Talvilenkillä

Eilen tuli vihdoinkin taas vähän lunta, joten tänään päätimme lähteä talvilenkille. Kävelimme lenkin tutuissa maastoissa Naantalin Aurinkopolulla (jota kuitenkin yleensä nimitämme Villan poluksi, sillä siellä sijaitsee Villan tila, ja käytännössä minä omistan koko polun). Lunta oli mukavasti, aukeilla paikoilla jopa kymmenen senttiä, mikä mahdollisti sekä kirsun piilottamisen lumeen että mukavamman painin kuin paljaalla maalla. Keli oli onneksi aivan niukasti pakkasen puolella niin ettei lumi ollut vielä sohjoontunut. Sipi meinasi välillä riehaantua lumesta liiaksi, mutta onneksi minä olin mukana pitämässä järjestystä omalla polullani.

 Tässä poseeraamme Nikulanvuoren näköalapaikalla. Uusi lumi korostaa hienosti turkkini porkkanasävyä.

Välillä joudumme isännän taakse kulkemaan, jos meiltä (tai lähinnä Sipiltä) uhkaa ns. lähteä mopo käsistä.

Takana kulkeminen on oikeastaan aika turvallista ja mukavaakin - silloin kun ei tarvitse itse miettiä mikä olikaan sallittua ja mikä taas ei.

Hammashuollossa

Tiistaina minä kävin hampaanpoistossa. Aamulla minun olisi pitänyt jo aavistaa, että jotain outoa on tulossa, kun isäntäväki jätti minut tyystin ilman aamupalaa. Olihan se hieman outoa, että Sipi söi hyvällä ruokahalulla ja minä en saanut mitään. Ajattelin, että ehkä pieni paasto kuitenkin tekee hyvää linjoilleni.
Illalla hyppäsimme autoon ja ajoimme Vettoriin. Siellä lääkäri pisti pyllyyni piikin, ja sen jälkeen alkoikin väsyttää.

Yritin sinnitellä hereillä. 

Lopulta oli kuitenkin pakko antaa unen tulla. 

Ja sen jälkeen minulla ei olekaan enempää muistikuvia.

Kun heräsin, kuulin emännän ja isännän äänen, kun he keskustelivat minua hoitaneen eläinhoitajan kanssa. Leikkaus oli mennyt ihan suunnitelmien mukaan ja kaikki oli siis hyvin. Lohjennut alaetuhammas oli poistettu ja leikkaus meni niin siististi, ettei suuhun tarvinnut edes tikkejä laittaa.
Minä hoipertelin autoon, vaikka olo oli todella huono. Kotipihassa hyppäsin autosta ilman lupaa heti kun luukku aukesi (vaikka se on kiellettyä ja tiedän sen, mutta en oikein ollut oma itseni tuona iltana) ja tasapaino oli niin huono että meinasin mennä kuperkeikkaa parkkipaikalla.
Hoitaja oli sanonut, että koska olin saanut paljon nestettä leikkauksessa, minulla varmaan on kova pissahätä illalla. Isäntäväki käytti minua takapihalla monta kertaa illan aikana, mutta en vaan saanut pissaa tiristettyä. Itse asiassa minulla oli koko illan niin huono olo, että vain huojuin ja hoipertelin. Olisin halunnut vain nukkua. Sipi oli tosi huolissaan minusta ja valvoi ja käveli hermostuneena edestakaisin.
Yöllä emäntä vei minut taas takapihalle pissalle, mutta minua huojutti vain enkä tehnyt pissaa. Kun menimme sisälle, emäntä huomasi, että minulta olikin lirahtanut pissat häkkiin. Se oli aika noloa, mutta en voinut sille mitään.
Aamulla olo oli jo paljon parempi ja pääsin pienelle aamulenkille. Sen jälkeen söin pienen aamupalan.
Nyt leikkauksesta on mennyt kaksi päivää ja minä olen ihan ennallani, yksi hammas vaan puuttuu suusta. Olen lenkkeillyt ja syönyt ihan normaalisti. Sitä en vaan tajua, että emäntä laittaa minun suuhuni aina ruokailun jälkeen pahanmakuista litkua. Se on ihan hirveää ja haluaisin että sitä ei laitettaisi minulle.

