keskiviikko 27. joulukuuta 2023
Joulun vietto
lauantai 9. joulukuuta 2023
Raaseporissa humputtelemassa
torstai 7. joulukuuta 2023
Itsenäisyyspäivä pääkaupungissa
Lähdimme itsenäisyyspäivän viettoon Helsinkiin. Emäntä meni edeltä jo aamulla ja sitten iltapäivällä isäntä otti meidät autoon ja ajoimme hotellin pihaan. Kyllä ihmettelimme, että miten emäntä voi olla jo siellä.
Seuraavana aamuna kävimme taas kävelyllä ja aamupalan jälkeen alkoi tavaroiden pakkaaminen. Sipi ja minä olisimme kyllä halunneet jäädä tänne pidemmäksikin ajaksi.
sunnuntai 26. marraskuuta 2023
Matildanjärven kierroksella
lauantai 25. marraskuuta 2023
Paimion koirametsässä
Lähdimme reippailemaan Paimion koirametsään pitkästä aikaa. Sattui vaan tosi kylmä sää, pakkasta oli noin 10 astetta. Me pärjäsimme hyvin, kun pidimme takkeja autossa. Sipi piti toppatakkia vielä ulkonakin eikä se ollut mummolle yhtään liikaa. Myös Urpo ja Kärsä pitivät takkeja päällä. Vain minä pärjäsin ihan tällä omalla aidolla turkiksellani.
perjantai 17. marraskuuta 2023
Sipin takapäävaivat
lauantai 11. marraskuuta 2023
Aurinkoinen marraskuun pakkaspäivä
On marraskuu, mutta tänään oli aurinkoista ja pakkasta.
Se oli niin hauska retki ja illalla nukutti makeasti. Tämä koirapeti on siirretty takan läheisyyteen ja tässä on ihanaa nukkua, kun takka hohkaa lämpöä vielä myöhään yöllä. Tästä on myös suora näköyhteys isäntäväkeen ja heitä voi vahtia yölläkin. Aamulla näkee heti, koska ihmiset heräävät ja voi heti hakea jonkun lelun suuhun ja riemuita siitä, että on taas uusi päivä.
keskiviikko 25. lokakuuta 2023
3-vuotias Nukka!
Nyt minä olen 3-vuotias! Kylläpä vuodet vierii nopeasti.
Juhlapäivä sujui rauhallisissa merkeissä kotosalla. Isäntä vei meidät lounastauolla kävelylle ja näimme peuroja. Se oli varmaankin päivän paras tapahtuma.
maanantai 23. lokakuuta 2023
Luonnetestissä
Viime viikonloppu oli todella erikoinen. Ensin autoon pakattiin viikonlopputarvikkeet ihmisille ja koirille ja ajoimme Lahteen. Siellä pidimme pienen tauon, mutta kun matka jatkui, kyydissä olivatkin vain emäntä ja minä! Isäntä ja Sipi jäivät Lahteen.
Me ajoimme melkein koko päivän, kunnes vihdoin olimme perillä Siilinjärvellä. Siellä menimme sukulaisten luokse yöksi. Minusta se oli hiukan outo paikka, eikä Sipi edes ollut mukana. Katselin ikkunasta takapihalla hyppelevää jänöä.
Sunnuntaiaamuna heräsimme aikaisin ja lähdimme koko porukalla Maaningalle. Siellä tapasin kasvattajani Tiinan sekä muutaman muun. Odottelin autossa vuoroani, ja sitten pääsin tekemään outoja juttuja.
![]() |
Kuvat: E.M. |
Sitten tuo sininen tynnyri lähti tulemaan meitä kohti, juuri kun kävelimme sen ohi. Säikähdin valtavasti!
Kävin myös pimeässä huoneessa etsimässä emäntää ja sitten minut kytkettiin vajan seinään ja joku hyökkääjä yritti käydä minun kimppuuni.
Viimeinen numero oli helpoin: laukaus. Minua ei haitannut yhtään, että siellä ammuttiin pari laukausta.
Sain tulokseksi +155 p laukausvarma. Kaipa se on ihan hyvä tulos, kun kasvattajakin oli tyytyväinen.
Onneksi lähdimme pian ajamaan kotiin. Pysähdyimme Lahdessa, ja siellä isäntä ja Sipi jo odottelivat minua. Oli aivan ihanaa tulla takaisin kotiin ja mennä omaan petiin nukkumaan ja prosessoimaan viikonlopun tapahtumia.
maanantai 2. lokakuuta 2023
Sunnuntaivisiitti Saloon
Sunnuntaina teimme pienen visiitin Vartsalaan. Siellä olivat myös Urpo ja Kärsä sekä paljon ihmisiä.
Ensin olimme sisällä sen aikaa, että ihmiset saivat syötyä, ja sitten lähdimme ulkoilemaan rantaan.
torstai 28. syyskuuta 2023
Päivä kansallispuistossa
Emäntä oli syyslomalla ja päätti yhtenä päivänä viedä meidät retkelle Teijon kansallisuistoon. Ilma oli hieno, ei liian kuuma eikä liian kylmä.
Kallion päällä pidimme pienen tauon ja ihailimme maisemia. Minä jätin kepin tuohon viereen ja valvoin sitä, ettei kukaan olisi varastanut sitä tauon aikana.
Kävimme kahlaamassakin Matildajärvessä, mutta emme sentään enää uineet. Sipillä on aivan mahdoton hinku päästä aina kahlaamaan ja tietysti minäkin sitten menen seuraksi.
Reitillä ei ollut juurikaan muita, joten saimme kulkea rauhassa.
Ihmiset pitivät pitkän evästauon saaressa, ja me saimme tutkia kaikki rannat omin päin. Se oli ihanaa.
Hiukan kyllä harmitti, ettei meille ollut mitään evästä mukana.
Mukava retkipäivä kuitenkin ja ihanasti nukutti kotona.
maanantai 25. syyskuuta 2023
Koirahoitolassa ja retkellä
Viikonloppuna jouduimme taas koirahoitolaan. Se oli sama paikka kuin viimeksi, eli paikka ja tavat olivat meille jo tutut. Tällä kertaa meidän ei tarvinnut onneksi olla hoidossa kuin yksi yö.
Kun isäntäväki tuli hakemaan meitä, olimme todella iloisia! Kotona menimme heti pihalle ja nautimme omasta rauhasta.
Sitten hyppäsimme taas autoon ja menimme retkelle Dagmarin puistoon. Ilma oli upea ja siellä oli paljon sienestäjiä.
Emme varsinaisesti uineet, mutta kahlasimme syvällä.
maanantai 18. syyskuuta 2023
Metsäretki uudella reitillä
Eilen emäntä yritti viedä meitä uudelle metsäretkelle, mutta emme päätyneetkään järven rantaan kuten oli tarkoitus.
Sipin mielestä parasta oli tauon pitäminen ja lauman tarkkaileminen.
lauantai 16. syyskuuta 2023
Uusi tuttavuus
Olimme hiljattain taas Lahdessa käymässä. Siellä on aina mukavaa: saa haistella uusia hajuja, kulkea uusia polkuja ja joskus maistaa joitain ihan uusia herkkujakin. Myös piha on meidän suosikkimme, sillä siellä on tilaa temmeltää nurmikolla.
Tällä kertaa Lahdessa oli myös ihan uusi tuttavuus: pieni koiranpentu nimeltään Haru. Se muistutti kovasti vanhaa ystäväämme Miskaa (jota kuulemma ei enää näillä mailla nähdä). Tulimme heti alusta asti Harun kanssa hyvin toimeen, joskin Sipi käyttäytyi enemmänkin välinpitämättömästi pentua kohtaan, kuten mummoilla, tarkoitan siis varttuneemmilla koirilla, on usein tapana. Minulla ja Harulla oli sen sijaan enemmän yhteisiä mielenkiinnon kohteita. Valitettavasti Haru oli vielä niin pieni, että leikkimisyritykset loppuivat usein lyhyeen Harun hakeutuessa turvaan. Uskoisin kuitenkin, että meille löytyy pian yhteinen sävel myöhemmissä tapaamisissa.
sunnuntai 27. elokuuta 2023
Juhlapäivä metsässä
Eilen vietimme isäntäväen juhlapäivää metsäretkellä. Mikäs sen mukavampaa kuin juhlia koko lauman kanssa metsän rauhassa.
maanantai 14. elokuuta 2023
Elämäni pisin lenkki
perjantai 4. elokuuta 2023
Hirveä karvanlähtö x 2
Minä aloin vaihtamaan talviturkista kesäturkkiin viime viikolla. Karvaa lähtee aivan hirveät määrät. Emäntä on aivan helisemässä, kun lattiat saa imuroida vaikka kaksi kertaa päivässä, eikä sekään riitä. Minusta lähtee isoja karvatukkoja koko ajan. Se tuntuu kyllä tosi ihanalle, kun karva vaihtuu. On jotenkin viileä ja vapaampi olo.
Juuri kun emäntä kerkesi tottua ajatukseen, että se on ehkä vain minun hormonitoimintani joka aiheuttaa tätä hirveää karvanlähtöä, Sipikin aloitti! Sipillä ei ole enää hormonitoimintaa, koska hänet on steriloitu, mutta karvaa näköjään lähtee silti. Nyt me molemmat karvastamme kotia huolella. Pölynimuri on kovalla käytöllä ja pölypussiakin on pitänyt jo vaihtaa.
maanantai 17. heinäkuuta 2023
Kohtaamisia metsän eläinten kanssa
Olen nähnyt tosi monta peuraa ja kaurista, mutta en mielestäni riittävän läheltä. Se on ikävää, että olen aina kytkettynä niin en pääse tutustumaan niihin kunnolla. Ja ne aina juoksevat karkuun, aivan kuin ne eivät haluaisi nähdäkään minua. Ehkä ulkomuotoni sitten muistuttaa liikaa sutta.
Tuijottelimme toisiamme hetken, ja sitten emäntä oli sitä mieltä, että jätämme hirven rauhaan ja menemme kotiin.
Sitten toisella kerralla näin metsässä ketun ensimmäistä kertaa. Ajattelin aluksi, että onpas jännä koira, vai onko se kissa. Sitten se huomasi minut ja istahti mättäälle katselemaan minua. Se oli niin outoa, etten tiennyt miten siihen olisi pitänyt suhtautua. En voinut ymmärtää, miksei se lähtenyt karkuun.
Kävelimme siitä ohi vaan, vaikka olisin kyllä halunnut tutustua kettuun lähemmin.
sunnuntai 9. heinäkuuta 2023
Urpolassa kesäjuhlissa
Eilen kävimme taas Urpon ja Kärsän luona kesäjuhlissa. Siellä on kesäisin heidän "pikkuveljensä" synttärit ja meidätkin aina kutsutaan.
Saimme taas olla pihalla melkein koko ajan. Se oli ihanaa!
Minä en uskalla enää niin kauheasti roikkua Urpon ja Kärsän suunpielissä, kun kerran sain vähän huutia siitä... Mutta uskon kyllä, että pojat tietävät kuinka paljon heistä tykkään.
Meistä otettiin tietysti asiaankuuluva yhteiskuva. Olemme aika ryhdikkäitä ja hienoja koiria, vaikka itse sanonkin!
Kotiinlähdön hetkellä kävin vielä sanomassa pojille heipat ikkunan läpi. Nähdään ensi kerralla!
sunnuntai 2. heinäkuuta 2023
Kesäretki Kopparön luontopolulle
Viime kesänä kävimme retkellä Kopparössä ja päätimme tänään lähteä sinne uudestaan.
Sipi oli tosi väsynyt loppumatkasta ja hän ottikin aina tauon, jos oli tilaisuus. Tässä pysähdyimme hetkeksi katsomaan merimaisemaa, ja Sipi ja minä lepuutimme tassuja.
Meissä oli noin ziljoona punkkia retken jälkeen, mikä oli vähän ällöttävää. Minusta on niin tyhmää, kun isäntäväki aina syynää meitä niin tarkkaan ulkoilun jälkeen ja nyppii meidän turkista jotain.