Saksalaiskavereita

Viime viikonloppu oli erityisen kiva, koska minun "kummitätini" tuli Suomesta käymään. Olisin voinut mennä lentokentällekin häntä vastaan, mutta tällä kertaa jäimme Sipin kanssa kotiin odottamaan. Kyllä ilo oli suuri, kun tuttu ihminen astui ovesta sisään!
Kävimme heti yhdessä iltalenkillä, mikä oli minusta kivaa. Seuraavana aamuna kummitäti vei meidät aamupäivälenkille, mutta eksytimme hänet tietenkin heti uusille kaduille! Ei se haitannut, kun emme olleet kaukana.

Koko viikonlopun ajan teimme kaikkea hauskaa yhdessä. Sunnuntaina menimme Wedeliin tapaamaan uusia kavereita, joista toinen oli 9-vuotias valkkarinarttu ja toinen nuori jackrusselnarttu. Meillä oli oikein hauskaa ja tulimme hyvin juttuun, koska kaikki maailman koirat onneksi ymmärtävät toisiaan vaikka olisivatkin kasvaneet eri maissa.
Tuo pieni pippurinen jackrussel oli aika hauska kaveri, joka jaksoi juosta vaikka kuinka pitkään.

Kävimme uimassa eräässä lammessa (jonka nimi on Katastrophenteich!) ja se oli kivaa. Juoksimme myös hiekkadyyneillä ja menimme aivan likaisiksi. Onneksi pääsimme pesulle jälkeenpäin.

Uusi peti

Saimme eilen uuden pedin. Isäntäväki kävi kaupassa ja toi meille tällaisen hienon uuden sängyn!

Olemmekin nyt vuorotellen tässä ihanassa pehmeässä pedissä ja osaamme mennä sinne käskyllä "oma peti".

Kyllä isäntä ja emäntä vähän miettivät, että kannattaako ostaa kallista pesää meille. Kun eihän sitä koskaan tiedä pidämmekö me siitä, mutta onneksi tämä kelpaa meille molemmille (vuorotellen tietysti!).

Minähän olen aiemmin aina tykännyt nukkua omassa häkissäni, mutta jostain syystä en ole tässä uudessa kodissa juuri häkissä viihtynyt. En tiedä oikein miksi. Luultavasti lattianrajassa vetää sen verran, että minun luitani alkaa kolottaa. Uudessa pedissä on korkeat reunat, jotka pitävät nukkumapaikan lämpimänä.

Val(k)okuvamalleina

Tänä perjantaina iltalenkillä meidän kotikadun varressa oli kolme vierasta ihmistä valokuvaamassa. Yksi oli malli, yksi ilmeisesti sen assistentti ja kolmas tietenkin valokuvaaja. Me yritimme vaivihkaa livistää kuvauspaikan ohi, mutta mallina toiminut nainen bongasi meidät ja sanoi heti valokuvaajalleen, että otetaan kuva noiden koirien kanssa. Sitten nainen kysyi isännältä, saisiko koirien kanssa ottaa kuvan. Mikäs siinä, totesi isäntä ja antoi remmit kuvattavalle. Isäntä asettui kauemmas niin, että me katsoisimme kauniisti eteenpäin. Malli poseerasi kuin olisi kävellyt ja katsoi kameraan. Me Sipin kanssa vain seisoimme kauniisti ja katsoimme isäntää. Muutaman kuvan jälkeen kuvattava antoi taluttimet takaisin isännälle ja kiitteli kovasti. Sitten me jatkoimme iltalenkkiä ja jätimme mallin, assistentin ja kuvaajan töihinsä.

Niin että jos satutte näkemään meidät esim. Saksan Voguen kannessa niin älkää liikaa ihmetelkö. Myöhemmin tulin ajatelleeksi, että meillä oli saderemmit, vaikka oli kuivaa. Se voi valokuvan kannalta olla ikävä juttu, koska saderemmeissä on heijastinkangasta, joka saattaa kuvissa korostua ikävästi.

Haima-Saiman haimalääkkeet

Minullahan todettiin noin vuosi sitten haiman vajaatoiminta. Kaikki meni tosi hyvin Suomessa, kun sain raakaa sianhaimaa noin 50 g joka aterialla. Olin todella hyvässä kunnossa, oikeastaan minusta ei koko sairautta huomannut ollenkaan.
Täällä Saksassa sianhaiman löytäminen oli vaikeaa. Sitä ei oikein tahtonut mistään löytyä. Sen sijaan sain naudanhaimaa, mutta se osoittautui huonommaksi kuin sianhaima. Se on kai jotenkin erilaista eikä se oikein toiminut minulla. Jouduin ulostamaan monta kertaa päivässä ja kakka oli löysää ja kellertävää. Lisäksi laihduin jonkun verran, kun ruoka ei imeytynyt vaan tuli "läpi".
Sitten onneksi isäntäväki löysi netistä ihmelääkkeen Panzymen, tai siis Petzymen, joka sen nimi on Saksan markkinoilla. Se on sianhaimaentsyymiä, joka toimii siis samalla tavalla kuin raaka sianhaima. Hieman jännitti maistaa sitä ekaa kertaa, kun sitä oli ruokani joukossa. Onneksi se on tosi hyvää! Syön Petzym-jauheen aina ensin.
Ja Petzym myös toimii: vatsani voi hyvin, kakkaan noin kaksi tai kolme kertaa päivässä ja yleensä ihan kiinteää, normaalia kakkaa.
Olen siis taas voinut paremmin ja jaksan kunnon lenkkejä. Nyt ei enää tassu paina, kun teemme joka päivä yhden vähintään tunnin lenkin. Jaksan aivan hyvin kävellä koko matkan ja riehua Sipin kanssa.
Tunnen itseni taas nuoreksi koiraksi.

Vieraita!

Viime viikonloppuna meillä kävi vieraita Suomesta! Meistä oli kiva nähdä tuttuja, jotka antoivat meille paljon huomiota ja hellyyttä.
Teimme pitkiä retkiä Elben rannassa ja kävelyteillä. Elben rantalenkillä Blankenesessä pysähdyimme lepäämään ja Sipi hyppäsi korokkeelle, jotta olisi paremmin rapsuteltavissa.

Olemme taas käyneet monta kertaa Jenischparkissa. Se on vaan niin kivaa, kun siellä on paljon koiria ja tilaa juosta. Kelitkin olivat kivat aiemmin, mutta nyt on jo kylmää ja sateista. Oikea lokakuu.

Villuri-Valluri 8 vuotta!

Tänään on minun syntymäpäiväni ja täytän 8 vuotta. Juhlapäivän kunniaksi teimme pitkän lenkin Elben rannassa ja pääsimme Sipin kanssa uimaan. Olisi emäntäkin voinut uida jos olisi ottanut uikkarit mukaan, sillä ulkona on melkein 25 astetta lämmintä ja rannalla oli muitakin uimareita.

Tässä tallustelemme Elben rannassa suosittua ulkoilureittiä. Juuri tässä kohtaa on koirien "Auslaufzone" eli alue, jossa kaikenlaiset koirat saavat juosta vapaana. Tällä kertaa tässä ei tullut muita vastaan. Tuossa vasemmalla pusikon takana on Elbe.

Hiekkaranta on monen kilometrin pituinen ja yleensä täällä juoksentelee koiria vapaana. Koirat eivät häiritse ketään, koska ne eivät välitä ihmisistä eikä muista koirista. Kaikki ovat tottuneet elämään näin.

Jenischparkissa on isot aukeat. Tänään puistossa oli tosi paljon koiria, vaikka tässä kuvassa olemmekin Sipin kanssa kahdestaan. Tapasimme ainakin yhden unkarinvizslan, noin 10 whippettiä (joita Sipi pelkäsi!), pari saksanpaimenkoiraa ja monta muuta koiraa.

Minusta ei juuri näe, että olen jo seniori-iässä. Paitsi jos katsoo tarkkaan, voi huomata että kuononi on vaalentunut. Sehän ei oikeastaan pitsapohjan väristä valkkaria haittaa.

Lempparimetsä

Uusi suosikkimetsä on löytynyt. Niistä puistoista, joihin olemme tähän mennessä tutustuneet, Marienhöhe Waldpark on meidän suosikki. Olemme käyneet siellä joka viikko.

Usein siellä remmit ovat mukana vain rekvisiittana, ei niitä juuri tarvitse käyttää. Muut koirat tervehtivät meitä iloisesti ja me vastaamme yleensä iloisina takaisin. Joskus tosin käytämme liian kovaa ääntä, mistä kaikki eivät pidä. Useimmiten kaikki menee kuitenkin ihan hyvin.

Kuljemme pääpolkuja eli leveitä hiekkateitä tai sitten polkuja, joita ei meinaa huomata ellei katso tarkkaan. Meistä poluilla on kaikista kivointa.

Poluilla ei yleensä näe muita ihmisiä eikä koiria, se on hyvä niin voimme kulkea rennosti. Metsän eläimiäkään ei ole näkynyt, ainoastaan lintuja ja oravia.

Marienhöhe Waldparkissa kuljemme puistomaisessa lehtimetsässä ja käymme aina pulahtamassa lammessa. Se on erityisen hauskaa ja usein siellä on muitakin koiria.

Kaikenkaikkiaan mukava metsä. Olisipa se vähän lähempänä niin voisimme käydä siellä joka päivä. 

Helteinen syyskuu

Täällä Hampurissa on ollut kauhean kuuma siitä asti kun muutettiin. Melkein joka päivä on ollut 30 astetta lämmintä. Minulle ja Sipille tällaiset helteet ovat liian paljon. Emme me jaksa juosta tuolla puistoissa, vaikka tilaa olisi ja olemme molemmat olleet vapaanakin. Ei vaan jaksa.
Marienhöhen Waldparkissa on mukava lampi, jossa koirat saavat uida. Siellä tapaamme aina muita kivoja koirakavereita, joiden kanssa uimme ja riekumme. Se on hauskaa, sillä sitä voi tehdä kuumallakin kelillä. Sinne on kyllä noin puolen tunnin automatka, eli emme voi mennä sinne joka päivä.

Uuden elämän alku

Nyt olemme aloittaneet uuden elämän täällä Saksassa. Kotimme oli viikon verran aika sekaisin ja jouduimme asumaan laatikoiden keskellä. Ei se nyt varsinaisesti meitä haitannut, mutta hiukan stressaavaa oli kun isäntäväki järjesteli tavaroita koko ajan, enkä tiennyt ollaanko taas lähdössä jonnekin. Nyt näyttää onneksi siltä, että olemme saaneet kaiken järjestykseen ja jäämme tänne. Huojentavaa!

Kävimme viime viikolla Elben rannassa uimassa. Rannalla oli paljon ihmisiä viettämässä aikaa, vaikka oli jo ilta ja aurinko oli laskemassa. Ensin me hieman mietimme, onko sopivaa viedä koiria hiekkarannalle, mutta siellähän oli muitakin koirakavereita! Kaikki uivat ja juoksentelivat vapaana ja meitäkin tuli muutama moikkaamaan. Aluksi me tietysti näön vuoksi hieman kovistelimme, mutta täällä koirat ovat aika rentoja ja tottuneet kulkemaan vapaana ja tapaamaan vieraita koiria. Niinpä nämä kohtaamiset ovat sujuneet hyvin, ja nykyään mekin tervehdimme muita ihan asiallisesti ilman erityistä draamaa. Yleensä pääsemme vapaaksi kun toinen koira tulee vastaan, ellemme ole jo vapaana. Täällähän lähes kaikki koirat kulkevat ilman remmiä, eikä siinä ole mitään ihmeellistä.

Meidän uudet lenkkipolut ovat aika paljon urbaanimmat kuin aiemmin. Kotiovelta pääsemme pienee puistoon, jossa asuu suuri kaniyhteisö. Sipillä on suuria vaikeuksia tottua kaneihin, ja olen minäkin niitä vähän kytännyt. Niitä on niin paljon, että iltaisin saattaa nähdä kerralla 10 ihan lähellä.
Kun mennään autolla vähän kauemmas, pääsemme joko Volksparkiin, Blankenesen tai Rissenin metsiin. On tietysti paljon muitakin vaihtoehtoja, mutta emme ole vielä ehtineet kartoittaa niitä.

Blankenesen rannalle kuljetaan kapeita katuja pitkin, jollaisia minä en ole koskaan ennen nähnyt. Ihan kuin sokkelossa.

Blankenesessä on myös kiva hiekkaranta, jossa saimme juosta vapaana vedessä ja rannassa. Tapasimme taas monta kivaa koirakaveria, eikä kukaan paheksunut vaikka juoksimme vapaana. 

Tulimme poispäin Römischer Gartenin läpi, jossa tunsin vihdoin pääseväni arvoiseeni paikkaan. Minunlaiseni arvokkaan leidin pitäisi aina kävellä vain tällaisissa puistoissa, jossa puut ja pensaat on leikattu kauniisti.

Meistä tehtiin hampurilaisia

Kulunut viikko on ollut kamalan stressaava. Maanantaina heti aamusta me jouduimme parvekkeelle, ja sillä aikaa jotkut miehet kävivät kantamassa kaikki meidän tavarat isoon autoon. Kun tulimme parvekkeelta, koko asunto oli tyhjä! Se oli aika outoa ja ehkä hieman pelottavaakin. Minä menin makaamaan siihen kohtaan, jossa häkkini oli aiemmin.
Sitten hyppäsimme autoon, kävimme Vartsalassa hieman lepäämässä ja syömässä, ja illalla nousimme laivaan. Hytissä nukuimme sängyissä (tietenkin) ja kuuntelimme moottorin kolinaa ja viereisessä hytissä haukkuvaa pikkukoiraa.
Tiistaiaamuna heräsimmekin Ruotsissa! Emme olleet koskaan aiemmin olleet ulkomailla, joten se oli jännittävää. Meillä oli tietenkin asianomaiset passit ja paperit, mutta kukaan ei halunnut katsoa niitä. Olimme hieman pettyneitä.
Ajoimme Tukholman ulkopuolelle ja teimme hyvän aamulenkin ja söimme normaalit aamusapuskat. Se oli muuten ihan hauskaa, mutta minusta löytyi kolme punkkia lenkin jälkeen. Onneksi ne näkyvät vaaleassa turkissani nopeasti, niin ne nypittiin pois.
Matkustimme autossa koko päivän. Iltapäivällä menimme pitkää siltaa pitkin Ruotsista Tanskaan, eikä taaskaan kukaan kysynyt passejamme.
Illalla nousimme taas laivaan, joka vei meidät Saksaan. Tämä on kuulemma uusi kotimaamme. Matkustimme vielä pari tuntia autossa, kunnes olimme perillä hampurilaisessa hotellissa. Hotellihuone oli kuuma, mutta oli mukava nukkua pehmeissä sängyissä isäntäväen vieressä.
Seuraava päivä oli hellepäivä, jonka vietimme Sipin kanssa pääosin hotellissa isäntäväen hoitaessa muita asioita. Se oli ihan mukavaa, koska olimme aika väsyneitä matkustamisesta ja kuumuudesta.
Nyt olemme muuttaneet uuteen kotiimme. Meidän kaikki tavarat kannettiin sisään sillä aikaa, kun me olimme kylpyhuoneessa lepäämässä. Minä sain mennä häkkiini ja se oli aivan ihanaa. Löysimme myös fudiksen ja saamme loikoilla tutulla villamatolla.