Pääsiäisyllätys

Kiirastorstaina lähdimme pitkän päivän päätteeksi automatkalle ja päädyimme Paimioon ystäviemme Urpon ja Kärsän luokse. Perillä ihmisiä odottikin aikamoinen pääsiäisyllätys, sillä he eivät olleet aavistaneet, että Sipin juoksut ovat alkamassa! Minähän tietenkin tiesin sen jo, ja myös Sipi itse. Kylläpä Urpo ja Kärsä jaksoivatkin nuolla Sipin pissoja maasta ja nuuhkia Sipin takapäätä. Minä olin ihan coolina, mutta Sipi joutui hermostumaan pojille muutaman kerran ihan kunnolla, kun ei ahdistelusta meinannut tulla loppua. Urpo sentään ymmärsi hetken päästä, että vielä ei ole tärppipäivät, ja jätti Sipin rauhaan. Kärsä sen sijaan, nuorempana pojankoltiaisena, vinkui koko yön meidän oven takana.
Muuten matka meni oikein hyvin! Saimme nukkua emännän kanssa samassa sängyssä! Minä tietenkin tykkäsin olla lämpimässä peiton alla ja nukuin emännän vieressä, ihan kylki kyljessä peiton alla monta tuntia. Se se vasta oli elämää! (Toisena yönä tosin putosin sängystä ja se oli aika noloa, joten ei muistella sitä.)

Nyt kun Sipin juoksut ovat alkaneet, ovat hänellä edessä jännittävät ajat. Ensi viikolla saattaa tapahtua jotain yllättävää!

Lauma hajallaan

Emäntä ja isäntä ovat viime aikoina olleet paljon reissussa. Enkä nyt tarkoita sitä tavallista, että ne lähtevät jonnekin aamulla ja tulevat sitten iltapäivällä takaisin. (Isäntä käy melkein aina myös lounastauolla käyttämässä meitä Sipin kanssa ulkona.) Tarkoitan sitä, että viime viikolla emäntä ei tullut kotiin ollenkaan! Ja tällä viikolla isäntä on hukassa.

Tämä tietenkin huolettaa minua jonkin verran, paimenkoira kun olen. Lauman pitää pysyä koossa! Tosin minä olen jo aika lailla tottunut ihmisten rientoihin, enkä enää jaksa niistä niin paljoa välittää. Sipi sen sijaan vahtii ovea vielä paljon tarkemmin ja outojen äänien kuuluessa herkemmin ryntää tarkastamaan, joko se emäntä tai isäntä vihdoinkin palaisi reissustaan. Ja lauma olisi taas koossa.

Mitä isot edellä...

En muista, olenko aikaisemmin kertonut tästä asiasta, koska se on hieman yksityinen luonteeltaan, mutta kerron nyt kuitenkin. Minä olen siis aina ollut perusluonteeltani kovin hyvätapainen, huomaavainen ja siisti (muutamia poikkeuksia lukuunottamatta). Minä esimerkiksi yleensä pyydän aina lupaa käydä kakalla. Se tapahtuu seuraavalla tavalla:

1. Pysähdyn kadun varteen ja luon vetoavan katseen talutushihnan toiseen päähän.
2. Kun minut on vapautettu hihnasta kävelen ainakin viiden metrin päähän kadusta metsän puolelle.
3. Katson vielä kerran isäntään tai emäntään saadakseni luvan asioida.
4. Luvan saatuani teen kasan häveliäästi suojaisaan paikkaan.
5. Heti kun tuli valmista kävelen suoraan takaisin isännän tai emännän luo, jotta talutin voidaan kytkeä uudelleen.

Minä olen siis koko aikuisikäni toiminut melkein aina näin sivistyneesti, toisin kuin Sipi. Mutta tänä aamuna Sipi päätti myös kokeilla, miltä hyvätapaisen elämä tuntuu. Ensimmäistä kertaa elämässään Sipi toimi edellä kuvatulla sivistyneellä asioimistavalla. Hän teki muuten ihan kuten minä, mutta ei kuitenkaan malttanut olla jäämättä hetkeksi haistelemaan metsän tuoksuja tarpeidensateon jälkeen. Kyllä siitä Sipistä ehkä sittenkin vielä koira tulee.

Retkellä

Aurinko paistoi tänään kirkkasti, melkein kuin olisi jo kevät. Kävimme sen ja vapaapäivän kunniaksi pitkällä retkellä saaren eteläkärjessä. Menomatkalla me riehuimme ja hötkyilimme kuin viimeistä päivää. Perillä tajusimme, että tästä tuleekin pitkä retki, kun isäntäväki viritti nuotiopaikalle tulet ja alkoi paistaa makkaraa. Onneksi mekin saimme maistaa palat, kuten hyviin tapoihin kuuluu. Täytyihän meidän testata, että makkara on hyvin paistettu eikä sitä ole myrkytetty. Sipi tosin hotkaisee oman palasensa aina niin nopeasti, ettei varmasti ehdi tehdä minkäänlaista analyysiä.



Ennen kuin makkarat olivat valmiit, jouduimme tyytymään klapien järsimiseen. Sipillä oli käsittelyssä eräs hyvin sitkeä kappale, ja jonossa jo seuraava.



Minä jouduin laumanjohtajana myös vahtimaan, ettei kukaan salaa hiivi meidän taukopaikalle. Eihän sitä tiedä, mitä vieraita yhtäkkiä saattaa jostain pölähtää paikalle. Paras olla koko ajan valppaana.

Painitaktiikat

Vaikka tänä vuonna talvi on ollut vähän heikko kelien puolesta, olemme saaneet nauttia sekä paukkupakkasista että tällaisista sopivan mukavista, kivoista pakkaspäivistä. Lunta ei ole hirveästi, mutta kuitenkin sen verran, että voimme kieriä siinä.

Olen ollut kovin leikkisällä tuulella viime aikoina. Haluaisin koko ajan painia Sipin kanssa. Jos me joudumme kulkemaan kytkettyinä, ei isäntäväki anna meidän riehua, koska remmit menisivät muka solmuun. Olen kuitenkin keksinyt ovelan taktiikan, jolla meidät on pakko päästää riehumaan: menen lumeen makaamaan kyljelleni! Silloin minua ei voi pakottaa kulkemaan eteenpäin, ja yleensä Sipi käyttää nämä tilaisuudet hyvin hyökkäämällä kimppuuni. Ja näin painimatsi on valmis.



Tänään kävimme kävelemässä pitkän lenkin ja olimme vähän aikaa ihan normaalistikin. Tässä tutkimme jään kestävyyttä. Huonolta näyttää, paitsi ihan rannassa.




Emäntä käski minun poseerata haaveilevan näköisenä. Onnistuin mielestäni aika hyvin!

Yöllinen tiedustelija, osa II

Tänään aamuyöllä minä tein sen taas: rikoin sääntöä. Minua ei vaan nukuttanut enää, minulla oli tylsää ja päätin taas tutkia, millaista makuuhuoneessa on. Sipsuttelin siellä hyvän tovin, ennen kuin emäntä huomasi, että olen luvattomilla teillä.

Kun emäntä nousi hätistelemään minua olohuoneen puolelle, ilahduin niin paljon, että aloin huohottamaan ja tepastelemaan nopeasti. Minusta oli niin kivaa, että emäntä oli vihdoin hereillä. Sipi säesti olohuoneen puolella niin äänekkäästi, että emäntä ajatteli että jommallakummalla on oikeasti kova tarve päästä pihalle. Menimmekin pikavauhtia ulos, emäntä heitti yöpuvun päälle vain toppatakin. Mutta ei meillä mitään hätää ollut. Halusimme vain seuraa, aamu alkoi jo melkein sarastaa, ja meistä tuntui, että on aika tehdä jotain hauskaa eikä vain nukkua. 

Tätä temppua ei varmaan kannata kokeilla hirveän usein, muuten se ei sitten tosipaikan tullen ehkä enää toimikaan. Täytyy vaan toivoa, ettei kummallakaan meistä mene maha löysäksi lähiaikoina. 

Hurjaa menoa viikonloppuna

Tämä video kuvastaa meidän hulinaviikonloppua, josta ei puuttunut vauhtia eikä vaarallisia tilanteita. Meidän paimennettavina oli kolme poikaa, joista jokainen halusi koko ajan joko paijata tai komentaa meitä. Huhhuh, mitä menoa!

Jäälenkit

Taas on takana vauhtiviikonloppu. Kävimme Lahdessa, ja siellä pääsemme talviaikaan usein jäälle kävelemään. Tänäkin viikonloppuna pääsimme molempina päivinä tekemään pitkät jäälenkit. Se on niin kivaa, kun on tilaa juosta vapaana.
Sipi ei kyllä tykännyt, kun isäntä meni luistimilla kovaa vauhtia meidän ohi. Se veti taluttajan kumoon pari kertaa ja lähti sitten pinkomaan kauheaa vauhtia silmänkantamattomiin, ja sai lopulta isännän kiinni. Oli siinä kaikilla ihmettelemistä.



Toisena päivänä teimme vähän rauhallisemman lenkin. Meistä oli kiva juosta lumikasalta toiselle ja välillä painia oikein kunnolla.
Se huono puoli jäällä kävelemisessä on, että siellä ei juurikaan ole kiinnostavia hajuja. Mitä nyt pilkkireikien vieressä on joskus ihanaa kalanhajua tai lintujen höyheniä. Niille on tainnut tulla tappelu kalanrippeistä.

Täällä kotona tuli tänään kova lumisade. Kävimme tietenkin sitä ihmettelemässä. 

Villa chillaa

Viime aikoina olemme Sipin kanssa viihtyneet tosi paljon ulkona, kun on ollut niin upea talvi: kova pakkanen ja paljon lunta! Ulkona vietetty aika ei menekään koskaan hukkaan, emmekä me koskaan kieltäydy happihyppelystä. Ei pidä kuitenkaan unohtaa sitä tosiasiaa, että suurin osa minun ja Sipin ajasta kuluu sisällä, ja siitäkin ajasta suurin osa hyvin lähellä lattiapintaa pötköttäen. Liikunta on tärkeä osa koiran elämää, mutta se on kuitenkin vain yksi pieni osa. Muita tärkeitä osia ovat riittävä ja laadukas ravinto (tietenkin), nuuhkiminen ja muu sosiaalinen elämä, sekä tietysti lepo.

Tällä viikolla olen keskittynyt erityisesti lepoon, sillä parhaat talvikelit menivät tauolle. Tällä viikolla on satanut niin paljon vettä, että meitä mahaan asti ulottunut hanki on paikoitellen sulanut kokonaan pois - alle viikossa! Sellaisessa kelissä ulkoilu jää kuin luonnostaan vähemmälle. Ulkoilua on lisäksi vähentänyt se, että isäntä sairastui flunssaan, eikä ole kyennyt viemään meitä päivisin ja iltapäivisin ulos normaalin tapaan. Kipeytynyt tassuni on muuten jo kokonaan parantunut, joten sen puolesta ei ole enää tarvinnut chillailla. Eikä lisääntynyt sisäily minua oikeastaan haittaa, sillä tiedän sen olevan vain tilapäistä. Talvihan on tunnetusti se vuodenaika, jolloin kerätään voimia pitkää valoisaa kautta varten. Valo lisääntyy nyt jo yli minuutilla joka päivä, ja vauhti vain kiihtyy. Meillä koirillahan ei muuten ole hirvittävän tarkkaa käsitystä ajankulusta, mutta päivännousun ja -laskun myötä myös meidän kellomme siirtyy, mikä ei sitten voi jäädä myöskään isäntäväeltä huomaamatta.

Tapaturmakoira

Tapaturmakoira Villa ilmoittautuu. Olen taas elänyt liikanimeni mukaisesti, sillä olen loukannut jalkani. En oikein tiedä, mitä on tapahtunut, mutta aloin ontua noin viikko sitten. Jalassa ei näkynyt mitään, enkä aristellut kun sitä paineli. Mutta kävellessä onnuin, eikä minun tehnyt mieli kävellä pitkiä lenkkejä.

Olenkin ollut nyt levossa, eli teen vain pakolliset pienet lenkit. Ja kyllä se lepo on auttanut; jalka on parempi kuin viikko sitten. Ontuminen on selvästi vähentynyt. Tänään pääsin pitkästä aikaa Sipin kanssa vähän pidemmälle lenkille.

Aamulla kävimme ihailemassa auringonnousua. Tämä laituri on tosi pelottava, enkä minä halunnut nyt tulla ollenkaan poseeraamaan, Sipi sai hoitaa sen ihan yksin.



Ihan hieno kuva tulikin, vaikka siinä en olekaan minä.



Iltapäivällä kävimme katsomassa auringonlaskua. Minä jouduin näyttämään Sipille, kuka määrää, kun se vaan kukkoili ja yritti saada minut leikkimään. Ehkä ensi viikolla saan jo painia Sipin kanssa kunnolla.