perjantai 5. helmikuuta 2021

Villan viimeinen päivä

Tänään isäntäväki vei minut lenkille viimeistä kertaa. Päädyimme eläinlääkäriin, jossa sain syödä kulhosta kokonaisen purkillisen tonnikalaa öljyssä (tonnikala on aina ollut minusta erityisen herkullista). Sitten sain rauhoittavan piikin ja tulin hyvin väsyneeksi. Isäntäväki oli vieressä eikä minua pelottanut. Kanyylin laittamista en huomannut enää ollenkaan, enkä myöskään lopetusainetta.

Minä elin hyvän elämän. Teille tämän blogin lukijoille sitä ei tarvitse erikseen julistaa. Jo pelkistä kuvista löytyvät minun pitkän elämäni monet riemut. Viimeisen vuoden aikana vanhuus vei kuitenkin voiton. Lenkeistä tuli pelkkää kävelyä, ja vaikka joskus halusinkin juosta, eivät jalat enää totelleet entiseen malliin. En enää koskaan heiluttanut häntääni. En enää kuullut jos joku tuli ovesta, eikä näössäkään ollut kehumista (paitsi ulkonäössä tietenkin). En osannut asettua iltaisin ja vinguin huolestuneena. Oli aika lähteä täältä.

Tämä blogi on kertonut minun elämästäni. Nyt bloggaajaksi ryhtyy Nukka, joka minun lähtiessäni oli 15 viikon ikäinen. Blogin nimeä ei tarvitse muuttaa sillä Nukka ja Sipi ovat molemmat valkoisiapaimenkoiria kuten minäkin.

Kiitos kaikkille lukijoille minun puolestani. Ehkä tavataan vielä joskus. Kirjoittele ahkerasti Nukka ja pidä hauskaa, sillä elämä on koiran parasta aikaa!

sunnuntai 31. tammikuuta 2021

Talvipäivät

Tänä vuonna on ollut tosi hyvät talvikelit. Olemme olleet isäntäväen mukana tekemässä lumitöitä joka viikko monta kertaa, ja pakkastakin on ollut niin että välillä ulkoilut on jääneet vähiin sen takia. 

Minä olen ulkoillut jonkun verran Nukan kanssa, koska meillä on melkolailla sama tahti. Käymme hieman lyhyemmillä lenkeillä ja kävelemme rauhallisesti. 


Tänään minulla oli lämmin talvipomppa päällä, koska pakkasta oli 10 astetta.


Nukka yritti mahtua minun kanssani samalle polulle, mutta en minä niin helposti anna tilaa. 


Nukka näyttää myös nauttivan talvesta. Eihän hän muusta vielä tiedäkään. 

lauantai 23. tammikuuta 2021

Nukka 12 viikkoa

Nukka täytti viime sunnuntaina 12 viikkoa ja pääsi maanantaina ensimmäisille rokotuksille. Eläinlääkärissä meni ihan hyvin, Nukka oli reipas eikä edes huomannut rokotuksia. Eläinlääkäri sanoi, että Nukka voisi syödä vähän enemmän, on kuulemma liian laiha. Painoa oli kuitenkin kertynyt reilussa viikossa yli kilo, nyt Nukka painoi 7,4 kg. Nyt hän saa siis vähän enemmän ruokaa, jottei hän olisi alipainoinen. 


Kun rokotukset ovat kunnossa, Nukka voi lähteä vapaammin tapaamaan muita koiria ja muutenkin seikkailemaan. Siispä tiistaina Nukka lähti emännän kanssa käymään tallilla katsomassa heppoja ja muutakin tallielämää. Tallilla oli muutama ihana koira, jotka tykkäsivät Nukasta. Nukka oli aika uupunut kaikesta uudesta, eikä hän edes jaksanut tutustua hevosiin ollenkaan. 

Loppuviikosta pääsimme koko porukalla vielä käymään Urpon ja Kärsän kotona. Nukan on hyvä tässä iässä opetella kaikkea uutta, joten kävimme autoajelulla niin, että olimme kaikki kolme takakontissa. Nukka on niin pieni vielä, että mahduimme sinne hyvin. 
Urpon ja Kärsän luona meni ihan kivasti, riehuimme ensin ulkona ja sitten menimme sisälle. Siellä oli matot otettu pois lattialta, joten ei ollut sitä vaaraa että sotkisimme kaiken. Nukkakaan ei onneksi lirauttanut sisälle mitään. 


Oli mukava viikko, kaikkea uutta ja kivaa tapahtui Nukan elämässä. 

lauantai 9. tammikuuta 2021

Nukan ensimmäiset kolme viikkoa ja ensimmäinen eläinlääkärikäynti

Nukka on nyt asunut meillä kolme viikkoa. Elämäni oli aikaisemmin hyvin rauhallista ja seesteistä, mutta nyt kaikki on muuttunut. Joka paikassa on pissaa ja kaikessa pitää ottaa huomioon, että Nukka ei jaksa eikä osaa samoja juttuja kuin me seniorit. 

Sipin ja Nukan välit ovat sentään parantuneet huomattavasti. Ulkona he aloittavat hyväntahtoiset painit ihan joka kerta. Sipin poskikarvat ovat Nukan mielestä vastustamattomat. 



Minä edelleen pidän kuria yllä ja koitan pitää huolta siitä, että kaikki noudattavat sääntöjä eikä kukaan riehaannu liikaa. Heti kun Nukka tekee jotain kiellettyä, esimerkiksi kakkaa lattialle tai repii mattoja, käyn ilmoittamassa siitä isäntäväelle. Minua ja Sipiä ahdistaa aika paljon se, että Nukka ei noudata meidän sääntöjä. 

Tällä viikolla yhtenä yönä Nukka alkoi pissata todella paljon. Hän koitti koko ajan tehdä pissaa, mutta monesti ei tullut kuin muutamia tippoja kun kaikki oli jo tullut. Isäntä vei hänet eläinlääkäriin, jossa todettiin, että Nukalla on virtsatientulehdus. Eläinlääkärissä Nukka oli reipas ja tietenkin hän sai paljon kehuja söpöydestä. Painoa oli 6,3 kiloa. Isäntä sai mukaan antibiotit Nukalle ja ne ovatkin onneksi auttaneet. Nyt Nukka voi jo selvästi paremmin ja pissailee vähemmän. 




perjantai 1. tammikuuta 2021

Uuden vuoden vastaanotto

Torstaina oli taas uudenvuodenaatto. Se on meille koirille vaikeaa aikaa, kun joka puolella paukkuu ja sihisee. Tänä vuonna olimme kutsuneet kaverimme Urpon ja Kärsän meille juhlimaan. Ensiksi tapasimme pihalla ja kesti yllättävän kauan, ennen kuin pojat huomasivat, että täällä on yksi uusi tyyppi. Ihan hyvin he ottivat Nukan vastaan, eikä tullut pelättyä kaaosta eikä rähinöitä. 

Heti alkuun Urpo ja Kärsä lähtivät emännän ja kummitätini kanssa juoksemaan 15 kilometrin lenkin. Sipi ja minä saimme levätä kotona sen aikaa, sillä myös Nukka lähti ulkoilemaan pikkulapsen ja isännän kanssa. 

Lenkin jälkeen ihmiset saunoivat ja söivät, ja me koirat viihdytimme toisiamme. Nukka oli kaikkien lellikki. 


Kun kello lähestyi puoltayötä, oli vieraiden lähdettävä kotiin, koska pikkulapsi väsyi liikaa. Me kävimme pienellä kävelyllä, mutta Sipi-raukka pelkäsi raketteja. Koko yö oli aika kauhea, koska joka puolella paukkui ja Sipi ei voinut rentoutua. Sipi halusi nukkua emännän vieressä Nukan häkin lähellä, vaikkei hän muutoin ole kiinnostunut Nukan seurasta. 

torstai 31. joulukuuta 2020

Sipin ja Nukan lumipainit

Meille satoi joulun ja uudenvuoden välipäivinä vähäksi aikaa hieman lunta. Sipi ja Nukka pääsivät Kullaanvuorelle käymään tutustuakseen toisiinsa paremmin. Heillä on ollut hieman vaikeuksia sen asian kanssa, joten isäntäväki päätti viedä heidät jonnekin, missä he voisivat olla yhdessä stressaamatta. Se onnistuikin oikein hyvin, sillä Sipi oli aivan innoissaan lumesta ja kivasta ulkoilupaikasta. Niin innoissaan, että hän intoutui leikkimään pienen Nukan kanssa. 


Aluksi Sipi koitti tietenkin pitää yllä hieman auktoriteettia ja esitteli hampaitaan.  


Mutta oikeastaan hän oli jo valmis riehumaan.


Nukka koitti mielistellä Sipille. 


Ja niin se riehuminen sitten jatkui. 


Sipi piti huolen, että Nukka pysyi maassa koko ajan. Nukka ei saanut edetä kuin puoli askelta kerrallaan, sitten Sipi taas hyökkäsi niskaan ja painoi pennun maahan. 


Sehän on selvää, että Nukan pitää tietää paikkansa laumassa.


Ja kyllähän Nukka sen tietää. 
Reissu oli oikein onnistunut! Harmi vaan, että kotona sisällä Sipi ei vieläkään voi sietää Nukkaa. 
Ehkä se tästä kuitenkin vähän helpottaa, kunhan Nukka kasvaa ja on vähän vähemmän ärsyttävä. 



perjantai 25. joulukuuta 2020

13. jouluni

Olemme taas viettäneet joulua. Tämä on jo minun 13. jouluni, joten tiedän jo, miten joulua vietetään: nuuhkitaan hyviä ruokia, levätään ja ulkoillaan paljon. Ensimmäisenä joulunani olin saaristossa, silloin olin melkein yhtä pieni kuin Nukka nyt. 

Tänä vuonna tosin emme ole ulkoilleet niin paljon kuin yleensä, koska Nukka on niin pieni ettei se jaksa lenkkeillä ollenkaan, enkä minäkään kauhean pitkiä lenkkejä jaksa. Oikeastaan vain Sipi käy normaalit lenkit tällä hetkellä. 

Eilen oli jouluaatto ja isäntäväki juhli sitä syömällä kaikkia hyviä ruokia. Me emme saaneet mitään tavanomaisesta poikkeavaa, emme edes luita kuten yleensä jouluna. Sipin vatsa on vasta noin viikon verran ollut kunnossa ja antibiottikuuri on edelleen kesken, joten isäntäväki kai pelkää, että vatsa menee uudestaan sekaisin. 

Nukka on ollut todella ärsyttävä. Minä olen ärähtänyt sille muutaman kerran ja tehnyt selväksi, että minulle ei kannata ryppyillä. Nyt se käyttäytyy minun seurassani rauhallisesti ja kunnioittavasti. En tietenkään ole tehnyt sille mitään fyysisesti, mutta olen näyttänyt kaapin paikan. Tämä toimii oikein hyvin. Minun ei tarvitse kun ilmaantua paikalle, niin Nukka rauhoittuu.

Nukka seuraa Sipiä koko ajan, mikä on melko ärsyttävää. Sipillä on vielä takapäässä haava, joka on aika kipeä. Sen takia Sipi ei todellakaan jaksaisi esittää mitään lapsenvahtia nyt. Onneksi isäntäväki antaa meille senioireille omaa tilaa ja aikaa, eivätkä päästä pentua meidän luokse joka hetki.

Jostain kumman syystä isäntäväki kuitenkin näyttää tykkäävän Nukasta, joten kai meidän on hyväksyttävä, että se on osa meidän laumaa nyt. 

sunnuntai 20. joulukuuta 2020

Nukka tuli taloon

Kyllä olimme tänään Sipin kanssa ihmeissämme, kun isäntäväki tuli kotiin ja heillä oli mukanaan pieni pentu! 

Lähdimme heti kiertämään ihan pienen lenkin niin että pääsimme käymään tarpeillamme ja tutustumaan toisiimme. Isäntä kantoi penneliä sylissä, kuulemma se ei olisi jaksanut vielä itse kävellä. Saimme nuuhkia sitä isännän sylistä. Se tuoksui todella oudolle minusta. 

Kun tulimme kotipihaan, Sipi ja minä ajattelimme, että nyt pentu varmaan lähtee takaisin sinne mistä tulikin, mutta ei! Se käveli pokkana meidän mukana sisälle! 

