Valppaana

En pidä hiipijöistä. Jos isäntä tai emäntä yrittävät hiipiä sisätiloissa, minä huomaan sen VÄLITTÖMÄSTI ja rupean vinkumaan tai jopa haukkumaan. Varmuuden vuoksi pinkaisen usein myös hakemaan lähimmän lelun, jos se vaikka saisi heidät lopettamaan ärsyttävän hiipimisen.

Toinen asia mistä en pidä on naapurin kissa, joka on viettänyt kesäpäiviä pihallaan liekaan kytkettynä. Eilen livahdin naapurin pensasaidan läpi haukkumaan kissalle. Se vaan seisoi tyynesti paikallaan eikä ollut moksiskaan huomiostani. Isäntä kyllä oli, ja sain tempauksen johdosta kuulla kunniani.

Fanaattiset Fanit

Minä olen kuuluisa, tai siis oikeasti todella kuuluisa. Blogillani on eräiden tilastojen mukaan jopa miljoonia lukijoita ja blogger onkin joutunut suosioni takia hankkimaan lisää kaistanleveyttä. Sen lisäksi minun mukaani on nimetty eräs parturi-kampaamo Lahdessa. Kaikkihan tietävät, että Raisiossa on kaikkien valkkareiden oma kuja, mutta Salossapa on aivan pelkästään minun mukaani nimetty tie!

Koirien taholta minun fanittamiseni saa joskus hieman fanaattisiakin piirteitä. Rafun seuraksi suurimpien fanieni joukkoon on nykyään liittynyt Urpo. Ja mikäs siinä ollessa kuuluisa. Naantalissa minulla on oma maatila, jonne myös johtaa Villantie. Espanjassa olen kuulemma erityisen kuuluisa! Siellä minun mukaani on kuulemma nimetty kokonaisia kaupunkeja. Ainakin siellä on se yksi jalkapalloilija joka on kaimani (mutta hän ei osaa edetä pallon kanssa läheskään yhtä nopeasti kuin minä tai harhauttaa yhtä nokkelasti).

Kesän parhaat

Kesässä on parasta...

... tuore ruoho ja heinä. Ne pitävät vatsan kunnossa.

.. ojiin ja lätäköihin pulahtelu. En viitsi kuitenkaan kovin usein mennä polskimaan ilman Rekkua. Ei se ole puoliksikaan niin hauskaa yksin!

... lämpimät poutapäivät, kun ei ole liian kuuma eikä liian kylmä ja saadaan tehdä pitkiä kävelylenkkejä metsäpoluilla.

Hellepäivien huvit

Nyt on ollut koko viikon ihan älyttömän kuumaa. Emme ole pystyneet lenkkeilemään juuri yhtään, eikä oikein mitään muutakaan jaksa tehdä. Päivät menee kotona nukkuessa. Uimaankaan ei voi mennä, kun Rekku on vielä toipilas. Yöaikaan, yhdentoista jälkeen, onneksi voidaan tehdä vähän pidempiä lenkkejä metsässä.

Olen sentään päässyt parina päivänä riehumaan Urpon kanssa!

Intoa piukassa

Minähän olen tunnetusti aina valmis kaikenlaiseen hauskanpitoon. Olen hauskanpidon asiantuntija, joten jos muilla on hauskaa, on minun ehdottomasti päästävä siitä osalliseksi. Jos muilla ei ole hauskaa, osaan kyllä järjestää hauskaa itselleni ihan omin päin.

Olimme tässä eräänä päivänä Maskun suunnalla kävelyllä. Jossain vaiheessa Rekku vetäytyi syrjemmäksi luonnollisilla tarpeillaan käymään. En kuitenkaan voinut olla aivan varma siitä, ettei Rekku vetäytynyt syrjään pitääkseen hauskaa. Toimin siis kuten aina: heti kun Rekku palaa asioiltaan, ryntään hänen luokseen tarkastamaan, ettei hän vaan ole pitänyt hauskaa ilman minua.

Missäs kävit? Löysitkö syötävää vai piditkö muuten vaan hauskaa yksinäsi? Kerro heti kaikki!

Minun pitää tunnustaa, että olen suohullu. Kun pääsen suolle minulla alkaa välittömästi tassuja kuumottaa ja päässä viirata. Ehkä se johtuu suokaasuista tai pehmeästä turpeesta, mistäs minä tietäisin, mutta hepuli siitä joka tapauksessa seuraa. Ja kun hepuli iskee, silloin on mentävä.

Lähdetkös mukaan, Rekku? Tajuatko, me ollaan suolla! Nyt pitää ravata päättömästi ympyrää niin että turve lentää kaaressa! (Tämän jälkeen lähdin viipottamaan sellaista kyytiä, että kuvaan tallentui vain valkoinen viiva horisontissa!)

Kai sentään veteen tulet, Rekku? Sinä olet sentään vesilintujen noutaja, jolla on nopeasti kuivuva turkki. No, tule jo!

Hah, osaan tehdä isompia aaltoja kuin sinä!

Tämä on vielä aika kylmää. Alkaa tassut taas viilentyä suojuoksun jälkeen.

Tutustumista Urpoon

Kävimme taas tutustumassa Urpoon, koska meidän emäntä on sairaana eikä se jaksa viedä meitä pitkälle lenkille. Kummitätini vei minut ja Rekun Uittamolle katsomaan merta, ja sillä aikaa Urpo viihdytti meidän emäntää sisätiloissa.
Lenkin jälkeen leikimme Urpon kanssa takapihalla. Tulimme oiken hyvin toimeen. Kerran jouduin sanomaan kovasti, kun Urpo roikkui hännässäni koko painollaan. Ja katsokaa miten himoitsevasti Urpo tarkkailee Rekun häntää!


Rekku ei pahemmin Urpon seurasta välittänyt ja murahti aina, kun Urpo tuli lähelle.

Minusta oli vain hauskaa riehua pienen pennun kanssa! Minä juoksin ja telmin yhtä innoissani kuin melkein 11-viikkoinen Urpo.

Urpo-serkku

Kävin tänään kummitätini luona kylässä, ja kas kummaa, sinne on muuttanut asumaan joku rääpäle! Ihmettelin kovasti, mikä ihmeen pieni rotta minua seurailee kun kävelin ulkona, mutta sehän oli se Urpo.

Tottakai ensin pörhistelin ja pidin häntäni korkealla ja osoitin ylivoimaani kaikin keinoin. Tuollainen pieni kääpiö ei saa luulla itsestään mitään. Ja minä kyllä tein selväksi, kumpi meistä käskee. Jahtasin Urpoa hieman, mutta hän rupesi heti kiljumaan. Minä olin meistä kahdesta niin selvästi pomo! Ah, mikä ihana tunne saada pomottaa ihan täysillä.


Ihan mukavaksi hepuksi se osoittautui kuitenkin, sitten kun oltiin vähän aikaa tutustuttu. Meistä tulee Urpon kanssa varmasti hyvät kaverit, kunhan Urpo vähän kasvaa. Ehkä sen kanssa voi sitten painiakin. Nythän se vaan pyörähtää selälleen heti jos sitä koskettaa tassulla.

Jääkiekkoa

Eilen meillä katsottiin televisiosta jääkiekkoa. Minä ja Rekku emme pidä jääkiekosta, emme ollenkaan. Se on hirveän stressaavaa. Kun televisiosta tulee jääkiekkoa isäntä ja emäntä eivät huomaa meitä ollenkaan. He tuijottavat vain ruutua jännittyneinä ja saattavat yht'äkkiä huutaa vihaisesti tai alkaa hyppimään riemusta. Sellainen käytös on perin outoa. Mistäs me voisimme tietää että he huutavat jääkiekkoijoille eivätkä meille! Niinpä me katsoimme Rekun kanssa parhaaksi hiipiä vähin äänin yläkertaan matsin ollessa kiivaimmillaan, emmekä tulleet alas kuin erätauoilla.

Kummitädin kolmekymppiset

Olin viikonloppuna Vierumäellä. Sinne kokoontui paljon tuttuja juhlimaan kummitätini 30-vuotisjuhlia. Ulkoilimme, pelasimme golfia, ratsastimme ja lenkkeilimme sekä tietenkin söimme hyvin, muun muassa mehevää porsaanpihviä. Sää oli varsin kesäinen, joten kävimme myös uimassa monta kertaa Vierumäen kirkkaissa lammissa. Ihmiset väittivät, että vesi on vielä liian kylmää uimiseen, mutta minulle ja Rekulle se kelpasi jo mainiosti. Paluumatkalla kävimme Lahdessa minulle hyvin tutussa ja mieluisassa hoitopaikassa tervehtimässä äitienpäiväsankaria. Autossa oli melko kuuma, joten pysähdyimme vielä Räyskälässä uimaan metsälammessa.

Peltolenkki

Oli niin aurinkoinen ja keväinen pitkäperjantai, että päätimme lähteä junaradan toiselle puolelle peltolenkille. Isännällä oli taskussa tennispalloja. Tässä minun palloni on jo lentänyt ja Rekun pallo on juuri ilmassa toiseen suuntaan.

Olen supernopea juoksija! Kun olen saanut oman palloni, hyökkään Rekun suuntaan ja koitan ehtiä ottaa hänenkin pallonsa. Eihän se tietysti ole mahdollista, mutta aina kannattaa yrittää!

Kuvat saa klikkaamalla suuremmiksi.

Lopuksi vielä video siitä, miten isäntä juoksuttaa meitä. Ja mehän juoksemme!