Sipin tervehdys

Terve lukijat, tässä Sipi. Lainaan vähän Villan blogia ja kerron teille mietteitäni. Tai no, jos isäntäväeltä kysytään, niin minun päässäni ei liiku mitään. Ei edes pieniä mietteitä. Mutta kyllä minä aina välillä yllätän keksimällä ratkaisuja nopeammin kuin Villa. Esimerkiksi pullonpyörityspelissä, jota Villa ei tajua ollenkaan.

Minusta on alkanut viime aikoina tuntua siltä, että minun kuuluisi olla laumanjohtaja. Minähän tässä olen se nuori ja kaunis narttu, minunhan tätä laumaa kuuluisi johtaa eikä Villan. Olen meinannut muutaman kerran näyttää Villalle mistä kana pissii. Mutta aina se Villa pistää hanttiin, eikä anna yhtään periksi. Ja jos Villa ei halua alkaa rähisemään, isäntäväki tulee meidän väliin ennen kuin mitään ehtii tapahtuakaan. Emmekä me oikeasti koskaan rähise tosissaan, minun on aina pakko alistua ennen kuin tilanne menee vakavaksi, koska Villa on vaan niin kova luu.

Mutta pitäisikö tähän tilanteeseen nyt tulla muutos? Minun mielestäni pitäisi.

Pari viikkoa sitten minä löysin lenkkipolulta erään penkin takaa kanannahkaa ja luita. Niitä en olisi millään halunnut jakaa Villan kanssa, ja koska minä löysin ne ensin, päätin että ne kuuluvat kokonaan minulle. Villa ei edes ensin huomannut, mitä siellä penkin takana oli, ja kun hän yritti tulla lähemmäs, minä näytin hampaita ja murisin Villalle. Emäntä huomasi sen ja komensi minut pois kanaherkkujen luota. Niin siinä kävi, ettemme kumpikaan saaneet niitä herkkuja sillä kertaa.

Muutama päivä sitten, kun olimme saamassa ruokaa, minä ajattelin että syönpä tällä kertaa Villan ruuat. Kävelin ihan muina koirina Villan kupille ja meinasin juuri alkaa syömään, kun isäntä havahtui ja komensi minut omalle kupilleni.

Kyllä minä joku päivä vielä sen Villan päihitän, sitten kun isäntäväki ei huomaa.

Vaikka oikeasti olen vähän nössö ja tykkään olla Villan tassun alla. (Älkää kertoko sille, että sanoin noin.)

No, minä hävisin tämän erän, mutta kyllä minä vielä näytän!

Terveisin ystävänne Sipi.

Vatsavaivoja

Isäntäväki päätti vaihtaa meidän ruuan toiseen merkkiin (joka muuten on paljon kalliimpikin) muutama viikko sitten. Minusta se oli oikein kiva ajatus, sillä vaihtelu virkistää. Saimme samalla myös naudanmahapullia ja lihapullia ja vaikka mitä. Ne olivat herkullisia annoksia!
Viime viikolla minun massuni alkoi kuitenkin käyttäytyä oudosti. Minulle tuli muutaman kerran kauhea kakkahätä aivan yllättäen. Silloin kiemurtelin ja vinguin ja minun oli pakko päästä ulos, kerran jopa keskellä yötä. Maha ei kuitenkaan ollut löysällä, vaan ihan normaalia tavaraa äkistin.
Isäntä ja emäntä vähän ihmettelivät tätä ja miettivät, voiko se johtua uudesta ruuasta. Minua on myös janottanut aika paljon viime aikoina, mutta se ei ilmeisesti liity uuteen ruokamerkkiin.
Nyt olen taas vaihtanut takaisin vanhaan ruokaan, jospa se auttaisi. Eihän se ole kiva lähteä keskellä yötä kakalle (vaikka Sipin mielestä se oli hauskaa, kun pääsimme yöllä pienelle lenkille).
Testaamme tämän viikon, mitä vatsani sanoo kun ruokamerkki taas vaihdetaan. Minun mielestäni paras ruoka tähän mennessä oli sunnuntai-illan possunkorvat. Niitä minä voisin syödä vaikka joka päivä.

Bileputki

Viime viikonloppuna me jouduimme oikeaan bileputkeen, ihan vahingossa. Kaikkihan alkoi lauantaina, kun vietimme ystävänpäivää Urpon ja Kärsän kanssa. Juhlimme neljästään riehumalla ja haukkumalla (lähinnä Sipi keskittyi sekä riehumiseen että haukkumiseen).

Sunnuntaina oli Sipin nimipäivä, jota juhlimme riehumalla lisää ja lämmittelemällä sen jälkeen takkatulen äärellä. Kävimme myös kimppalenkillä aurinkoisessa Paimiossa. 

Maanantaina bileet jatkuivat, kun Kärsä täytti vuoden! Me tosin emme juhlineet Kärsän kanssa, kun olimme jo kotona, mutta lähetimme telepaattisia viestejä sinne Paimion suuntaan. Onnittelut nyt Kärsälle vielä!

Huhhuh, mitä juhlia. Koko loppuviikko onkin mennyt siitä toipuessa. Maanantaina kävimme tosin Särkijärven jäällä pitkän lenkin, kun oli vielä pakkasta ja aurinkokin paistoi. Nyt vaan sataa vettä ja meidän hienot valkeat turkit menevät ihan likaisiksi. Emme enää viitsi mennä jäällekään.

Hyvää ystävänpäivää!

Tänä vuonna vietämme ystävänpäivää Urpo- ja Kärsä-herrojen kanssa. Kärsä kävikin meitä moikkaamassa tiistaina täällä Tampereella, mutta tänään näemme myös Urpon. Viimeksi tapasimme koko porukalla Vartsalassa muutama viikko sitten.
Aion mennä Urpon ja Kärsän luona sohvalle yöksi, sehän on sallittua heillä. Kotonakin menen joskus, mutta älkää kertoko kellekään.

Hyvää ystävänpäivää kaikille ystävillemme!

Massahurmaajat

Eilen ja toissapäivänä olimme Sipin kanssa Lahdessa hoidossa, kun isäntä ja emäntä ovat jossain reissussa. Lahdessa on aina mukavaa. Lahdessa oli myös paljon lunta, ehkä jopa vähän enemmän kuin Tampereella, ja varmasti paljon enemmän kuin Turussa. Pääsimme molempina päivinä jäälle kirmaamaan, tosin lunta oli niin paljon, että juoksemisesta ei oikeastaan voi puhua, pikemminkin loikkimisesta. Hoitopaikan pihalla osallistuimme aina lumitöihin levittämällä lunta kasoista takaisin sinne, mistä se oli juuri kolattu. Aamulla saimme tietenkin nuolla jugurttilautaset ennen kuin ne laitettiin tiskikoneeseen. Sijaisisäntäväki oli erityisesti minuun ja käytökseeni hyvin tyytyväinen. Sipi sen sijaan sai moitteita, koska ei olisi halunnut tulla jäältä ollenkaan takaisin autoon, eikä suostunut päästämään kepistä irti vaikka käskettiin.

Tampereelle palaamisen jälkeisenä päivänä menimme pitkälle lenkille. Lenkki oli muuten tavanomainen tarpeineen, nuuhkimisineen ja lumessa kiereskelemisineen, mutta hurmasimme poikkeuksellisen monta vastaantulijaa: peräti kolme sivullista pysähtyi kehumaan ulkonäköämme ja käytöstämme (niin, myös Sipin). Tavanomaisella lenkillä saamme kehuja yleensä vain yhdeltä tai kahdelta vastaantulijalta.