Kevättä odotellessa

Suomessa on tällä hetkellä parhaat talvikelit, joita kateellisina katselemme kuvista. Muistan miten minäkin aina siristelin silmiäni kirkkaassa kevätsäässä, kun kävelimme aikoinaan jäällä.
Täällä ei ole paljon tarvinnut silmiä siristellä, kun on satanut vettä monena päivänä. Yhtenäkin iltapäivänä satoi ihan kaatamalla, kuin oltaisiin oltu suihkussa. Se hyvä puoli siinä tietysti oli, ettemme joutuneet oikeasti suihkuun kun kastuttiin ulkona jo.
Välillä on myös aurinkoista. Eilenkin aurinko paistoi ja lämmitti kunnolla, parvekkeella oleva lämpömittari näytti 15 astetta plussaa.
Kyllä minä luulen, että se kevät kohta tulee. Olen jo vaihtanut talviturkkinikin ja Sipi myös. Sipillä on taas menossa jokakeväinen turkkiremontti, jolloin koko turkki vaihtuu ennen juoksuja pehmeään ja valkoiseen höttöön. Hän näyttää vähän hattaralta; laihalta mutta pehmeältä hattaralta. Harmi vaan että Sipin naamaan tuli ruma arpi tässä jokunen viikko sitten. Ei häntä varmaan kukaan poika enää huoli kun naama on tuon näköinen.

Villan arkea

Ajattelin nyt kertoa teille mitä minulle kuuluu, koska edellisestä kerrasta on jo kulunut vähän aikaa. Olen kotiutunut ihan hyvin tänne Saksaan. Vaikka minulla on välillä ikävä suomalaisten metsien rauhaan ja järvien jäälle, on Saksassa hyvätkin puolensa: koirat saavat enimmäkseen kulkea vapaana, kaupungissakin, ja tästä johtuen paikalliset koirat ovat varsin hyväkäytöksisiä. Minä tosin usein varmistan asian haukkumalla niille kumeasti muutaman kerran ja nostamalla selkäkarvat pystyyn. Osaavatpa sitten varmasti käyttäytyä!

Vaikka ulkoilumaastot tässä lähettyvillä ihan täysin vastaa sitä mihin sain Suomessa tottua, on uusi koti sentään aika kiva. Siellä on lattialämmitys, mukava Oma Peti, ja mikä parasta, monta lattiaan asti ulottuvaa ikkunaa, josta voi tarkkailla kadulla kulkevia ihmisiä ja koiria. Kunhan isäntäväki aina välillä muistaisi putsata ikkunoiden alaosat, sillä niihin tulee joka päivä aika monta uutta kirsunjälkeä.

Minä jakselen ihan hyvin jo kahdeksan vuoden iästäni huolimatta. Pakastetun sianhaiman asemesta saan haimavaivoihini täällä Petzym-nimistä ruoansulatusentsyymivalmistetta. Sen ansiosta vatsani toimii normaalisti. Salskeimmat vuoteni taitavat kuitenkin olla jo takanapäin, sillä vanhuuden vuoksi lihakseni ovat jo hieman surkastuneet. Olen silti kaikin tavoin reipas ja vetreä, mutta ihan kaikkiin Sipin hullutuksiin tai sämpläilyihin en tietenkään viitsi lähteä mukaan. Vaikka olemme Sipin kanssa parhaita kavereita, on Sipi on luonteeltaan kuitenkin loppujen lopuksi aika erilainen kuin minä.

Toivotan kaikille blogini lukijoille rauhallista lopputalvea! Pahimmat pakkaset ovat jo taitaneet hellittää, ainakin Sipi luopui talviturkistaan jo viime viikolla (ei uimalla, vaan ihan konkreettisesti!)