lauantai 23. tammikuuta 2021

Nukka 12 viikkoa

Nukka täytti viime sunnuntaina 12 viikkoa ja pääsi maanantaina ensimmäisille rokotuksille. Eläinlääkärissä meni ihan hyvin, Nukka oli reipas eikä edes huomannut rokotuksia. Eläinlääkäri sanoi, että Nukka voisi syödä vähän enemmän, on kuulemma liian laiha. Painoa oli kuitenkin kertynyt reilussa viikossa yli kilo, nyt Nukka painoi 7,4 kg. Nyt hän saa siis vähän enemmän ruokaa, jottei hän olisi alipainoinen. 


Kun rokotukset ovat kunnossa, Nukka voi lähteä vapaammin tapaamaan muita koiria ja muutenkin seikkailemaan. Siispä tiistaina Nukka lähti emännän kanssa käymään tallilla katsomassa heppoja ja muutakin tallielämää. Tallilla oli muutama ihana koira, jotka tykkäsivät Nukasta. Nukka oli aika uupunut kaikesta uudesta, eikä hän edes jaksanut tutustua hevosiin ollenkaan. 

Loppuviikosta pääsimme koko porukalla vielä käymään Urpon ja Kärsän kotona. Nukan on hyvä tässä iässä opetella kaikkea uutta, joten kävimme autoajelulla niin, että olimme kaikki kolme takakontissa. Nukka on niin pieni vielä, että mahduimme sinne hyvin. 
Urpon ja Kärsän luona meni ihan kivasti, riehuimme ensin ulkona ja sitten menimme sisälle. Siellä oli matot otettu pois lattialta, joten ei ollut sitä vaaraa että sotkisimme kaiken. Nukkakaan ei onneksi lirauttanut sisälle mitään. 


Oli mukava viikko, kaikkea uutta ja kivaa tapahtui Nukan elämässä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti