Rauhallista joulua!

Yksityislenkki

Pääsin tässä yhtenä päivänä isännän kanssa privaattilenkille. Se oli aivan huippua pitkästä aikaa. Minä kuljin vapaana metsässä eikä tullut mieleenkään tehdä kolttosia. Isäntä antoi minun mennä ja tutkia paikkoja ihan rauhassa. Kerrankin sain nuuhkia tienpenkkoja ilman, että siihen viereen ilmaantui heti toinen kuono. Luksusta!
Isäntä heitteli minulle myös keppejä ja niitä oli ilo noutaa ilman räkyttävää kakaraa. Kerran minä jätin kepin maahan ja kävelin noin 20 metriä eteenpäin isännän kanssa. Sitten asetuin poikittain tielle ja sanoin isännälle: "Näetkö, jätin kepin tuonne kauas, saanko käydä hakemassa sen?" Isäntä lähetti minut hakuun. Puolivälissä matkaa pysähdyin ja katsoin isäntää: "Ai oikeasti, saanko hakea sen kepin?" Isäntä kutsui minut takaisin ja lähetti uudestaan hakuun. Sama kuvio toistui. Vasta kolmannella kerralla menin koko matkan kepin luokse ja toin sen isännälle. Olipa vaikeaa!

Hammaskontrolli

Kävin alkuviikosta näyttämässä suutani eläinlääkärille, joka poisti hampaan pari viikkoa sitten. Kaikki näytti oikein hyvälle ja suu on parantunut niin kuin pitikin. Olin ihan reipas vastaanotolla, vaikka minun tekikin mieli pyrkiä takaisin odotustilaan koko ajan. Onneksi tutkimus ei kestänyt kauaa. Lääkäritätikin sanoi, että olen rauhallinen ja hieno koira, enkä tunnu stressaavan turhista. Tottahan se on.

Adventtikävely

Kävimme lauantaina Kuhankuonolla rauhallisella retkellä, kun ensimmäinen adventtikin oli jo ovella. Kangenmiekan kierros on 8 km pitkä ja käytimme sen kävelyyn melkein neljä tuntia, koska se vaan oli niin kivaa.

Alkumatkasta me poukkoilimme sinne tänne ja riehuimme ihan kauheasti. Minähän olen kävellyt tämän reitin aiemminkin, mutta Sipi oli ensimmäistä kertaa mukana. Osa metsästä oli kaadettu ja polun vieressä oli isot röykkiöt puutavaraa, joka oli merkinnöistä päätellen menossa puuteollisuuteen.
Käärmelähteellä joimme raikasta vettä ja isäntäväkikin otti vettä mukiin. Lähteen vieressä meni melko syvä puro, johon muina koirina menin kahlaamaan. Vesi oli aika kylmää jo, mutta virkistävää! Hetken päästä Sipi seurasi minun esimerkkiäni, ja kävi myös kylpemässä. Märästä turkista seurasi tietenkin taas kauheat matsit. Juoksimme itsemme lämpimiksi.
Retken puolivälissä tulimme laavulle, ja isäntäväki teki tulet ja söi eväät. Me emme malttaneet juuri levätä, vaan juoksimme laavua ympäri ja Sipi kävi laavun allakin.
Takaisintullessa aloimme olla jo melko poikki, mutta emme näyttäneet sitä kenellekään. Autossa kyllä uni maittoi.

Illalla meille tuli vieraiksi Urpo ja Kärsä, joten lepoa jouduttiin lykkäämään. Me leikimme sisällä ja katsoimme kauhuissamme, kun pojat leikkivät meidän leluilla. Vältimme riidat kuitenkin.
Kylläpä illalla väsytti! Nukuimme makeasti aamuun asti.

Talvilenkillä

Eilen tuli vihdoinkin taas vähän lunta, joten tänään päätimme lähteä talvilenkille. Kävelimme lenkin tutuissa maastoissa Naantalin Aurinkopolulla (jota kuitenkin yleensä nimitämme Villan poluksi, sillä siellä sijaitsee Villan tila, ja käytännössä minä omistan koko polun). Lunta oli mukavasti, aukeilla paikoilla jopa kymmenen senttiä, mikä mahdollisti sekä kirsun piilottamisen lumeen että mukavamman painin kuin paljaalla maalla. Keli oli onneksi aivan niukasti pakkasen puolella niin ettei lumi ollut vielä sohjoontunut. Sipi meinasi välillä riehaantua lumesta liiaksi, mutta onneksi minä olin mukana pitämässä järjestystä omalla polullani.

