Päivä kansallispuistossa

Emäntä oli syyslomalla ja päätti yhtenä päivänä viedä meidät retkelle Teijon kansallisuistoon. Ilma oli hieno, ei liian kuuma eikä liian kylmä. 

Kallion päällä pidimme pienen tauon ja ihailimme maisemia. Minä jätin kepin tuohon viereen ja valvoin sitä, ettei kukaan olisi varastanut sitä tauon aikana.

Kävimme kahlaamassakin Matildajärvessä, mutta emme sentään enää uineet. Sipillä on aivan mahdoton hinku päästä aina kahlaamaan ja tietysti minäkin sitten menen seuraksi.

Reitillä ei ollut juurikaan muita, joten saimme kulkea rauhassa. 

Ihmiset pitivät pitkän evästauon saaressa, ja me saimme tutkia kaikki rannat omin päin. Se oli ihanaa. 
Hiukan kyllä harmitti, ettei meille ollut mitään evästä mukana. 

Mukava retkipäivä kuitenkin ja ihanasti nukutti kotona. 

Koirahoitolassa ja retkellä

Viikonloppuna jouduimme taas koirahoitolaan. Se oli sama paikka kuin viimeksi, eli paikka ja tavat olivat meille jo tutut. Tällä kertaa meidän ei tarvinnut onneksi olla hoidossa kuin yksi yö. 

Kun isäntäväki tuli hakemaan meitä, olimme todella iloisia! Kotona menimme heti pihalle ja nautimme omasta rauhasta. 

Sitten hyppäsimme taas autoon ja menimme retkelle Dagmarin puistoon. Ilma oli upea ja siellä oli paljon sienestäjiä. 

Me emme ehtineet etsiä sieniä, kun oli kiire rantaan. 

Emme varsinaisesti uineet, mutta kahlasimme syvällä.

Ohiajavat moottoriveneet aiheuttivat pieniä aaltoja, joita minä koitin ottaa kiinni. Sipi tietysti on jo oppinut, ettei aaltoja kannata jahdata. 

Teimme rantahiekkaan tassunkuvia. Kaivoimme myös isoja kuoppia hiekkaan, se oli hauskaa. Sipikin oli oikein hyvällä tuulella, mutta kyllä hän sitten vähän väsähti loppumatkasta. 

Metsäretki uudella reitillä

Eilen emäntä yritti viedä meitä uudelle metsäretkelle, mutta emme päätyneetkään järven rantaan kuten oli tarkoitus. 

Sen sijaan menimme hienolle kalliolle pitämään evästaukoa. Se hyvä puoli siinä oli, ettei siellä ollut ketään muita. 

Meidän mukana olivat Urpon ja Kärsän emäntä sekä heidän "pikkuveljensä". Urpo ja Kärsä itse olivat metsätysreissussa isäntänsä kanssa. Heillä oli vähän hienompi reissu kuin meillä, mutta oli meilläkin ihan kivaa. 

Sipin mielestä parasta oli tauon pitäminen ja lauman tarkkaileminen. 

Uusi tuttavuus

 Olimme hiljattain taas Lahdessa käymässä. Siellä on aina mukavaa: saa haistella uusia hajuja, kulkea uusia polkuja ja joskus maistaa joitain ihan uusia herkkujakin. Myös piha on meidän suosikkimme, sillä siellä on tilaa temmeltää nurmikolla.

Tällä kertaa Lahdessa oli myös ihan uusi tuttavuus: pieni koiranpentu nimeltään Haru. Se muistutti kovasti vanhaa ystäväämme Miskaa (jota kuulemma ei enää näillä mailla nähdä). Tulimme heti alusta asti Harun kanssa hyvin toimeen, joskin Sipi käyttäytyi enemmänkin välinpitämättömästi pentua kohtaan, kuten mummoilla, tarkoitan siis varttuneemmilla koirilla, on usein tapana. Minulla ja Harulla oli sen sijaan enemmän yhteisiä mielenkiinnon kohteita. Valitettavasti Haru oli vielä niin pieni, että leikkimisyritykset loppuivat usein lyhyeen Harun hakeutuessa turvaan. Uskoisin kuitenkin, että meille löytyy pian yhteinen sävel myöhemmissä tapaamisissa.

Juhlapäivä metsässä

 Eilen vietimme isäntäväen juhlapäivää metsäretkellä. Mikäs sen mukavampaa kuin juhlia koko lauman kanssa metsän rauhassa. 

Oli sopivan lämmin ilta ja menimme tutulle polulle Peikkometsään. Minäkin sain olla hetken aikaa koevapaudessa. Sitten kävin katsomassa yhtä juttua vähän kauempana ja sen jälkeen minut valitettavasti kytkettiin välittömästi.

Laavulla isäntä kaivoi repusta eväät ja teki nuotiopaikalle tulet. Meillekin oli eväät mukana onneksi. Saimme toki maistaa myös paistettua makkaraa. 

Ensin kävimme kuitenkin uimassa, monta kertaa. Sipi aina tahtoo ensin kysyä luvan, saako mennä veteen. Tietysti saa! Minä en mitään kysele, menen vaan suoraan Sipin perässä joka paikkaan.

Me poseerasimme myös valokuvissa siihen asti, että alkoi tulla hämärää. Sitten lähdimme takaisin autolle päin. 

Matkalla oli vielä yksi kiva uimapaikka ja pysähdyimme siinä uimaan ennen kuin menimme autolle. Vesi oli lämmintä ja ihanaa. Minä hyppäsin järveen aina vaan uudestaan ja uudestaan ja tein pitkiä lenkkejä ihan itsekseni. Isäntä ja emäntäkin tulivat uimaan. Sipi oli rannalla vahtimassa tavaroita ja piti meitä uimareita silmällä. 

Lopulta tuli jo niin hämärä, että meidän oli pakko lähteä kotiin. 

Elämäni pisin lenkki

Olen treenannut viime aikoina pitkiä ja raskaitakin lenkkejä. Emäntä on vienyt minut yksityislenkeille, kun Sipi ei oikein jaksa näin lämpimänä kesänä urheilla. Emännän kanssa olemme tehneet reippaita hölkkä- ja kävelylenkkejä. 

En ole oikein keksinyt, mitä varten treenaamme. Ajattelin, että se on vaan hauskaa viettää aikaa metsässä ja mennä kovaa vauhtia eteenpäin. Minä en edes välitä nuuhkia jokaista ruohonkortta kuten Sipi, vaan haluan edetä reipasta vauhtia. 

Viime perjantaina olin ihan hermona, kun pääsin vain pienelle lenkille. Ihmettelin jo, että mitä täällä tapahtuu, kun minua pidetään levossa vaikka haluaisin riehua. 

Lauantaina syy selvisi: olin menossa elämäni pisimmälle lenkille. 

Lähdimme autolla Skogbyhyn ja siellä ensin kuuntelimme hiukan orkesterimusiikkia ja jotain ohjeita. Minulla riitti ihailijoita, koska olin tapahtuman ainoa koiraosallistuja. Eräskin pieni poika ihastui minuun aivan valtavasti ja heitteli minulle keppejä ja antoi palan mustaamakkaraa. 

Sitten oli aika lähteä liikkeelle. Kävelimme letkassa ensin tien reunaa ja sitten metsäteitä.  Lenkki kesti melkein 4,5 tuntia ja matkaa tuli 25 kilometriä! Se on enemmän kuin olisin ikinä uskonut. En ollut koskaan tehnyt niin pitkää lenkkiä aiemmin. 

Jaksoin kyllä hyvin, kun etenimme aina uusia ja erilaisia mielenkiintoisia teitä. Taukopaikoilla sain vettä ja kävin myös reitillä kahlailemassa ojissa ja lätäköissä. Viimeisellä taukopaikalla, noin 21 kilometrin kohdalla, minä ajattelin että nyt voisin vähän levätä. Kävin makaamaan heinikkoon hetkeksi. Mutta sitten matka jo jatkuikin. 

Pian olimme perillä samalla kentällä, josta olimme lähteneet liikkeelle. Sain lepuuttaa tassujani ja juoda raikasta vettä. Kaikki ihastelivat, että olin jaksanut niin pitkän lenkin. Olin kyllä itsekin ylpeä saavutuksestani. 

Seuraavana päivänä olin tosi poikki. Lepäsin koko päivän ja kävin vain pienet kävelyt Sipin kanssa. 

Vielä tänäänkin, kaksi päivää pitkän lenkin jälkeen, olen enimmäkseen lepäillyt ja ottanut iisisti. 

Kyllä minä jo jaksaisin lähteä pidemmällekin riehumaan, mutta en pääse vielä. 

Hirveä karvanlähtö x 2

Minä aloin vaihtamaan talviturkista kesäturkkiin viime viikolla. Karvaa lähtee aivan hirveät määrät. Emäntä on aivan helisemässä, kun lattiat saa imuroida vaikka kaksi kertaa päivässä, eikä sekään riitä. Minusta lähtee isoja karvatukkoja koko ajan. Se tuntuu kyllä tosi ihanalle, kun karva vaihtuu. On jotenkin viileä ja vapaampi olo.

Juuri kun emäntä kerkesi tottua ajatukseen, että se on ehkä vain minun hormonitoimintani joka aiheuttaa tätä hirveää karvanlähtöä, Sipikin aloitti! Sipillä ei ole enää hormonitoimintaa, koska hänet on steriloitu, mutta karvaa näköjään lähtee silti. Nyt me molemmat karvastamme kotia huolella. Pölynimuri on kovalla käytöllä ja pölypussiakin on pitänyt jo vaihtaa. 

Kohtaamisia metsän eläinten kanssa

Olen nähnyt tosi monta peuraa ja kaurista, mutta en mielestäni riittävän läheltä. Se on ikävää, että olen aina kytkettynä niin en pääse tutustumaan niihin kunnolla. Ja ne aina juoksevat karkuun, aivan kuin ne eivät haluaisi nähdäkään minua. Ehkä ulkomuotoni sitten muistuttaa liikaa sutta.

Eräänä iltana näin kuitenkin metsässä ison hirven! Se oli niin jännittävä, etten meinannut saada silmiäni (ja kuonoani) irti siitä. 

Ensin ihmettelin, mikä pusikossa rapisee ja samassa hetkessä hirvi huomasi minut ja lähti vähän kauemmas. 

Tuijottelimme toisiamme hetken, ja sitten emäntä oli sitä mieltä, että jätämme hirven rauhaan ja menemme kotiin. 

Sitten toisella kerralla näin metsässä ketun ensimmäistä kertaa. Ajattelin aluksi, että onpas jännä koira, vai onko se kissa. Sitten se huomasi minut ja istahti mättäälle katselemaan minua. Se oli niin outoa, etten tiennyt miten siihen olisi pitänyt suhtautua. En voinut ymmärtää, miksei se lähtenyt karkuun. 
Kävelimme siitä ohi vaan, vaikka olisin kyllä halunnut tutustua kettuun lähemmin.

Urpolassa kesäjuhlissa

Eilen kävimme taas Urpon ja Kärsän luona kesäjuhlissa. Siellä on kesäisin heidän "pikkuveljensä" synttärit ja meidätkin aina kutsutaan. 

Saimme taas olla pihalla melkein koko ajan. Se oli ihanaa! 

Minä en uskalla enää niin kauheasti roikkua Urpon ja Kärsän suunpielissä, kun kerran sain vähän huutia siitä... Mutta uskon kyllä, että pojat tietävät kuinka paljon heistä tykkään. 

Kun oli ruoka-aika, Sipi ja Kärsä halusivat kovasti tulla sisälle. Teimme niin, että me söimme pihalla ja pojat sisällä, niin oli helpointa kaikille. 

Meistä otettiin tietysti asiaankuuluva yhteiskuva. Olemme aika ryhdikkäitä ja hienoja koiria, vaikka itse sanonkin!

Kotiinlähdön hetkellä kävin vielä sanomassa pojille heipat ikkunan läpi. Nähdään ensi kerralla!

Kesäretki Kopparön luontopolulle

Viime kesänä kävimme retkellä Kopparössä ja päätimme tänään lähteä sinne uudestaan. 

Heti alkuun päätimme käydä virkistäytymässä eli uimassa. 

Sää oli tosi kiva ja muistimme reitin pääpiirteissään ulkoa. Vaikka oli siellä kai jotkut merkitkin, ehkä isäntäväki seurasi niitä.

Uinnin jälkeen oli pakollinen kuvaustauko.

Sitten uimme vähän lisää.

Meillekin oli pakattu mukaan vähän evästä: Saksasta tuodut kaninkorvat, jotka olivat niin rapeita. 

Kelpaa syödä eväitä tällaisella taukopaikalla. 

Sipi oli tosi väsynyt loppumatkasta ja hän ottikin aina tauon, jos oli tilaisuus. Tässä pysähdyimme hetkeksi katsomaan merimaisemaa, ja Sipi ja minä lepuutimme tassuja. 

Meissä oli noin ziljoona punkkia retken jälkeen, mikä oli vähän ällöttävää. Minusta on niin tyhmää, kun isäntäväki aina syynää meitä niin tarkkaan ulkoilun jälkeen ja nyppii meidän turkista jotain.