Treeneissä

Olen käynyt kahtena peräkkäisenä sunnuntaina treenaamassa ohjatusti, mitä ei ole tapahtunut pitkään aikaan. Se on sääli, sillä minä pidän treenaamisesta oikeastaan tosi paljon, ja olen siinä vieläpä aika hyvä. Treenit ovat Haunisten koirakentällä, jonne menin isäntäväen ja Sipin kanssa neljästään. Siellä on yleensä paljon koiria, ja viime sunnuntaina siellä oli meidän lisäksi vielä yksi valkkarikin! Treeniohjelmassa oli tervehtimistä, seuraamista, ihmisryhmää, paikallaanoloa, käännöksiä, maahanmenoa, istumista, luoksetuloa, ja vaikka mitä. Sekä tietenkin kauheasti riehumista patukan kanssa - se onkin treeneissä kaikkein parasta! Siellä myös ammuttiin, mutta se ei haittaa minua pätkääkään. Olenhan käynyt jo parikin kertaa oikein ampumaleirillä tutustumassa kunnon jytinään. Treenien ohjaaja - vai pitäisikö sanoa minun "personal trainerini" - kehui minua kovasti ja sanoi, että minulla on kaikki liikkeet hyvällä mallilla ja että opin tosi nopeasti. Mutta senhän kaikki tämän blogin vakituiset lukijat jo tietävätkin.

Sipi ja minä

Sipi ja minä olemme nyt totutelleet elämään ilman Rekkua. Vain me kaksi olemme nyt perheen koirat. Minusta se on aika kurjaa, olen ollut vähän apealla mielellä viime päivät.
Ulkona suru kuitenkin hellittää. Sipi riehaantuu entiseen malliin todella helposti, ja minustakin on kiva ottaa painit tai pieni takaa-ajoleikki silloin tällöin.
Viikonloppuna kävimme Tikanmaalla pitkällä lenkillä vanhoissa tutuissa maisemissa. Siellä kävelimme Rekun kanssa aikanaan monta kivaa lenkkiä. Nyt minulla oli seurana Sipi.

Rekku on poissa

Musta "isoveljeni" sileäkarvainen noutaja Rekku kuoli eilen sunnuntaina. Rekku meni aamulenkin jälkeen lempipaikkaansa pihanurmikolle, kävi makaamaan ja lakkasi hengittämästä. Isäntä ja emäntä peittelivät Rekun lämpimään vilttiin ja veivät hänet pois. Viime viikkoina Rekku oli ehkä vaikuttanut vähän normaalia väsyneemmältä, mutta eihän hän mikään nuori poika enää ollut, jo yhdeksän vuotta.

Talo tuntuu nyt oudon tyhjältä kun yksi laumasta on poissa. Minä ymmärrän hyvin isännän ja emännän surua ja osaan lohduttaa heitä. Minunkin tulee Rekkua ikävä, onhan hän ollut osa laumaani jo ihan pennusta asti, ja tulimme aina niin hyvin toimeen. Hyvästi Rekku, toivottavasti tapaamme vielä!

Reissussa taas

Olimme viikonloppuna taas pienellä matkalla. Perjantaina pakkauduimme autoon koko konkkaronkka ja ajoimme Jämille. Jämillä oli lunta maassa! Oli jo pimeää kun tulimme perille, mutta pääsimme kuitenkin pienelle iltalenkille ja nautimme pakkasesta ja valkeasta maasta.
Lauantaina kävimme taas ulkoilemassa ja sitten me koirat jäimme hotelliin muutamaksi tunniksi, kun isäntäväki häippäsi jonnekin lenkkarit jalassa ja lenkkivaatteet päällä. Illalla oli taas kivaa, sillä lunta oli satanut hieman lisää.
Kun koitti nukkumaanmenoaika, isäntäväki heltyi meille ja antoi meidän kaikkien tulla sänkyyn! Me olimme koko lauma sängyssä melkein koko yön. Isäntä joutui nukkumaan jalat koukussa, kun se ei kehdannut heittää minua jalkopäästä lattialle.
Sunnuntaina teimme aamulla vielä mukavan aamulenkin kankaalla, ja Sipi ja minä perustimme metsään laukkaringin. Se tarkoittaa sitä, että laukkaamme rinkiä puiden tai pensaiden ympäri toisiamme jahdaten. Tai no yleensä minä jahtaan Sipiä. Rekku harvemmin osallistuu laukkarinkiin.

Sipi käväisi muuten viime viikolla Vettorissa näyttämässä tulehtunutta nisää. Hän sai antibioottikuurin, koska nisästä tuli verensekaista kudosnestettä. Antibioottihan on useimpien koirien mielestä kauheaa myrkkyä, jota ei todellakaan syödä vapaaehtoisesti, mutta Sipiä on helppo huijata: tabletti vaan "piilotetaan" ruuan joukkoon. Tottakai Sipi sen tabletin huomaa, mutta hän en vaan voi jättää ruokakuppiin mitään. Kaikki on syötävä mitä kupissa on. Hassu kakara.

Aamupaini pellolla

Yöllä oli ollut pakkasta, joten heinä rapisi kivasti tassujen alla aamulenkillä. Aurinko oli juuri nousemassa, kun lähdimme ulos. Aluksi kaikki meinasi mennä pieleen, sillä Rekku söi kakkaa ja Sipi karkasi. Onneksi lopulta meillä olikin ihan mukava lenkki. Sipi ja minä kuljimme ihan nätisti kiskomatta liikaa ja Rekkukin söi enää heinää.

Kun olimme kääntymässä kotiinpäin, minun alkoi tehdä mieli painia. Emäntä vapautti meidät remmeistä ja pääsimme kirmaamaan pellolle. Minä pistin Sipin matalaksi monta kertaa, vaikka nykyään Sipi on jo aika vahva eikä sitä ole niin helppo enää kurittaa.

Kun tarraan kaulaan kiinni, Sipi menee maahan selälleen. 

Harmi vaan, että Sipikin on oppinut sen tekniikan. 

Välillä on pidettävä tauko ja pohdittava strategiaa.

Sipi venkoilee...

... ja kuvittelee olevansa minua isompi. 

Vauhtia meidän leikeistä ei myöskään puutu.

Lopulta Sipi kupsahti maahan ihan väsyneenä. Tästä oli hyvä jatkaa kotiinpäin aamuruokien äärelle. 

Villallinen ulkona

Tänään vein Sipin ja Rekun ulos villalliselle. Varsinkin Sipille annoin oikein isän tassusta. Kyyti oli kylmää, mutta lopuksi päätin painaa asiat villaisella.

Sipi tallilla

Maanantaina Sipi pääsi autoajelulle. Tai niin Rekku ja minä luulimme! Sipi olikin päässyt autolla hevostallille katsomaan hevosia. Minähän olen käynyt tallilla aiemmin, mutta Sipi ei ollut oikeastaan nähnyt heppoja ollenkaan. (Paitsi kerran metsässä tuli pari ratsastajaa vastaan, ja ne vasta Sipin mielestä pelottavia olikin!)

Aluksi Sipiä jännitti kaikki. Se oli ihan kauhusta kankeana eikä ollenkaan halunnut ymmärtää, että hevonen on niin kamalan iso. Tallilla oli kuitenkin niin paljon mielenkiintoisia hajuja (ja ihanaa lantaa), että äkkiä Sipin jännitys muuttui rentoudeksi. Emäntäkin leikki rentoa, vaikka onhan ne hevoset aika isoja ihmiseenkin verrattuna. Sipi vieraili myös satulahuoneessa ja kiersi eri karsinoiden edessä katsomassa eri hevosia.

Hevosen tarvikkeet olivat myös mielenkiintoisia.

Sen verran jännä oli Artsi-hevonen, ettei Sipi ihan lähelle uskaltautunut. Kerran Sipi söi lantaa ja Artsi heinää melko lähekkäin, mutta sitten Sipi havahtui tilanteeseen ja päästi vahingossa haukahduksen.

Illalla Sipi oli aika poikki. Kyllä ne tallivierailut väsyttää, sen muistan minäkin.

Poseeraus

Jouduttiin taas vähän poseeraamaan, kun aamulenkillä oli niin mukavaa. Kerrankin Sipi ei karannut eikä kiskonut remmissä, niin emännällä ei mennyt hermot. Meillä oli itse asiassa ihan kiva aamulenkki. Koko viikonloppu on ollut kiva, koska meillä oli vieraita ja saimme paljon huomiota Myös rakas viholliseni Bertta kävi tervehtimässä meitä, mutta se ei minua erityisesti ilahduttanut. Pikemminkin ilahduin kun Bertta lähti takaisin kotiinsa.
Kun kaikki vieraat olivat lähteneet, menimme Koivuluotoon pitkälle kävelylenkille. Siellä oli mukavaa, mutta tällä kerta emme olleetkaan siellä yksin, vaan vastaan tuli Nemo kumppaneineen. Minä ohitin ne mallikkaasti, mutta Sipi ei voinut olla vikisemättä. Sipi on niin äänekäs kakara. Se viihdytti vieraitakin laulamalla huuliharpun säestyksellä.

Tikkien poisto ja pitkä iltalenkki

Aamupäivällä isäntä vei minut Raision Vettoriin. Siellä tassuani taas väänneltiin ja käänneltiin ja lopulta hoitaja napsaisi tikit pois polkuanturoiden välistä. Sitten eläinlääkäri tuli katsomaan tassua. Hyvin se on kuulemma parantunut ja voin nyt juosta ja riehua normaaliin malliin. Ulkona pidän vielä tossua. Lisäksi iltaisin tassu putsataan Betadine-liuoksella ja haavaan laitetaan Vetramil-voidetta.
Tikkien poiston kunniaksi lähdimme porukalla Tikanmaalle pitkälle iltalenkille. Olen kahden viikon ajan joutunut pidättelemään menohalujani, joten nyt oli ilo juosta pellolla Sipin kanssa ja pistää lauma taas ojennukseen.
Sipille hämärässä liikkuminen on vaikeaa. Koko ajan se haluaa tarkkailla, liikkuuko jossain ihminen tai eläin. Ja heti kun näköpiirissä on jotain epäilyttävää tai edes pienenpieni vainu, on mentävä. Ja sitten se todellakin menee. Valkoinen viiva jää vaan horisonttiin, kun Sipi viilettää menemään. Tästä seuraa poikkeuksetta Sipin kytkeminen talutusremmiin.
Tänään Tikanmaalla Sipi löysi jostain jotain mustaa, jota se laittoi päähän ison laikun. Ennestään otsassa on öljyläikkä, joka tuli leirillä kun Minto ja Oikku työnsivät Sipin parkissa olleen auton alle. Nyt Sipin otsassa on kaksi mustaa laikkua. Varmaan Sipi on niin kiintynyt Rekkuun nyt kun minä olen ollut pari viikkoa pois pelistä, että se haluaa pikkuhiljaa alkaa näyttääkin samanlaiselle kuin Rekku.

Viisivuotias

Tänään on minun 5-vuotissynttärit. 

Ajatella, että olen jo keski-ikäinen. 

Tunnen itseni yhtä nuorekkaaksi kuin Sipi. Vaikka minulla onkin tällainen paketti tassun ympärillä juuri nyt. Onnea myös kaikille sisaruksille!