 Tässä poseeraamme Nikulanvuoren näköalapaikalla. Uusi lumi korostaa hienosti turkkini porkkanasävyä.

Välillä joudumme isännän taakse kulkemaan, jos meiltä (tai lähinnä Sipiltä) uhkaa ns. lähteä mopo käsistä.

Takana kulkeminen on oikeastaan aika turvallista ja mukavaakin - silloin kun ei tarvitse itse miettiä mikä olikaan sallittua ja mikä taas ei.

Hammashuollossa

Tiistaina minä kävin hampaanpoistossa. Aamulla minun olisi pitänyt jo aavistaa, että jotain outoa on tulossa, kun isäntäväki jätti minut tyystin ilman aamupalaa. Olihan se hieman outoa, että Sipi söi hyvällä ruokahalulla ja minä en saanut mitään. Ajattelin, että ehkä pieni paasto kuitenkin tekee hyvää linjoilleni.
Illalla hyppäsimme autoon ja ajoimme Vettoriin. Siellä lääkäri pisti pyllyyni piikin, ja sen jälkeen alkoikin väsyttää.

Yritin sinnitellä hereillä. 

Lopulta oli kuitenkin pakko antaa unen tulla. 

Ja sen jälkeen minulla ei olekaan enempää muistikuvia.

Kun heräsin, kuulin emännän ja isännän äänen, kun he keskustelivat minua hoitaneen eläinhoitajan kanssa. Leikkaus oli mennyt ihan suunnitelmien mukaan ja kaikki oli siis hyvin. Lohjennut alaetuhammas oli poistettu ja leikkaus meni niin siististi, ettei suuhun tarvinnut edes tikkejä laittaa.
Minä hoipertelin autoon, vaikka olo oli todella huono. Kotipihassa hyppäsin autosta ilman lupaa heti kun luukku aukesi (vaikka se on kiellettyä ja tiedän sen, mutta en oikein ollut oma itseni tuona iltana) ja tasapaino oli niin huono että meinasin mennä kuperkeikkaa parkkipaikalla.
Hoitaja oli sanonut, että koska olin saanut paljon nestettä leikkauksessa, minulla varmaan on kova pissahätä illalla. Isäntäväki käytti minua takapihalla monta kertaa illan aikana, mutta en vaan saanut pissaa tiristettyä. Itse asiassa minulla oli koko illan niin huono olo, että vain huojuin ja hoipertelin. Olisin halunnut vain nukkua. Sipi oli tosi huolissaan minusta ja valvoi ja käveli hermostuneena edestakaisin.
Yöllä emäntä vei minut taas takapihalle pissalle, mutta minua huojutti vain enkä tehnyt pissaa. Kun menimme sisälle, emäntä huomasi, että minulta olikin lirahtanut pissat häkkiin. Se oli aika noloa, mutta en voinut sille mitään.
Aamulla olo oli jo paljon parempi ja pääsin pienelle aamulenkille. Sen jälkeen söin pienen aamupalan.
Nyt leikkauksesta on mennyt kaksi päivää ja minä olen ihan ennallani, yksi hammas vaan puuttuu suusta. Olen lenkkeillyt ja syönyt ihan normaalisti. Sitä en vaan tajua, että emäntä laittaa minun suuhuni aina ruokailun jälkeen pahanmakuista litkua. Se on ihan hirveää ja haluaisin että sitä ei laitettaisi minulle.

Hammashuolia

Olen taas elänyt lisänimeni "tapaturmakoira" mukaisesti. Eilen aamulenkillä minun suuhuni alkoi sattua ja haroin tassulla suuta. Emäntä kurkisti sinne ja huomasi, että ikenestä tulee verta. No me kävelimme kotiin ja söimme aamupalan. Sitten emäntä ja isäntä katsoivat suuhun tarkemmin ja huomasivat, että yksi etualahammas on lohjennut niin pahasti, että ydin on näkyvissä. Eipä siinä muuta kuin eläinlääkärille suuta näyttämään. Se oli minusta kovin epämieluisaa. Onneksi olin kuitenkin reipas, sillä eläinlääkäritäti kehui minua rauhalliseksi eikä kuulemma tyypilliseksi valkkariksi (en tiedä, mitä ihmettä hän sillä tarkoitti).

