Eilisissä treeneissä meni tosi hyvin. Vanhat vahvuusalueeni paikallaolo ja luoksetulo olivat ennallaan, mutta seuraamisessa olin kehittynyt tosi paljon! Seurasin isäntää lapa hienosti polven kohdalla, enkä seurannut kättä ollenkaan, vaikka siinä oli herkkuja, vaan tapitin isäntää silmiin, kuten seuratessa kuuluu. Seuraaminen onnistui myös muita koiria pujotellen ja vastaantulevia kohdaten. Olin siis loistava, mutta tietenkin vain siksi, että isännällä oli takin sisällä se ISO motivaatioesine, jonka kanssa pääsin riehumaan aina välillä, kun olin ollut oikein etevä. Loistavuuskin on vain tahdonvoimasta kiinni.
Treenien jälkeen kävimme tervehtimässä vanhaa ystäväämme Berttaa, jonka kotimetsissä kävelimme yli kahden tunnin lenkin. Saimme olla vapaana melkein koko matkan. Bertta sai kaksi hepulia ja Rekku ja minä jahtasimme sitä pitkin metsää ja kuraojia. Kotiin päästyä edessä oli tietysti pesu, jonka jälkeen kulhollinen nappuloita ja unta palloon. Tämä se on oikeaa koiranelämää.
Hyvä Villa, koiranelämä kuulostaa oikein mukavalta.
VastaaPoistaOletpa sinä Villa jo taitava koira! Minulla on tuohon vielä hieman matkaa, mutta onhan minulla vielä aikaa opetellakin. Maanantaina mamma kuulema tapaa sinut ja ehkä hän sitten tuo sinulta terveisiä minullekin.
VastaaPoistaT:Rontti
Kiitos! Niin, olenhan minä jo aika taitava, mutta ajattelepas jos isäntäväki olisi aloittanut treenaamisen minun kanssani kun olin vielä pienempi... Saattaisin olla jo neron asteella!
VastaaPoista