Toinen jouluni

 Viime jouluna olin vielä tosi pieni, mutta tänä vuonna jo lähes aikuinen. 

Jouluaattona hyppäsimme autoon ja ajoimme tuttuun paikkaan Saloon joulunviettoon. Siellä ihmiset söivät jouluaterian ja Sipi ja minäkin saimme herkkutikut. Kävimme ulkoilemassa vähän, ja sen jälkeen meitä odottikin kiva yllätys! Nimittäin Urpo ja Kärsä tulivat! Sipi aloitti taas kauhean haukkukonsertin, joka ei meinannut loppua ollenkaan. Minä kiehnäsin Urpon kyljessä koko ajan ja nuolin hänen suunpieliään. 

Kävimme pikkuisen ulkona nelistään ja sen jälkeen saimme uuden yllätyksen. Tällä kertaa joulupukki tuli kylään! Saimme siltä paketteja, joiden sisällä oli herkkuja. Kärsä hotkaisi oman herkkutikkunsa kahdella haukkaisulla ja ihmiset ihmettelivät, miten se on mahdollista. 

Yöksi ajoimme takaisin omaan kotiin ja nukuimme sikeästi, kun oli koko päivä kohkattu.

Seuraavana päivänä lähdimme taas reissuun. Tällä kertaa matka oli pidempi ja suuntasimme Lahteen. Siellä olikin jo porukkaa paljon ja myös ystävämme Miska oli siellä jo valmiina. Miskan kanssa meillä on etäiset mutta asialliset välit. Minä kyllä yritin sen kanssa vähän leikkiä ulkona, mutta ei se oikein halunnut. 

Lahdessa oli kauhea lumimyräkkä ja meitä ei meinannut edes huomata lumen keskeltä. 

Taas ihmiset jakoivat lahjoja ja Sipin mielestä se oli tylsää. Hän asettui makaamaan keskelle kaikkia ja toivoi saavansa vähän rapsutuksia edes joltain. Onneksi paikalla oli monta kivaa rapsuttajaa ja meitä huomioitiin kyllä tosi paljon. 

Peikonpolulla

Kävimme perjantaina tutustumassa uuteen retkeilypaikkaan nimeltä Peikonpolku. Se vaikutti tosi kivalle, vaikka olikin tosi pimeä eikä peikkojakaan näkynyt.

Reitti meni metsässä ja välillä oli pitkospuita ja ilmeisesti myös huikeita maisemia - niitä ei vaan näkynyt pilkkopimeässä.

Isäntäväki oli pakannut reppuun evääksi itselleen lämmintä glögiä ja pipareita. Onneksi mekin saimme maistaa piparia. Minä tykkäsin! 

Luulen, että menemme Peikonpolulle vielä monta kertaa. Se oli vähän kuin Kullaanvuoren ulkoilureitti vanhan kodin luona.

Itsenäisyyspäivän viettoa Urpon ja Kärsän kanssa

Eilen vietettiin kuulemma itsenäisyyspäivää. Viime vuonna olin niin pieni, etten vielä tajunnut tällaisista juhlapäivistä mitään. Nyt tiesin heti aamusta, että tänään tapahtuu jotain hauskaa! Tiesin sen siitä, että isäntäväki järjesteli tavaroita ja teki ruokaa tavallista pidempään. Yleensä se tarkoittaa jotain hauskaa. 

Ilo oli ylimmillään, kun pihaan kurvasivat Urpo ja Kärsä sekä heidän isäntäväkensä! Me menimme haukkuen pihalle vastaan ja näytimme heti vieraille, mistä pääsee nopeasti sisälle lämpimään. Ulkona oli nimittäin tosi kylmä pakkanen. 

Sisällä Sipi ei meinannut lopettaa haukkumista, ennen kuin isäntä joutui suuttumaan hänelle. Sipistä on aina niin järkyttävää, kun meille tulee koiravieraita. Hän on huolissaan kaikista meidän leluista ja ruuista. Huoli oli turha - tulimme tosi hyvin toimeen kuten aina. Minä mielistelin taas Urpolle ja hakeuduin aina hänen lähelle. 

Kun ihmiset olivat syöneet, lähdimme ulkoilemaan meren rantaan Ramsholmeniin. 

Pakkanen oli jo hellittänyt vähän, mutta pojat laittoivat silti takit, koska he palelevat helposti. 
Tässä tuomaroimme ohikulkijoita. (Leikisti vaan!)

Ilma oli mitä parhain ja teimmekin aika pitkän lenkin. Puistossa ei ollut kauheasti muita kulkijoita eikä edes juurikaan muita koiria. Metelöimme sen verran, ettei peurojakaan näkynyt.

Kun tulimme takaisin kotiin, Urpo meni minun petiini nukkumaan ja pikkuihminen laittoi kaikki tyynyt ja peitot Urpon päälle. Urpo nukkui tyytyväisenä lämpimässä pesässä, eikä meinannut tulla sieltä ulos edes silloin kun koko hänen laumansa oli lähdössä kotiin. Minä en ensin huomannut, että Urpo on siellä pesässä ja melkein säikähdin, kun huomasin että siellä kaikkien vällyjen alla on Urpo! Hänestä näkyivät vain kulmakarvat.

Kotiinlähdön hetkellä annoin Urpolle vielä viimeiset pusut ovensuussa.

Sipin synttärilahjan lunastus

Kesällä kun oli Sipin synttärit, isäntäväki lupasi hänelle lahjaksi hieronnan. Lahjaa ei kuitenkaan kuulunut moneen kuukauteen, mutta nyt vihdoin saimme varattua ajan kasvattajaltamme Tiinalta, joka on kouluttaunut koirahierojaksi. 

Me emme ole koskaan ennen olleet hieronnassa. Paitsi Sipi oli kerran mukana pentuna, kun Rekkua ja Villaa hierottiin. Sipi oli silloin niin pieni, että hän sai vaan vähän silittelyä, mutta ei varsinaista hierontaa. 

Kun Tiina tuli meille, me ilahduimme tosissaan! Ihana nähdä pitkästä aikaa! 

Ensin oli Sipin vuoro päästä hierottavaksi. Aluksi Sipi oli vähän sitä mieltä, että ei jaksaisi makoilla lattialla, vaan pitäisi päästä tekemään jotain hauskempaa. Kyllä hän sitten siitä rauhoittui. Joissakin kohdissa oli pientä lihasjumia ja kipukohtia. Sipillä on selässä vähän samaa vaivaa kuin Villalla oli. Sipi aloitti kauheat laulut, kun kipukohtia hierottiin.

Toisella kyljellä Sipi oli jo rauhallisempi ja lopetti laulamisenkin.

Lopulta oli minun vuoroni. Olen vielä nuori ja vetreä, eikä varsinaista tarvetta hieronnalle ollut. Minusta oli kuitenkin ihan kiva päästä lihashuoltoon.  

Toivottavasti Sipi saa lisää synttärilahjoja eli hierontoja meille molemmille. 

Raaseporin linnaan tutustumassa

Isäntäväki vei meidät tutustumaan Raaseporin linnaan. Tähän aikaan vuodesta siellä on rauhallista eikä juuri ketään muita vierailijoita, koska linnaan ei pääse sisälle talvella. Me kävimme tutustumassa  linnan ympäristöön ja polkuun nimeltä Kärleksstigen. 

Menimme tällaisen hienon sillan yli.

Jouduimme talviseen valokuvaan tietenkin.

Meistä oli hauska tutustua uuteen paikkaan varsinkin tällaisena hiljaisena aikana, kun emme tavanneet lainkaan vihollisia eli muita koiria emmekä juuri ihmisiäkään. 

Tässä poseeraamme tosi vanhan linnan edessä. Se on kuulemma vielä vanhempi kuin Villa-täti oli.