Oli synkkä ja myrskyinen yö

Viime viikonloppuna olimme Urpon ja Kärsän luona hoidossa koko päivän. Se oli aika vauhdikas päivä! Voitte lukea siitä enemmän täältä.

Seuraavana yönä kun olimme jo kotona, oli kova myrsky ulkona. Minähän en voi sietää myrskyjä, ja hermostun aina todella paljon kun ulkona tuulee kovaa.
Tällä kertaa isäntäväki tiesi heti, mitä pitää tehdä: vierashuoneen ovi kiinni (jotten hyppää pöydälle) ja tyyny ja peitto mukaan takkahuoneen sohvalle. Nukuimme siinä sitten yhdessä peiton alla. Kesti kauan ennen kuin pystyin rauhoittumaan. Ensin vaan läähätin ja kuljin levottomasti paikasta toiseen, mutta sitten lopulta rentouduin ja nukuimme vierekkäin aamuun asti.

Päivä Sipin elämästä

Eilen Sipillä oli ihan normaali päivä. Normaali sikäli, että tapahtui kaikenlaista. Sipille tapahtuu aina kaikenlaista.

Ensimmäiseksi aamulla Sipin piti oksentaa. Me saimme toissapäivänä peuranluita, ja Sipi ahmi luunpalasia kitaansa niin paljon, että ei tietenkään jaksanut sulatella niitä kokonaan. Niinpä ne tulivat paluupostissa ylös, ja tietenkin Sipi oksensi matolle, minnekäs muualle.

Päivälenkillä Sipin korvasta alkoi tulla verta. Minä taisin vähän puraista siihen painin lomassa. Se oli vahinko, eikä Sipiä tainnut sattua ollenkaan. Mutta verta tuli niin paljon että sitä jäi lumelle ja turkkiin. Kotiin tullessaan Sipin korva oli niin verinen että se jouduttiin putsaamaan.

Illalla Sipi pääsi taas saunomaan. Hän on ottanut tavaksi odottaa oven takana kunnes isäntäväki ovat valmiita kuumimmista löylyistä ja kiipeää sitten lauteille. Saunominen ei ole minun juttuni, mutta Sipillä näyttää lämpö kelpaavan.

Iltalenkille lähtiessä etupihalla oli taas rusakko. Se on nyt monena iltana tullut syömään lintulaudalta pudonneita siemeniä, jotka ovat jääneet hangelle. Rusakko ei juurikaan pelkää ihmisiä tai edes koiria, vaan lähtee laiskasti loikkimaan meidät nähdessään. Sipi kannusti sitä tavalliseen tapaansa matkoihinsa hurjasti vinkuen tai oikeastaan ulvoen. Lisäksi Sipin vatsa oli peuranluista vähän löysällä eikä iltalenkin tarpeidenteosta meinannut tulla loppua.

Sipin päiviin siis mahtuu kaikenlaista ja Sipi ottaa näistä tapahtumista aivan kaiken irti. En yhtään liioittele sanoessani että Sipi elää sataprosenttista elämää. Nykäsen Matin sanoin: elämä on Sipin parasta aikaa.

Aurinkoinen metsäretki

Tänään aurinko paistoi kirkkaasti niin kuin kevättalvellla. Nythän on vasta helmikuun puoliväli, mutta ilmassa oli kevään tuntua. Lähdimme Rehtsuolle ulkoilemaan.

Suolla oli ihanaa! Minä hieroin turkkiani auringon karhentamaan lumeen.

Taukopaikalla ihmiset söivät eväitä ja minä tarkistin, mitä edellisiltä retkeilijöiltä oli pudonnut maahan.

Pitkän ja hartaan kerjäämisen jälkeen mekin saimme palaset nuotiolla paistettua makkaraa.

Tässä kuvassa näyttää siltä kuin kerjääminen meinaisi ottaa voimille, mutta tiedoksi vaan että jaksan kyllä kerjätä vaikka kuinka kauan. Aurinko vain häikäisi niin kovasti, että jouduin välillä pitämään silmiä melkein kiinni.

Paluumatkalla kannoimme vuorotellen tällaista isoa karahkaa. Se oli todella hyvä keppi!

Kävelimme välilllä polkua, josta oli edellisen kerran kävellyt hirvi. Näimme sen sorkanjäljet lumessa ja lähdimme seuraamaan jälkiä. Emme kuitenkaan nähneet hirveä.

Vilkas viikonloppu

Viikonloppuna oli taas kauheasti äksöniä. Meille tuli vieraita ja myös Urpo ja Kärsä kävivät moikkaamassa meitä. Me koirat olimme kovan paijjailun kohteena ja saimme huomiota enemmän kuin riittävästi. Se oli meistä niin väsyttävää, että lopulta simahdimme sohvalle. Urpo nojasi minun takapäähäni. Se oli aika suloista.

Sunnuntaina, kun kaikki vieraat olivat menneet kotiin, me lähdimme metsään. Oli satanut vettä pari päivää ja metsässä oli raskas kulkea. Me jouduimme välillä loikkimaan syvässä, pehmeässä hangessa. Kun tulimme laavulle, pidimme pienen painitauon. Isäntäväen piti pitää evästauko, mutta tulitikut olivat jääneet kotiin, niin he jäivät ilman evästä.

Painiminen oli kivaa pitkästä aikaa. Minä muistutin Sipille, kuka määrää. Minun täytyy aina pitää laumassa järjestystä yllä.

Vieraita kylässä

Eräänä päivänä kaikki vaikutti ensin aivan normaalilta: kävimme ulkoilemassa ja saimme päiväruuat. Mutta sitten yhtäkkiä pihaan ajoi auto, jonka kyydissä olivat kummitätini, taapero sekä Urpo ja Kärsä! Järkytys oli suuri, kun koiravieraat tulivat meille sisälle noin vain.
Oikeastihan me olemme hyviä kavereita eikä meille tulisi mieleenkään esimerkiksi tapella poikien kanssa, mutta sokki oli melkoinen kun he yhtäkkiä tupsahtivat tänne. Olemmehan mekin toki tupsahtaneet heille kylään monta kertaa.
Ilta meni mukavasti. Sipi takavarikoi heti kaikki lelut ja alkoi puolustaa niitä murisemalla. Lopulta kukaan ei jaksanut sitä, ja lelut vietiin suljettujen ovien taakse.
Urpo ja Kärsä ottivat meidän luut käsittelyyn. Niitä ne rouskuttivat koko illan hyvillä mielin.

Kyllä me sitten rentouduimmekin ja seurustelimme ihan hyvillä mielin. Olisimme tahtoneet ulkoilemaan, mutta oli jo pimeä ja aika kylmäkin. Ja sitten taaperon piti mennä omaan sänkyyn nukkumaan ja vieraat lähtivät kotiin. 

Valastensuolla

Eilen oli ihana aurinkoinen talvipäivä, joten lähdimme koko lauman voimin Vaskijärven luonnonpuistoon ulkoilemaan. Tarkoituksena oli tehdä pitkä lenkki, mutta kun pääsimme perille, huomasimme, että polkua ei oltu kävelty pitkään aikaan ja paksussa hangessa tarpominen oli aika raskasta. Niinpä kävelimme vain Valastenmaan nuotiopaikalle pitämään taukoa ja syömään eväitä.



Ilma oli mitä kaunein ja maisemat myös! Näin paljon valoa emme olekaan nähneet viime kesän jälkeen.

Kävelimme sinnikkäästi paksussa hangessa ja menomatkalla teimme pieniä tutkimusmatkojakin. Polun vieressä näimme monta peuran makuupaikkaa, joissa oli hyvin paljon mielenkiintoisia hajuja. 

Hangessa tarpominen oli rankkaa, mutta kaikkein hankalinta minun mielestäni oli kävellä pitkospuilla, jotka olivat lumen alla piilossa. Joka toinen askel meni pitkospuun viereen ja tassu upposi syvälle hankeen. En pitänyt siitä ollenkaan. 

Nuotiopaikalla isäntäväki paistoi makkaraa ja söi muitakin eväitä, ja me saimme onneksi maistaa vähän. 

Kun aurinko alkoi laskea, kiristyi myös pakkanen ja minua alkoi palella. Lähdimme siis takaisinpäin, jotta pysyisimme kaikki lämpiminä. Paluumatka oli helpompi, kun polku oli tampattu. 

Yhtäkkiä näimme puiden lomassa kirkkaana paistavan täysikuun. Tunnelma oli maaginen ja ikimuistoinen. 

Hoitopäivä

Viime viikolla isäntäväellä oli menoa Helsingissä koko päiväksi, ja me emme voineet lähteä mukaan. Niinpä lähdimme pitkästä aikaa koirahotelliin hoitoon. Emäntää jännitti jo monta päivää etukäteen, miten me siellä pärjäisimme. Me emme jännittäneet ollenkaan.

Hoitolassa meni oikein hyvin. Meillä oli omat pedit mukana ja saimme syödä tuttua ruokaa tuttuun aikaan. Lisäksi tapahtui jotain todella hauskaa: ystävämme Urpo ja Kärsä tulivat myös samaan hoitolaan! Lähdimme neljästään ulkoilemaan, mikä olikin oikein mukavaa.

Kerkesimme olla hoidossa vain yhden yön ja yhden päivän, ja sitten isäntäväki tulikin jo hakemaan meidät kotiin.
Olipa mukava erilainen päivä!

Uudenvuodenaatto ja kauhea myrsky-yö

Vuosi vaihtui maalla Urpon ja Kärsän luona. Ensin kävelimme yhdessä Paimion luontopolun, joka olikin tosi hieno polku. Kesällä varmasti vielä upeampi.

Kun ilta pimeni, menimme sisätiloihin ja valmistauduimme vuoden viimeisiin tunteihin. Me koirat emme tosin jaksaneet juhlia kovinkaan railakkaasti - enimmäkseen makasimme sohvalla vuorotellen ja ihmettelimme, miten paljon ihmiset oikein jaksavat syödä.

Myöhään illalla kävimme vielä pienellä kävelyllä tekemässä isot tarpeet, ja siinä pihalla pomppiessamme Kärsä onnistui paukauttamaan hännällään Sipiä suoraan silmään. Sipi kiljui kivusta ja silmänympärys alkoi turvota. Vuoden ensimmäiset tunnit Sipi oli silmäpuoli, kun kipeä silmä oli koko ajan sikkurassa.

Aamulla Sipi vielä varoi Urpoa ja Kärsää ja aristeli silmää. Nyt se on jo selvästi parempi, kun on pari päivää kulunut. Tapahtunut oli puhdas vahinko tietysti eikä sitä oikein olisi voinut estää, kun Sipi ja Kärsä ovat tuollaisia toheloita. Sitä paitsi silmävammathan jollain tavalla kuuluvat uudenvuodenaattoon.

Viime yönä oli minun vuoroni olla tohelo. Varsinais-Suomessa riehui yöllä kova myrsky, ja minä en voi sietää sitä, että tuuli vinkuu nurkissa. Olin todella hermostunut. Kuljin ympäri taloa ja läähätin. Menin isäntäväen makuuhuoneseenkin monta kertaa, vaikka tiedän että se on kiellettyä. Koitin vain hakea turvaa, koska olin niin kamalan huolissani. Jossain vaiheessa hyppäsin jopa vierashuoneen pöydälle (!!) ja yritin etsiä pakotietä pihalle. Siinä rytäkässä kaadoin pöytälampun ja heittelin emännän kokoaman palapelin paloja lattialle. (Oikeasti koitin auttaa emäntää palapelin kanssa, mutta kukaan ei usko tätä tarinaa.)
Lopulta sekä emäntä että isäntä tulivat takkahuoneeseen nukkumaan meidän kanssa ja pääsin peiton alle turvaan. Sielläkin läähätin ja hermoilin, mutta lopulta taisimme kaikki nukahtaa.
En oikein tiedä, miksi pelkäsin sitä myrskyä niin paljon. Se on vaan kamala tunne, kun tuuli humisee ja ilmanpaineenvaihtelut tuntuvat korvissa.
En minä nuorempana pelännyt yhtään mitään, mutta nyt minusta on tullut epävarma mummo.
Toivon, että vältymme näin pahoilta myrskyiltä jatkossa niin saamme kaikki nukuttua paremmin.

Stressaava joulu

Joulunvietto on nyt ohi. Tänä vuonna meillä oli paljon vieraita, yhteensä seitsemän aikuista, neljä lasta ja kolme koiraa. Yhtenä päivänä vieraita tuli vielä viisi lisää! Ja joulupukkikin kävi meillä. Olimme suoraan sanottuna aivan puhki kaikesta vahtimisesta.

Joulupäivänä kävimme metsässä katsomassa, mihin se joulupukki oikein hävisi. Emme nähneet siitä enää vilaustakaan.

Kun vieraat olivat lähteneet, kävimme Kullaanvuorella pitkällä tapaninpäivän kinkunsulatuskävelyllä. Pysähdyimme laavulle pitämään taukoa ja ihmiset söivät eväitä. Me vahdimme laavua sillä aikaa, ettei kukaan pääse yllättämään meitä.

Tämän lenkin jälkeen me nukuimme koko loppuillan samassa asennossa, emme jaksaneet liikauttaa evääkään. 

Seuraavana päivänä meille tuli taas vieraita. Eräät puolivuotiaat belgialaiset vetokoirasisarukset tulivat meille ja menimme yhdessä pitkälle kävelylenkille. Se oli mukavaa, koska sain olla kaikkien pomo ja kukaan ei uskaltanut ryppyillä minulle. Koiravieraat olivat ulkokoiria, joten he eivät onneksi tulleet ollenkaan meille sisälle. 

Hyvää joulua!

Rauhallista joulua lukuisille blogini lukijoille!
Olemme vetäytyneet metsän rauhaan nauttimaan talvisesta säästä ja joulusta. Tänään  meille kuulemma tulee paljon vieraita, joten voi olla että metsä on ainoa rauhallinen paikka tänäjouluna.

Lunta piisaa kuten kuvasta näkyy.

Lunta naamassa mutta ei haittaa!

Sipin totinen jouluilme.

Rauhaisaa joulua!