keskiviikko 28. elokuuta 2019

Hailuodossa

Olin oikeassa, kun arvelin, että matkamme jatkuu Kuusamosta. Ajoimme sieltä maanantaina Hailuotoon.
En ollut koskaan ennen käynyt Hailuodossa, joten paikka oli mielenkiintoinen uusi tuttavuus. Sinne piti mennä lossilla, mutta Sipi ja minä emme päässeet lossin kannelle, vaan matkustimme autossa.
Perillä meitä odotti ihana hiekkaranta! Mökkimme sijaitsi aivan rannassa, mikä oli todella mukavaa ja kätevää. Pienessä mökissä oli kerrossänky, jonka alapetille emäntä laittoi meidän peittomme, jotta saatoimme nukkua siinä pehmeällä alustalla.



Ennen nukkumaanmenoa kävimme kuitenkin tutustumassa Hailuotoon. Ajoimme autolla pienen matkan luontopolun päähän ja siitä lähdimme kävelemään.



Maisemat olivat huikeat, varsinkin kun pääsimme rannalle.



Sipi ja minä innostuimme kauheasti matalista rantavesistä ja pitkistä rannoista!



Oli niin ihanaa uida ja juosta vedessä  ̶  todella virkistävää pitkän autoilupäivän jälkeen.



Missään ei näkynyt muita ihmisiä, joten saimme rauhassa tutkia saarta.



Hiekkarannat ovat meidän mielestämme parhaita.



Illalla palasimme mökille ja teimme rannalle tulet. Oli aika rentouttavaa lämmitellä nuotion äärellä ja nauttia hiljaisuudesta.

Kun menimme mökkiin, oli jo pimeä ja aika kylmä. Minä menin heti pehmeälle sängylle ja nukahdin.


Seuraavana aamuna kävimme vielä tutkimassa Hailuodon läntistä osaa Marjaniemeä. Siellä oli tällaiset leveät pitkospuut ja (yllätys yllätys) vielä lisää hiekkarantaa. Juoksimme ja uimme ja purimme kaiken energiamme, ennen kuin matkamme jatkui kohti etelää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti