Lahtikaupungin rullaluistelija

Villa-täti kertoi minulle, että Lahdessa on aina mukavaa. Niinpä päätin lähteä itse tarkistamaan millaista Lahdessa oikein on. Otin tietysti mukaani myös isäntäväen sekä Sipin, koska he ovat olleet Lahdessa ennenkin ja voivat näyttää minulle paikkoja. Myös matkustaminen on mukavampaa kun on seuraa autossa.

Lahteen on noin kolmen tunnin automatka. En ole aikaisemmin viettänyt autossa niin pitkiä aikoja, mutta matka meni aika leppoisasti. Pidimme tauon Hyvinkäällä Märkiön grillin parkkipaikalla. Grilli ei tietenkään ollut auki, mutta me painimme Sipin kanssa lumessa jäätävästä tuulesta välittämättä. Sitten me hyppäsimme takaisin auton kyytiin lämmittelemään ja matka jatkui.

Lahteen saavuttuani asetuin välittömästi taloksi. Tutkin rohkeasti kaikki paikat omin päin, yläkerran ja kellarin sekä makuuhuoneen, jonne en olisi saanut mennä. Enhän minä sitä voinut etukäteen muistaa, mutta muistutuksen jälkeen kyllä muistin. Kun vielä vesikupin ja oman pedin paikka olivat löytyneet saatoin todeta, että Villa ei puhunut palturia: Lahdessa on tosiaan mukavaa!

Illalla lähdimme tutustumaan nähtävyyksiin. Niihin lukeutuu tietenkin Lahden hiihtokeskus, kauppatori, radiomastot ja vesitorni. Kauppatorilla tapasin 12-vuotiaan terrieriherran, mutta se ei halunnut tutustua minuun. Lahtelaiset voivat kuulemma olla vähän äksyjä.

Tässä poseeraan Lahden kuuluisimman nähtävyyden eli hyppyrimäkien luona. Näin hyppääjiä harjoittelemassa ja totesin, että uskaltaisin minäkin, mutta ehkä ensin pienemmistä Karpalon mäistä.

Iltalenkillä kuljin vieraita katuja ja polkuja, mikä oli varsin uuvuttavaa, ja nukuinkin oikein hyvin vanhan puutalon yläkerrassa. Olin ensimmäistä yötä poissa kotoa sen jälkeen kun lähdin pentulaatikosta! 

Tässä kuvassa olemme tulossa Sipin kanssa alakertaan aamupalalle. Aamupalan jälkeen saimme maistaa siansylttyä eli aladoobia! Se maistui niin hyvältä, että melko varmasti tulen kylään uudestaankin.

Turkuun tutustumassa

Kävin tänään tutustumassa Turkuun. Kaipa minunkin on aika alkaa laajentamaan maailmankatsomustani. 

Ensimmäisenä kävelimme jokirantaa pitkin ja menimme Förin kyytiin. Se oli ihan helppoa eikä minua jännittänyt yhtään. Luin, että Villa-tätikin oli käynyt Förissä pienenä, joten sen takia minunkin piti. 

Förissä oli samalla kertaa kolme muutakin koiraa, joita pidin silmällä ja nekin käyttäytyivät hyvin.

Sen jälkeen kävelimme jokirantaa toiseen suuntaan. Ilma oli aika kylmä, joten päätimme palata autolle Myllysiltaa pitkin. Siinä kohtaa minä taas ihmettelin maisemia ja minusta otettiin valokuva. 

Menimme Hansakortteliin, jossa oli lämmintä ja kuivaa. Minä hurmasin kaikki ihmiset, vaikka siellä oli kyllä aika vähän porukkaa. Haluaisin vielä muistuttaa kaikkia turvaväleistä. Ne auttavat myös meitä koiranpentuja, kun opettelemme käyttäytymään uusissa paikoissa.

Treffit Latte-veljen kanssa

Eilen tapahtui jotain todella hauskaa! Menin isäntäväen kanssa autolla Raisioon ja siellä tapasin veljeni Laten. En ole nähnyt sisaruksiani lainkaan sen jälkeen, kun minut julmasti kaapattiin pentulaatikosta ja tuotiin uuteen laumaan. Kun näin veljeni eilen, olin onneni kukkuloilla!

Ensin me molemmat olimme hieman hämillämme ja mietimme, keitä oikein olemme. Hyvin pian selvisi, että siinä oli tosiaan veljeni! Aloitimme hirveät painit ja juoksimme niin vikkelästi, että kamera ei saanut meistä yhtään tarkkaa kuvaa. 

Latte on hieman isompi kuin minä ja hänellä on musta kirsu. Minä olen siro neito, mutta silti minusta lähtee aivan yhtä ärjy murina kuin veljestäni. Me riehuimme ja huusimme ja törmäilimme toisiimme, kunnes olimme aivan poikki. Sitten pidimme pienen tauon ja tauon jälkeen jatkoimme riehumista. 

Kyllä oli mukava ilta! Toivottavasti tapaamme pian uudestaan.

Urpon ja Kärsän vierailu

Viikonloppuna meillä oli hulinaa. Sunnuntaina heti aamusta pihaan kurvasi Urpo ja Kärsä omistajineen. Minä olen tavannut heidät ennenkin ja pidän erityisesti Kärsästä. Harmi, että Kärsä ei pidä minusta, vaan haukkuu aina kovaan ääneen kun lähestyn ja juoksee karkuun. Toivon, että meistä tulee kaverit myöhemmin kun kasvan hiukan. 

Minä jouduin kuvaan Urpon kanssa. 

Samanlainen kuva on otettu Villasta ja Urposta silloin kun Urpo oli minuakin pienempi pentu:

Urpo ja Kärsä viettivät meillä melkein koko päivän, mikä oli oikein kivaa. Olimme pihallakin, koska oli aika lämmintä. Ja kävimme myös pienellä metsälenkillä ja minusta oli jännää olla isolla porukalla liikkeellä. 

Sipin kanssa me aina joudumme istumaan jossain hyvässä paikassa ja poseeraamaan kameralle. En tiedä miksi. 

Nukan tervehdys

Hei kaikki Villan blogin lukijat. Tässä Nukka. Olen aikonut kirjoittaa jo monta kertaa, mutta tuntuu vaikealle astua Villan isoihin saappaisiin. 

Minä en ehtinyt tuntea Villaa kovin kauaa, vain muutaman viikon, mutta hänen suuri persoonallisuutensa tuli minulle tutuksi. Heti ensimmäisestä päivästä alkaen tiesin, että tässä on arvokas narttu, jota minun tulee kunnioittaa kaikissa tilanteissa. Kyllä meistä sitten ystävät tuli, ja uskalsin jopa kutsua Villaa leikkiinkin. 

Mutta sitten yhtenä iltana Villa lähti isäntäväen kanssa eläinlääkäriin eikä tullut takaisin. Emännällä oli kädessään Villan kaulapanta, talutusremmi ja toppatakki, mutta Villaa ei näkynyt enää. Sipi kävi iltakävelyllä isännän kanssa ja koitti koko matkan jäljestää Villaa, mutta mitään ei löytynyt. Me luulemme, ettei se enää tule takaisin.

Elämä jatkuu. Sipistä ja minusta on tullut hyvä parivaljakko. Minä rakastan Sipiä enemmän kuin mitään muuta. Olen Sipin kimpussa oikeastaan koko ajan. Sipi ei aina tunnu arvostavan minun rakkauttani, mutta hän kuitenkin sietää sitä melkein koko ajan. 

Sipi tuntuu kaipaavan Villaa tosi paljon. Minä koitan parhaani mukaan piristää Sipiä. Olen siinä aika hyvä ainakin omasta mielestäni. 

Ja tähän loppuun vielä muutama arkisempi asia: 

- Kävin eläinlääkärissä viime viikolla toisilla rokotuksilla. Nyt minulla on kaikki tarvittavat rokotukset, jotta voin käydä kaikissa paikoissa ja tavata kaikkia ihmisiä ja eläimiä. 

- Painoni oli viime viikolla tasan 10 kiloa, eli aivan sopivasti.

- Olen opetellut uusia asioista ihan hirveästi. Tiedän esimerkiksi, että täällä kotona on pari huonetta, jonne minulla ei ole asiaa. Ensimmäinen on isäntäväen makuuhuone  - sinne emme Sipin kanssa saa ollenkaan mennä. Toinen on isäntäväen työhuone. Sinne Sipi saa mennä, mutta minä en. Se on kuulemma joku Sipin turva-alue, jossa hän saa olla rauhassa jos minä alan käydä hermoille. Hehe, en tiedä miksi kukaan tarvitsee rauhaa minusta! 

- Osaan myös odottaa ruokaa todella kärsivällisesti. Tiedän, että ennen ruokaa pitää istua kauniisti ja katsoa emäntää tai isäntää silmiin. En saa vinkua tai olla levoton. Tämän osaan hienosti!

- Sisäsiisteysasia on vielä vähän kesken. Yleensä en muista tai jaksa pyytää ulos, vaikka minulla olisi hätä. Joskus pyydän ulos, vaikkei hätää olisikaan. Sen takia vahinkoja sattuu sisälle vielä joka päivä. Lupaan kuitenkin, että teen parhaani. 

- Kynsienleikkaus on alkanut sujua hyvin. En enää viitsi pyristellä vastaan, vaan annan isäntäväen leikata kynnet aina kun he haluavat. En ymmärrä miksi on tärkeää leikata kynsiä, mutta olen antanut periksi tässä asiassa.

- Tänään minulta irtosi ensimmäinen maitohammas. Se oli yläkulmahammas ja se irtosi kun riehuin luun kanssa. Kohta minulle kasvaa rautahampaat ja luulen, että saan silloin enemmän tuhoa aikaan täällä kotona. Odottakaapa vain! 

Villan viimeinen päivä

Tänään isäntäväki vei minut lenkille viimeistä kertaa. Päädyimme eläinlääkäriin, jossa sain syödä kulhosta kokonaisen purkillisen tonnikalaa öljyssä (tonnikala on aina ollut minusta erityisen herkullista). Sitten sain rauhoittavan piikin ja tulin hyvin väsyneeksi. Isäntäväki oli vieressä eikä minua pelottanut. Kanyylin laittamista en huomannut enää ollenkaan, enkä myöskään lopetusainetta.

Minä elin hyvän elämän. Teille tämän blogin lukijoille sitä ei tarvitse erikseen julistaa. Jo pelkistä kuvista löytyvät minun pitkän elämäni monet riemut. Viimeisen vuoden aikana vanhuus vei kuitenkin voiton. Lenkeistä tuli pelkkää kävelyä, ja vaikka joskus halusinkin juosta, eivät jalat enää totelleet entiseen malliin. En enää koskaan heiluttanut häntääni. En enää kuullut jos joku tuli ovesta, eikä näössäkään ollut kehumista (paitsi ulkonäössä tietenkin). En osannut asettua iltaisin ja vinguin huolestuneena. Oli aika lähteä täältä.

Tämä blogi on kertonut minun elämästäni. Nyt bloggaajaksi ryhtyy Nukka, joka minun lähtiessäni oli 15 viikon ikäinen. Blogin nimeä ei tarvitse muuttaa sillä Nukka ja Sipi ovat molemmat valkoisiapaimenkoiria kuten minäkin.

Kiitos kaikkille lukijoille minun puolestani. Ehkä tavataan vielä joskus. Kirjoittele ahkerasti Nukka ja pidä hauskaa, sillä elämä on koiran parasta aikaa!

Talvipäivät

Tänä vuonna on ollut tosi hyvät talvikelit. Olemme olleet isäntäväen mukana tekemässä lumitöitä joka viikko monta kertaa, ja pakkastakin on ollut niin että välillä ulkoilut on jääneet vähiin sen takia. 

Minä olen ulkoillut jonkun verran Nukan kanssa, koska meillä on melkolailla sama tahti. Käymme hieman lyhyemmillä lenkeillä ja kävelemme rauhallisesti. 

Tänään minulla oli lämmin talvipomppa päällä, koska pakkasta oli 10 astetta.

Nukka yritti mahtua minun kanssani samalle polulle, mutta en minä niin helposti anna tilaa. 

Nukka näyttää myös nauttivan talvesta. Eihän hän muusta vielä tiedäkään. 

Nukka 12 viikkoa

Nukka täytti viime sunnuntaina 12 viikkoa ja pääsi maanantaina ensimmäisille rokotuksille. Eläinlääkärissä meni ihan hyvin, Nukka oli reipas eikä edes huomannut rokotuksia. Eläinlääkäri sanoi, että Nukka voisi syödä vähän enemmän, on kuulemma liian laiha. Painoa oli kuitenkin kertynyt reilussa viikossa yli kilo, nyt Nukka painoi 7,4 kg. Nyt hän saa siis vähän enemmän ruokaa, jottei hän olisi alipainoinen. 

Kun rokotukset ovat kunnossa, Nukka voi lähteä vapaammin tapaamaan muita koiria ja muutenkin seikkailemaan. Siispä tiistaina Nukka lähti emännän kanssa käymään tallilla katsomassa heppoja ja muutakin tallielämää. Tallilla oli muutama ihana koira, jotka tykkäsivät Nukasta. Nukka oli aika uupunut kaikesta uudesta, eikä hän edes jaksanut tutustua hevosiin ollenkaan. 

Loppuviikosta pääsimme koko porukalla vielä käymään Urpon ja Kärsän kotona. Nukan on hyvä tässä iässä opetella kaikkea uutta, joten kävimme autoajelulla niin, että olimme kaikki kolme takakontissa. Nukka on niin pieni vielä, että mahduimme sinne hyvin. 
Urpon ja Kärsän luona meni ihan kivasti, riehuimme ensin ulkona ja sitten menimme sisälle. Siellä oli matot otettu pois lattialta, joten ei ollut sitä vaaraa että sotkisimme kaiken. Nukkakaan ei onneksi lirauttanut sisälle mitään. 

Oli mukava viikko, kaikkea uutta ja kivaa tapahtui Nukan elämässä. 

Nukan ensimmäiset kolme viikkoa ja ensimmäinen eläinlääkärikäynti

Nukka on nyt asunut meillä kolme viikkoa. Elämäni oli aikaisemmin hyvin rauhallista ja seesteistä, mutta nyt kaikki on muuttunut. Joka paikassa on pissaa ja kaikessa pitää ottaa huomioon, että Nukka ei jaksa eikä osaa samoja juttuja kuin me seniorit. 

Sipin ja Nukan välit ovat sentään parantuneet huomattavasti. Ulkona he aloittavat hyväntahtoiset painit ihan joka kerta. Sipin poskikarvat ovat Nukan mielestä vastustamattomat. 

Minä edelleen pidän kuria yllä ja koitan pitää huolta siitä, että kaikki noudattavat sääntöjä eikä kukaan riehaannu liikaa. Heti kun Nukka tekee jotain kiellettyä, esimerkiksi kakkaa lattialle tai repii mattoja, käyn ilmoittamassa siitä isäntäväelle. Minua ja Sipiä ahdistaa aika paljon se, että Nukka ei noudata meidän sääntöjä. 

Tällä viikolla yhtenä yönä Nukka alkoi pissata todella paljon. Hän koitti koko ajan tehdä pissaa, mutta monesti ei tullut kuin muutamia tippoja kun kaikki oli jo tullut. Isäntä vei hänet eläinlääkäriin, jossa todettiin, että Nukalla on virtsatientulehdus. Eläinlääkärissä Nukka oli reipas ja tietenkin hän sai paljon kehuja söpöydestä. Painoa oli 6,3 kiloa. Isäntä sai mukaan antibiotit Nukalle ja ne ovatkin onneksi auttaneet. Nyt Nukka voi jo selvästi paremmin ja pissailee vähemmän. 

Uuden vuoden vastaanotto

Torstaina oli taas uudenvuodenaatto. Se on meille koirille vaikeaa aikaa, kun joka puolella paukkuu ja sihisee. Tänä vuonna olimme kutsuneet kaverimme Urpon ja Kärsän meille juhlimaan. Ensiksi tapasimme pihalla ja kesti yllättävän kauan, ennen kuin pojat huomasivat, että täällä on yksi uusi tyyppi. Ihan hyvin he ottivat Nukan vastaan, eikä tullut pelättyä kaaosta eikä rähinöitä. 

Heti alkuun Urpo ja Kärsä lähtivät emännän ja kummitätini kanssa juoksemaan 15 kilometrin lenkin. Sipi ja minä saimme levätä kotona sen aikaa, sillä myös Nukka lähti ulkoilemaan pikkulapsen ja isännän kanssa. 

Lenkin jälkeen ihmiset saunoivat ja söivät, ja me koirat viihdytimme toisiamme. Nukka oli kaikkien lellikki. 

Kun kello lähestyi puoltayötä, oli vieraiden lähdettävä kotiin, koska pikkulapsi väsyi liikaa. Me kävimme pienellä kävelyllä, mutta Sipi-raukka pelkäsi raketteja. Koko yö oli aika kauhea, koska joka puolella paukkui ja Sipi ei voinut rentoutua. Sipi halusi nukkua emännän vieressä Nukan häkin lähellä, vaikkei hän muutoin ole kiinnostunut Nukan seurasta.