perjantai 16. huhtikuuta 2010

Vatsan tilannekatsaus

On ollut yhtä vuoristorataa koko viikko. Yhtenä päivänä vatsa on sekaisin, seuraavana se toimii. Tänään vatsa ei ole toiminut taas yhtään. Yöllä jo piti päästä ulos kakkimaan, ja löysäähän se oli. Aamulla sama juttu.

Söin aamulla vähän kanaa ja raejuustoa ja join vettä. Emännän työpäivän ajaksi jäin kotiin kauluri päässä, ja sen kanssa en suostu syömään enkä juomaan. Iltapäivällä minulla olikin aikamoinen nestehukka, ikenet olivat menneet valkoisiksi. Ajoimme siis taas eläinlääkärille, josko siellä osattaisiin auttaa. Harmi vaan, että eläinlääkäriasema oli juuri sulkeutumassa ja kaikki eläinlääkärit olivat jo lähteneet kotiin. Minua katsoi pieneläinhoitaja, joka sanoi että pitää vaan koittaa juoda paljon ja syödä vähän. Sain myös maitohappotabletteja sekä elektrolyyttivalmistetta, jota sekoitetaan juomaveteen. Siitä minä onneksi tykkäsin, ja joinkin aika paljon kun tulimme kotiin. Söin myös lisää raejuustoa, mutta kana on loppu eikä kaupasta kuulemma saa kun on joku lakko.
Voi minua parkaa! Kyllä minä yritän juoda tarpeeksi, ja kun emäntä tarkisti ikenet äsken, tilanne näytti jo paljon paremmalta. Minulla onkin itseasiassa vähän parempi olo jo. Täytyy vaan toivoa, että vatsa rauhoittuu ja pääsen lopullisesti eroon tästä ripulista.

2 kommenttia:

  1. Ompas sulla nyt rankkaa...:( Toivottavasti paranet pian ja vatsa tulee kuntoon!!! Tsemppiä!:)

    T:Vihdin poppoo

    VastaaPoista
  2. Kyllä tämä tästä kunhan saan oikeat eväät (kannattaa surkeilla vähän niin saa kanaa ja naudan vatsaa!).

    Villa

    VastaaPoista