Rauhallista joulua!

Yksityislenkki

Pääsin tässä yhtenä päivänä isännän kanssa privaattilenkille. Se oli aivan huippua pitkästä aikaa. Minä kuljin vapaana metsässä eikä tullut mieleenkään tehdä kolttosia. Isäntä antoi minun mennä ja tutkia paikkoja ihan rauhassa. Kerrankin sain nuuhkia tienpenkkoja ilman, että siihen viereen ilmaantui heti toinen kuono. Luksusta!
Isäntä heitteli minulle myös keppejä ja niitä oli ilo noutaa ilman räkyttävää kakaraa. Kerran minä jätin kepin maahan ja kävelin noin 20 metriä eteenpäin isännän kanssa. Sitten asetuin poikittain tielle ja sanoin isännälle: "Näetkö, jätin kepin tuonne kauas, saanko käydä hakemassa sen?" Isäntä lähetti minut hakuun. Puolivälissä matkaa pysähdyin ja katsoin isäntää: "Ai oikeasti, saanko hakea sen kepin?" Isäntä kutsui minut takaisin ja lähetti uudestaan hakuun. Sama kuvio toistui. Vasta kolmannella kerralla menin koko matkan kepin luokse ja toin sen isännälle. Olipa vaikeaa!

Hammaskontrolli

Kävin alkuviikosta näyttämässä suutani eläinlääkärille, joka poisti hampaan pari viikkoa sitten. Kaikki näytti oikein hyvälle ja suu on parantunut niin kuin pitikin. Olin ihan reipas vastaanotolla, vaikka minun tekikin mieli pyrkiä takaisin odotustilaan koko ajan. Onneksi tutkimus ei kestänyt kauaa. Lääkäritätikin sanoi, että olen rauhallinen ja hieno koira, enkä tunnu stressaavan turhista. Tottahan se on.

Adventtikävely

Kävimme lauantaina Kuhankuonolla rauhallisella retkellä, kun ensimmäinen adventtikin oli jo ovella. Kangenmiekan kierros on 8 km pitkä ja käytimme sen kävelyyn melkein neljä tuntia, koska se vaan oli niin kivaa.

Alkumatkasta me poukkoilimme sinne tänne ja riehuimme ihan kauheasti. Minähän olen kävellyt tämän reitin aiemminkin, mutta Sipi oli ensimmäistä kertaa mukana. Osa metsästä oli kaadettu ja polun vieressä oli isot röykkiöt puutavaraa, joka oli merkinnöistä päätellen menossa puuteollisuuteen.
Käärmelähteellä joimme raikasta vettä ja isäntäväkikin otti vettä mukiin. Lähteen vieressä meni melko syvä puro, johon muina koirina menin kahlaamaan. Vesi oli aika kylmää jo, mutta virkistävää! Hetken päästä Sipi seurasi minun esimerkkiäni, ja kävi myös kylpemässä. Märästä turkista seurasi tietenkin taas kauheat matsit. Juoksimme itsemme lämpimiksi.
Retken puolivälissä tulimme laavulle, ja isäntäväki teki tulet ja söi eväät. Me emme malttaneet juuri levätä, vaan juoksimme laavua ympäri ja Sipi kävi laavun allakin.
Takaisintullessa aloimme olla jo melko poikki, mutta emme näyttäneet sitä kenellekään. Autossa kyllä uni maittoi.

Illalla meille tuli vieraiksi Urpo ja Kärsä, joten lepoa jouduttiin lykkäämään. Me leikimme sisällä ja katsoimme kauhuissamme, kun pojat leikkivät meidän leluilla. Vältimme riidat kuitenkin.
Kylläpä illalla väsytti! Nukuimme makeasti aamuun asti.

Talvilenkillä

Eilen tuli vihdoinkin taas vähän lunta, joten tänään päätimme lähteä talvilenkille. Kävelimme lenkin tutuissa maastoissa Naantalin Aurinkopolulla (jota kuitenkin yleensä nimitämme Villan poluksi, sillä siellä sijaitsee Villan tila, ja käytännössä minä omistan koko polun). Lunta oli mukavasti, aukeilla paikoilla jopa kymmenen senttiä, mikä mahdollisti sekä kirsun piilottamisen lumeen että mukavamman painin kuin paljaalla maalla. Keli oli onneksi aivan niukasti pakkasen puolella niin ettei lumi ollut vielä sohjoontunut. Sipi meinasi välillä riehaantua lumesta liiaksi, mutta onneksi minä olin mukana pitämässä järjestystä omalla polullani.

 Tässä poseeraamme Nikulanvuoren näköalapaikalla. Uusi lumi korostaa hienosti turkkini porkkanasävyä.

Välillä joudumme isännän taakse kulkemaan, jos meiltä (tai lähinnä Sipiltä) uhkaa ns. lähteä mopo käsistä.

Takana kulkeminen on oikeastaan aika turvallista ja mukavaakin - silloin kun ei tarvitse itse miettiä mikä olikaan sallittua ja mikä taas ei.

Hammashuollossa

Tiistaina minä kävin hampaanpoistossa. Aamulla minun olisi pitänyt jo aavistaa, että jotain outoa on tulossa, kun isäntäväki jätti minut tyystin ilman aamupalaa. Olihan se hieman outoa, että Sipi söi hyvällä ruokahalulla ja minä en saanut mitään. Ajattelin, että ehkä pieni paasto kuitenkin tekee hyvää linjoilleni.
Illalla hyppäsimme autoon ja ajoimme Vettoriin. Siellä lääkäri pisti pyllyyni piikin, ja sen jälkeen alkoikin väsyttää.

Yritin sinnitellä hereillä. 

Lopulta oli kuitenkin pakko antaa unen tulla. 

Ja sen jälkeen minulla ei olekaan enempää muistikuvia.

Kun heräsin, kuulin emännän ja isännän äänen, kun he keskustelivat minua hoitaneen eläinhoitajan kanssa. Leikkaus oli mennyt ihan suunnitelmien mukaan ja kaikki oli siis hyvin. Lohjennut alaetuhammas oli poistettu ja leikkaus meni niin siististi, ettei suuhun tarvinnut edes tikkejä laittaa.
Minä hoipertelin autoon, vaikka olo oli todella huono. Kotipihassa hyppäsin autosta ilman lupaa heti kun luukku aukesi (vaikka se on kiellettyä ja tiedän sen, mutta en oikein ollut oma itseni tuona iltana) ja tasapaino oli niin huono että meinasin mennä kuperkeikkaa parkkipaikalla.
Hoitaja oli sanonut, että koska olin saanut paljon nestettä leikkauksessa, minulla varmaan on kova pissahätä illalla. Isäntäväki käytti minua takapihalla monta kertaa illan aikana, mutta en vaan saanut pissaa tiristettyä. Itse asiassa minulla oli koko illan niin huono olo, että vain huojuin ja hoipertelin. Olisin halunnut vain nukkua. Sipi oli tosi huolissaan minusta ja valvoi ja käveli hermostuneena edestakaisin.
Yöllä emäntä vei minut taas takapihalle pissalle, mutta minua huojutti vain enkä tehnyt pissaa. Kun menimme sisälle, emäntä huomasi, että minulta olikin lirahtanut pissat häkkiin. Se oli aika noloa, mutta en voinut sille mitään.
Aamulla olo oli jo paljon parempi ja pääsin pienelle aamulenkille. Sen jälkeen söin pienen aamupalan.
Nyt leikkauksesta on mennyt kaksi päivää ja minä olen ihan ennallani, yksi hammas vaan puuttuu suusta. Olen lenkkeillyt ja syönyt ihan normaalisti. Sitä en vaan tajua, että emäntä laittaa minun suuhuni aina ruokailun jälkeen pahanmakuista litkua. Se on ihan hirveää ja haluaisin että sitä ei laitettaisi minulle.

Hammashuolia

Olen taas elänyt lisänimeni "tapaturmakoira" mukaisesti. Eilen aamulenkillä minun suuhuni alkoi sattua ja haroin tassulla suuta. Emäntä kurkisti sinne ja huomasi, että ikenestä tulee verta. No me kävelimme kotiin ja söimme aamupalan. Sitten emäntä ja isäntä katsoivat suuhun tarkemmin ja huomasivat, että yksi etualahammas on lohjennut niin pahasti, että ydin on näkyvissä. Eipä siinä muuta kuin eläinlääkärille suuta näyttämään. Se oli minusta kovin epämieluisaa. Onneksi olin kuitenkin reipas, sillä eläinlääkäritäti kehui minua rauhalliseksi eikä kuulemma tyypilliseksi valkkariksi (en tiedä, mitä ihmettä hän sillä tarkoitti).

