torstai 20. marraskuuta 2014

Hammashuollossa

Tiistaina minä kävin hampaanpoistossa. Aamulla minun olisi pitänyt jo aavistaa, että jotain outoa on tulossa, kun isäntäväki jätti minut tyystin ilman aamupalaa. Olihan se hieman outoa, että Sipi söi hyvällä ruokahalulla ja minä en saanut mitään. Ajattelin, että ehkä pieni paasto kuitenkin tekee hyvää linjoilleni.
Illalla hyppäsimme autoon ja ajoimme Vettoriin. Siellä lääkäri pisti pyllyyni piikin, ja sen jälkeen alkoikin väsyttää.
Yritin sinnitellä hereillä. 
Lopulta oli kuitenkin pakko antaa unen tulla. 
Ja sen jälkeen minulla ei olekaan enempää muistikuvia.
Kun heräsin, kuulin emännän ja isännän äänen, kun he keskustelivat minua hoitaneen eläinhoitajan kanssa. Leikkaus oli mennyt ihan suunnitelmien mukaan ja kaikki oli siis hyvin. Lohjennut alaetuhammas oli poistettu ja leikkaus meni niin siististi, ettei suuhun tarvinnut edes tikkejä laittaa.
Minä hoipertelin autoon, vaikka olo oli todella huono. Kotipihassa hyppäsin autosta ilman lupaa heti kun luukku aukesi (vaikka se on kiellettyä ja tiedän sen, mutta en oikein ollut oma itseni tuona iltana) ja tasapaino oli niin huono että meinasin mennä kuperkeikkaa parkkipaikalla.
Hoitaja oli sanonut, että koska olin saanut paljon nestettä leikkauksessa, minulla varmaan on kova pissahätä illalla. Isäntäväki käytti minua takapihalla monta kertaa illan aikana, mutta en vaan saanut pissaa tiristettyä. Itse asiassa minulla oli koko illan niin huono olo, että vain huojuin ja hoipertelin. Olisin halunnut vain nukkua. Sipi oli tosi huolissaan minusta ja valvoi ja käveli hermostuneena edestakaisin.
Yöllä emäntä vei minut taas takapihalle pissalle, mutta minua huojutti vain enkä tehnyt pissaa. Kun menimme sisälle, emäntä huomasi, että minulta olikin lirahtanut pissat häkkiin. Se oli aika noloa, mutta en voinut sille mitään.
Aamulla olo oli jo paljon parempi ja pääsin pienelle aamulenkille. Sen jälkeen söin pienen aamupalan.
Nyt leikkauksesta on mennyt kaksi päivää ja minä olen ihan ennallani, yksi hammas vaan puuttuu suusta. Olen lenkkeillyt ja syönyt ihan normaalisti. Sitä en vaan tajua, että emäntä laittaa minun suuhuni aina ruokailun jälkeen pahanmakuista litkua. Se on ihan hirveää ja haluaisin että sitä ei laitettaisi minulle.

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Hammashuolia

Olen taas elänyt lisänimeni "tapaturmakoira" mukaisesti. Eilen aamulenkillä minun suuhuni alkoi sattua ja haroin tassulla suuta. Emäntä kurkisti sinne ja huomasi, että ikenestä tulee verta. No me kävelimme kotiin ja söimme aamupalan. Sitten emäntä ja isäntä katsoivat suuhun tarkemmin ja huomasivat, että yksi etualahammas on lohjennut niin pahasti, että ydin on näkyvissä. Eipä siinä muuta kuin eläinlääkärille suuta näyttämään. Se oli minusta kovin epämieluisaa. Onneksi olin kuitenkin reipas, sillä eläinlääkäritäti kehui minua rauhalliseksi eikä kuulemma tyypilliseksi valkkariksi (en tiedä, mitä ihmettä hän sillä tarkoitti).
Ensi viikolla menen sitten hampaan poistoon. Kurja juttu, mutta minkäs teet. Hammas on poistettava, ettei se tulehdu. Pahimmassa tapauksessa tulehdus voisi mennä leukaluuhun asti, kun hammas on niin pahasti lohjennut.
Kävimme myös puntarilla - minusta on tullut vaivihkaa hieman tuhti: painoin 30,9 kiloa. Hentoinen Sipi painoi vain 26,3 kg. Rupean laihikselle.

perjantai 7. marraskuuta 2014

Ensilumi!

Eilen satoi maahan ensilumi! Saimme vieraiksi Urpon ja Kärsän ja lähdimme ulkoilemaan Raision ja Ruskon metsiin. Ensin kävimme Rekun haudalla sytyttämässä uuden kynttilän. Kärsä, joka ei ehtinyt tutustua Rekkuun, suhtautui silti tilanteeseen asiaankuuluvalla hartaudella olemalla yllättävän rauhallinen. Sipi sen sijaan kakkasi eräälle toiselle haudalle viime viikolla, onneksi emäntä huomasi sen ja keräsi kakan pois.
Sitten lähdimme metsään. Lunta tuprutti koko ajan enemmän ja enemmän. Lopulta maa oli niin valkoinen, että meistä jäi sympaattisia tassunjälkiä polulle. Me painimme ihan hulluina, oli niin mukavaa seuraakin!


Automatka takaisin kotiin oli melko mielenkiintoinen, sillä meidän autosta on tuuletin rikki. Neljä märkää koiraa ja kaksi ihmistä + lumisade ei ole hyvä yhdistelmä rikkinäisen tuulettimen kanssa. Kesärenkaatkin meillä vielä oli. Onneksi pääsimme kotiin ehjinä. Matkalla pysähdyttiin vielä Mustiin ja Mirriin ja lapset (Kärsä ja Sipi) pääsivät shoppailemaan. Kärsä sai uuden talutusremmin sen tilalle, jonka hän pisti kahteen osaan lenkillä kun silmä vältti, ja Sipi mallasi itselleen ja minulle heijastinliivit, jotka emäntä myöhemmin tosin palautti kauppaan.

maanantai 3. marraskuuta 2014

Vuosi ilman Rekkua

Viime viikolla tuli vuosi täyteen ilman isoveljeämme Rekkua. Muistelimme häntä ja hänen hassuja tapojaan, esimerkiksi pitkiä uintilenkkejä ja sitä, miten paljon Rekku tykkäsi haukkumisesta.
Kävimme Rekun haudalla sytyttämässä kynttilän. Siellä se veli lepää sammalpeitteen alla, toivottavasti ei ole kylmä.

Toisena päivänä kävimme Vartsalassa päiväkävelyllä. Tällainen muisto jäi siitä retkestä:

Mahdumme kahdestaan kannon päälle.

tiistai 21. lokakuuta 2014

Syksyä ilmassa

Nyt on jo aika syksyistä. Huomasimme sen, kun kävimme Haunisten altaalla päivälenkillä. Emäntäkin joutui laittamaan pitkät kalsarit, sillä lämmintä oli vain pari astetta.
Meistä Haunisten altaalla on aina kiva käydä, keskenämme tai isommalla porukalla. Tänään mukana ei ollut muita.

Pakollinen poseerauspaikka. Olemme poseeranneet tässä kohtaa tosi monta kertaa.

Hyppäsimme rapakiven päälle. Tämä on varmaan Haunisten altaan suosituin nähtävyys, oli kiven päällä pari valkkaria tai ei.

Tietenkin otimme myös painimatsin. Minua on viime päivinä leikityttänyt kovasti.

Sipi alakynnessä. 

Sipillä on kaikki tassut ilmassa!

Poskeen tarraaminen on meidän juttu. Sipillä on niin ihanat roopesetämäiset pulisongit, joista saa mukavasti kiinni.

Ilma oli kovin syksyinen emmekä edes yrittäneet mennä uimaan. 

torstai 16. lokakuuta 2014

Päivälenkki Ruissalossa

Päätimme lähteä tänään päivälenkille Ruissaloon, koska oli niin aurinkoista ja kaunista. Emme olleetkaan käyneet siellä pitkään aikaan. Saari on meille kuitenkin tuttu, sillä olemme käyneet siellä kesällä ja keväällä monta kertaa. Tänään kiersimme vähän luontopolkua ja kävimme botanisessa puutarhassakin pienen mutkan.


Tässä poseeraamme eräällä kivellä. Kuvauksen ajaksi meidän talutusremmit irrotettiin, muutenhan luonnonsuojelualueella koirat on pidettävä kytkettyinä.

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Takun kanssa metsälenkillä

Kävimme tänään taas tapaamassa Takua tallilla ja sitten lähdimme metsään maastokävelylle.
Ensin minä vähän jekkuilin tallilla. Emännän mielestä se oli tosi noloa, mutta minusta vain ihan kivaa. Minä nimittäin merkkasin tallilla yhden seinustan pissaamalla siihen. Ehkä se oli hieman hölmöä, mutta sillä hetkellä se tuntui hyvälle idealle.

Taku odottaa, että riimu vaihdetaan suitsiin ja sitten mennään.
Minä kyttään, näkyisikö tallikissa Pullaa. Se oli varmaan mennyt piiloon, sillä emme nähneet siitä vilaustakaan.
Ulkona sain olla vapaana ja Sipi oli ensin pitkään remmissä. Vasta kun menimme metsätieltä metsäpolulle, pääsi Sipikin irti. Se oli Takulle vaikea paikka. sillä se olisi myös halunnut juosta (tai siis laukata). Me emme paljon ajatelleet Takun tunteita, vaan päästelimme menemään mättäillä. Teimme pienen laukkaringinkin, eli Sipi juoksi ympyrää minkä kintuista pääsi ja minä jahtasin häntä.

Lenkin jälkeen poseerasimme kameralle. Tai muut poseerasivat ja minä katselin taaksepäin, kun joku ratsasti kentällä. 

Kun palasimme tallille, oli sinne tullut pari muuta narttukoiraa, yksi suursnautseri nimeltä Salla sekä yksi jackrusseli, jonka nimeä en tiedä. Me jouduimme menemään heti autoon istumaan, mutta se oli oikeastaan ihan mukavaa, koska olimme jo kirmanneet aika paljon.

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Reissussa rähjääntyneet

Olemme olleet lyhyellä, mutta sitäkin kuluttavammalla weekend-tripillä Satakunnassa. Eilen aamulla lähdimme heti aamulenkin ja aamupalan jälkeen autoilemaan. Minusta tuntui, että se automatka kesti ikuisuuden.

Perillä oli kuitenkin mukava Elli-tyttö, jonka takia kannatti ajaa pitkään. Aika vähän tuli levättyä viikonlopun aikana, koska koko ajan piti vahtia jotain ja olla valppaana. Ulkonakin piti vahtia kaikkea ja pitää huoli, ettei kukaan eksy laumasta.

Yön pimeydessä, kun kaikki nukkuivat, minä hiivin aivan hiljaa sohvalle nukkumaan. Olin mielestäni ansainnut sen. Kukaan ei nähnyt mitään, paitsi aamulla jäin kiinni kun sohvalta löytyi melko paljon valkoisia karvoja...

Tänään tulimme kotiin ja kylläpä meitä väsyttää. Kelpaisi mennä sohvalle nukkumaan kotonakin, mutta ensin pitää odottaa ettei kukaan vaan näe.

tiistai 7. lokakuuta 2014

Everin kanssa Haunisten altaalla

Viime päivät on olleet melkoista haipakkaa. Eilen oltiin vielä toipumassa verijäljestyksestä ja metsäretkestä lapsien kanssa, kun meitä jo vietiin koirakentälle treeneihin. Isäntäväki halusi opettaa meille hyppynoutoa. Se onnistuikin yllättävän hyvin! Ensin en meinannut ottaa edes koko kapulaa suuhun, mutta sitten yhtäkkiä hyppäsin esteen yli, otin kapulan ja hyppäsin takaisin. Niin helppoa se olikin!

Tänään lähdimme päivälenkille Haunisten altaalle. Siellä meidän seuraan liittyi veljeni Everi. Meillä oli tosi mukava syksyinen lenkki. Vesi oli niin kylmää, ettemme edes ajatelleet mennä uimaan. Tuuli aika voimakkaasti, mutta me pidimme itsemme lämpiminä juoksentelemalla ja peuhaamalla. Maltoimme sentään jäädä poseeraamaan veden äärelle hetkeksi. 



maanantai 6. lokakuuta 2014

Verijäljellä

Olemme käyneet parina edellisenä viikonloppuna verijäljellä. Meidän mukana on ollut molemmilla kerroilla Sipin sisko Kuutti.

Ensin odottelemme autossa pienen ikuisuuden, kun ihmiset käyvät metsässä tekemässä meille jokaiselle oman jäljen. Ensimmäisellä kerralla viikko sitten jäljet olivat aivan liian lyhyitä ja ihmiset myös innostuksissaan unohtivat kokonaan antaa jälkien vanheta. Lähdimme siis ihan tuoreille, liian lyhyille jäljille. Tehtävä oli tietysti hirmu helppo meille kaikille. Minä menin ensin (tietenkin, kun olen vanhin ja paras) ja löysin jäljen alun pienen etsimisen jälkeen. Sitten vaan seurasin hajua, kunnes erään puun juurella oli minun palkkani: muutama verenmakuinen nappula purkissa.

Seuraavaksi Kuutti lähti omalle jäljelleen. Se meni hienosti, vaikka se oli Kuutin ihan ensimmäinen kerta ikinä. Lopuksi Sipi pääsi jäljestämään. Ensin Sipi vähän haki tukea emännästä, koska onhan se tuore verijälki melko pelottava asia. Hyvin se kuitenkin meni, kun jälki oli niin lyhytkin.

Eilen olimme toista kertaa, tällä kertaa eri metsässä. Minä menin taas ensin ja löysin jäljen hyvin. Seurasin hajua ja menin melkein koko ajan ihan oikeassa kohdassa enkä hukannut jälkeä. Jälki oli tällä kertaa vähän vaikeampi kuin viimeksi, koska ensinnäkin se oli pidempi, toiseksi verta oli laimennettu vedellä ja kolmanneksi jälki oli saanut vanheta noin tunnin. Lopussa koitti minun palkkani, samaa verinappulaherkkua kuin viime kerralla.

Kuutin jälki meni myös hienosti, mutta kaikkein parhaiten keskittyi tällä kertaa Sipi. Hänen jäljestämisensä meni paljon paremmin kuin viimeksi, maavainulla palkalle asti nuuskutellen.

Jäljestäminen on meistä ollut tosi hauskaa, vaikka se onkin vähän sellaista veren maku suussa puuhastelua.