perjantai 16. elokuuta 2019

Borgholmin linnan raunioilla

Tänään me lähdimme tutkimaan Öölannin nähtävyyksiä.
Kävimme ihailemassa Borgholmin linnan raunioita ja kuninkaallisten kesäpaikkaa Sollidenia. Emme tosin käyneet kummassakaan linnassa sisällä, mutta kävelimme ulkopuolella ja Sollidenissa pidimme kahvitauon.
Ennen sitä kävimme kuitenkin kävelyllä hienossa isossa tammimetsässä prinsessa Leonoren polulla. Polku kulki aivan rannan tuntumassa ja tietenkin halusimme käyttää tilaisuuden hyväksi ja pulahtaa suolaiseen mereen.



Metsälenkin jälkeen tutustuimme Borgholmin linnaan, mutta olimme jo niin poikki, ettemme jaksaneet kauheasti innostua siitä. Emme edes nähneet lehmiä, vaikka oikaisimme niiden laitumen poikki.


Päivä oli melko lämmin, joten meitä ei haitannut jäädä majapaikkaamme lepäilemään siksi aikaa kun isäntäväki kävi Kalmarissa hoitamassa asioita.
Illalla Sipi pääsi vielä emännän kanssa iltahölkälle Öölannin poluille, ja minä pienelle yksityiskävelylle iltahämärään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti