torstai 8. huhtikuuta 2021

Ensimmäinen pääsiäinen

Olen viettänyt pääsiäistä ensimmäistä kertaa. Se oli ihan tavallista, isäntäväellä tuntui vaan olevan hieman enemmän vapaapäiviä kuin yleensä viikonloppuna. En osaa kovin hyvin laskea päiviä, mutta minusta tuntui, että he viettivät meidän kanssa useamman päivän.

Pääsiäissunnuntaina minä lähdin emännän kanssa Urpon ja Kärsän luokse koko päiväksi. Sipi jäi kotiin pitämään isännälle seuraa. Urpon kanssa minulla on hauskaa, koska hän antaa minun kulkea perässään koko ajan ja saan nuuhkia häntä edestä ja takaa. Kärsä sen sijaan ei oikein vieläkään ole lämmennyt minulle, en oikein ymmärrä miksi? Ehkä hurmaan Kärsän sitten myöhemmin. 

Kylässä oli aika rankkaa, mutta onneksi siellä on ihania patjoja, joilla koirat saavat levätä. Leikin myös Urpon ja Kärsän lelulla, jota jaksoin nällyttää monta tuntia. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti