torstai 30. tammikuuta 2020

Tallilla

Kävimme eilen pitkästä aikaa hevostallilla. Tällä kertaa menimme Piikkiöön tervehtimään Toffee-hevosta.
Tallilla oli mukavaa ja me tiesimme heti, miten siellä tulee käyttäytyä. Ei saa riehua eikä haukkua eikä hermostuttaa hevosia. Sen sijaan tallin ja maneesin lattialta saa syödä kaikkea ihanaa!
Tallissa oli ehkä 8 hevosta, ja kaikki ilahtuivat meidän vierailusta. Ne katsoivat meitä uteliaina ja iloisina. Tallikoira Indi ei ollut nyt paikalla, joten olimme ainoat koirat. Kissoja siellä ei ole (onneksi) lainkaan, mutta näimme kyllä muutaman tallihiiren.
Tutkimme tallin hyvin tarkkaan, kävimme jokaisessa huoneessa nuuhkimassa lattiat ja kaikki tavarat. Hevosten tarvikkeetkin on hyvin mielenkiintoisia ja  meidän piti tarkastaa varsinkin kaikki ruoka-astiat.


Toffee on tosi kiltti heppa, eikä se välittänyt meistä juurikaan. Kun olimme maneesissa ja Toffee pääsi vähän käppäilemään, me odottelimme kytkettyinä reunalla. Ettei vaan olisi tullut mitään levottomuuksia tai muuten hankalia tilanteita. Minusta on vähän vaikea ymmärtää, miten iso eläin hevonen oikeastaan on.

Kun Toffee oli kävellyt riittävästi, me pääsimme vähän riehumaan maneesiin. Siellä ei ollut ketään muita, joten käytimme tilan hyväksemme ja otimme pienet villit painit maneesin pehmeällä alustalla.

Tallivierailu oli muuten oikein kiva, mutta Sipi-raukka söi niin paljon kaikkea ihanaa tallin lattialta, että hänellä meni vatsa aivan sekaisin. Jo kotimatkalla Sipin vatsassa alkoi kuplia ja kun pääsimme kotipihaan, hän oksensi aivan kauheat läjät hevosenruokaa ja -kakkaa.
Seuraavana yönä Sipi puklaili ja yski koko vatsan tyhjäksi. Tietenkin kaikki tuli takkahuoneen sohville ja matolle. Onneksi emäntä sai kaiken pestyä.

sunnuntai 26. tammikuuta 2020

Pesulle!

Eilen tapahtui se, mitä olemme onnistuneet välttämään jo monta vuotta: jouduimme shampoopesulle!
Isäntä huijasi meidät kylpyhuoneeseen tonnikalaherkkujen kanssa ja alkoi pesemään meitä. Minä olin ensimmäinen uhri.
Isäntä kasteli minut aivan kokonaan, pohjavilloja myöten. Sitten hän hieroi märkään turkkiini jotain mukamas hyvänhajuista koirashampoota. Pullon kyljessä lukee jotain vaniljan tuoksusta, mutta minusta se haju oli aivan ällöttävä. Mieluummin haisen mullalle ja tunkiolle kuin vaniljalle.
Kun minut oli pesty ja huuhdeltu huolella, oli Sipin vuoro. Hän joutui samaan käsittelyyn.
Pesun jälkeen meidät kuivattiin huolella ja me ravistelimme turkkejamme monta monta kertaa, jotta kuivuisimme.
Olimme silti märkiä vielä monen tunnin päästä, kun piti mennä iltalenkille. Ulkona oli vähän pakkasta, joten meidät piti pukea lämpimästi ulkoilua varten. Minä sain ylleni viime talvena ostetun paksun talvitakin ja Sipi lainasi minun ohuempaa tuulitakkia. Minä viihdyin oikein hyvin lämpimässä takissa! Oli ihanaa kun ei palellut yhtään.
Sipi sen sijaan ei ole tottunut käyttämään takkia ja niinpä hän käveli vähän epäröiden. Ehkä hän pelkäsi, että joku tuttu näkee.


Menimme käymään kaupassa, koska isäntä halusi tehdä lottorivin. Kaupassa me odottelimme tuulikaapissa lämpimässä sen aikaa, kun isäntä teki ostoksia. Siinä oli ihan lämmin ja mukava istuskella.
Kotona menimme omiin peteihimme nukkumaan ja emäntä laittoi minun päälleni lämpimän lampaantaljan. Ei palellut lainkaan.
Meistä lähtee nyt ihan hirveästi karvaa, kun meidät on pesty. Emäntä vaan harjaa ja harjaa, mutta silti lattialla on kauheita villakoiria (hehheh).

maanantai 20. tammikuuta 2020

Sipin retkipäivä

Sipi pääsi eilen retkeilemään emännän kanssa. Minä ja isäntä jäimme vahtimaan kotia, koska edellisenä päivänä olimme kävelleet Kangenmiekan kierroksen, joka on yli 8 km ja minun pitää muistaa, etten voi enää tehdä joka päivä niin pitkiä lenkkejä.

Sipin retkikohteena oli Marttilan korven eräreitistö. Mukana retkellä oli myös Nipsu. Retki alkoi Palaisten uimarannalta ja jatkui Lotikon laavulle. Laavulla oli evästauko.


Maisemat olivat kauniit ja aurinkokin paistoi pitkästä aikaa. Vain tuuli humisi puissa, liikenteen äänet olivat niin kaukana, etteivät ne kuuluneet. Sipi koitti kuunnella, kuuluisiko metsän eläinten ääniä, mutta tällä kertaa ei kuulunut mitään. 


Reitillä oli muutamia pitkospuita, mutta enimmäkseen polku kulki hyvin märkänä suon keskellä. Pitkospuita oli laitettu syvimpien ojien ylittämiseen, mutta sekään ei auttanut kun Nipsu liukastui ja putosi ojaan takkeineen päivineen! Onneksi ei ollut pakkasta ja Nipsu pysyi lämpimänä kun hän juoksi niin kovasti.


Palatessa aurinko alkoi jo laskea, vaikka kello oli vasta neljä. Onneksi päivät pitenevät koko ajan. Minä tiedän sen, koska tämä on jo minun kahdestoista kevääni.

keskiviikko 15. tammikuuta 2020

Synttärikutsuilla

Viikonloppuna lähdimme reissuun Satakuntaan. Olemme käyneet melkein joka vuosi erään sukulaistytön syntymäpäiväjuhlissa. Ensimmäisen kerran olin siellä jo pentuna ja sittemmin olen käynyt siellä lähes joka vuosi.
Tänä vuonna ei jaettu hassuja hattuja, eikä vieraina ollut muita koiria kuin minä ja Sipi.
Onneksi meillä oli silti hauskaa. Lapset jaksoivat leikittää ja paijata meitä.

lauantai 4. tammikuuta 2020

Uudenvuodenjuhlat

Vietimme uudenvuodenaattoa Urpon ja Kärsän kanssa, kuten viime vuonnakin. Kävimme ensin kävelemässä Paimion luontopolun ja se oli jälleen mukavaa.



Tällä kertaa otimme mukaan eväät, ja pysähdyimme laavulle paistamaan makkaraa.


Meistä oli erittäin mielenkiintoista seurata, kun isäntä valmisteli makkaroita.

Laavuretki kesti aika kauan, mutta lopulta menimme Urpon ja Kärsän kotiin valmistautumaan iltaan. Emme me koirat tosin jaksaneet enää oikein innostua mistään, kun olimme niin poikki. Enimmäkseen makasimme koirien patjoilla ja sohvilla. Kyllä meistäkin huomaa, ettemme ole ihan nuoria enää. Kärsä on nuorin ja hänkin on jo melkein 6-vuotias.

Uusi vuosi alkoi hyvin. Ei ole ollut myrskyjä tai muutakaan kamalaa vielä. Olemme ulkoilleet ja nauttineet muutamista pakkaspäivistäkin. Yhtenä päivänä kävimme lenkillä uudessa paikassa nimeltä Pomponrahka. Mutta koska minulla oli päällä pomppa, nimesimme paikan Pompanrahkaksi!



lauantai 28. joulukuuta 2019

Rankka joulujuhla

Joulu on juhlittu ja voin vihdoin huokaista helpotuksesta. Tänä vuonna me juhlimme samalla porukalla kuin viime vuonna. Minä olin vielä stressaantuneempi kuin vuosi sitten. Jotenkin se meteli ja ihmispaljous kävi minun hermoilleni, joten päätin vetäytyä kodinhoitohuoneen perälle omaan rauhaan. Vietinkin siellä lähes koko joulun ihan yksin. Ihmiset olivat minusta aika huolissaan, mutta minä olin vaan iloinen että keksin rauhallisen paikan, jossa kukaan ei häirinnyt minua.

Miska-koiran kanssa meni ihan kivasti alun jälkeen. Ensimmäisenä iltana Miska nimittäin päätti kokeilla, voisiko hän hypätä minun selkääni! No, hän yritti kerran ja minä annoin niin tiukkaa palautetta, ettei tarvinnut kokeilla enää toista kertaa. Meidän välit ovat viileän asialliset.

Tapaninpäivänä lähdimme porukalla Kervan laavulle. Minä en välittänyt sielläkään muiden seurasta, vaan vetäydyin kauemmas omiin oloihini. Se sai ihmiset taas huolestuneiksi.
Mutta illalla, kun kaikki olivat lähteneet koteihinsa ja meillä oli huonekalut taas normaalissa järjestyksessä, minä muutin kodinhoitohuoneesta takaisin muiden seuraan ja kaikki oli ihan hyvin taas.

Kävimme vielä iltakävelyllä belgialaisten kavereidemme kanssa. Ne olivat kasvaneet viime vuodesta, mutta olivat mielestäni vieläkin ihan pentuja.

Nyt joulu on ohi ja voin elää taas normaalia rauhallista elämää.

lauantai 14. joulukuuta 2019

Minä inhoan

Lista asioista, joita inhoan:


- Pitkospuita ja kapeita siltoja. Yleensä kierrän ne, jos vaan mahdollista, varsinkin jos pitkospuissa on rako tai jos ne liikkuvat muiden kävelijöiden painosta.
- Kännykän merkkiääniä (erityisesti Facebookin tykkäysääntä). Isäntäväki on ottanut kännyköistään kaikki merkkiäänet pois päältä minun takiani.
- Kun emäntä mankeloi lakanoita. Pelkkä mankelin käynnistäminen saa minut levottomaksi.
- Kun joku yrittää paijata ja helliä minua. Lähden heti pois. Sallin sen vain siinä tapauksessa, että saan jonkun erityishyvän palkinnon.
- Jos ulkona joku risu koskettaa minua kylkeen kun kävelen. Kiljahdan aina kun näin käy.
- Kun ulkona tuulee niin kovaa että nurkissa vinkuu ja liesituulettimen pelti rämisee. Silloin hakeudun ihmisten seuraan ja minua pitää lohduttaa.

Sen sijaan tykkään tosi paljon näistä:
- Kaali (erityisesti kyssäkaali, mutta myös keräkaali).
- Omassa pedissä torkkuminen ja takkahuoneen sängyllä nukkuminen.
- Ruuan kerjääminen. Olen tullut tässä tosi hyväksi vanhemmiten.
- Nurmikolla loikoilu omissa oloissani. Sillä ei ole väliä onko nurmikko kuiva, kurainen vai lumen alla, pääasia että se on nurmikko.

torstai 12. joulukuuta 2019

Ystävä karussa

Huomio lukijani Lohjan seudulla! Saksanpaimenkoiraystäväni on karannut tiistaina ja havaintoja kaivataan. Kaikki silmät auki.

tiistai 10. joulukuuta 2019

Viikonloppuvierailu Lahteen

Lähdimme viikonloppuna käymään Lahdessa. Olemme käyneet siellä monen monta kertaa ja muistamme paikat hyvin.


Lahdessa oli ollut aivan talvista aiemmin viikolla, mutta nyt lumet olivat sulaneet. Vain vähän kuuraa oli maassa. Ei se meitä tietenkään haitannut, me iloitsimme silti pitkästä metsälenkistä tutuilla poluilla.


Sipi hyppäsi meidän vakiotemppukiven päälle. Minä en viitsinyt, koska minun ei enää tarvitse hyppiä turhanpäiten mihinkään. Sipi sai tästä tempusta tietenkin asianmukaisen palkkion.


Ystävämme Miska käy välillä myös Lahdessa ja hänen pieni lempipallonsa löytyi lelukorista. Sipi otti sen välittömästi hallintaansa.

maanantai 2. joulukuuta 2019

Adventtikävely Maskun Rivieralla

Tänä vuonna teimme ensimmäisenä adventtina reippaan kävelylenkin Maskun Rivieralla. Mukana oli myös Nipsu.
Edellisenä päivänä oli satanut lunta maahan ja keli oli tosi talvinen.


Oli mukavaa ulkoilla valoisassa ja poutaisessa säässä pitkästä aikaa.


Karevansuon pitkospuilla kuljimme peräkkäin arvojärjestyksessä. Minä edellä, sitten Sipi ja viimeisenä pieni Nipsu punaisessa manttelissaan.