Nyt se on täällä ja yrittää välillä leikkiä meidän leluilla, mutta enimmäkseen se vaan nukkuu. Se tuntuu olevan todella väsynyt tyyppi. 

Ehkä meistä tulee kaverit myöhemmin, kunhan se vähän kasvaa. 



perjantai 18. joulukuuta 2020

Sipin sairaalareissu

Viime viikkoisen lääkekuurin seurauksena Sipin vatsa meni löysälle. Ensin minä huomasin, että Sipin takapää haisee oudolle ja koitin hoitaa sitä parhaani mukaan. Se ei kuitenkaan tuntunut auttavan, vaan Sipin vatsa oli edelleen kipeä ja kakkaaminenkaan ei onnistunut normaalisti, vaan kakkaa tuli pieninä annoksina monta kertaa. 

Isäntäväki huomasi, että jotain on meneillään ja lopettivat lääkekuurin ja koittivat antaa Sipille jotain vatsaa kovettavaa ruokaa. Se oli kuitenkin jo liian myöhäistä, sillä anaalirauhaset olivat tulehtuneet. 

Keskiviikkoiltana Sipi oli jo todella huonovointinen ja isäntäväki päätti viedä hänet seuraavana päivänä eläinlääkärille. Yöllä tilanne meni kuitenkin vielä huonommaksi ja Sipi läähätti ja oli stressaantunut. 

Aamulla Sipi meni eläinsairaalan päivystykseen ja siellä todettiin, että anaalirauhaset olivat tulehtuneet ja toinen oli jo puhjennut ihon läpi. Se piti heti hoitaa kuntoon, joten Sipi nukutettiin ja vietiin hoidettavaksi. Lääkäri sai putsattua molemmat rauhaset, mutta puhjennut rauhanen oli tehnyt takapäähän ison reiän. 

Kun Sipi heräili, emäntä vei hänet kotiin ja minä olin todella huolissani kun Sipi vaan nukkui ja vaikeroi. Onneksi hän sai kovat kipulääkkeet, antibiotit sekä vatsatautiin lääkettä. Nyt hän joutuu kulkemaan kauluri päässä viikon. Kuulemma takapäässä oleva reikä on noin peukalonpään kokoinen ja sitä hoidetaan avohaavana. 

Kyllä Sipi kai tästä tokenee ja hänen vointinsa onkin jo parempaan päin. Inhottavaa vaan, kun hän käyttää kauluria, se ei ole kenenkään mielestä mukavaa. 




maanantai 14. joulukuuta 2020

Retki Matildanjärvelle

Eilen oli kolmas adventti ja päätimme sen kunniaksi lähteä Teijon kansallispuistoon Matildanjärvelle retkeilemään. Mukaan lähti Urpo ja Kärsä sekä muutamia ihmisiä. 

Reitti menee suureksi osaksi metsäpolkuja ja kallioita pitkin ja maisematkin ovat oikein hienot. Mutta juuri ennen Roosinniemen taukopaikkaa pitää mennä erään märän kosteikon yli pitkospuita pitkin ja se oli ihan hirveää. Minä en halunnut mennä ollenkaan pitkospuita, koska ne olivat liukkaat ja minun edessä ja takana oli kulkijoita, mistä ahdistuin. Niinpä hyppäsin sivuun ja juoksin kosteikkoa pitkin niin että tassut ja massu sekä takki kastuivat. 

Taukopaikalla riehaannuimme aivan holtittomasti! Me koirat emme saaneet eväitä, joten pistimme pystyyn hirveät painit! Kukaan ei varmaan olisi arvannut, että meistä lähtee niin paljon ääntä ja että pystymme riehumaan niin villisti. Minäkin jahtasin Urpoa laavun ympäri ja välillä pistimme Sipin kanssa Kärsän ihan matalaksi, jos se yritti juosta liian kovaa. Meillä oli kyllä tosi hauskaa! Ja näin pysyimme hyvin lämpiminäkin. 

Paluumatkalla jouduimme vähän poseeraamaan eräällä kalliolla. Minua hävetti, koska ohi käveli ihmisiä je ne varmasti huomasivat, että tässä on joku Instagram-sessio meneillään.