Ensi viikolla menen sitten hampaan poistoon. Kurja juttu, mutta minkäs teet. Hammas on poistettava, ettei se tulehdu. Pahimmassa tapauksessa tulehdus voisi mennä leukaluuhun asti, kun hammas on niin pahasti lohjennut.

Kävimme myös puntarilla - minusta on tullut vaivihkaa hieman tuhti: painoin 30,9 kiloa. Hentoinen Sipi painoi vain 26,3 kg. Rupean laihikselle.

Ensilumi!

Eilen satoi maahan ensilumi! Saimme vieraiksi Urpon ja Kärsän ja lähdimme ulkoilemaan Raision ja Ruskon metsiin. Ensin kävimme Rekun haudalla sytyttämässä uuden kynttilän. Kärsä, joka ei ehtinyt tutustua Rekkuun, suhtautui silti tilanteeseen asiaankuuluvalla hartaudella olemalla yllättävän rauhallinen. Sipi sen sijaan kakkasi eräälle toiselle haudalle viime viikolla, onneksi emäntä huomasi sen ja keräsi kakan pois.
Sitten lähdimme metsään. Lunta tuprutti koko ajan enemmän ja enemmän. Lopulta maa oli niin valkoinen, että meistä jäi sympaattisia tassunjälkiä polulle. Me painimme ihan hulluina, oli niin mukavaa seuraakin!

Automatka takaisin kotiin oli melko mielenkiintoinen, sillä meidän autosta on tuuletin rikki. Neljä märkää koiraa ja kaksi ihmistä + lumisade ei ole hyvä yhdistelmä rikkinäisen tuulettimen kanssa. Kesärenkaatkin meillä vielä oli. Onneksi pääsimme kotiin ehjinä. Matkalla pysähdyttiin vielä Mustiin ja Mirriin ja lapset (Kärsä ja Sipi) pääsivät shoppailemaan. Kärsä sai uuden talutusremmin sen tilalle, jonka hän pisti kahteen osaan lenkillä kun silmä vältti, ja Sipi mallasi itselleen ja minulle heijastinliivit, jotka emäntä myöhemmin tosin palautti kauppaan.

Vuosi ilman Rekkua

Viime viikolla tuli vuosi täyteen ilman isoveljeämme Rekkua. Muistelimme häntä ja hänen hassuja tapojaan, esimerkiksi pitkiä uintilenkkejä ja sitä, miten paljon Rekku tykkäsi haukkumisesta.
Kävimme Rekun haudalla sytyttämässä kynttilän. Siellä se veli lepää sammalpeitteen alla, toivottavasti ei ole kylmä.

Toisena päivänä kävimme Vartsalassa päiväkävelyllä. Tällainen muisto jäi siitä retkestä:

Mahdumme kahdestaan kannon päälle.

Syksyä ilmassa

Nyt on jo aika syksyistä. Huomasimme sen, kun kävimme Haunisten altaalla päivälenkillä. Emäntäkin joutui laittamaan pitkät kalsarit, sillä lämmintä oli vain pari astetta.
Meistä Haunisten altaalla on aina kiva käydä, keskenämme tai isommalla porukalla. Tänään mukana ei ollut muita.

Pakollinen poseerauspaikka. Olemme poseeranneet tässä kohtaa tosi monta kertaa.

Hyppäsimme rapakiven päälle. Tämä on varmaan Haunisten altaan suosituin nähtävyys, oli kiven päällä pari valkkaria tai ei.

Tietenkin otimme myös painimatsin. Minua on viime päivinä leikityttänyt kovasti.

Sipi alakynnessä. 

Sipillä on kaikki tassut ilmassa!

Poskeen tarraaminen on meidän juttu. Sipillä on niin ihanat roopesetämäiset pulisongit, joista saa mukavasti kiinni.

Ilma oli kovin syksyinen emmekä edes yrittäneet mennä uimaan. 

Päivälenkki Ruissalossa

Päätimme lähteä tänään päivälenkille Ruissaloon, koska oli niin aurinkoista ja kaunista. Emme olleetkaan käyneet siellä pitkään aikaan. Saari on meille kuitenkin tuttu, sillä olemme käyneet siellä kesällä ja keväällä monta kertaa. Tänään kiersimme vähän luontopolkua ja kävimme botanisessa puutarhassakin pienen mutkan.

Tässä poseeraamme eräällä kivellä. Kuvauksen ajaksi meidän talutusremmit irrotettiin, muutenhan luonnonsuojelualueella koirat on pidettävä kytkettyinä.

Takun kanssa metsälenkillä

Kävimme tänään taas tapaamassa Takua tallilla ja sitten lähdimme metsään maastokävelylle.
Ensin minä vähän jekkuilin tallilla. Emännän mielestä se oli tosi noloa, mutta minusta vain ihan kivaa. Minä nimittäin merkkasin tallilla yhden seinustan pissaamalla siihen. Ehkä se oli hieman hölmöä, mutta sillä hetkellä se tuntui hyvälle idealle.

Taku odottaa, että riimu vaihdetaan suitsiin ja sitten mennään.

Minä kyttään, näkyisikö tallikissa Pullaa. Se oli varmaan mennyt piiloon, sillä emme nähneet siitä vilaustakaan.

Ulkona sain olla vapaana ja Sipi oli ensin pitkään remmissä. Vasta kun menimme metsätieltä metsäpolulle, pääsi Sipikin irti. Se oli Takulle vaikea paikka. sillä se olisi myös halunnut juosta (tai siis laukata). Me emme paljon ajatelleet Takun tunteita, vaan päästelimme menemään mättäillä. Teimme pienen laukkaringinkin, eli Sipi juoksi ympyrää minkä kintuista pääsi ja minä jahtasin häntä.

Lenkin jälkeen poseerasimme kameralle. Tai muut poseerasivat ja minä katselin taaksepäin, kun joku ratsasti kentällä. 

Kun palasimme tallille, oli sinne tullut pari muuta narttukoiraa, yksi suursnautseri nimeltä Salla sekä yksi jackrusseli, jonka nimeä en tiedä. Me jouduimme menemään heti autoon istumaan, mutta se oli oikeastaan ihan mukavaa, koska olimme jo kirmanneet aika paljon.

Reissussa rähjääntyneet

Olemme olleet lyhyellä, mutta sitäkin kuluttavammalla weekend-tripillä Satakunnassa. Eilen aamulla lähdimme heti aamulenkin ja aamupalan jälkeen autoilemaan. Minusta tuntui, että se automatka kesti ikuisuuden.

Perillä oli kuitenkin mukava Elli-tyttö, jonka takia kannatti ajaa pitkään. Aika vähän tuli levättyä viikonlopun aikana, koska koko ajan piti vahtia jotain ja olla valppaana. Ulkonakin piti vahtia kaikkea ja pitää huoli, ettei kukaan eksy laumasta.

Yön pimeydessä, kun kaikki nukkuivat, minä hiivin aivan hiljaa sohvalle nukkumaan. Olin mielestäni ansainnut sen. Kukaan ei nähnyt mitään, paitsi aamulla jäin kiinni kun sohvalta löytyi melko paljon valkoisia karvoja...

Tänään tulimme kotiin ja kylläpä meitä väsyttää. Kelpaisi mennä sohvalle nukkumaan kotonakin, mutta ensin pitää odottaa ettei kukaan vaan näe.

Everin kanssa Haunisten altaalla

Viime päivät on olleet melkoista haipakkaa. Eilen oltiin vielä toipumassa verijäljestyksestä ja metsäretkestä lapsien kanssa, kun meitä jo vietiin koirakentälle treeneihin. Isäntäväki halusi opettaa meille hyppynoutoa. Se onnistuikin yllättävän hyvin! Ensin en meinannut ottaa edes koko kapulaa suuhun, mutta sitten yhtäkkiä hyppäsin esteen yli, otin kapulan ja hyppäsin takaisin. Niin helppoa se olikin!

Tänään lähdimme päivälenkille Haunisten altaalle. Siellä meidän seuraan liittyi veljeni Everi. Meillä oli tosi mukava syksyinen lenkki. Vesi oli niin kylmää, ettemme edes ajatelleet mennä uimaan. Tuuli aika voimakkaasti, mutta me pidimme itsemme lämpiminä juoksentelemalla ja peuhaamalla. Maltoimme sentään jäädä poseeraamaan veden äärelle hetkeksi. 

Verijäljellä

Olemme käyneet parina edellisenä viikonloppuna verijäljellä. Meidän mukana on ollut molemmilla kerroilla Sipin sisko Kuutti.

Ensin odottelemme autossa pienen ikuisuuden, kun ihmiset käyvät metsässä tekemässä meille jokaiselle oman jäljen. Ensimmäisellä kerralla viikko sitten jäljet olivat aivan liian lyhyitä ja ihmiset myös innostuksissaan unohtivat kokonaan antaa jälkien vanheta. Lähdimme siis ihan tuoreille, liian lyhyille jäljille. Tehtävä oli tietysti hirmu helppo meille kaikille. Minä menin ensin (tietenkin, kun olen vanhin ja paras) ja löysin jäljen alun pienen etsimisen jälkeen. Sitten vaan seurasin hajua, kunnes erään puun juurella oli minun palkkani: muutama verenmakuinen nappula purkissa.

Seuraavaksi Kuutti lähti omalle jäljelleen. Se meni hienosti, vaikka se oli Kuutin ihan ensimmäinen kerta ikinä. Lopuksi Sipi pääsi jäljestämään. Ensin Sipi vähän haki tukea emännästä, koska onhan se tuore verijälki melko pelottava asia. Hyvin se kuitenkin meni, kun jälki oli niin lyhytkin.

Eilen olimme toista kertaa, tällä kertaa eri metsässä. Minä menin taas ensin ja löysin jäljen hyvin. Seurasin hajua ja menin melkein koko ajan ihan oikeassa kohdassa enkä hukannut jälkeä. Jälki oli tällä kertaa vähän vaikeampi kuin viimeksi, koska ensinnäkin se oli pidempi, toiseksi verta oli laimennettu vedellä ja kolmanneksi jälki oli saanut vanheta noin tunnin. Lopussa koitti minun palkkani, samaa verinappulaherkkua kuin viime kerralla.

Kuutin jälki meni myös hienosti, mutta kaikkein parhaiten keskittyi tällä kertaa Sipi. Hänen jäljestämisensä meni paljon paremmin kuin viimeksi, maavainulla palkalle asti nuuskutellen.

Jäljestäminen on meistä ollut tosi hauskaa, vaikka se onkin vähän sellaista veren maku suussa puuhastelua.

Villa 6-vuotias!

Eilen täytin kuusi vuotta. Juhlin syntymäpäivääni hieman etukäteen viikonloppuna matkustamalla Lahteen. Siellä tapasin tuttuja ihmisiä ja nautin elämästä ulkoilemalla.
Lauantaina olimme paljon pihalla, kun ihmiset tekivät puutöitä. Meidän koirien tassuihin jäi kuusenpihkaa anturoiden väliin ja tassukarvoihin. Emäntä joutui leikkaamaan niitä pihkapalleroita irti saksilla.
Sunnuntaina lähdimme sienimetsään. Se oli tosi kivaa; juoksentelimme Sipin kanssa metsässä, hyppelimme ja painimme ja laukkasimme ihmisten välillä. Olimme aivan poikki sen jälkeen.
Sellaiset juhlat minulla oli tänä vuonna.

Tässä synttäriposeeraus viime viikolta, kun eräänä aamuna oli kova sumu. Tänään olikin pakkasta.

Päivän opetus

Isäntä vei meidät työpäivän jälkeen Koivuluotoon kävelylle. Minä olin ihan kiltisti, kunnes pääsimme rantaan. Olisi kauheasti tehnyt mieli riehua! Koohasin, vinguin ja olin levoton. Mutta isäntä ei tehnyt mitään, seisoi vaan paikoillaan ja katsoi meitä.
Lopulta rauhoituin. Kävin kastautumassa ja kahlaamassa. Silloin isäntä palkitsi minut heittämällä veteen kepin, jonka sain noutaa. Osaavat ne ihmisetkin joskus olla ovelia.

SG-leiri

Sipin juoksut loppuivat viimein, ja pääsimme poikain kanssa lenkille. Urpo kirjoittikin siitä jo ja jakoi kuvatkin.

