lauantai 30. tammikuuta 2016

Villa chillaa

Viime aikoina olemme Sipin kanssa viihtyneet tosi paljon ulkona, kun on ollut niin upea talvi: kova pakkanen ja paljon lunta! Ulkona vietetty aika ei menekään koskaan hukkaan, emmekä me koskaan kieltäydy happihyppelystä. Ei pidä kuitenkaan unohtaa sitä tosiasiaa, että suurin osa minun ja Sipin ajasta kuluu sisällä, ja siitäkin ajasta suurin osa hyvin lähellä lattiapintaa pötköttäen. Liikunta on tärkeä osa koiran elämää, mutta se on kuitenkin vain yksi pieni osa. Muita tärkeitä osia ovat riittävä ja laadukas ravinto (tietenkin), nuuhkiminen ja muu sosiaalinen elämä, sekä tietysti lepo.

Tällä viikolla olen keskittynyt erityisesti lepoon, sillä parhaat talvikelit menivät tauolle. Tällä viikolla on satanut niin paljon vettä, että meitä mahaan asti ulottunut hanki on paikoitellen sulanut kokonaan pois - alle viikossa! Sellaisessa kelissä ulkoilu jää kuin luonnostaan vähemmälle. Ulkoilua on lisäksi vähentänyt se, että isäntä sairastui flunssaan, eikä ole kyennyt viemään meitä päivisin ja iltapäivisin ulos normaalin tapaan. Kipeytynyt tassuni on muuten jo kokonaan parantunut, joten sen puolesta ei ole enää tarvinnut chillailla. Eikä lisääntynyt sisäily minua oikeastaan haittaa, sillä tiedän sen olevan vain tilapäistä. Talvihan on tunnetusti se vuodenaika, jolloin kerätään voimia pitkää valoisaa kautta varten. Valo lisääntyy nyt jo yli minuutilla joka päivä, ja vauhti vain kiihtyy. Meillä koirillahan ei muuten ole hirvittävän tarkkaa käsitystä ajankulusta, mutta päivännousun ja -laskun myötä myös meidän kellomme siirtyy, mikä ei sitten voi jäädä myöskään isäntäväeltä huomaamatta.



sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Tapaturmakoira

Tapaturmakoira Villa ilmoittautuu. Olen taas elänyt liikanimeni mukaisesti, sillä olen loukannut jalkani. En oikein tiedä, mitä on tapahtunut, mutta aloin ontua noin viikko sitten. Jalassa ei näkynyt mitään, enkä aristellut kun sitä paineli. Mutta kävellessä onnuin, eikä minun tehnyt mieli kävellä pitkiä lenkkejä.

Olenkin ollut nyt levossa, eli teen vain pakolliset pienet lenkit. Ja kyllä se lepo on auttanut; jalka on parempi kuin viikko sitten. Ontuminen on selvästi vähentynyt. Tänään pääsin pitkästä aikaa Sipin kanssa vähän pidemmälle lenkille.

Aamulla kävimme ihailemassa auringonnousua. Tämä laituri on tosi pelottava, enkä minä halunnut nyt tulla ollenkaan poseeraamaan, Sipi sai hoitaa sen ihan yksin.



Ihan hieno kuva tulikin, vaikka siinä en olekaan minä.



Iltapäivällä kävimme katsomassa auringonlaskua. Minä jouduin näyttämään Sipille, kuka määrää, kun se vaan kukkoili ja yritti saada minut leikkimään. Ehkä ensi viikolla saan jo painia Sipin kanssa kunnolla.

lauantai 9. tammikuuta 2016

Uudenvuodenjuhlissa

Kävimme ottamassa uuden vuoden vastaan saksanseisojaystäviemme Urpon ja Kärsän luona Paimiossa. Tässä muutama kuva sieltä.

Ennen lähtöä satutin takatassuni johonkin terävään metsässä, ja siitä tuli vähän verta. Onneksi Urpolla oli töppönen, jota hän suostui lainaamaan minulle, niin että kyläilypaikan lattiaan ei tullut pieniäkään verijälkiä.

Urpon ja Kärsän luona saa olla sohvalla! Aluksi meitä hieman kainostutti kiivetä sohvalle, sillä se on kotona kiellettyä, mutta lopulta turha vieraskoreus sai jäädä. Urpo ja minä näytimme jo mallia sohvalla loikoilusta, kun Sipi vielä harkitsi.

Sipi kuitenkin valtasi paikkani heti silmän välttäessä, joten minä oikaisin lattialle. Se on oikeastaan ihan yhtä mukavaa.

Uudenvuodenpäivän päivälenkillä kuljimme laavun ohi, ja tietysti meidät laitettiin poseeraamaan. Me hyppäsimme kokonaan pölkkyjen päälle, mutta pojat pitivät takajalat maassa.

Reitin varrella oli myös satumetsä, joka oli vielä aivan vihreä, vaikka kaikki olikin jo jäässä. Sipi ja Kärsä laukkasivat sammaleella niin kovaa, että eivät ehtineet edes kuvaan.

Hyvää Uutta Vuotta kaikille blogini lukijoille!!!
Toivottaa Villa.

lauantai 26. joulukuuta 2015

Sipin kolme jouluateriaa

Kerronpa teille nyt tarinan siitä, miten Sipi antoi itselleen lahjaksi kolmannen jouluaterian. Joulupäivänä menimme Lahdessa käymään. Siellähän on aina mukava käydä: kivoja ulkoilulenkkejä ja ennen kaikkea hyvää ruokaa. Siellä oli käymässä myös koirakaverimme Miska. Tulemme Miskan kanssa hyvin toimeen, siis jos emme päädy liian lähekkäin (käytännössä kaikki sujuu hyvin, koska me väistelemme Miskaa ja Miska meitä). Ennen kuin saavuimme, Miskan ruokakuppi ruokineen oli piilotettu makuuhuoneeseen, jonne emme Lahdessakaan saa mennä (ks. edellistä edeltävä blogimerkintä), ja varmuuden vuoksi makuuhuoneen ovi oli kiinni. Jossain vaiheessa iltaa makuuhuoneen ovi oli kuitenkin jäänyt auki, ja sieltä leijaileva nappuloiden tuoksu osui Sipin kirsuun. Niinpä Sipi päätti ottaa joulujuhlasta ilon irti: illan pimeydessä, isäntäväen silmän välttäessä hän hipsi muina koirina makuuhuoneeseen ja pisteli poskeensa Miskan ruokakupin koko sisällön! Rikos huomattiin välittömästi, mutta liian myöhään, joten Sipi vieläpä välttyi (suuremmilta) toruilta. Eipä Sipi sitä kai tahallaan tehnyt. Sillä on vaan niin valtava ruokahalu - ja aika kehno itsekuri. Ylimääräisen kulhollisen lisäksi Sipi oli jo saanut aamiais- ja päivällisnappulansa. Näin Sipi siis sai kolme joulupäivän ateriaa.

keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Vieraita koirapuistossa

Meillä kävi viime viikonloppuna kivoja vieraita: Urpo ja Kärsä. Tällä kertaa he tulivat ihan yökylään, mikä oli meidän naapureiden mielestä varmaan aika kamalaa. Me neljä nimittäin ryntäsimme ovelle haukkuen ainakin viisi kertaa illan ja yön aikana. Kerrostalossa kuuluu kaikenlaisia ääniä rappukäytävästä, mutta eihän nuo maalaistollot Urpo ja Kärsä sitä ymmärrä. Tuli muutama väärä hälytys.


Kävimme myös lenkillä, kun kerrankin paistoi aurinko. Me emme halunneet mennä poikien viereen, paras pitää pieni hajurako.


 Koirapuistoon jonotimme näin hienosti. Sipi ja Kärsä olivat innokkaimmat koirapuistoilijat, eivätkä meinanneet malttaa odottaa nätisti.



Koirapuistossa aloitimme sellaisen takaa-ajoleikin, että Kärsä juoksee edellä ja kaikki muut jahtaavat häntä. Se oli meidän muiden mielestä hauska leikki, mutta en kyllä tiedä nauttiko Kärsä siitä oikeasti. Ainakin hän tuntui kerjäävän huomiota meiltä koko ajan.



Meno näytti aika pahalta, minua alkoi jo melkein kaduttaa ja koitin jättää leikin kesken.



