastaan en välittäisi olla näin lähekkäin, mutta en tohdi ajaa häntä pois. 

Onhan se tavallaan kivaa, että meitä on kaksi ja voimme tukeutua toisiimme.

Kesäillat ovat valoisia täälläkin, vaikkeivät sentään niin valoisia kuin koti-Suomessa. Iltaisin on rauhallisempaa, valo on pehmeämpää, ulkona ei ole niin paljon ihmisiä eikä autoja, eikä meillä ole kiire minnekään.

Täällä ei vietetä juhannusta, mutta menimme kahdestaan silti käymään Moselin rannassa ja pulahdimme pikkuisen. Vikihän ei ole koskaan viettänytkään juhannusta. Vuosi sitten hän oli vielä minun mahassani sisarustensa kanssa ja minulla alkoi olla aika tukalat oltavat.

Seikkailu rotkossa ja vesiputouksella

Viikonloppuna oli taas hulinaa. Helle sen kuin jatkui, ja meidän lenkkitreffit Camun kanssa vaihtuivat pieneen pulikointiin Canachissa Luxemburgissa. 

Camu oli meille uusi tuttavuus, mutta tulimme hyvin juttuun, kun kävimme pienellä kävelyllä ja menimme läheiseen ojaan kahlailemaan. Camu jopa meni ojaan makaamaan, jolloin hän sai paremman viilennyksen. Viki oli aivan innoissaan Camusta, mutta minä en viitsinyt näyttää tunteitani niin avoimesti. 

Näiden helteiden aikana Viki on oppinut menemään veteen ihan kunnolla. Minä kerroin hänelle, että märkä turkki pitää olon viileänä pitkään, ja sitten Viki huomasi sen itsekin. Ei hän ole vielä uinut oikeasti, mutta kahlannut kyllä niin syvällä että turkki on melkein kokonaan märkä.

Sunnuntaina lähdimme käymään Echternachissa, jossa on uskomattomia ulkoilureittejä. Menimme ensin Teufelsschluchtille katsomaan jääkauden muovaamia kalliorykelmiä ja isoa rotkoa. 

Se oli aivan huikea luonnonmuodostelma, ja paikoin aika vaarallinenkin meille koirille. 

Onneksi kaikki meni hyvin, pysyttelimme hienosti emännän takana vaikeissa kohdissa eikä meille käynyt kuinkaan. Kukaan ei kaatunut tai kompuroinut jyrkissä portaissa.

Rotko vain jatkui ja jatkui. 

Tunsimme itsemme pieniksi isojen kallioiden välissä.

Kallioiden jälkeen kävelimme Irreler Wasserfälle -nimiselle vesiputoukselle ja riippusillalle. Se silta oli meille ihan helppo, Vikikin käveli siitä kuin vanha tekijä, vaikkei hän ollut koskaan aikaisemmin mennyt riippusiltaa pitkin. 

Pääsimme kahlailemaan ja uimaan, mikä tuntui ihanalle viilennykselle näin kuumana päivänä. Viki oli oikea vesipeto, hän oli koko ajan vedessä, kun minä taas välillä menin rantaan tutkimaan mitä syötävää siellä voisi olla minulle. 

Viilentävästä kahlailusta huolimatta väsähdin paluumatkalla. Onneksi menimme lyhyempää reittiä takaisin autolle. 

Kyllä Vikiäkin sitten väsytti kun tulimme kotiin. 

Melkoinen seikkailuviikonloppu taas! 

Pitkä, kuuma kesäviikonloppu

Olemme viettäneet pitkää viikonloppua täällä Trierissä. 

Perjantaina emännällä oli vielä työpäivä, mutta auto piti viedä kesken päivän huoltoon ja me lähdimme mukaan. Menimme läheiseen puistoon kävelylle ja virkistäydyimme myös lammessa. Se teki hyvää, koska oli kuuma päivä. 

Sitten menimme takaisin autohuoltoon viilentymään kivilattialle. Olimme aivan rentoja, vaikka ihmisiä kulki ohi.

Oli todella kuuma päivä ja minä koitin viilentyä, mutta Viki änkesi itsensä samaan petiin ja ihan kiinni minuun. En raskinut komentaa sitä pois, kun nykyään niin harvoin nukumme vierekkäin. 
Tässä kuvassa näette myös Vikin tuhoaman pedin, jota emäntä on kursinut kasaan.

Illalla meidät oli kutsuttu Nitteliin kävelylle. Tapasimme siellä Espanjan kaduilta pelastetun Debbien, mutta en ollut siitä niin kiinnostunut. Viki koitti aluksi leikkiä sen kanssa, mutta pian totesimme että on parempi jos vaan kävelemme eteenpäin emmekä koita riehua. Oli niin kuumakin. 

Nittelissä on huikeat maisemat ja kävelimme kukkulan päälle ihailemaan niitä. Kävelylenkin jälkeen menimme Debbien kotiin takapihalle rentoutumaan. Ihmiset söivät ja me koirat saimme paljon raikasta vettä. Viki yritti uudestaan leikkiä Debbien kanssa, mutta se oli niin hurjaa että Debbie päätti mennä sisälle ja me jäimme pihalle. Se oli parempi niin. 

Sunnuntaina 30 asteen helle vaan jatkui. Lähdimme käymään Luxemburgissa Echternachissa.

Siellä piti olla kiva varjoinen metsälenkki, mutta emme onnistuneet löytämään oikeaa reittiä. 

Sen sijaan löysimme kivan puiston, jossa oli ensin pieni pätkä varjoista metsää, mutta sitten myös järvi jossa pääsimme kahlamaan ja juomaan.  

Keskustassa oli paljon ihmisiä, eikä meitä kiinnostanut olla siellä, vaikka emäntä ehkä olisi halunnut käydä syömässä jotain. 

Mainitsinko jo, että oli tosi kuuma? No, oli ihan hauska viikonloppu helteestä huolimatta. 

Turbonaama kolmen valtion rajalla

Tällä viikolla isäntäväellä oli vapaata töistä eli se tarkoitti meille enemmän yhdessäoloa. Jo tiistai-iltana ilahduimme, kun emäntä tuli töistä ja samalla ovenavauksella tuli isäntä. Se oli niin hauskaa. Lähdimme heti vähän ulkoilemaan ja näyttämään isännälle meidän lenkkireittejä.

Torstaina oli pyhäpäivä ja kaikilla oli töistä vapaata. Aamulenkki meni normaalisti, mutta jossain vaiheessa aamupäivällä emäntä huomasi, että minun naamani on turvonnut. 

Ensin toinen puoli ja muutaman hetken päästä molemmat silmät olivat muurautuneet turvonneiden silmäluomien alle. Lisäksi minun päätäni kutitti vietävästi ja yritin koko ajan raapia silmiä ja kuonoa. Isäntäväki antoi minulle ison palan maksamakkaraa, ja epäilen että sinne oli piilotettu jotain lääkettä, koska kutina alkoi hellittämään. Turvotus ei kuitenkaan vielä laskenut ja isäntä alkoi kutsua minua Turbonaamaksi.

Ulkona oli sadepäivä, joten lähdimme autolla tutkimaan lähialueita. Ajoimme Schengeniin kolmen valtion rajalle. Sade taukosi juuri sopivasti joten lähdimme tutkimaan kaupunkia. 

Tässä muistomerkillä meistä otettiin kuvia ja minä näytän vihaiselta, kun silmät ovat turvoksissa.

Viki on vähän ihmeissään minun ilmeistäni.

Löysimme lisää muistomerkkejä sekä kaikkien EU-valtioiden liput. Menimme tietysti Suomen lipun viereen.

Sitten jatkoimme matkaa autolla Ranskan puolelle ja pysähdyimme pikkukylässä nimeltä Sierck-les-Bains.

Siellä oli hieno vanha keskiaikainen linna, jonne koiratkin olivat tervetulleita. Poseerasimme erilaisten lippujen ja maisemien edessä, kuljimme jänniä kapeita portaita ja haistelimme historiallisia raunioita. 

Muita vieraita oli onneksi aika vähän, joten meillä oli paljon tilaa eikä tarvinnut väistellä koko ajan.

Sitten alkoi taas sataa rankasti, joten juoksimme autolle ja lähdimme kotiin. 

Seuraavana aamuna minun naamani näytti onneksi taas normaalille.

Näköalapaikalla

Meillä riittää täällä meidän uudessa väliaikaisessa kotipaikassa Trierissä paljon uutta löydettävää. Tänään menimme Villa Weißhausin metsään etsimään hienoa näköalapaikkaa, josta olimme kuulleet. Sieltä näkee koko Trierin yli. Me katselemme sitä maisemaa usein Petrisbergin kukkulalta, mutta nyt menimme toiselle puolelle kaupunkia katsomaan samaa maisemaa toisesta vinkkelistä. 

Sää oli lämmin ja meillä oli tosi kuuma, kun kapusimme ylämäkeen. Viki oli vähän aikaa vapaana, mutta emäntä pelkää että Viki juoksee itsensä piippuun ja lämpöhalvauksen partaalle, joten kuumina päivinä Vikikin on yleensä remmissä. 

Olemme käyneet täällä Weißhauswaldissa kerran aiemminkin, mutta silloin emme löytäneet näköalapaikkaa. Nyt löysimme sen helposti, kun seurasimme opasteita. Siellä oli tällainen hieno penkki, mutta Viki ei suostunut istumaan. Hän halusi välttämättä esitellä kaunista profiiliaan.

Katselimme myös toisesta paikasta eri penkiltä maisemia, mutta Viki ei ollut lainkaan kiinnostunut. 

Onneksi kävelimme varjossa, mutta silti meidän kielet roikkuivat. 

Emäntä päätti, että tehdään vähän lyhempi lenkki ja mennään kotiin vilvoittelemaan.

Iltapäivällä kävimme pienellä lenkillä lähialueilla ja löysimme tällaisen hienon taustamaiseman. Hyvä että ehdittiin tehdä pikainen kävely juuri ennen kuin sade ja ukkonen alkoivat.