Ensi viikolla menen sitten hampaan poistoon. Kurja juttu, mutta minkäs teet. Hammas on poistettava, ettei se tulehdu. Pahimmassa tapauksessa tulehdus voisi mennä leukaluuhun asti, kun hammas on niin pahasti lohjennut.

Kävimme myös puntarilla - minusta on tullut vaivihkaa hieman tuhti: painoin 30,9 kiloa. Hentoinen Sipi painoi vain 26,3 kg. Rupean laihikselle.

Ensilumi!

Eilen satoi maahan ensilumi! Saimme vieraiksi Urpon ja Kärsän ja lähdimme ulkoilemaan Raision ja Ruskon metsiin. Ensin kävimme Rekun haudalla sytyttämässä uuden kynttilän. Kärsä, joka ei ehtinyt tutustua Rekkuun, suhtautui silti tilanteeseen asiaankuuluvalla hartaudella olemalla yllättävän rauhallinen. Sipi sen sijaan kakkasi eräälle toiselle haudalle viime viikolla, onneksi emäntä huomasi sen ja keräsi kakan pois.
Sitten lähdimme metsään. Lunta tuprutti koko ajan enemmän ja enemmän. Lopulta maa oli niin valkoinen, että meistä jäi sympaattisia tassunjälkiä polulle. Me painimme ihan hulluina, oli niin mukavaa seuraakin!

Automatka takaisin kotiin oli melko mielenkiintoinen, sillä meidän autosta on tuuletin rikki. Neljä märkää koiraa ja kaksi ihmistä + lumisade ei ole hyvä yhdistelmä rikkinäisen tuulettimen kanssa. Kesärenkaatkin meillä vielä oli. Onneksi pääsimme kotiin ehjinä. Matkalla pysähdyttiin vielä Mustiin ja Mirriin ja lapset (Kärsä ja Sipi) pääsivät shoppailemaan. Kärsä sai uuden talutusremmin sen tilalle, jonka hän pisti kahteen osaan lenkillä kun silmä vältti, ja Sipi mallasi itselleen ja minulle heijastinliivit, jotka emäntä myöhemmin tosin palautti kauppaan.

Vuosi ilman Rekkua

Viime viikolla tuli vuosi täyteen ilman isoveljeämme Rekkua. Muistelimme häntä ja hänen hassuja tapojaan, esimerkiksi pitkiä uintilenkkejä ja sitä, miten paljon Rekku tykkäsi haukkumisesta.
Kävimme Rekun haudalla sytyttämässä kynttilän. Siellä se veli lepää sammalpeitteen alla, toivottavasti ei ole kylmä.

Toisena päivänä kävimme Vartsalassa päiväkävelyllä. Tällainen muisto jäi siitä retkestä:

Mahdumme kahdestaan kannon päälle.

Syksyä ilmassa

Nyt on jo aika syksyistä. Huomasimme sen, kun kävimme Haunisten altaalla päivälenkillä. Emäntäkin joutui laittamaan pitkät kalsarit, sillä lämmintä oli vain pari astetta.
Meistä Haunisten altaalla on aina kiva käydä, keskenämme tai isommalla porukalla. Tänään mukana ei ollut muita.

Pakollinen poseerauspaikka. Olemme poseeranneet tässä kohtaa tosi monta kertaa.

Hyppäsimme rapakiven päälle. Tämä on varmaan Haunisten altaan suosituin nähtävyys, oli kiven päällä pari valkkaria tai ei.

Tietenkin otimme myös painimatsin. Minua on viime päivinä leikityttänyt kovasti.

Sipi alakynnessä. 

Sipillä on kaikki tassut ilmassa!

Poskeen tarraaminen on meidän juttu. Sipillä on niin ihanat roopesetämäiset pulisongit, joista saa mukavasti kiinni.

Ilma oli kovin syksyinen emmekä edes yrittäneet mennä uimaan.