sunnuntai 18. syyskuuta 2022

Kasvattajan leiripäivä

Minä edustin tänä vuonna meidän laumaa kasvattajan leirillä. Sipillä oli vähän maha kipeänä, niin hän ei viitsinyt lähteä koko päiväksi reissuun.

Emäntä pakkasi minun tavarat jo edellisenä iltana: treeniherkkuja, kivoja leluja ja ruokaa. Aamulla lähdimme aikaisin ajamaan Itä-Suomeen Taipalsaareen.


Perillä en ollut uskoa silmiäni, kun huomasin että siellä on tosi monta valkoistapaimenkoiraa! Ja minä olin siellä yksin ilman Sipiä! Ensimmäiseksi jouduin valokuvattavaksi, koska minusta ei ole lainkaan ajantasaisia kuvia kasvattajan kotisivuilla. 


Kuvauksien jälkeen alkoivat treenit! Minä sain ensin katsoa, kun muut treenasivat ja siinä samalla hiukan tutustuin ympäristöön ja muihin ihmisiin ja koiriin. 

Otin homman tosissani, kuten ilmeestäni huomaa. 

Treenivuorollani emäntä halusi harjoitella seuraamista. Minä osaan jo tosi hienosti olla sivulla perusasennossa, mutta kun lähdemme liikkeelle, minä en oikein tiedä missä kohtaa saan kävellä. Sitä siis pitää vielä harjoitella. Voisi luulla, että kohta kaksivuotiaana jo osaisin tämän homman, mutta en ole jaksanut opetella sitä vielä. 

Treenien jälkeen oli tauko ja ihmiset menivät syömään. Minä pidin taukoa autossa omassa turvallisessa paikassani. 
Sitä ennen kuitenkin tapasin siskoni Nupun! Nuppu on pitkätukkainen, joten emme ole kovinkaan samannäköisiä. Eikä meillä oikein synkannut muutenkaan, minä en totta puhuakseni muista häntä lainkaan pentulaatikosta. Hermostuin Nupulle, kun se tuli liian lähelle minun autoani ja jouduin vähän näyttämään hampaita. 
Katselimme sen jälkeen toisiamme hieman kauempaa. 

Lopuksi meillä oli vielä leikkimieliset rallitokokisat. Minä en ole koskaan kokeillut rallitokoa aikaisemmin, eikä emäntäkään, mutta sijoituimme hienosti viidensiksi! Tässä näette ylpeän koiran palkintorepun kanssa. Repussa oli sisällä kaikenlaista hyvää herkkua. Annoin niistä Sipillekin, ettei hänelle olisi tullut paha mieli. 

Illalla ajoimme vielä kotiin. Sipi oli odottanut meitä koko päivän eteisessä ja jälleennäkeminen oli riemukas!

sunnuntai 11. syyskuuta 2022

Saaristopäivä

Syksyn toinen retkipäivä oli päiväreissu saaristoon, tarkemmin sanottuna Öröseen. Sipi on käynyt siellä ennenkin, vuonna 2014 Villan kanssa. Tällä kertaa matkaseura oli parempaa, Sipillä siis, kun minä olin mukana. 

Matka alkoi veneretkellä Kasnäsistä. Alukseen oli hauska mennä eikä minua pelottanut yhtään. Samalla retkellä sattui olemaan Sipin vanha tuttu Bingo, ja se olikin vähän hankala juttu sillä minulla oli juoksut! Onneksi Bingo pysytteli veneen alakerrassa ja me menimme yläkertaan ulkokannelle. 


Perillä Örössä kävimme ensin vähän kävelemässä ja ihmiset menivät suoraan ruokalaan lounaalle. Sipi ja minä odottelimme pihalla sen aikaa. 


Sitten lähdimme kiertämään saarta. Löysimme toinen toistaan upeampia uimapaikkoja. 


Sää oli aivan loistava ja oli hyvä päivä olla ulkona meren äärellä. 


Sipi pyysi koko ajan lupaa mennä uimaan. 


Aurinko vaan porotti täydeltä taivaalta ja kalliot olivat aivan lämpimät.


Minä istuin merimaiseman eteen, jotta ihmiset voivat ihailla myös minua. 


Sipiä huolestutti, tuliko meistä otettua tarpeeksi valokuvia. 


Hän halusi varmuuden vuoksi vielä yhden, jossa hän poseeraa yksin. 


Sitten jatkoimme matkaa. Tämä riippusilta on uusi ja aika jännittävä. 


Eteläkärjessä istuimme penkille levähtämään. 


Ja sitten taas jatkoimme matkaa. Emäntä pelkäsi, että saaressa on paljon käärmeitä, ja olihan niitä. Me näimme yhden kyyn ja kolme rantakäärmettä. Onneksi ei sattunut mitään. 


Kahlasin taas onnellisena.


Koko päivän ulkoilusta tulee kova jano. Onneksi vesikuppi oli mukana. 


Iltapäivällä meidän piti lähteä kotiin. Jouduimme vielä poseeraamaan kyltin edessä, kun odottelimme yhteysalusta. 


Minua väsytti niin paljon, että kävin veneessä samantien nukkumaan. 


maanantai 5. syyskuuta 2022

Retkellä kansallispuistossa

Kävimme retkellä Teijon kansallispuistossa ystävämme Nipsun kanssa.


Aurinko paistoi ja järvi suorastaan houkutteli meidät uimaan.


Vesi oli aika kylmää kyllä, joten tyydyimme kahlailemaan. 


Menimme aina kahlaamaan, kun tuli tilaisuus.


Maisemat olivat aivan huikeat Matildanjärvellä. 


Sipi ei saa tarpeekseen kahlaamisesta eikä maisemista.


Vesileikit on parhaita.


Kallion päällä jouduimme valokuvaan Nipsun kanssa. 


Sitten tulimme pitkospuille. Minä menin tietysti ensimmäisenä ja tiedustelin reittiä.


Polku oli vähän huonosti merkitty ja teimme sen takia pienen ylimääräisen lenkin, mutta ei se oikeastaan haitannut mitään. Lopulta löysimme oikealle merkitylle reitille.


Minä olin aivan hullaantunut mustikoista. Halusin koko ajan syödä niitä.

Kiva retkipäivä ja mukava oli myös nähdä Nipsua pitkästä aikaa.

perjantai 26. elokuuta 2022

Mahataudissa taas

Juuri pari viikkoa sitten olimme Sipin kanssa molemmat kurjassa mahataudissa, ja nyt se iski Sipille taas! Yöllä piti päästä pihalle kaksi kertaa ja Sipin vatsa oli aivan kuralla. 

Myös minulla oli ulos asiaa, sillä saimme eilen matolääkkeet ja minulle tuli niistä maha kipeäksi. Oksensin sisälle kolme kertaa ja kun pääsin pihalle, söin ruohoa aivan maanisesti. Aamulla minä olin onneksi jo kunnossa. 

Sipille olikin sattumalta tänään varattu aika eläinlääkärille rokotuksille, ja siinä samalla oli hyvä hetki tarkistaa anaalirauhaset. Ne olivat aivan tukossa, mutta onneksi ne saatiin nopeasti tyhjennettyä ja putsattua. Toivottavasti Sipi nyt välttyy ikävältä tulehdukselta.

Tässä Sipi on jo toimenpiteiden jälkeen paremmalla mielellä ja tutkii eläinlääkärissä mielenkiintoisia hajuja. 

keskiviikko 24. elokuuta 2022

Sipi laumanvartija

Tänään metsälenkillä sattui eräs ikävä tapahtuma. Kävelimme normaalisti omia reittejämme metsäautotietä pitkin tässä lähistöllä ulkoilualueella. Yhdessä pihassa on usein koira, mutta se on aina tarhassa emmekä ole koskaan nähneet sitä. 

Nyt se olikin lenkillä samaan aikaan ja ohitimme sen mallikkaasti. Mutta hetken päästä kuulimme, miten se laukkasi täyttä vauhtia meidän luokse ilman remmiä tai omistajaa! Se tuli suoraan meidän eteen ja alkoi rähistä ja näyttää hampaita Sipille. 

Sipihän ei sellaista suvaitse, vaan pisti pystyyn kunnon kahakan. Sipi puolusti minua ja emäntää rähisemällä irtokoiralle niin kovaa, että pienen matsin jälkeen se lähti takaisin siihen suuntaan, mistä se oli tullutkin. Emäntä oli aivan kierroksilla ja käski koiran painua kotiinsa. 

Onneksi mitään ei sattunut, ketään ei purtu eikä tullut verta mistään. Edes karvatuppoja ei lennellyt. 

Sipi saa usein huutia, kun hän puolustaa isäntäväkeä, meidän kotia ja minua niin kärkkäästi, mutta tällä kertaa siitä oli oikeasti vain hyötyä. 

Olisipa jokaisella pienellä paimenkoiralla samanlainen lauman puolustaja. 

maanantai 15. elokuuta 2022

Mökkiviikonloppu

Lähdimme perjantaina työpäivän jälkeen Hangon lähistölle mökkeilemään. Se oli keväältä tuttu paikka, mutta tällä kertaa jäimme kahdeksi yöksi. Mukana mökkeilyseurana oli eräs mukava poika, joka leikitti meitä aina välillä. 


Ilta oli mitä kaunein ja lähdimme heti kallioille kipittämään. 


Maisemissa ei ollut moittimista.


Olisimme halunneet iltauinnille, mutta isäntäväen mielestä se ei ollut hyvä idea. Kuulemma ikävää mennä nukkumaan märällä turkilla. Mistäs he sen tietäisivät?


Aamulla aurinko jatkoi paistamista, joten lähdimme soutuveneellä kiertämään lähivesistöjä. 


Päädyimme erääseen pieneen saareen, jossa ei ollut muita. Siellä isäntäväki laittoi eväsretken pystyyn ja kävimme kaikki yhdessä uimassa. 


Minä bongasin vastarannalla jotain todella mielenkiintoista ja kyttäsin vaan sinne koko ajan. Vahdin samalla, ettei soutuvene karkaa.


Illalla päädyimme takaisin mökille ja ihmiset kävivät saunomassa ja uimassa. Tästä laiturilta olisi muuten ollut kiva hypätä, mutta vedessä oli kauheasti meduusoja. 

Mökin sohvalle laitettiin meidän peitto, jotta saatoimme nukkua siinä. Olimmekin aivan poikki touhukkaan päivän jälkeen. 

torstai 4. elokuuta 2022

Kesäuinnit

Näin kesäaikaan myös isäntäväki tykkää käydä uimassa. Joskus menemme sellaisiin uimapaikkoihin, jossa voimme kaikki uida yhdessä. Se on ihan hauskaa minusta, lähden aina mukaan kun ihmiset uivat vähän kauemmas rannasta. Osaan myös lähteä käskystä takaisin rantaa päin, jos ihmiset aikovat uida niin kauas, etten minä jaksaisi.

Olemme käyneet esimerkiksi Ramsholmenissa uimassa. Emäntä on yllättäen muistanut ottaa uikkarit mukaan muutaman kerran. 


Uimapaikalle mennään tällaista pitkää siltaa pitkin, ja Sipillä on aina kauhea kiire. Hän haluaa nopeasti veteen! 


Yleensä uimme kallion toisella puolella, jossa ei ole näin paljon kaislikkoa. Mutta joskus siellä on jo porukkaa, joten joudumme tulemaan tähän. Kerran siellä oli vihainen joutsen poikasten kanssa. Emme päässeet lähellekään rantaa, kun se jo alkoi kiljumaan meille. Kyllä se sitten lähti muualle ihan sopuisasti ja oma-aloitteisesti.

Toinen kiva uimapaikka on Vitsjö. Se on järvi ja siellä uimme aina kun menemme siitä ohi. Kerran samalle paikalle tuli muutama saksalainen turisti. Ne ihmettelivät kovasti, että uimme siellä yhdessä emännän kanssa. Vesi oli aivan ihanan pehmeää ja sopivan lämmintä. 


sunnuntai 24. heinäkuuta 2022

Miska kylässä

Meille tuli kylään ystävämme cavapoo Miska. Olemme tavanneet hänet monta kertaa ennenkin, ja tulemme ihan hyvin toimeen. Pidämme sopivaa etäisyyttä, niin kaikilla on mukavaa. 

Miskan isäntäväki tuli meille auttamaan pihavajan rakentamisessa. Siinä olikin kova homma, ainakin isännän hikikarpaloista päätellen. Koko homma alkoi vanhan leikkimökin purkamisella. Sen jälkeen piti tehdä perustukset uudelle pihavajalle, ja siihen meni melkein puolikas työpäivä. Lopulta seuraavana päivänä uusi vaja saatiin pystyyn. Sen maalaamiseen meni vielä muutama päivä, mutta nyt se on onneksi valmis. 


Minä olin niin uupunut talkootöistä, eli koko porukan vahtimisesta ja viihdyttämisestä, että nukahtelin milloin minnekin. 


Tässä olen juuri nukahtanut tulevan vajan taakse.


Tässä taas otan lyhyet nokoset toisella puolella vajaa. Älkää kertoko kenellekään, että nukahdin, vaikka minun piti vahtia. 

Myös Miska oli väsynyt ja nukahti pihakeinun luokse.  

keskiviikko 20. heinäkuuta 2022

Retkellä Kopparön luontopolulla

Emännän synttäreiden kunniaksi kävimme eräänä päivänä tällä viikolla Kopparön luontopolulla. Siellä emme olleet ennen käyneetkään. Sinne ei ole meiltä pitkä matka, mutta se kesti yllättävän kauan, koska sinne pitää mennä lossilla. 


Heti retken aluksi päätimme mennä uimaan, koska oli niin lämmin päivä. Merivedessä on kiva uida, se maistuu jännälle. Tässä kohtaa oli rannassa pari hiidenkirnuakin, mutta emme joutaneet niitä ihailemaan, kun oli tärkempää päästä uimaan. 


Metsässä oli kiva polku, jota pitkin reittimme meni. Täälläkin oli paljon punkkeja, mutta sille ei oikein voi mitään. Meillä on onneksi niin hyvät punkkisuojat tänä kesänä, ettei yhtään punkkia ole kiinnittynyt. 

Aurinko paistoi lämpimästi. 
 

Välillä oli isoja korkeuseroja ja tässä kohtaa oli tehty portaat kulkemisen helpottamiseksi. 

Minä kuljin melkein koko ajan kuono maassa, koska tämä oli uusi ja kiva reitti. Onneksi vastaan ei tullut paljon koiria eikä muitakaan eläimiä. Aika paljon ihmisiä sen sijaan. 

Reitillä oli nuotiopaikkakin, mutta tällä kertaa isäntäväellä oli vain mansikoita eväänä. Ne he söivät eräällä kalliolla, jolta oli merinäköala. Me kävimme sillä välin taas kerran uimassa. 

Kun pääsimme kotiin, meidän päivä vain parani: kylään tulivat Urpo ja Kärsä! Olin aivan innoissani! Sipi sen sijaan ei taaskaan voinut olla haukkumatta vieraita kovaan ääneen. He kyllä tietävät, ettei Sipi ole vihainen, mutta Kärsää alkoi silti vähän jännittää ja hän jäi eteiseen surkeana. Oli parempi, että Sipi-mummo sai mennä omaan huoneeseensa lepäämään. Kaikilla oli kivempaa.

keskiviikko 13. heinäkuuta 2022

Sipi 10 vuotta!

 Sipi täyttää tänään 10 vuotta! 


Se on kunniotettava ikä, vaikken minä oikein ymmärräkään, onko Sipi muka jo vanha. Minun kanssani hän painii ja leikkii joka päivä. Ehkä olen hyvä houkuttelemaan hänet leikkiin mukaan. 

Juhlistimme Sipin merkkipäivää kotosalla. Onneksi isäntäväki on kesälomalla, niin voimme juhlia koko päivän yhdessä. Sipi sai isännän maksalaatikosta ison palan itselleen ja minä sain nuolla vähän makua paketin kannesta. 

Emäntä sanoi, että tästä eteenpäin jokainen vuosi on lahja. Ja alamme vissiin juhlia myös Sipin puolivuotisjuhlia tästä lähtien. 

Minusta voitaisiin kyllä juhlia vaikka joka päivä! 


Tässä vielä kuva Sipin elämän parhailta vuosilta, kun hän sai seikkailla Villan kanssa. Minä en ole Sipin mielestä yhtä kiva kuin Villa, vaikka omasta mielestäni olen tietysti maailman hauskinta seuraa.