tiistai 9. maaliskuuta 2021

Turkuun tutustumassa

Kävin tänään tutustumassa Turkuun. Kaipa minunkin on aika alkaa laajentamaan maailmankatsomustani. 

Ensimmäisenä kävelimme jokirantaa pitkin ja menimme Förin kyytiin. Se oli ihan helppoa eikä minua jännittänyt yhtään. Luin, että Villa-tätikin oli käynyt Förissä pienenä, joten sen takia minunkin piti. 

Förissä oli samalla kertaa kolme muutakin koiraa, joita pidin silmällä ja nekin käyttäytyivät hyvin.

Sen jälkeen kävelimme jokirantaa toiseen suuntaan. Ilma oli aika kylmä, joten päätimme palata autolle Myllysiltaa pitkin. Siinä kohtaa minä taas ihmettelin maisemia ja minusta otettiin valokuva. 

Menimme Hansakortteliin, jossa oli lämmintä ja kuivaa. Minä hurmasin kaikki ihmiset, vaikka siellä oli kyllä aika vähän porukkaa. Haluaisin vielä muistuttaa kaikkia turvaväleistä. Ne auttavat myös meitä koiranpentuja, kun opettelemme käyttäytymään uusissa paikoissa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti