keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Uudenvuodenjuhlissa

Me juhlistimme vuoden vaihtumista menemällä Jyväskylään, jossa yövyimme hotellissa. Hotellin väki otti koiravieraat hyvin vastaan, sillä meille oli vastaanotossa varattu jokaiselle tervetuliaislahjaksi paperipussi, missä oli kolme erilaista herkkua. Isäntäväki sai vain tavanomaiset minttukarkit. Kävimme hotellin ympäristössä kävelyllä uudenvuodenyönä monta kertaa, emmekä pelänneet ilotulituksia ollenkaan. Sisällä hotellihuoneessa Sipiä jännitti aluksi vähän, mutta hän rauhoittui pian kun näki miten rauhallisia minä ja Rekku olimme. Aina kun liikuimme hotellin käytävillä saimme paljon ansaittua huomiota, erityisesti hotellin lukuisilta venäläisvierailta. Keskiyöllä kun isäntäväki oli kaupungilla juhlimassa, me katselimme uudenvuodenohjelmaa hotellin telkkarista.

Hotellissa saimme tehdä jotain sellaista, mistä emme kotona voi edes uneksia: pääsimme yöksi isäntäväen kanssa samaan sänkyyn! Tässä rentoudumme hotellisängyssä vielä aamupalan jälkeen ennen lähtöä. Erityisesti Rekku nautti lakanoiden välissä loikoilusta. Sipi nukkui koko ajan samalla tyynyllä isännän kanssa, mutta minä viihdyin parhaiten sängyn jalkopäässä.

Hotelli oli nimetty Sipin mukaan, ja siellä oli Sipille ihan oma maailma.

Sipin maailmassa meno on aivan päätöntä seitsemästä kymmeneen joka päivä, kuten kuvasta näkyy.

Uusi vuosi alkoi mukavissa tunnelmissa, vaikka ulkona olikin sateista ja märkää. Kotiin palattuamme Sipi päätti luopua viimeisestäkin maitohampaastaan, mikä oli oikea yläkulmahammas. Kyllä se silti vielä pentu on.

2 kommenttia:

  1. No onpa teillä ollut hieno retki Jyväskylään. Teillä on ollut semmoinen hetki sängyssä, että sitä ette varmaan unohda - tai unohtakaa kotona! Minä en ole päässyt sänkyyn kotona koskaan, mutta kesäretkillä olen puikahtanut pari kertaa isännän sänkyyn ja kerran makuupussiin. Oli se hauskaa. Hyvää vuotta 2013!

    VastaaPoista
  2. Lomalla kuuluukin saada tehdä sellaisia juttuja mitä kotona ei saa tehdä!

    VastaaPoista