Viikonloppuna lähdimme taas kasvattajan jokavuotiselle leirille. Meno oli samanlaista kuin muutamana aiempana vuotena. Paikalla oli ...odottakaapas...yksi, kaksi, kolme, neljä... tosi monta koiraa! Ainakin 30. Minä ja Sipi edustimme turkulaisia tällä kertaa kahdestaan, sillä muita ei ollut tältä suunnalta paikalla.

Lauantaina treenasimme huippukouluttajan opastuksella. Tässä odottelemme treenivuoroa isännän kanssa. 

Treenasimme ensin yksitellen kouluttajan kanssa ja sitten pienryhmissä. Minä keskityin sivulletuloon (isäntä ei jostain syystä pidä siitä, että hypin häntä vasten kun menen sivulle) ja Sipi harjoitteli kestoaihettaan seuraamista. 

Me menimme aluksi ilman lupaa sängylle nukkumaan, mutta sitten isäntäväki tuli järkiinsä ja päästi meidät siihen luvan kanssa. Sipi ei meinannut uskoa, että meillä tosiaan on lupa olla kerrossängyn alapedillä. 

Sunnuntaina meillä oli perinteiset leirimätsärit. Tässä valmistaudumme omiin vuoroihimme. 

Minä olin punaisten viides ja Sipi sinisten neljäs! Meidän rusettivarasto senkun kasvaa!

Sipin juoksut

Sipin juoksut ne vaan kestää ja kestää. Kolmatta viikkoa viedään, eikä loppua näy. Sipi vinkuu tuskissaan, kun ei ole yhtään komeaa poikakoiraa näkyvissä. Ikkunasta kurkimme yhdessä, jos naapurin vinttikoirista näkyisi edes vilaus. Mutta ei, ei näy ketään. Ainakaan ketään sellaista, joka olisi sopiva Sipin lasten isäksi.

Ulkona tilanne on hieman helpompi, kun siellä on muutakin ajateltavaa. Sisällä Sipin päähän ei mahdu muuta kuin pentujenteko. Se yrittää välillä liehitellä minuakin, mutta olen sanonut suoraan, että minä olen leikattu narttu, turha haaskata aikaa minuun.

Lomalla!

Olemme lomailleet jo kaksi viikkoa. Ensin isännän kanssa ja sitten emännän kanssa. Vielä ensi viikon emäntä on meidän kanssa kotona, ja sitten alkaa taas arki.
Viime viikolla emäntä oli reissussa ja me vietimme isännän kanssa laatuaikaa. Nukuimme pitkään ja rötköttelimme matolla yhdessä. Meillä oli oikein leppoisaa. Viikonlopuksi isäntäkin lähti reissuun, joten meidät vietiin hoitoon Vartsalaan. Siellä meitä odotti täyshoitola, johon kuului lenkit, ruokailut ja lepäilyt. Annan hoitopaikalle arvosanaksi 9+. (Kymppi olisi tullut jos kävelylenkit olisivat suuntautuneet merenrantaan.)
Kun palasimme kotiin, Sipi aloitti juoksut. Nyt joudun jaksamaan tuota pöksyhousua ja jatkuvaa pyllyn putsausta. Onneksi Sipillä on juoksut vain kahdesti vuodessa ja minulla ei kertaakaan.

Ilmat on onneksi viilentyneet ja olemme tehneet pitkiä lenkkejä esimerkiksi Raisionlahdella ja Ruissalossa. Voisipa aina olla kesäloma.

Sadetta

Tänään satoi pitkästä aikaa, siis todella pitkästä aikaa. Lähtiessämme päivälenkille en ollut ollenkaan varma, onko ulos lähteminen ja kastuminen hyvä idea. Laitoin korvat taakse ja kiinni kuin pesäpalloräpylät, niin että niihin ei menisi vettä. Sipi ravisteli tämän tästä, koska se ei pidä siitä että turkki kastuu, mutta eihän sille mitään voi, että kun sataa lopulta aina kuitenkin kastuu ja turkki menee läpimäräksi. Kävelimme pitkän lenkin sateessa ja kävimme välillä meressä kahlaamassakin, vaikka olimme jo valmiiksi kuin uitettuja. Niinhän siinä sitten kävi, että loppupuolella lenkkiä emme huomanneet sadetta enää ollenkaan, vaan olimme ihan yhtä reippaita kuin kuivallakin kelillä.

Sateessa on se hyvä puoli, että raikkaita juomalätäköitä on joka paikassa. Sateella on myös harvoin kuuma, joskin juuri tänään oli varsin lämmin sade. Sadelenkkien huonona puolena täytyy mainita pyyhkeellä kuivaaminen tai pahimmassa tapauksessa pesu (hyi olkoon!) lenkin jälkeen, sillä tassut ja vatsakarvat menevät väistämättä aina kuraisiksi sateella Tänään jouduimme pesulle.

Myös sisällä on joskus aika kosteaa, koska Sipillä on aika huonot juomatavat:

Auringonlasku Haunisten altaalla

Viime viikolla kävimme iltauinnilla Haunisten altaalla juuri auringonlaskun aikaan.

Me vähän kahlailimme rantavedessä.

Sipi keksi, että rannan tuntumassa olevan tukin päälle voi hypätä ja kuvitella olevansa vedessä, mutta turkki pysyy kuitenkin kuivana. 

Vedessä oli jotain todella mielenkiintoista, jota meidän piti yhdessä tutkia.

Pulahdin uimaan (vaikka oikeastaan se oli vahinko, mutta ei kerrota kenellekään).

Aurinko alkoi kadota puiden taakse, mutta me vain jatkoimme kahlaamista.

Lopulta aurinko katosi kokonaan, ja silloin me päätimme lähteä kotiin nukkumaan.

Hellekesän uintireissuja

Tänä kesänä helle on todella "hellinyt" meitä. Meidän koirien mielestä helle ei ole ehkä se kaikkein mukavin säätila, mutta jotain hyvää siinäkin on: pääsemme usein uimaan!

Minun mielestäni uinti on ihan kivaa, jos vedessä on jotain noudettavaa. Pikkuhiljaa Sipikin on alkanut noutamaan keppiä, palloa tai jotain muuta kivaa lelua vedestä. Mutta vain silloin, jos minä olen omalla noutoreissullani samaan aikaan. Muuten meille tulee riitaa ja minä saatan vahingossa koittaa hukuttaa Sipin.

Kesän monia uintireissuja on kuvattu, tässä muutama uintikuva:

Tänään kävimme Haunisten altaalla iltauinnilla.

Sipi kahlaili rantavedessä.

Hörpimme vettä pahimpaan janoon.

Kumpikin esitti, ettei uiminen muka kiinnosta niin kauheasti.

Joko olisi aika nousta vedestä?

Maskun hiekkakuopillakin olemme käyneet uimassa monena päivänä. 

Siellä on tosi kirkasta vettä.

Tämä kuva taas on Öröstä alkukesältä.

Ranta oli matala pitkälle.

Minulla oli keppi, jonka Sipikin olisi halunnut.

Kälössä tuli myös uitua paljon.

Elämää koiralaumassa

Isäntäväki lähti viikonlopuksi reissuun, jonnekin Tukholmaan. En ole sellaisesta paikasta kuullutkaan, mutta se on varmaan jossain tosi kaukana. Koska emme voineet lähteä mukaan, toi isäntä meidät kivaan paikkaan hoitoon. Täällä on monta monta samanlaista valkkaria! Ja yksi musta mummeli.

Aluksi minä ajattelin, että pojat on ärsyttäviä, enkä tykännyt yhtään kun ne hännystelivät. Jouduin ärähtämään muutaman kerran, mutta sainpas sentään olla rauhassa.

Sipi sen sijaan nauttii laumaelämästä!

Hän on löytänyt kaverikseen Jäynä-pennun, jonka kanssa paini ja leikki sujuu kuin vanhoilla hyvillä kavereilla.

Olen minäkin löytänyt oman lempparini tästä laumasta, Harmin. Harmi on minun mielestäni poikkeuksellisen kiva poika.

Tässä Sipi poseeraa siskonsa Pihkan kanssa.

 Ja tässä minä ja Jasu, joka oli myös täällä käymässä. Jasu on Oikku-siskoni poika, eli ihan sukulaisia tässä ollaan.

(Kaikki kuvat Mervi Asp.)