maanantai 11. heinäkuuta 2022

Kesälomareissu Itä-Suomeen

Lähdimme viime viikolla kesälomareissuun. Aina on kivaa, kun pääsee lauman kanssa reissuun ja näkemään vähän uusia paikkoja.

Ensin ajoimme Lahteen ja olimme siellä yhden yön. 

Kävimme ulkoilemassa Villan vanhalla temppukivellä. 


Ruuat söimme ulkona, kuten hienojen koirien kuuluu. 


Saimme puuvarastosta mahtavan ihanat kepit, joita järsimme innoissamme etupihalla. 


Sitten matka jatkui taas. Tässä pysähdyimme Kouvolassa ostamassa isäntäväelle eväitä ja kävimme myös vähän jaloittelemassa. 


Perillä Imatralla pääsimme hienoon hotellihuoneeseen, jossa oli minun sävyihini sopiva nahkainen sohva. Otin dramaattisen ilmeen, kun tajusin että isäntäväki aikoo jättää meidät huoneseen ja mennä itse ulkoilemaan ilman meitä.


Ihan hyvin meillä kuitenkin meni hotellihuoneessa keskenämme. Valtasimme sohvan lisäksi myös sängyn ja nukuimme siinä koko yön. Isäntää ei näkynyt yölläkään, mutta aamulla menimme häntä vastaan Imatran keskustaan. Meidät sidottiin tolppaan, jotta emäntä voisi keskittyä vastaanottamaan isännän. Kun isäntä vihdoin tuli, Sipi aloitti kauhean huudon ja kaikki ihmiset katsoivat meitä. 


Jätimme isännän hotelliin nukkumaan ja lähdimme kävelylle. Löysimme Imatralta kivoja lenkkipolkuja. Pääsimme myös kahlaamaan ja pulikoimaan Vuokseen. 


Sitten jaksoimme taas nukkua, kun isäntäväki lähti katsomaan Imatrankoskea ja syömään. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti