sunnuntai 22. marraskuuta 2020
Ensilumi!
keskiviikko 18. marraskuuta 2020
Sipin tallipäivä
Pitkästä aikaa Sipi pääsi käymään hevostallilla. Minutkin oli kutsuttu, mutta en jaksanut lähteä mukaan. Tallilla tuli heti vastaan saksanpaimenkoira Rudolf. Sipi empi vähän aluksi, mutta lopulta he hyväksyivät toisensa ja touhusivat vähän yhdessä. Leikkimisestä ei kuitenkaan tullut mitään, Rudolf oli vähän liian iso ja pelottava kaveri Sipille.
Sipi pääsi Taku-hevosen kanssa pienelle kävelylenkille pimeälle metsätielle. Taku kulki taluttimessa kuten Sipikin, joten lenkki oli ihan rauhallinen. Sipi käyttäytyi hienosti, hän tietenkin tietää, ettei hevosen kanssa auta alkaa hermoilemaan, ettei vaan jää jalkoihin.
Tallilla parasta on tietenkin ihanat hajut ja hevosten herkut, joita löytyy tallin lattialta. Sipi kulkikin koko ajan kuono maassa ja imuroi kaikkea hyvää suuhunsa.
Tallikissa Pulla oli satulahuoneessa nukkumassa eikä Sipi nähnyt sitä ollenkaan, mutta toinen tallikissa Maitokahvi tepasteli röyhkeästi tallin käytävillä. Sipi ei meinannut uskoa silmiään, kun kissa istahti keskelle lattiaa eikä tehnyt elettäkään väistääkseen. Onneksi välimatkaa oli sen verran, ettei kummankaan tarvinnut alkaa isottelemaan toiselle. Hetken päästä Sipi antoi kissan istua rauhassa ja keskittyi itse muihin asioihin.
Kyllä tallipäivän jälkeen aina uni maistuu, kun on pää pyörällä hyvistä tuoksuista ja uusista kavereista. Minä nuuhkin Sipin hyvin tarkkaan, kun hän tuli kotiin.
maanantai 16. marraskuuta 2020
Haukkavuoren retki
Viikonloppuna kävimme retkeilemässä Pöytyän Haukkavuorella. Siellä on laajat ulkoilu- ja retkeilyalueet, jotka soveltuvat hyvin myös koirien päiväretkiksi. Isäntäväellä oli repuissa eväitä ja tulentekovälineet. Meillä oli yllä huomioliivit, koska meidän on hyvä erottua metsän eläimistä.
Palasimme samaa reittiä takaisin autolle. Minua alkoi jo vähän väsyttää, enkä olisi totta puhuen halunnut tehdä näin pitkää lenkkiä. Mutta kotona olin kuitenkin ihan onnellinen ja iloinen, että meillä oli niin hieno retkipäivä.
torstai 5. marraskuuta 2020
Viikonloppu Valpperissa
Viime viikonloppuna olimme mökkeilemässä Valpperissa. Minä en ollut ennen käynyt siellä, eikä ollut Sipikään. Ensin tapasimme tilan kissan, joka ei arvostanut lainkaan sitä, että me tunkeuduimme hänen reviirille. Kissa meinasi käydä meidän päälle ihan oikeasti, mutta onneksi välikohtauksesta selvittiin ilman naarmuja. Kissa joutui sitten loppuajaksi navettaan ja me saimme olla pihalla vapaasti. Siellä oli myös hanhia ja muita isoja lintuja, mutta emme onneksi nähneet niitä läheltä.
Iltapäivällä paikalle saapui myös vanha tuttumme Miska. Minä ja Miska emme oikein välitä toistemme seurasta, mutta minä olen jo sen ikäinen etten jaksa kohkata. Niinpä annoin Miskan vähän räyhätä ja kävelin vaan tyynesti tilaanteesta pois. Miska on kyllä siitä hauska kaveri, että meidän ei tarvitse juurikaan seurustella ja silti tiedämme toisistamme ihan riittävästi.
Yöllä minä nukuin isäntäväen makuuhuoneen lattialla omassa pedissäni. Tosin lattiatilaa oli niin vähän, että oikeastaan sinne ei mahtunutkaan muuta kuin minun peti. Sipi nukkui isäntäväen sängyssä, mutta minä en jaksanut hypätä sinne. Yön aikana valuin omasta pedistäni lattialle sängyn alle, ja yhtäkkiä huomasin, että olen siellä ahtaassa tilassa enkä mahdu kääntämään kylkeä. Rupesin selvittelemään tilannetta kauhealla kolinalla ja lopulta isäntä heräsi ja auttoi minut pois sieltä takaisin omaan petiini.
Aamulla kävimme vielä ulkoilemassa Miskan kanssa ja sitten pakkasimmekin tavarat ja lähdimme kotiin.
maanantai 12. lokakuuta 2020
Syyslomalla Kuusamossa
Vietimme viime viikon syysloman merkeissä Kuusamossa. Automatka sinne oli aivan kamalan pitkä, vaikka onneksi pidimmekin taukoa ensin Perniössä ja sitten nukuimme yön Rautalammilla. Kun pääsimme perille mökille Kuusamoon, olimme melko poikki. Onneksi isäntäväki levitti sohvalle meidän peiton, joten saatoimme tehdä olomme mukavaksi. Sillä sohvalla minä vietinkin melkein koko viikon. Siinä oli ihanan lämmin ja pehmeä nukkua.
Maanantaina Sipi ja isäntäväki kävivät Riisitunturilla kiertämässä Riisin rietas -nimisen vaellusreitin.
perjantai 2. lokakuuta 2020
Sipin kuntokuuri
perjantai 25. syyskuuta 2020
12 vuotta!
Juhlistin tätä iloista tapahtumaa kahtena päivänä. Varsinaisena synttäripäivänä kävin Sipin ja Nipsun kanssa Haunisten altaalla ulkoilemassa. Sää oli mitä kesäisin, vaikka on jo syyskuun loppu. Ilma oli lämmin ja aurinkoinen. Kävimme Sipin kanssa kahlaamassa ja Nipsu piti meitä ihan hulluina.

Välillä tietenkin pidimme valokuvaustaukoja.
Seuraavana päivänä jatkoimme juhlia Paimion luontopolulla Urpon ja Kärsän kanssa.
Luontopolku on tosi kiva ja monipuolinen. Olemme kävelleet sen monta kertaa, mutta aina löytyy uusia kivoja juttuja, joita emme ole ennen huomanneet.

Kuten aina, pidimme tauon laavulla. Minä en tosin malttanut lainkaan levätä, vaan tutkin ympäristöä ja koitin löytää jotain sopivaa suuhunpantavaa. En kyllä valitettavasti löytänyt mitään.

Tämä oli tosi kiva retki, ja minusta oli hauskaa, että minua juhlittiin. Ihmiset jopa lauloivat minulle onnittelulaulun metsässä!
Kelpaa olla 12-vuotias, kun jokainen päivä on yhtä juhlaa.
maanantai 21. syyskuuta 2020
Viikonloppu Seinäjoella
sunnuntai 20. syyskuuta 2020
Metsän antimet
torstai 10. syyskuuta 2020
Kasvattajan leirillä
Viime viikonloppuna olimme jokavuotisella kasvattajan leirillä Savitaipaleella. Samassa paikassa leireilimme viime vuonna. Tänä vuonna oli vähän vähemmän osallistujia, noin 40 koiraa ja ehkä 15 ihmistä.
Perjantaina saavuimme perille illalla melko myöhään ja kävimme heti moikkaamassa kaikki tutut ihmiset. Tietenkin kasvattaja Tiina oli paikalla, ja lisäksi monta muuta tuttua. Melkein kaikki koirat olivat mökeissä tai autoissa, jottei tulisi tappeluita tai muuta yleistä kaaosta. Tapasimme ainoastaan muutamia pentuja, ainakin Nuutin ja Källin. Leirillä oli myös siskoni Oikku ja Sipin sisko Pihka, mutta emme ehtineet tavata heitä.
Ihmiset menivät saunaan ja uimaan ja me koirat odottelimme mökissä. Meidän mökissä nukkui myös ystävämme Arman, mutta hän oli isossa häkissä jottei tulisi mitään hämminkiä. Yöksi häkin ovi avattiin ja saimme kaikki olla vapaana. Mitään ei silti sattunut, koska Arman pääsi aina häkkiinsä "turvaan" ja me tiesimme, että sinne emme menisi.
Lauantaina kävimme Armanin kanssa aamukävelyllä ennen kuin muut heräsivät. Metsätiellä oli rauhallista lukuunottamatta hirvikärpäsiä. Emäntä on yrittänyt suojautua niiltä pukeutumalla huppariin, mutta ei se mitään auttanut. Niitä hirvikärpäsiä oli joka paikassa.
Poseerasimme Armanin kanssa opaskyltin luona.
Päivällä saimme kokeilla erilaisia aktiviteettejä. Sipi meni kokeilemaan rallitokoa! Se oli tosi jännää, vaikkei sen enempää Sipi kuin emäntäkään tiedä lajista mitään. Oli kuitenkin kiva kokeilla ja tutustua lajiin.
Tässä näette leirimätsäreiden SIN2 BIS3 -koiran. Palkinnot eivät tulleet mukaan kuvaan, mutta sain ison kasan kaikkia herkkuja ja yhden uuden vinkulelun (jonka Sipi kylläkin takavarikoi kotona ja vingutti sitä koko ajan niin kauan kunnes emäntä laittoi sen kaappiin).
BIS-kehän muuten voitti Arman! Hänhän on niin komea, joten en ihmettele että hän voitti.
Toisena yönä Arman oli jo lähtenyt kotiin ja meidän mökkiin tulivat uudet kaverit. Emme tunteneet niitä ennestään, joten ne nukkuivat omissa tilavissa häkeissään, jotka oli peitetty niin ettemme edes nähneet toisiamme. Yö meni hyvin. Jotkut koirat tietenkin haukkuivat yöllä, kun kävivät tekemässä tarpeitaan tai muuten vaan riekkumassa.
Kun lähdimme kotiin sunnuntaina, olimme aivan poikki. Paluumatka kesti noin 5 tuntia jonka käytimme tehokkaasti lepäämiseen. Silti olimme uupuneita vielä seuraavanakin päivänä.
Kyllä leirillä on aina mukavaa! Ensi vuonna sitten uudestaan!



