Hammashuolia

Olen taas elänyt lisänimeni "tapaturmakoira" mukaisesti. Eilen aamulenkillä minun suuhuni alkoi sattua ja haroin tassulla suuta. Emäntä kurkisti sinne ja huomasi, että ikenestä tulee verta. No me kävelimme kotiin ja söimme aamupalan. Sitten emäntä ja isäntä katsoivat suuhun tarkemmin ja huomasivat, että yksi etualahammas on lohjennut niin pahasti, että ydin on näkyvissä. Eipä siinä muuta kuin eläinlääkärille suuta näyttämään. Se oli minusta kovin epämieluisaa. Onneksi olin kuitenkin reipas, sillä eläinlääkäritäti kehui minua rauhalliseksi eikä kuulemma tyypilliseksi valkkariksi (en tiedä, mitä ihmettä hän sillä tarkoitti).

Ensi viikolla menen sitten hampaan poistoon. Kurja juttu, mutta minkäs teet. Hammas on poistettava, ettei se tulehdu. Pahimmassa tapauksessa tulehdus voisi mennä leukaluuhun asti, kun hammas on niin pahasti lohjennut.

Kävimme myös puntarilla - minusta on tullut vaivihkaa hieman tuhti: painoin 30,9 kiloa. Hentoinen Sipi painoi vain 26,3 kg. Rupean laihikselle.

Ensilumi!

Eilen satoi maahan ensilumi! Saimme vieraiksi Urpon ja Kärsän ja lähdimme ulkoilemaan Raision ja Ruskon metsiin. Ensin kävimme Rekun haudalla sytyttämässä uuden kynttilän. Kärsä, joka ei ehtinyt tutustua Rekkuun, suhtautui silti tilanteeseen asiaankuuluvalla hartaudella olemalla yllättävän rauhallinen. Sipi sen sijaan kakkasi eräälle toiselle haudalle viime viikolla, onneksi emäntä huomasi sen ja keräsi kakan pois.
Sitten lähdimme metsään. Lunta tuprutti koko ajan enemmän ja enemmän. Lopulta maa oli niin valkoinen, että meistä jäi sympaattisia tassunjälkiä polulle. Me painimme ihan hulluina, oli niin mukavaa seuraakin!

Automatka takaisin kotiin oli melko mielenkiintoinen, sillä meidän autosta on tuuletin rikki. Neljä märkää koiraa ja kaksi ihmistä + lumisade ei ole hyvä yhdistelmä rikkinäisen tuulettimen kanssa. Kesärenkaatkin meillä vielä oli. Onneksi pääsimme kotiin ehjinä. Matkalla pysähdyttiin vielä Mustiin ja Mirriin ja lapset (Kärsä ja Sipi) pääsivät shoppailemaan. Kärsä sai uuden talutusremmin sen tilalle, jonka hän pisti kahteen osaan lenkillä kun silmä vältti, ja Sipi mallasi itselleen ja minulle heijastinliivit, jotka emäntä myöhemmin tosin palautti kauppaan.

Vuosi ilman Rekkua

Viime viikolla tuli vuosi täyteen ilman isoveljeämme Rekkua. Muistelimme häntä ja hänen hassuja tapojaan, esimerkiksi pitkiä uintilenkkejä ja sitä, miten paljon Rekku tykkäsi haukkumisesta.
Kävimme Rekun haudalla sytyttämässä kynttilän. Siellä se veli lepää sammalpeitteen alla, toivottavasti ei ole kylmä.

Toisena päivänä kävimme Vartsalassa päiväkävelyllä. Tällainen muisto jäi siitä retkestä:

Mahdumme kahdestaan kannon päälle.