Kerjäämisen ammattilainen

Yleensä kun isäntä tekee ruokaa, saan maistaa jotain. Siksi olen oppinut seuraamaan häntä hyvin tarkkaan aina kun hän menee keittiöön. Nyt on kuitenkin tullut uusi sääntö, jonka mukaan keittiössä ei saa olla silloin kun siellä tehdään ruokaa. Onneksi keksin, että keittiön ovensuussa saa makoilla. En tietenkään kerjää mitään, mutta seuraan hyvin tarkkaan mitä keittiössä tapahtuu, ja olen valmiina tarkistamaan keittiön lattian heti kun isäntäväki on siirtynyt pyödän ääreen syömään.

Ei kai tällaiselle nappisilmälle kukaan voisi olla vihainen? 

Olen muuten saanut uuden lempinimen täällä Saksassa. Villasta tuli tietenkin Wolle. Kuulostaa vähän poikamaiselle, mutta onhan Sipikin oikeastaan pojan nimi. Sitäpaitsi usein pissaan niin että nostan toista takajalkaa ilmaan ja siksi yksi lempinimistäni on Villa Boy.

Sipi silmälääkärissä

Aiemmin tällä viikolla Sipi luuli nähneensä jotain pensaassa ja työnsi päänsä syvälle oksien joukkoon. Yhtäkkiä hän kiljaisi ja veti pään nopeasti pois. Ehkä hänen silmäänsä osui jotain, koska pari päivää myöhemmin silmä alkoi rähmiä ja Sipi piti sitä koko ajan sikkuralla.
Emäntä kysyi kasvattajalta suositteleeko hän mahdollisesti jotain tippoja silmään, mutta kasvattaja sanoi että on parasta käydä näyttämässä silmää eläinlääkärissä, jotta voidaan varmistua ettei siellä ole haavaa tai roskaa.
Niinpä teimme ensimmäisen eläinlääkärireissun Saksassa. Tai no minä odottelin autossa sillä välin kun Sipi oli vastaanotolla, mutta olin kuitenkin hengessä mukana.
Tutkimusta varten Sipin silmä puudutettiin ja sinne laitettiin väriainetta, jotta sarveiskalvon haavat näkyisivät. Eläinlääkäri ja avustava hoitaja tutkivat silmän todella tarkkaan, mutta eivät nähneet siellä haavaa eikä roskia. Luultavasti kyseessä oli vain tulehdus ja sitä varten silmään laitetaan nyt kolmesti päivässä hoitavaa voidetta. Sipin vointi onkin parantunut silmissä (heh heh).
Loppu hyvin, kaikki hyvin! Samalla tuli tutustuttua uuteen mukavaan eläinlääkäriin. Se antoi Sipille herkkuja tutkimusten päätteeksi, ja koska Sipi ei osannut istua kun sanottiin "Sitz", niin hän sai herkut seisaaltaan. Lopuksi eläinlääkäri sanoi, että toivottavasti näemme jatkossa mahdollisimman harvoin.

Suolaisia tassunjälkiä

Tänne on tullut vähän pidempi pakkasjakso. Päivisin lämpötila nousee plussan puolelle, mutta öisin on muutama aste pakkasta. Täällä ei osata lakasta lunta kaduilta, vaan talonmiehet heittävät tuhdit kerrokset suolaa joka talon edustalle ja kadunvarsille. Voitte vain kuvitella, mitä se tekee koiran tassuille. Meidän kodin parkettilattiatkin on täynnä tahmeita tassunjälkiä. Onneksi matot on juuri nyt pesulassa, niin ne sentään säästyvät suolalta.
Muuten pakkanen on kivaa, koska maa on jäässä.
Olemme tehneet pitkiä kävelylenkkejä Elben rannassa ja paikallisissa puistoissa. Emäntä kertoi yhdelle suomalaiselle työkaverille, että Hampurin puistoissa on kylttejä, joissa sanotaan että koirat saa olla vapaana, eikä se työkaveri meinannut uskoa että se on totta! Meille se on jo ihan arkipäivää. Olemme oppineet, ettei kaikkia vastaantulevia koiria tarvitse tervehtiä. Olemme myös huomanneet, että joka kerta kun tervehdimme nätisti (eli räyhäämättä) tai ohitamme toiset koirat ilman suurempaa draamaa, saamme emännän tai isännän taskusta pallon suuhun. Se on todella kivaa, sillä juuri niillä palloilla emme saa koskaan muutoin leikkiä. Nykyään käymme ensin nopeasti tervehtimässä vastaantulevaa koiraa ja sen jälkeen juoksemme suoraan isäntäväen luokse hakemaan palkkaa. Oletteko joskus kuulleet Pavlovin teoriasta? Me taidamme olla malliesimerkkejä.

Uusi vuosi, uudet huudit!

Niin on taas vuosi vaihtunut ja raketit ammuttu. Uudenvuodenaattona kävimme päivälenkillä keisarillisen Saksan armeijan vanhoissa harjoitusmaastoissa Hohenlockstedtissa. Mikään vähempi kuin keisarillinen metsä ei olisikaan Sipille kelvannut. Vaikka sää oli melko kurainen, sumuinen ja sateinenkin oli uudessa metsässä kiva kävellä. Näimme yli sata vuotta vanhan ampumaradan suojavalleja. Niistä kertovat opastaulut olivat myös suomeksi, sillä alueella harjoittelivat suomalaiset jääkärit. Vanhoja raunioita enemmän meitä kiinnosti kuitenkin peurojen ruokintapaikalle johtavat jäljet, jotka innostuksestamme päätellen olivat aika tuoreita. Keisarillisessa metsässä kulki hieno ulkoilureitti ja virkistävä puro. Käymme siellä varmasti vielä toistekin!

Vierailimme myös suomalaisten jääkärien muistomerkillä ja tarkastamassa Hohenlockstedtin symbolin eli vanhan vesitornin. Sen edustalla oli vanha suomalainen tykki ja vartiokoppi, joka tietysti piti miehittää parivartiolla.

Ollos huoleton, koirass' valveil' on!

Uudenvuoden aattoilta on monille koirille stressaavaa aikaa. Me Sipin kanssa olemme onneksi paukkuvarmoiksi todettuja, oikein virallisessa luonnetestissä. Kävimme silti iltalenkillä rauhallisella alueella pari tuntia ennen pahinta paukutteluaikaa. Isäntäkin oli ostanut koiranpommeja (hui!), jollaisia ei suomesta saa, mutta ei onneksi käyttänyt niitä meidän nähden.

Hyvää joulua!

Tämän joulun vietämme siis ulkomailla ensimmäistä kertaa elämässämme.

Osaakohan joulupukki reitin tänne Hampuriin? Tonttuja ei ole vielä kovin montaa näkynyt, vaikka pidämme tarkkaa vahtia - yleensä vuorotellen, mutta tarpeen vaatiessa myös parivartiossa.

Isäntäväki paistoi jouluruuaksi hanhen. Sen mukana tuli sisälmyksiä, jotka he kypsensivät meille nappuloiden kanssa syötäväksi. Raakana hanhenmaksa ei kelvannut meille kummallekaan. Joillekin se on kuulemma suurinta herkkua, mutta tuskin se heillekään raakana maistuu.

Joululahjaksi saimme kunnon luut. Niissä riittää kaluamista moneksi illaksi. Sipi aluksi vähän jännitti omansa aloittamista, mutta hän on oikeastaan minua tehokkaampi järsijä kun vauhtiin pääsee. (Minulla on jo vähän kuluneet hampaat.) Taustalla näkyy olohuoneeseen tuotu kuusi, jota kuulemma ei saa käyttää sisävessana.

P.S.: Joulu on paikallisella kielellä kuulemma Weihnachten tai jotain sinnepäin. Saksanopintomme ovat vasta alkuvaiheessa, mutta onneksi koirat täälläpäin tuntuvat ymmärtävän myös suomea.

Berliinin-vierailu

Tulimme juuri kotiin Berliinistä. Kävimme uuden kotimaamme pääkaupungissa vähän tuulettumassa ja näyttäytymässä. Hotellihuone oli oikein mukava ja sängyt lämpimät ja pehmeät. Ulkona oli aika kuraista, mikä näkyi ikävästi hotellihuoneen valkoisilla lakanoilla kun tulimme lenkiltä.

Isäntäväki kävi jossain juhlissa eilen illalla, mutta pääsimme ajoissa käymään iltalenkillä ja sen jälkeen nukkumaan. Illalla kävelimme eläintarhan lähellä ja kuuntelimme tarkkaan, kun villieläimet huutelivat toisilleen häkeistään. En ollut koskaan kuullut sellaisia ääniä ennen.

Tänään lähdimme tutkimaan Tiergartenia. Kävimme katsomassa Siegessäulen ja Schloss Bellevuen. Näimme myös Brandenburger Torin vähän kauempaa. 

Poseeraus Schloss Bellevuen edustalla.

Poseeraus Siegessäulen edustalla.

Niin, ja tietenkin saimme hotellissa nukkua ihmisten kanssa samassa sängyssä, kuten aina. (Mutta kotona ei koskaan.)

Oli aika virkistävä ja sivistävä reissu! 

Nirppis

Tänään tapahtui jotain todella erikoista. Sipi jätti aamuruuan syömättä.
Homma meni näin: Sipi on saanut täällä Saksassa uutta ruokaa, koska sitä aiempaa merkkiä ei saa täältä. Uudet nappulat on tosi isoja, sellaisia isännän peukalonpään kokoisia, ja ne eivät oikein pehmene, vaikka niitä kuinka liottaisi vedessä. Mehän olemme aina syöneet pehmitettyjä nappuloita, koska varsinkin Sipi on niin kauhea ahmatti (yleensä) että pehmeitä nappuloita on helpompi syödä.
Aamulla kun tulimme aamukävelyltä, oli nappuloiden joukossa kananmunankuori. Sehän on ihan hyvää ja minä ainakin syön sen mielellään, toki vasta lopuksi kun varsinainen ruoka on syöty.
Sipin mielestä se, että ruokakuppiin oli laitettu kananmunankuori, oli aivan kamalaa. Ensin hän ei suostunut syömään ollenkaan, sitten hän heitti munankuoren lattialle ja koitti syödä nappuloita pelkästään. No, sekin osoittautui haasteelliseksi ja lopulta hän jätti melkein koko ruuan syömättä.

Asiaa ei ehkä varsinaisesti auttanut se, että minä tuijottelin pienen matkan päässä ja yritin päästä apajille. Koko tilanne oli aivan omituinen, koska yleensä syömme sulassa sovussa ja jos jollekin tulee stressi, niin minulle.
Isäntäväki jo luuli, että Sipillä oli joku vatsaongelma. Harmiksemme jouduimme olemaan monta monta monta tuntia yksin kotona tänään (se tuntui todella monelle tunnille, vaikka oikeasti meni kuulemma vain noin 5 tuntia). Emäntä luuli, että kotona varmaan odottaa haiseva yllätys. Onneksi mitään hätää ei ollut ja Sipin vatsakin voi ihan normaalisti.
Iltaruuan Sipi söi normaalisti. Tällä kertaa kukaan ei yrittänyt syöttää meille kananmunankuoria.

Metsään!

Tänään pääsimme pitkästä aikaa oikeaan metsään. Ei siis mihinkään metsämäiseen puistoon, vaan ihan oikeaan metsään. Ajoimme autolla aika pitkään jonnekin Hampurin ulkopuolelle ja menimme yksien tuttujen pihaan. Sieltä kävelimme aurinkoisessa säässä metsätielle. Aluksi vastaan tuli paljon ihmisiä ja koiria, mutta sitten olimmekin järven rannassa ja sen jälkeen ei tullut kovin monia enää vastaan.

Sipi kävi tietenkin kahlaamassa järvessä, koska hänen piti esittää jotain, mutta minä en viitsinyt mennä. Ilmassa oli vain noin 5 astetta lämmintä ja vesi oli aika kylmää. Minusta on tullut vähän vilukissa.
Metsässä oli oikeita metsän tuoksuja. Minä kukkoilin vapaana nautin siitä. Sipi kulki suurimmaksi osaksi remmissä. Siellä metsässä oli kuulemma peuroja ja ehkä villisikojakin, mutta emme onneksi nähneet niitä.

Aurinkoinen päivälenkki

Eilen oli pitkästä aikaa mukava aurinkoinen ja poutainen päivä. Lähdimme sen kunniaksi käymään Marienhöhe Waldparkissa.
Siellä on todella iso koira-alue, jossa koirat saavat juosta kytkemättä. Käytännössä koirat voivat kulkea koko ajan vapaana, ja niin me teimmekin. Remmit olivat mukana vain varalla, mutta emme tarvinneet niitä kertaakaan.

Puisto on niin iso, että sieltä löytyy aina uutta tutkittavaa. Tällä kertaa menimme taas ihan uutta reittiä.

Poseerasimme tässä, kun oli niin kaunis valo. 

Pesulle!

Tänään se tapahtui. Se mitä olemme onnistuneet välttämään jo kolmisen kuukautta: jouduimme pesulle.

Nuo edellisellä kerralla mainitut lumet ja pakkaset ovat nyt kadonneet ja tilalla on kuraisemmat kelit kuin aikoihin. Massut ja tassut olivat aivan kurassa, kuten kuvasta näkyy.
Jouduimme siis pesulle - ammeeseen! Voitteko kuvitella! Onneksi olemme harjoitelleet ammeeseen menemistä jo aiemmin, ja saaneet siitä palkkioksi ihanaa naudanvatsaa. Se on niin hyvää, että teemme mitä vaan saadaksemme edes pienet palaset. Menemme näköjään vaikka ammeeseen pesulle.
Ja onneksi ammeen pohjalle oli laitettu sininen matto, joka estää liukastumisen.

Me emme silti olleet kovin iloisia. Toivottavasti tästä ei tule tapa.