Sipin juoksut alkaa olla loppusuoralla ja hän saa jo kulkea ilman housuja sisällä. Meillä koirilla on hyvin herkkä hajuaisti ja tietysti ulkona uroskoirat vielä huomaavat, että Sipi tuoksuu hyvälle. Sipi itse ei enää oikein päästä ketään poikia haistelemaan takapäätä, mutta monet urokset ovat sinnikkäitä.
Eilen esimerkiksi kun olimme Jenischparkissa, yksi Urpon ja Kärsän kaksoisolento tuli meitä vastaan. Emäntä kertoi sille isännälle, että Sipillä on juoksut loppumaisillaan, mutta se isäntä sanoi ettei se haittaa. Sen koira kuulemma kestää, että sille sanotaan kovasti. Ja kyllä Sipi sanoikin aika kovasti. Sipi teki hyökkäyksiä sitä kohti ja näytti hampaitakin. Sen poikakoiran mielestä se oli vain hauskaa.
Se lähti seuraamaan meitä. Olimme jo aivan eri puolella puistoa, kun se pölähti yhtäkkiä meidän luokse ja alkoi kävellä meidän seurassa. Kiersimme puiston melkein kokonaan ympäri kolmestaan, eikä sen seisojan isäntää näkynyt missään vaikka koitimme etsiä sitä. Olimme jo lähdössä pois ja portilla emäntä mietti, mitä pitäisi tehdä, kun hännystelijä vaan kulki meidän mukana eikä halunnut millään lähteä muualle. Tarkoituksena oli livahtaa nopeasti portista aidan toiselle puolelle ja sulkea portti ennen kuin hännystelijä ehtii meidän mukaan.
Onneksi juuri vähän ennen porttia seisoja muisti että sen pitää lähteä. Ja se juoksi ison nurmikentän toiselle puolelle kauheaa vauhtia. Toivottavasti se löysi isäntänsä! Me ainakin pääsimme pois puistosta ja juoksimme äkkiä autolle.
lauantai 22. huhtikuuta 2017
maanantai 17. huhtikuuta 2017
Sipin lemmenloma
Tänä aamuna isäntä lähti Sipin kanssa jonnekin koko päiväksi. Jälkeenpäin sain kuulla, että Sipi oli ollut melkein koko päivän autossa. Isäntä oli ajanut Hollantiin, ja perillä ei oltu pysähdytty kuin tapaamaan erästä hyvin komeaa valkoistapaimenkoiraa. Se oli kookas ja pitkäturkkinen, ja sen nimi oli Torec. Koska Sipillä oli juoksuaika, ja vieläpä juuri ne tietyt, parhaimmat päivät menossa, niin siinä kävikin sitten niin kuin luonto määrää. Hollanninmatka olikin lemmenloma! Sipi ei ollut ensin meinannut antaa Torecin saada tahtoaan läpi, mutta paikalla oli ihmisiä, jotka opastivat Sipille oikean menettelytavan. Koko toimitus kesti tutustumisineen kaikkineen vain reilun tunnin, eikä se sitten ollutkaan Sipille niin suuri järkytys kuin aluksi näytti. Illalla kotiin palattuaan sekä Sipi että isäntä olivat varsin uupuneita, sekä pitkästä ajomatkasta että uudesta kokemuksesta. Sipi kyllä kertoi minulle hyvin yksityiskohtaisesti kaiken mitä hänen lyhyellä lemmenlomallaan oli tapahtunut, mutta en voi kertoa sitä tässä, sillä blogiani lukevat myös eräät nokkelat pennut, ja sellaiset jutut sopivat vain aikuisille koirille.
maanantai 3. huhtikuuta 2017
Blankenesen lenkki
Tänään kävimme taas Blankenessä, kun siellä on hyvät lenkkimaastot ja maisemat.
![]() |
| Rannalla pääsimme riehumaan ja pidimme niin kovaa meteliä, että meitä katsottiin pitkään. Näimme myös pienen valkkaripennun, joka räkytti meille taukoamatta. |
![]() |
| Kävimme tietysti uimassa, kun oli tilaisuus. |
![]() |
| Uponnut vene on nähtävyys, mutta emme joutaneet katsella sitä kun meidän piti riehua niin kovasti. |
![]() |
| Rannalla oli tavallista rauhallisempaa, mikä johtui varmaankin siitä että oli aika tuulinen sää. |
![]() |
| Rannalta pitää nousta takaisin lenkkipolulle lukemattomia portaita pitkin. |
![]() |
| Ja niiden jälkeen on vielä pieni pätkä polkua. |
![]() |
| Tämän "urbaanin kulttuurimaiseman" edustalla meidän piti poseerata, vaikka emme olisi yhtään halunneet. |
![]() |
| Puistossa ei ollut muita ja saimme sen kokonaan itsellemme. |
![]() |
| Minä yllytin Sipin kunnon painimatsiin. |
![]() |
| Viimeiset portaat ennen kuin pääsimme autolle. Näyttää kuin olisimme maaseudulla emmekä Hampurin suurkaupungissa. |
torstai 30. maaliskuuta 2017
Hyväntekijät
Tänään päätimme leikkiä hyväntekijöitä ja auttaa lähimmäisiä. Menimme Volksparkiin, meidän lähimpään ja kivoimpaan isoon puistoon ja emäntä otti furminaattorin esiin. Alkoi armoton turkin harjaaminen.
Meistä lähti hyvin paljon isoja karvatukkoja. Lahjoitimme ne kaikille lähialueen linnuille, jotka tekevät juuri pesää. Joka puolelta kuuluu sirkutusta ja iloista laulua, kun linnut saapuvat etelästä ja vaihtavat kuulumisia. Täällä monissa puistoissa linnunpöntöt on numeroitu (ja niitä on paljon!).
Voimme melkein kuulla, miten linnut juttelevat keskenään:
"Terve, hauska nähdä taas! Olen tänä kesänä vuokrannut E45:n. Se vaikuttaa kivalle pesälle."
"Terve, terve! Meidän pesue oli viime kesän F22:ssa ja otimme saman pesän täksi kesäksi. Se oli niin hyvällä paikalla ja juuri sopiva meidän tarpeisiin."
Nyt linnuilla on paljon pehmeää valkoista lämmikettä, kun me annoimme vähän ylijäämäkarvaa heille.
Meistä lähti hyvin paljon isoja karvatukkoja. Lahjoitimme ne kaikille lähialueen linnuille, jotka tekevät juuri pesää. Joka puolelta kuuluu sirkutusta ja iloista laulua, kun linnut saapuvat etelästä ja vaihtavat kuulumisia. Täällä monissa puistoissa linnunpöntöt on numeroitu (ja niitä on paljon!).
Voimme melkein kuulla, miten linnut juttelevat keskenään:
"Terve, hauska nähdä taas! Olen tänä kesänä vuokrannut E45:n. Se vaikuttaa kivalle pesälle."
"Terve, terve! Meidän pesue oli viime kesän F22:ssa ja otimme saman pesän täksi kesäksi. Se oli niin hyvällä paikalla ja juuri sopiva meidän tarpeisiin."
Nyt linnuilla on paljon pehmeää valkoista lämmikettä, kun me annoimme vähän ylijäämäkarvaa heille.
lauantai 25. maaliskuuta 2017
Sipi Blankenesessä
Pääsimme tänään kumpikin yksityislenkeille, minä isännän kanssa ja Sipi emännän kanssa.
Sipi pääsi Blankeneseen katsomaan kauniita taloja, huimia kukkuloita ja tietysti Elbeä. Tässä Sipi katselee Römischer Gartenissa maisemia.
Kivahan sieltä on kurkkia alas ja laskeutua kauniita polkuja pitkin hissukseen rantaan. Hauskuus loppuu kun pitää nousta takaisin ylös kymmeniä portaita pitkin! Sipilläkin alkoi kieli roikkua suusta. Onneksi me koirat palaudumme rasituksesta hyvin nopeasti.
Sipi pääsi Blankeneseen katsomaan kauniita taloja, huimia kukkuloita ja tietysti Elbeä. Tässä Sipi katselee Römischer Gartenissa maisemia.
Kivahan sieltä on kurkkia alas ja laskeutua kauniita polkuja pitkin hissukseen rantaan. Hauskuus loppuu kun pitää nousta takaisin ylös kymmeniä portaita pitkin! Sipilläkin alkoi kieli roikkua suusta. Onneksi me koirat palaudumme rasituksesta hyvin nopeasti.
maanantai 13. maaliskuuta 2017
Valkkarit Hollannissa
Teimme Sipin kanssa viime viikonloppuna uuden aluevaltauksen: me matkustimme Hollantiin. Hollannissa oli melko erilaista. Ihan ensimmäiseksi menimme suurimpaan koirapuistoon, missä olimme koskaan olleet. Se oli ihan valtava! En meinannut millään uskoa, että se oli koirapuisto, koska tilaa oli niin paljon, kuin olisi ollut rannalla tai metsässä. Kuitenkin kaikki koirat - joita siellä oli varsin paljon - kulkivat vapaana, eikä koirien vapaata ilonpitoa kieltäneet ihmiset eikä kyltit. Puistossa oli paljon ihanan pehmeää hiekkaa ja kirkasvetinen lampi, jossa useimmat koirat kävivät uimassa. Ensivaikutelma Hollannista oli siis pistämätön!
Tässä kelpaa koiran juosta. Hiekkaa on ehkä jopa enemmän kuin edellisessä kodissamme Santahaminassa!
Kahluulampi oli ahkerassa käytössä. Yksi kultainennoutaja kävi makaamaan keskelle lampea ja yksi mastiffi sukelteli jotain pohjasta. Välillä juostiin laumana ympäri lampea, eikä kukaan rähissyt kellekään. Leppoisia nämä hollantilaiset!
Koirapuistosta siirryimme majapaikkaamme. Se oli mukava rivitalo, jossa oli leppoisa puutarha. Mutta sisällä talossa odotti yllätys: neljä siperialaista kissaa! Me emme Sipin kanssa ole oikeastaan koskaan tavanneet kissoja, eikä meistä kumpikaan osaa venäjää, eikä hollantia, joten jännitystä oli ilmassa. Tapaaminen kissojen kanssa meni kuitenkin lopulta ihan hyvin, ja me päädyimme lähinnä katselemaan toisiamme kohtalaisen välimatkan päästä. Minä oikeastaan tuijotin kissoja ihan herkeämättä ja koko ajan, sillä ne liikkuivat! Ja sehän tarkoittaa, että niitä pitää vahtia. Vähän hävettää tunnustaa, mutta stressaannuin kissojen kiivaasta seuraamisesta niin, että vatsani meni aivan kuralle! Onneksi se palautui normaaliksi heti, kun pääsin pois kissavahdin tehtävästä.
Kissoilla oli omia luukkuja ja reittejä ympäri taloa, joten pystyimme tarvittaessa välttelemään toisiamme.
Talon kaikilla eläimillä, eli kahdella koiralla, neljällä kissalla ja kahdella koiravieraalla oli yhteinen vesiastia. Kun yksi kissoista tuli juomaan, minä menin valvomaan ettei se vahingossa putoa veteen tai juo vettä väärään kurkkuun. Siperialaisilla on kuulemma hurjat juomatavat.
Seurasin kissan juomistapahtumaa hyvin tarkkaavaisesti ja rauhallisesti. Isäntäväki puristeli jostain syystä käsiään, mutta minä pysyin aivan viileänä.
Majapaikkamme naapurissa asui myös koira. Se olikin valkoinenpaimenkoira kuten minä ja Sipi, ja lisäksi vielä oikein nätti poika. Sen nimi oli Zappa, ja vaikka se asui Hollannissa niin sen vanhemmat olivat lähtöisin Kanadasta ja Saksasta. Melko kansainvälinen yksilö, mutta onhan minunkin isäni Ruotsista ja minä itse Suomesta, ja nyt asun Saksassa ja kävin Hollannissa. Sellaista se kai on nykyään, koiratkin ovat kosmopoliitteja.
Zappa tykkäsi herkuista ja osasi pyytää niitä kauniisti.
Zappa tiesi myös, että korvien asennolla voi helposti vaikuttaa herkkujen saantiin.
Seuraavana päivänä kävimme pitkällä aamupäiväkävelyllä läheisen suljetun lentokentän ympäristössä. Koska sää oli aurinkoinen, päätimme asettua yhteiskuvaan meitä isännöineiden koirien Lizzyn ja Cocon kanssa. Lizzy on nuori ridgeback ja Coco on jo seniori-ikäinen puudeli. Me tulimme heidän kanssaan hienosti juttuun, sillä hollantilaiset ovat aika leppoisia. Tulemme mielellämme uudestaan käymään!
Tässä kelpaa koiran juosta. Hiekkaa on ehkä jopa enemmän kuin edellisessä kodissamme Santahaminassa!
Kahluulampi oli ahkerassa käytössä. Yksi kultainennoutaja kävi makaamaan keskelle lampea ja yksi mastiffi sukelteli jotain pohjasta. Välillä juostiin laumana ympäri lampea, eikä kukaan rähissyt kellekään. Leppoisia nämä hollantilaiset!
Koirapuistosta siirryimme majapaikkaamme. Se oli mukava rivitalo, jossa oli leppoisa puutarha. Mutta sisällä talossa odotti yllätys: neljä siperialaista kissaa! Me emme Sipin kanssa ole oikeastaan koskaan tavanneet kissoja, eikä meistä kumpikaan osaa venäjää, eikä hollantia, joten jännitystä oli ilmassa. Tapaaminen kissojen kanssa meni kuitenkin lopulta ihan hyvin, ja me päädyimme lähinnä katselemaan toisiamme kohtalaisen välimatkan päästä. Minä oikeastaan tuijotin kissoja ihan herkeämättä ja koko ajan, sillä ne liikkuivat! Ja sehän tarkoittaa, että niitä pitää vahtia. Vähän hävettää tunnustaa, mutta stressaannuin kissojen kiivaasta seuraamisesta niin, että vatsani meni aivan kuralle! Onneksi se palautui normaaliksi heti, kun pääsin pois kissavahdin tehtävästä.
Kissoilla oli omia luukkuja ja reittejä ympäri taloa, joten pystyimme tarvittaessa välttelemään toisiamme.
Talon kaikilla eläimillä, eli kahdella koiralla, neljällä kissalla ja kahdella koiravieraalla oli yhteinen vesiastia. Kun yksi kissoista tuli juomaan, minä menin valvomaan ettei se vahingossa putoa veteen tai juo vettä väärään kurkkuun. Siperialaisilla on kuulemma hurjat juomatavat.
Seurasin kissan juomistapahtumaa hyvin tarkkaavaisesti ja rauhallisesti. Isäntäväki puristeli jostain syystä käsiään, mutta minä pysyin aivan viileänä.
Majapaikkamme naapurissa asui myös koira. Se olikin valkoinenpaimenkoira kuten minä ja Sipi, ja lisäksi vielä oikein nätti poika. Sen nimi oli Zappa, ja vaikka se asui Hollannissa niin sen vanhemmat olivat lähtöisin Kanadasta ja Saksasta. Melko kansainvälinen yksilö, mutta onhan minunkin isäni Ruotsista ja minä itse Suomesta, ja nyt asun Saksassa ja kävin Hollannissa. Sellaista se kai on nykyään, koiratkin ovat kosmopoliitteja.
Zappa tykkäsi herkuista ja osasi pyytää niitä kauniisti.
Seuraavana päivänä kävimme pitkällä aamupäiväkävelyllä läheisen suljetun lentokentän ympäristössä. Koska sää oli aurinkoinen, päätimme asettua yhteiskuvaan meitä isännöineiden koirien Lizzyn ja Cocon kanssa. Lizzy on nuori ridgeback ja Coco on jo seniori-ikäinen puudeli. Me tulimme heidän kanssaan hienosti juttuun, sillä hollantilaiset ovat aika leppoisia. Tulemme mielellämme uudestaan käymään!
perjantai 10. maaliskuuta 2017
Nähdään!
Uudessa kodissamme on kivat lattiaan asti ulottuvat ikkunat. Voimme kytätä ohikulkijoita koko päivän. Tärkeämpänä pitäisin kuitenkin sitä, että voimme ikkunasta aina katsoa kun isäntäväki poistuu kotoa. Usein he kyllä poistuvat autotallin kautta, jolloin emme näe heitä, mutta välillä he menevät S-Bahniin etupihan kautta ja silloin me katsomme suurin surullisin silmin ikkunasta ja koitamme saada heidät tulemaan heti takaisin kotiin meidän luoksemme.
Usein ohikulkijat näkevät, kun me tarkkailemme heitä ikkunasta. Varsinkin lapsiryhmät näkevät meidät aina ja huutelevat meille kaikkea. Viimeksi eilen jotkut huusivat: "Hallo Hund! Guckt mal, zwei Hundchen!" Meistä on ihan hauskaa, että voimme ilahduttaa monien päivää näyttäytymällä ikkunassa.
Hauskaa on myös se, kun ohi kävelee koiria. Joskus huutelemme niille jotain, mutta yleensä katsomme vain hyvin valppaina, korvat aivan pystyssä.
maanantai 6. maaliskuuta 2017
Rieha
On kivaa kun illat ovat valoisampia ja ehdimme ulkoilla ihan kunnolla isäntäväen työpäivän jälkeen. Elben rannassa ei ole vielä auringonottajia joten riehumme siellä kuin päättömät kanat.
Katsokaa miten kuritan Sipiä ja laitan sen koko ajan matalaksi.
Katsokaa miten kuritan Sipiä ja laitan sen koko ajan matalaksi.
lauantai 25. helmikuuta 2017
Kevättä odotellessa
Suomessa on tällä hetkellä parhaat talvikelit, joita kateellisina katselemme kuvista. Muistan miten minäkin aina siristelin silmiäni kirkkaassa kevätsäässä, kun kävelimme aikoinaan jäällä.
Täällä ei ole paljon tarvinnut silmiä siristellä, kun on satanut vettä monena päivänä. Yhtenäkin iltapäivänä satoi ihan kaatamalla, kuin oltaisiin oltu suihkussa. Se hyvä puoli siinä tietysti oli, ettemme joutuneet oikeasti suihkuun kun kastuttiin ulkona jo.
Välillä on myös aurinkoista. Eilenkin aurinko paistoi ja lämmitti kunnolla, parvekkeella oleva lämpömittari näytti 15 astetta plussaa.
Kyllä minä luulen, että se kevät kohta tulee. Olen jo vaihtanut talviturkkinikin ja Sipi myös. Sipillä on taas menossa jokakeväinen turkkiremontti, jolloin koko turkki vaihtuu ennen juoksuja pehmeään ja valkoiseen höttöön. Hän näyttää vähän hattaralta; laihalta mutta pehmeältä hattaralta. Harmi vaan että Sipin naamaan tuli ruma arpi tässä jokunen viikko sitten. Ei häntä varmaan kukaan poika enää huoli kun naama on tuon näköinen.
Täällä ei ole paljon tarvinnut silmiä siristellä, kun on satanut vettä monena päivänä. Yhtenäkin iltapäivänä satoi ihan kaatamalla, kuin oltaisiin oltu suihkussa. Se hyvä puoli siinä tietysti oli, ettemme joutuneet oikeasti suihkuun kun kastuttiin ulkona jo.
Välillä on myös aurinkoista. Eilenkin aurinko paistoi ja lämmitti kunnolla, parvekkeella oleva lämpömittari näytti 15 astetta plussaa.
Kyllä minä luulen, että se kevät kohta tulee. Olen jo vaihtanut talviturkkinikin ja Sipi myös. Sipillä on taas menossa jokakeväinen turkkiremontti, jolloin koko turkki vaihtuu ennen juoksuja pehmeään ja valkoiseen höttöön. Hän näyttää vähän hattaralta; laihalta mutta pehmeältä hattaralta. Harmi vaan että Sipin naamaan tuli ruma arpi tässä jokunen viikko sitten. Ei häntä varmaan kukaan poika enää huoli kun naama on tuon näköinen.
keskiviikko 15. helmikuuta 2017
Villan arkea
Ajattelin nyt kertoa teille mitä minulle kuuluu, koska edellisestä kerrasta on jo kulunut vähän aikaa. Olen kotiutunut ihan hyvin tänne Saksaan. Vaikka minulla on välillä ikävä suomalaisten metsien rauhaan ja järvien jäälle, on Saksassa hyvätkin puolensa: koirat saavat enimmäkseen kulkea vapaana, kaupungissakin, ja tästä johtuen paikalliset koirat ovat varsin hyväkäytöksisiä. Minä tosin usein varmistan asian haukkumalla niille kumeasti muutaman kerran ja nostamalla selkäkarvat pystyyn. Osaavatpa sitten varmasti käyttäytyä!
Vaikka ulkoilumaastot tässä lähettyvillä ihan täysin vastaa sitä mihin sain Suomessa tottua, on uusi koti sentään aika kiva. Siellä on lattialämmitys, mukava Oma Peti, ja mikä parasta, monta lattiaan asti ulottuvaa ikkunaa, josta voi tarkkailla kadulla kulkevia ihmisiä ja koiria. Kunhan isäntäväki aina välillä muistaisi putsata ikkunoiden alaosat, sillä niihin tulee joka päivä aika monta uutta kirsunjälkeä.
Minä jakselen ihan hyvin jo kahdeksan vuoden iästäni huolimatta. Pakastetun sianhaiman asemesta saan haimavaivoihini täällä Petzym-nimistä ruoansulatusentsyymivalmistetta. Sen ansiosta vatsani toimii normaalisti. Salskeimmat vuoteni taitavat kuitenkin olla jo takanapäin, sillä vanhuuden vuoksi lihakseni ovat jo hieman surkastuneet. Olen silti kaikin tavoin reipas ja vetreä, mutta ihan kaikkiin Sipin hullutuksiin tai sämpläilyihin en tietenkään viitsi lähteä mukaan. Vaikka olemme Sipin kanssa parhaita kavereita, on Sipi on luonteeltaan kuitenkin loppujen lopuksi aika erilainen kuin minä.
Toivotan kaikille blogini lukijoille rauhallista lopputalvea! Pahimmat pakkaset ovat jo taitaneet hellittää, ainakin Sipi luopui talviturkistaan jo viime viikolla (ei uimalla, vaan ihan konkreettisesti!)
Vaikka ulkoilumaastot tässä lähettyvillä ihan täysin vastaa sitä mihin sain Suomessa tottua, on uusi koti sentään aika kiva. Siellä on lattialämmitys, mukava Oma Peti, ja mikä parasta, monta lattiaan asti ulottuvaa ikkunaa, josta voi tarkkailla kadulla kulkevia ihmisiä ja koiria. Kunhan isäntäväki aina välillä muistaisi putsata ikkunoiden alaosat, sillä niihin tulee joka päivä aika monta uutta kirsunjälkeä.
Minä jakselen ihan hyvin jo kahdeksan vuoden iästäni huolimatta. Pakastetun sianhaiman asemesta saan haimavaivoihini täällä Petzym-nimistä ruoansulatusentsyymivalmistetta. Sen ansiosta vatsani toimii normaalisti. Salskeimmat vuoteni taitavat kuitenkin olla jo takanapäin, sillä vanhuuden vuoksi lihakseni ovat jo hieman surkastuneet. Olen silti kaikin tavoin reipas ja vetreä, mutta ihan kaikkiin Sipin hullutuksiin tai sämpläilyihin en tietenkään viitsi lähteä mukaan. Vaikka olemme Sipin kanssa parhaita kavereita, on Sipi on luonteeltaan kuitenkin loppujen lopuksi aika erilainen kuin minä.
Toivotan kaikille blogini lukijoille rauhallista lopputalvea! Pahimmat pakkaset ovat jo taitaneet hellittää, ainakin Sipi luopui talviturkistaan jo viime viikolla (ei uimalla, vaan ihan konkreettisesti!)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)











