maanantai 1. maaliskuuta 2021

Urpon ja Kärsän vierailu

Viikonloppuna meillä oli hulinaa. Sunnuntaina heti aamusta pihaan kurvasi Urpo ja Kärsä omistajineen. Minä olen tavannut heidät ennenkin ja pidän erityisesti Kärsästä. Harmi, että Kärsä ei pidä minusta, vaan haukkuu aina kovaan ääneen kun lähestyn ja juoksee karkuun. Toivon, että meistä tulee kaverit myöhemmin kun kasvan hiukan. 

Minä jouduin kuvaan Urpon kanssa. 

Samanlainen kuva on otettu Villasta ja Urposta silloin kun Urpo oli minuakin pienempi pentu:


Urpo ja Kärsä viettivät meillä melkein koko päivän, mikä oli oikein kivaa. Olimme pihallakin, koska oli aika lämmintä. Ja kävimme myös pienellä metsälenkillä ja minusta oli jännää olla isolla porukalla liikkeellä. 

Sipin kanssa me aina joudumme istumaan jossain hyvässä paikassa ja poseeraamaan kameralle. En tiedä miksi. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti