Nukka 2 vuotta!

Hip hip hurraa, täytän tänään 2 vuotta! Olen jo aika iso, ainakin omasta mielestäni. 

Me olemme Sipin kanssa erottamaton parivaljakko. Jotkut eivät erota meitä toisistamme, mutta minä olen siis kuvassa oikealla.

Isäntäväen ja Sipin mielestä olen varmaan ikuisesti pentu, mutta en välitä siitä mitä muut minusta ajattelevat. 

Kävimme juhlistamassa merkkipäivääni Peikonpolulla Västerbyssä. Siellä oli melko kesäiset maisemat vielä. Ei kuitenkaan ollut kovin lämmin enää, emmekä menneet uimaan vaikka melkein tästä kuvasta voisi niin luulla. 

Sipin vatsavaivat

Sipillä on ollut koko syksyn vatsavaivoja. Ne alkoivat jo loppukesästä, kun meillä molemmilla oli joku mahapöpö ja jouduimme käymään yölläkin ulkona.

Minun oloni parani, mutta Sipin vaivat eivät hellittäneet. Hänellä oli löysä vatsa, ilmavaivoja ja muita ongelmia aina vaan uudestaan ja uudestaan. Välillä oireet helpottivat, mutta sitten ne taas palasivat. 

Tällä viikolla Sipi kävi verikokeissa, jotta saataisiin selville mistä vaivat johtuvat ja miten ne saataisiin helpottumaan.

Tulokset tulivatkin nopeasti ja ne olivat ihan hyvät. Haima oli kunnossa, mikä oli isäntäväelle helpottava tieto. 

Oikeastaan ainoat huonot arvot olivat proteniiniarvot, mikä viittaa siihen, että ruoka ei sula kunnolla ohutsuolessa. 

Eläinlääkäri suositteli Sipille Hill'sin erikoisruokaa, joten sitä on nyt tilattu. Toivottavasti se auttaa, ainakin se on kallista. 

Me olemme Sipin kanssa tällaisia tyyriitä tylleröitä. Eläinlääkärikuluihin on taas parin viikon sisällä mennyt noin 500 euroa.

Syyslomamatka Kuusamoon

Viime viikolla olimme syyslomalla Kuusamossa. Koko reissu alkoi, kun lähdimme matkaan hirvittävän aikaisin eräänä aamuna ja ajoimme ensin autolla Lahteen. Siellä menimme kylään ja ajattelimme Sipin kanssa, että nyt varmaan olemme jo määränpäässä. Mitä vielä! Lahdesta matka jatkui ensin Siilinjärvelle, jossa pidimme toisen vähän pidemmän tauon, ja sieltä vielä Kuusamoon. Olimme perillä vasta puoli kymmeneltä illalla ja se oli minusta liian pitkä reissupäivä. Sipi ja minä olimme aivan poikki. Onneksi meidän mökki oli kiva ja kävimmekin melkein heti nukkumaan. Ehkä menin nukkumaan sohvalle, mutta ei kerrota kenellekään.

Seuraavana päivänä lepäsimme ensin hieman, mutta sitten lähdimme tutkimaan lähialueita. Sipille ne olivat tuttuja maisemia, ja minäkin halusin tutustua reitteihin paremmin. Kiipesimme ensin Konttaisen huipulle. 

Sieltä oli huikeat näköalat! Emme saaneet mennä kovin lähelle reunaa ja meidät kytkettiin puuhun, ettemme vahingossa lähtisi vaarallisiin paikkoihin. Isäntäväki söi eväitä ja kesyt hömötiaiset tulivat syömään kädestä. 

Sipikin jaksoi ihastella ilta-aurinkoa, vaikka hän on nähnyt sen jo niin monta kertaa elämänsä aikana. 

Seuraavana päivänä teimme tosi rankan retken. Kävelimme Konttaiselta Valtavaaralle. 

Reitti meni koko ajan ylös tai alas, ja polku oli juurakkoinen ja kivikkoinen. 

Välillä piti kiivetä jyrkkiä portaita tai kivistä polkua ylöspäin.

Sitten mentiin taas vähän matkaa alamäkeen.

Kyllä meitä sitten perillä hymyilytti, kun maisemat olivat huiput. 

Valtavaaralla oli kylmä tuuli ja emäntä laittoi Sipille taukotakin päälle. Sipi ei yhtään vastustellut. 
Isäntäväki piti Valtavaaran kodalla evästauon ja mekin saimme herkulliset lampaanluut. Kylläpä ne maistuivat hyvälle.

Palasimme takaisin samaa reittiä ja pidimme vielä yhden tauon. Siellä oli tosi paljon kuukkeleita, jotka söivät isännän kädestä pähkinöitä. Mekin vähän ihmettelimme, kun niitä lenteli koko ajan meidän pään yli.

Toisena varsinaisena retkipäivänä lähdimme Sallan uuteen kansallispuistoon. Sinne oli vähän ajamista, mutta ei se meitä haitannut. Isäntäväki valitsi tarkoituksella vähän helpomman ja lyhemmän reitin, jottemme väsyisi liikaa. Kävelimme Sallassa noin 5 km pituisen Kaunisharjun kierroksen. Reitti oli enimmäkseen helppokulkuista leveää latupohjaa, eli oikein mukava tallustella hieman väsyneemmilläkin tassuilla. 

Sallan kansallispuisto on ihan uusi, eikä siellä ollut vielä kaikki taukopaikat ihan valmiit. Meidänkin taukopaikalta puuttui laavu ja kunnon tulisija, mutta eväiden syönti onnistui silti hyvin. Pääsimme ihailemaan järveä ja tunturimaisemaa. 

Kolmantena päivänä pidimme hiukan lepopäivää. Isäntäväki teki jonkun lenkin ilman meitä ja me saimme levätä mökissä sen aikaa. Kävimme hiukan vaan lähialueilla kiertelemässä, mutta muuten lepuuttelimme. Minä olisin kyllä jaksanut lähteä retkelle, mutta Sipi oli mielissään välipäivästä. 

Neljäntenä päivänä ajoimme autolla Posiolle ja menimme katsomaan Korouoman kanjonia. Sielläkin oli aivan upeat maisemat! 

Kurkin reunan yli, että tuolta alhaaltako tosiaan lähdimme.

Sipi löysi hyviä juomapaikkoja kivenkoloista.

Laavulla minäkin olin hetken aikaa vapaana ja keskityin syömään mustikoita, jotka eivät oikeastaan olleet edes enää kovin makeita. Olen kuitenkin niin suuri mustikkafani, että sain lempinimen Lapin Marjamoguli. 

Ylhäältä laskeduimme alas kanjoniin ja kävelimme puron reunaa. 

Aivan kiva reitti oli tämä! Me hurmasimme joka ikisen vastaantulijan. 

Mutta illalla kun pääsimme takaisin mökille, alkoivat Sipin ongelmat. Hän oli väsynyt liikaa tästä kaikesta retkeilystä. Kun isäntäväki palasi saunasta takaisin mökille, Sipi ei oikein päässyt lattialta ylös. Hänen niveliään särki ja liikkuminen oli vaikeaa. Seuraavana aamuna Sipi joutui käymään Kuusamossa eläinlääkärissä. Lääkäri määräsi viikon lepoa ja kipulääkekuurin. 

Jo samana iltana kun kipulääke alkoi vaikuttaa, Sipin vointi koheni. Hyvä, että hän sai apua. Mutta tietysti ikävä loppu muuten hauskalle lomalle. 

Paluumatkan teimme Kemijärven ja Rovaniemen kautta. Napapiirillä kävimme hurmaamassa turisteja ja ottamassa kuvia heidän kanssaan. 

Tässä olemme kahdestaan kuvassa.

Sitten menimme yöjunalla takaisin kotiin. Nukuimme emännän kanssa alasängyssä ja oli aika ahdasta. Sipi nukkui emännän vieressä ja minä jalkopäässä. Aamulla katselin ikkunasta ulos kiinnostuneena. 

Minusta meillä oli hauska reissu! Sipikin voi jo paljon paremmin, joten kaikki on hyvin. 

Urpon ja Kärsän kanssa hiidenkirnulla

Lauantaina oli taas kiva päivä, kun tapasimme Urpon ja Kärsän. Kuten tiedätte, rakastan Urpoa. 

Ensin olimme autossa vähän aikaa kun ihmiset kävivät ravintolassa syömässä. Ehdimme kuitenkin nähdä Urpon ja Kärsän vilaukselta ennen sitä, joten tiesin että jotain hauskaa on luvassa. 

Autossa istumisen jälkeen menimme sisälle ja ihmiset söivät vähän lisää. Me saimme herkkutikut, jotka söimme alta aikayksikön. 

Sitten lähdimme vihdoin ulos. Järkevät koirat, kuten Sipi ja Urpo, saivat olla vapaina, mutta Kärsällä ja minulla ei ole luottoa, joten olimme kytkettyinä. Koitin silti kävellä mahdollisimman lähellä Urpoa. 

Kohteemme oli iso hiidenkirnu. Sinne mentiin hauskaa metsäpolkua pitkin. Minä en niinkään välittänyt siitä hiidenkirnusta, mutta ihmiset sanoivat että siellä sisällä oli monta sammakkoa. 

Jouduimme tietysti myös valokuviin. Urpo ja Kärsä kertoivat meille tarinoita metsästysreissultansa. Kuulosti minusta melkoisilta kalajutuilta.

Sitten menimme takaisin ja minä pidin tässä vähän taukoa, kun ihmiset etsivät tavaroitaan.