Kummipoika kylässä

Viime viikolla isäntäväen kummipoika oli meillä yhden päivän hoidossa. Minä ja Rekku tykkäämme lapsista, koska ne jaksavat aina leikkiä meidän kanssa. Kummipoika otti kaikki lelut esille lelulaatikosta. Erityisesti silikonipallot olivat hänen mieleensä ja niistä mekin pidämme. Meistä tuli heti hyviä kavereita.

Välillä kummipoika halusi leikkiä silikonipalloilla itse, mutta minä jaksoin odottaa vuoroani.

Kummipoika halusi tehdä samoja juttuja kuin minä. Tässä huilaamme hetken matolla vierekkäin.

Ylimääräinen kynsi

Isäntä ja emäntä huomasivat jo syksyllä selässäni omituisen näppylän. Se oli ikävästi tiellä kun turkkiani harjattiin, mutta ei siitä muuten mitään harmia ollut. Talven aikana näppylä kuitenkin kasvoi, ja kun siitä nyt kevään korvalla oli tullut omituinen, pitkulainen uloke, minut päätettiin viedä eläinlääkäriin sitä näyttämään.

Oma lääkärini Vettorissa sanoi heti näppylän nähtyään, että minulle on kasvanut selkään kynsi! Siinä on sarveiskudostakin. Hän sanoi, ettei se ole ollenkaan vaarallista eikä edes haitallista, mutta ylimääräinen kynsi voidaan poistaa pienessä leikkauksessa, mikäli se on tiellä. Kynsi selässäni saattaa olla jäänne kaksoissisaruksesta, joka ei kehittynyt kokonaiseksi koiraksi asti. Periiköhän kasvattaja meiltä nyt maksun toisestakin pennusta, jonka saimme vahingossa kaupan päälle?

Pienen pieni, ylimääräinen kynsi on kasvanut keskelle selkääni.

Maalauksellinen Villa

Olenko muistanut mainita, että minusta on tehty jo kolme muotokuvaa? Ne ovat kaikki ripustettuna meidän talomme seinille, niin että isäntäväen lisäksi myös satunnaiset vieraat voivat ihailla minua paitsi luonnossa myös kuvista. Luonnossa olen tietenkin paljon kauniimpi, sillä kuvista puuttuu toistaiseksi liike, ääni, tuoksu ja karvat. Jostain syystä olen tähän mennessä inspiroinut vain naisihmisiä taideteosten luomiseen, sillä kaksi kuvista on Lauran piirtämiä ja yksi Ellin.

Tässä on ensimmäinen Lauran tekemä kuva. Olen siinä oranssi, mutta Rekku on vihreä!

Toisessa Lauran taululla me puuhastelemme Rekun kanssa kaikenlaista hyvin vauhdikasta, kuten tavallista. Värit ovat tässä mielestäni paremmin kohdallaan.

Ellin tekemässä kuvassa lukee nimeni, mikä on hyvä, sillä keltainen väri ja kaarevat korvat saattaisivat muuten erehdyttää jonkun luulemaan kuvan esittävän naapurin kultaistanoutajaa. Ilme ja asento ovat kylläkin näköiseni.

Hankikanto

Pelloilla on nyt todella hyvä hankikanto, sen huomasimme kun kävimme Rekun ja Urpon kanssa juoksentelemassa Raision tehtaiden lähettyvillä olevilla pelloilla. Tila ei lopu kesken, ja tottavie käytimmekin koko aukean hyvin hyödyksi.
Urpo on niin kamalan vikkelä, että en millään meinaa pysyä sen vauhdissa! Olin aivan rättipoikki peltolenkin jälkeen, tai oikeastaan jo sen puolivälissä. Se Urpohan pitää meitä muita pilkkanaan!
Katsokaa nyt tätä:

(Kuvat saa klikkaamalla isommiksi.)

Lumi-Villa

Löysin metsälenkillä lumesta tehdyn Villan! Varmaankin joku fani on käynyt tekemässä minusta lumifiguurin. Kuonon ja korvien muodossa olisi vielä hiomista, mutta muuten se on aika paljon näköiseni, vai mitä sanotte?

Kuva: M.M.

Piilossa

Tänään minun teki mieli piiloutua. Menin omaan häkkiin ja laitoin peiton silmien eteen.
Ei siihen ollut mitään erityistä syytä, mutta joskus minusta tuntuu, että minun täytyy saada olla ihan omassa maailmassa.
Kotona ei ollut muita kuin isäntä ja minä. Rekku oli hoitopaikassa koko päivän ja me isännän kanssa vietimme laatuaikaa kahdestaan. Viime perjantaina olin isännän työpaikalla koko päivän, tänään oli isännän vuoro tutustua minun arkipäivääni. Se sujuu aika pitkälti loikoilun ja nukkumisen merkeissä.

Paha keppi

Tänään lenkillä otin pudonneen oksan lumihangesta suuhuni, kuten lenkillä usein on tapana. Vähän ajan kuluttua pysähdyin polun viereen makuulle pureskelemaan keppiä. Mutta tämä olikin paha keppi, sillä siitä katkesi n. lyijykynän paksuinen ja viisi senttiä pitkä palanen, joka kiilautui poikittain yläleukaan kulmahampaitteni väliin!

Ensiksi yritin syödä lunta ja pureskella maassa lojunutta toista keppiä, jotta paha keppi lähtisi irti suustani. Se ei auttanut, joten yritin etutassuilla ja kielelläni työntää palasta paikoiltaan. Nyt isäntäkin ihmetteli mikä minua vaivaa. Hän tuli luokseni ja katsoi suuhuni. Kepin huomattuaan hän yritti sormella irrottaa sitä, mutta se olikin tosi tiukassa. Se ei irronnut edes toisella tikulla vääntämällä. Irvistelin vain ja tuhisin, ja kuola valui.

Minua alkoi puunpalanen suussa jo toden teolla harmittamaan. Totta puhuen jouduin pieneen paniikkiin. Kaavin hampaita, ikeniä ja kitalakea etutassuillani niin tarmokkaasti, että ikeniin tuli haavoja ja tassuni värjäytyivät verestä punaisiksi. Isäntä arveli jo, että on parasta laittaa minulle remmi kuonon ympärille ja viedä minut lääkäriin, kunnes paha keppi yht´äkkiä olikin irronnut. Siinä se lojui verisessä lumessa ja minä pärskin kuolaa suustani.

En kyllä oppinut tapahtuneesta yhtään mitään, sillä kohta taas kuljin yhtä iloisena kuin aina - ja tietysti keppi suussa.

Maarian altaan lenkki

Pakkasta on nyt ollut monena päivänä niin paljon, että alkaa tassuja kipristelemään jos ollaan pitkään ulkona. Tänäänkin mittari näytti -18 astetta, mutta lähdimme silti Maarian altaalle Urpon kanssa. Se olikin ihan hauska lenkki, vaikka sinne pitää mennä kamalan pelottavaa siltaa pitki. Minä en sitten yhtään pidä siitä sillasta. Se on aika korkea ja siitä näkee sivuille ja alaspäin.

Kun pahin oli ohi, aloitimme kauheat riehunnat. Minua ärsyttää ihan hirveästi se Urpo, kun se on niin vikkelä ja nopea. En millään saa sitä kiinni! Vaikka juoksen henkihieverissä, Urpon mielestä se on vaan hauskaa lämmittelyä. Välillä jouduin nappaamaan Urpoa takista tai niskasta, jotta se hetken pysyisi paikallaan. Mietinkin, että olisi paljon mukavampaa paimentaa vaikka lampaita kuin tuollaista sinnetänne sinkoilevaa Urpoa.

"Good Power"

Olen päättänyt ryhtyä hyväksi! En ole enää lainkaan paha. Esimerkiksi yhtenä päivänä kun olimme yksin kotona, oli joltain pudonnut keskelle eteisen lattiaa pussillinen Froliceja. Minä vain katsoin ja haistelin pussia, mutta en ottanut sieltä yhtäkään. Olen niin hyvä. Kun emäntä tuli kotiin illalla, me saimme makupalat kiitokseksi siitä, että olemme niin hyviä.
Täten lupaan olla jatkossakin hyvä, enkä enää lainkaan paha. (Paitsi ehkä välillä, jos on pakko. Jos esimerkiksi Rekun kylkeen ei ole kukaan juossut moneen minuuttiin, saatan tehdä sen.)
Olen myös siunannut taas. Urpo oli meillä viime viikonloppuna ja minun oli aivan pakko siunata hänet osaksi faniklubiani.

Uusi vuosi, vanhat kujeet

Vuosi on alkanut kiireisissä merkeissä. Olen matkustellut ja hoitanut kaikenlaisia asioita. Viime viikonloppuna olimme Kuusankoskella, jossa tutustuin uuteen kaveriin nimeltään Milla. Meillä oli hauskaa, sillä Milla oli vasta pieni pentu ja minä sain taas määräillä mielin määrin. Sitten menimme Lahteen ja siellä oli vanha tuttuni Miska. Rekku ja Miska eivät pidä toisistaan ja sen takia heitä pidettiin erillään. Sunnuntaina kävimme isännän kanssa kävelemässä Messilässä ja Tiirismaalla syvässä pehmeässä lumessa parin tunnin lenkin ja olimme aivan poikki koko konkkaronkka sen jälkeen.

Maanantaina kävin emännän kanssa kirjastolla äänestysreissulla ja sen jälkeen Vettorissa punnittavana. Vaaka näytti 28,2 kg, mikä lienee aivan sopiva paino minunlaiselleni aikuiselle naiselle.

Eilen illalla tapahtui taas jotain hauskaa: iltalenkin jälkeen meille tuli yökylään Urpo! Urpon vatsa oli ollut vähän kipeä päivällä ja minun kummitätini ei halunnut jättää häntä yksin kotiin koko yöksi. (Urpon isäntäväellä on joskus yötöitä.) Meillä meni yö oikein hyvin täällä, Urpon vatsanpurut eivät valvottaneet ainakaaan minua eikä meidän isäntäväkeä, joten toivotaan, että Urpo on jo kunnossa. Aamulla leikimme ulkona ja sisällä monta tuntia.

Minusta on ihanaa, kun on taas talvi ja lumet maassa. Rekun kanssa on otettava vähintään yksi painimatsi jokaisella lenkillä. Silloin kaadun tahallani lumeen ja kierähdän ympäri.