Heippa Trier

Olemme nyt muuttamassa pois Trieristä, koska emäntä löysi meille paremman asunnon Luxemburgista. Trier on ollut ihan kiva paikka asua ja olemme täällä nähneet uskomattomia maisemia ja hienoja puistoja. 

Tässä olemme kuuluisan UNESCO-maailmanperintökohteen Porta Nigran edessä. Aamulenkkimme kulki tästä ohi, joten se ehti tulla tutuksi. 

Toinen kiva paikka on Palastgarten, joka on ihan asuntomme lähellä. Keväällä siellä kukki kirsikkapuut aivan upeasti. 

Kävelimme Palastgartenissakin joka aamu ja usein myös iltapäivällä. Joskus aamuisin saimme olla siellä vapaana kun siellä ei ollut muita. 

Petersbergin kukkulalla on isot viiniviljelmät ja siellä kävimme melkein joka viikko ihailemassa maisemia. Ilta-aurinko lämmitti ruohikon ja tässä oli mukava pitää taukoa. 

Toinen kiva puisto on Weißhauswald. Se on riittävän kaukana isoista teistä ja täällä Viki sai juosta vapaana. Myös minä kokeilin vapaanaoloa välillä ja se oli ihan hauskaa. 

Näköala Moselille ja Trierin keskustaan on myös huikaiseva, vaikka Vikiä se ei kiinnostanutkaan. 

Iltalenkit lähialueilla tulivat tutuiksi näiden kuukausien aikana. Lähellä tätä kuvanottopaikkaa oli usein kissoja, jotka saivat minut villiksi. Aloin kyttäämään niitä jo kaukaa ja jos näin vilauksenkaan niistä, aloin huutamaan ja tempoilemaan remmissä. Valitettavasti en koskaan saanut niitä kissoja kiinni. 

Kävelimme usein myös radan vartta hienojen graffititeosten ohi.

Totuimme urbaaneihin lenkkireitteihin ja opimme kulkemaan jalkakäytäviä aivan sujuvasti. Joskus meistä otettiin tällaisia omituisia kuvia, jossa Viki makaa kiviaidan päällä ja minä istun vieressä tuiman näköisenä.

Urbaanikin maisema näyttää pehmeälle ilta-auringon valossa.

Loppuun vielä kuva toisesta kuuluisasta UNESCOn kohteesta: roomalaisten kylpylästä eli Kaiserthermenistä. Emme käyneet sisällä, mutta näimme sen ulkoa monta kertaa. 

Nyt sanomme heipat Trierille ja jatkamme keskieurooppalaista elämää Luxemburgissa. 

Lisää vieraita Suomesta

Meillä oli viime viikolla lisää vieraita Suomesta ja se oli tosi mukavaa. Varsinkin Viki tykkää siitä, kun on tupa täynnä ihmisiä ja koko ajan voi keksiä jotain tekemistä. Erityisesti pieni poika oli odotettu kyläilijä, sillä hänen kanssaan meillä on aina hauskaa. Hän jaksaa touhuta loputtomasti eikä hänen energiansa lopu koskaan. 

Menimme tietysti taas Teufelsschluchtille, koska se on niin uskomaton paikka ja emännän mielestä jokaisen pitää käydä siellä. 

Tälläkin kertaa siellä oli paljon ihmisiä, mutta pääsimme silti kiertämään koko reitin ilman suurempia jonotuksia hienoimpiin paikkoihin (esimerkiksi kallionkoloihin tai luoliin).

Olemme käyneet täällä nyt jo muutaman kerran, mutta joka kerta maisemat näyttävät uskomattoman hienoilta.

Minäkin olin mukana, vaikka kuvissa on vain Viki Sipin vanhoissa sinisissä valjaissa. 

Samalla reissulla kävimme myös Luxemburgin vanhimmassa kaupungissa Echternachissa. Isäntäväki meni kävelykadun ravintolan terassille syömään ja Viki ja minä olimme mukana aivan kiltteinä. Emme piitanneet ohikulkevista koirista vaan lepuutimme tassujamme rauhallisina pöydän alla.
Ruuan jälkeen kiersimme vähän Echternachin kaupungilla ja näimme mm. tämän hienon basilikan. 

Toisena päivänä lähdimme käymään Schengenissä ja kävimme myös Ranskassa. Schengenissä menimme Suomen lipun viereen ja Viki ja minä tietysti esi-isiemme kunniaksi kävimme myös Sveitsin lipun luona, sillä rotumme alkuperä on Sveitsissä.

Ollos huoleton, koiras valveil on.

Oli aika lämmin päivä, mutta saimme juotavaa tästä vesipisteestä. Minä tykkään juoda suoraan tippuvaa vettä, en altaasta. Kuvittelen että se on raikkaampaa.

Ranskassa Sierck-les-Bainsin kylässä oli lämmin, mutta menimme silti rappuja ylös alas. Isäntäväki nautti kahvit ja välipalan pienessä kahvilassa. 

On kivaa kun on vieraita. Harmi että heidän piti sitten lähteä takaisin kotiin, mutta Kärsä varmaan ilahtui kun sai omat ihmiset takaisin.

Heinäkuun alun kuulumiset

Heinäkuun alku on ollut rauhallinen. Helle palasi Keski-Eurooppaan ja meillä on ollut sen takia vähän lyhyempiä ulkoiluja ja vähemmän riehumista. Teemme aina pitkän lenkin aamulla, kun on vähän viileämpää. Viikonloppuisin aamulenkki saattaa kuitenkin olla vähän tavallista myöhemmin ja silloin joudumme joskus pitämään vähän taukoja, ettemme ylikuumene.

Tässä pidämme taukoa kävelykadulla. Onneksi monen liikkeen edessä on vesikuppeja koirille, jotta saamme virvokkeita. 

Tässä puistossa saamme aina olla hetken aikaa vapaana ja riehua. Harmi vaan että tuo pentu on aivan pitelemätön, se jaksaisi painia vaikka kuinka kauan ja minä en aina jaksaisi.

Usein aamulenkin jälkeen meissä on siellä sun täällä vihreitä merkkejä, kun painimme ruohikolla.
Viki otti suloisen ilmeen, vaikka hän on aikamoinen pahantekijä kun isäntäväen silmä välttää.

On siinä pennussa minullakin paimentamista. En jaksa sekaantua seinien järsimiseen, mutta jos hän alkaa minua häiritsemään niin annan kyllä palautetta. 

Eräänä viikonloppuna meillä oli vieraita Suomesta ja veimme heidät tietysti Teufelsschluchtille. Siellä on aina aika kivaa. 

Viki 1-vuotias!

Tänään on Vikin syntymäpäivä! Vuosi sitten pullautin maailmaan 8 pientä palleroa ja yksi niistä oli Viki. Vietimme juhlapäivää tylsästi autossa, kun ajoimme tukalassa helteessä takaisin Trieriin. Ulkona oli noin 38 astetta lämmintä, joten autoa ei voinut oikein pysäyttää. Emme voineet tehdä kuin pikaiset pissalenkit, ja sen jälkeen oli taas mentävä ilmastoituun autoon. 

Muistelimme Vikin kanssa ensimmäistä yhteistä vuottamme. Kaikenlaista on ehtinyt sattua ja tapahtua. 

Vikillä on mm. ollut tassu paketissa. Se oli surkeaa, mutta onneksi hän toipui siitä nopeasti. 

Olemme reissanneet paljon, esimerkiksi Berliinissä ja Luxemburgissa. 

Vikin ensimmäinen talvi oli luminen ja kylmä, mikä oli oikein ihanaa. 

Olemme olleet monet kerrat Itämeren rannalla ja se on aina yhtä kivaa, vaikka säät eivät ole aina suosineet meitä. 

Vikillä on ollut suuria haasteita yksinolon kanssa. 

Kotona on rikkoutunut muutama koiran peti, useita mattoja ja myös seiniin ja lattiaan on tullut pahoja jälkiä. Toivotaan että hän alkaisi pikkuhiljaa kasvamaan aikuiseksi ja järkevämmäksi ja jättäisi nämä hommat taakseen. 

Vikin paras kaveri olen tietysti minä, mutta hän on myös tavannut paljon muita koiria, esimerkiksi edesmenneen Urpon ja Kärsän, Kodin, Debbien, Lillyn ja monia muita. 

Viki on hirmuhauska tyyppi, eikä kukaan voi olla pitämättä hänestä. Hän sulattaa kenen tahansa sydämen olemalla sympaattinen sekä iloa ja riemua täynnä jokaisena päivänä. 

Matka pohjoiseen

Eräänä päivänä isäntä tuli junalla tänne! Oli niin hauskaa, kun koko lauma oli taas koossa. Ikävä kyllä ulkona alkoi olla taas tukalan kuuma. Iltaisinkin oli yli 30 astetta ja se on aivan liikaa meille koirille.

Lauantaina menimme isännän kanssa Teufelsschluchtille, vaikka olikin kuuma päivä. 

Viki oli edellisenä torstaina loukannut tassuansa vähän, kun painimme aamulenkillä. Hän ontui hiukan kun lähdimme, mutta uinti Irreler Wasserfällen vesiputouksella vetreytti jalkaa hieman.

Sitten kun lähdimme kiertämään lenkkiä, jalka meni pahemmaksi. Lopulta hän konkkasi melkein kolmella jalalla ja se oli aika ikävän näköistä. Vikillä meni hyvä lenkki pilalle.

Olimme kyllä muutenkin aika poikki, kun oli niin kuuma. Onneksi olimme käyneet kahlailemassa ennen lenkkiä, joten märät turkit viilensivät meitä.

Saimme pitää taukoa varjossa koiraparkissa sen aikaa kun isäntäväki nautti viileitä juomia kahvilan terassilla. Meillekin oli vettä tarjolla. 

Sunnuntaina pidimme lepopäivää, koska Vikin piti saada lepuuttaa tassua. Kipu oli hellittänyt, koska emäntä antoi hänelle kipulääkettä. 

Iltaisin katsoimme jalkapalloa ja tietysti kannustimme Saksaa. 

Päivisin alkoi olla 35 asteen helteitä ja vähän enemmänkin, joten emme juurikaan ulkoilleet. Kävimme vain pakolliset pikkulenkit ja lopun ajan makoilimme kotona tuulettimen edessä.

Tiistaina lähdimme koko porukalla automatkalle kohti Rostockia. Oli aika rankka päivä, mutta onneksi pohjoisessa oli viileämpää. 

Pääsimme peltolenkille illalla ja se oli aivan ihanaa. Ilmassa oli vain 22 astetta ja meillä oli paljon energiaa. Aurinko paistoi matalalta ja retki tuntui aivan maagiselle.

Perjantaina tapahtui Vikin elämässä suuri asia: hän oppi uimaan! Menimme Warnemündeen koirarannalle ja koska oli lämmin päivä, siellä oli paljon ihmisiä ja koiria. Meillä oli Villan ja Sipin vanha vesilelu mukana ja leikimme sillä rannalla ja vedessä. Vikillä oli vielä Sipin vanhat pelastusliivit, koska ne vähän kelluttavat ja lisäksi niistä on helppo pitää kiinni vedessäkin, koska selkäpuolella on kahva. Isäntä meni ensin veteen ja minä myös. Sitten emäntä tuli Vikin kanssa ja nappasi pellareiden kahvasta Vikin mukaansa syvemmälle. Yhtäkkiä Viki hoksasi, että hän pystyy liikkumaan vedessä, vaikka jalat eivät yllä pohjaan! Se oli niin hauska hetki! Sitten me pulikoimme ja uimme siellä pitkät tovit. Oli oikein hauska ilta ja kyllä meitä sitten nukuttikin kovasti kotona.

Helleaallon jälkeen

Vihdoin helleaalto hellitti ja pääsimme taas ulkoilemaan ja elämään vähän normaalimmin. 

Viki hakeutui monena hetkenä minun viereeni nukkumaan. Tässä olemme eteisessä Vikin käsittelemällä matolla. Maton keskelle on tullut iso reikä.

Oikeastaan en välittäisi olla näin lähekkäin, mutta en tohdi ajaa häntä pois. 

Onhan se tavallaan kivaa, että meitä on kaksi ja voimme tukeutua toisiimme.

Kesäillat ovat valoisia täälläkin, vaikkeivät sentään niin valoisia kuin koti-Suomessa. Iltaisin on rauhallisempaa, valo on pehmeämpää, ulkona ei ole niin paljon ihmisiä eikä autoja, eikä meillä ole kiire minnekään.

Täällä ei vietetä juhannusta, mutta menimme kahdestaan silti käymään Moselin rannassa ja pulahdimme pikkuisen. Vikihän ei ole koskaan viettänytkään juhannusta. Vuosi sitten hän oli vielä minun mahassani sisarustensa kanssa ja minulla alkoi olla aika tukalat oltavat.

Seikkailu rotkossa ja vesiputouksella

Viikonloppuna oli taas hulinaa. Helle sen kuin jatkui, ja meidän lenkkitreffit Camun kanssa vaihtuivat pieneen pulikointiin Canachissa Luxemburgissa. 

Camu oli meille uusi tuttavuus, mutta tulimme hyvin juttuun, kun kävimme pienellä kävelyllä ja menimme läheiseen ojaan kahlailemaan. Camu jopa meni ojaan makaamaan, jolloin hän sai paremman viilennyksen. Viki oli aivan innoissaan Camusta, mutta minä en viitsinyt näyttää tunteitani niin avoimesti. 

Näiden helteiden aikana Viki on oppinut menemään veteen ihan kunnolla. Minä kerroin hänelle, että märkä turkki pitää olon viileänä pitkään, ja sitten Viki huomasi sen itsekin. Ei hän ole vielä uinut oikeasti, mutta kahlannut kyllä niin syvällä että turkki on melkein kokonaan märkä.

Sunnuntaina lähdimme käymään Echternachissa, jossa on uskomattomia ulkoilureittejä. Menimme ensin Teufelsschluchtille katsomaan jääkauden muovaamia kalliorykelmiä ja isoa rotkoa. 

Se oli aivan huikea luonnonmuodostelma, ja paikoin aika vaarallinenkin meille koirille. 

Onneksi kaikki meni hyvin, pysyttelimme hienosti emännän takana vaikeissa kohdissa eikä meille käynyt kuinkaan. Kukaan ei kaatunut tai kompuroinut jyrkissä portaissa.

Rotko vain jatkui ja jatkui. 

Tunsimme itsemme pieniksi isojen kallioiden välissä.

Kallioiden jälkeen kävelimme Irreler Wasserfälle -nimiselle vesiputoukselle ja riippusillalle. Se silta oli meille ihan helppo, Vikikin käveli siitä kuin vanha tekijä, vaikkei hän ollut koskaan aikaisemmin mennyt riippusiltaa pitkin. 

Pääsimme kahlailemaan ja uimaan, mikä tuntui ihanalle viilennykselle näin kuumana päivänä. Viki oli oikea vesipeto, hän oli koko ajan vedessä, kun minä taas välillä menin rantaan tutkimaan mitä syötävää siellä voisi olla minulle. 

Viilentävästä kahlailusta huolimatta väsähdin paluumatkalla. Onneksi menimme lyhyempää reittiä takaisin autolle. 

Kyllä Vikiäkin sitten väsytti kun tulimme kotiin. 

Melkoinen seikkailuviikonloppu taas!