Oikeasti meillä oli hauskaa, saimme kerrankin kunnon juoksukavereita, joilta ei kunto lopu ihan heti. Ja pääsimme valoisalla koirapuistoilemaan. Ihan hyvä päivä siis.

maanantai 21. joulukuuta 2015

Yöllinen tiedustelija

Meidän kotonahan koirat eivät saa mennä ollenkaan ihmisten makuuhuoneeseen. Siis tassukaan ei saa mennä makuuhuoneen kynnyksen yli, vaikka ovi olisi auki. Siispä useimmiten jäämme Sipin kanssa vain seisomaan makuuhuoneen kynnykselle kun meillä on jotain asiaa makuuhuoneeseen, esimerkiksi jos pallo on sattunut vierimään sinne. Jos isäntäväki on makuuhuoneessa sisällä, laitamme korvat luimuun ja huidomme hännällä villisti, niin että he näkevät että meillä on asiaa. Jos sekään ei auta, päästämme muutaman kimeän kurkkuäänen. Mutta missään tapauksessa emme siis itse saa tulla makuuhuoneeseen.

(Kerran Rekku rikkoi makuuhuonesääntöä hivuttautumalla selällään maaten makuuhuoneen kynnyksen yli! Rekku oli tosi hyvä kiertämään kaikkia sääntöjä. Meillä kyläilevät koirat eivät tietenkään tunne tätä meidän makuuhuonesääntöä, ja vierailujen ajaksi joudutaan laittamaan makuuhuoneen ovi kiinni, tai vaikkapa tuolin poikittain makuuhuoneen oviaukkoon. Niin, ja vastavuoroisesti makuuhuonesääntö ei koske meitä kylässä ollessamme: esimerkiksi hotellihuoneessa tai laivan tai junan hytissä pääsemme usein jopa sänkyyn!)

Viime yönä tein kuitenkin poikkeuksen sääntöön, ja hipsin herättämään emännän hänen sängystään. Emäntä tietenkin heräsi, ja taisi herätä isäntäkin. He luulivat, että minulla tai Sipillä on joku hätänä ja että meidän pitää päästä äkkiä ulos. Niin me pääsimmekin, mutta ei meillä mitään hätää ollut. Minä vain halusin käydä tervehtimässä emäntää makuuhuoneessa. En enää muista miksi, enkä kertoisi vaikka muistaisin. Ehkä parvekkeella oli orava tai kissa, ehkä minua ei vaan nukuttanut enää, tai ehkä minä vain halusin kokeilla onko makuuhuonesääntö enää voimassa.

perjantai 4. joulukuuta 2015

Pennusta Sennuksi seitsemässä vuodessa.

Kasvattaja sanoi tässä eräänä päivänä, että minusta on tullut seniori, eli sennu. Se taisi olla sama päivä, kun ruokani vaihdettiin seniorilaatuun, eli sennuruokaan. Minusta tämä kaikki on vähän outoa. Tuntuu kuin se olisi ollut vasta viime viikolla, kun olin vielä aivan Pennu. Ja nyt olen kuulemma Sennu, vaikka tunnen itseni joka päivä monta kertaa Pennuksi. Miten ihmeessä tähän on päädytty? Aika on kulunut niin nopeasti. Pitäisi oikeastaan kirjoittaa tämän blogin lisäksi romaani, jossa jaan minulle kertynyttä elämänviisautta muille koirille. Kirjan nimeksi voisi tulla "Pennusta Sennuksi seitsemässä vuodessa". Vaikka kirja ei vielä ole valmis, voi kai sitä jo hieman mainostaa. Oikeastaan valmiina on vain yksi ajatus: Tärkeintä on pitää mieli virkeänä ja pysytellä kunnossa. Siispä muistakaa pitää riittävästi hauskaa joka päivä ja välttää tapaturmia (tai jos ette pysty niitä välttämään, niin ainakin selviytyä niistä).

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Lahden-vierailu

Viikonloppuna reissasimme taas. Hyppäsimme autoon lauantaina aamulla ja ajoimme Lahteen. Siellä meitä oli vastassa monta ihmistä ja muutama ihmislapsi. Meitä paijattiin ja juoksutettiin niin paljon, että olimme ihan läkähtyneitä.
Illalla paikalle saapui vielä ystävämme Miska, jonka kanssa meillä on asiallisen viileät välit. Emme oikein välitä toisistamme, mutta emme myöskään ole millään tavalla riidoissa. Sellaiset suhteet ovat mielestäni ihan kivoja; ei tarvitse miettiä välienselvittelyä, kun kaikki on ihan selvää.
Sunnuntaina kävimme aamulenkillä Miskan kanssa ja haistelimme samoja pusikoita ja ojanpenkkoja.
Iltapäivällä, kun oli kotiinlähdön aika, meitä väsytti aika paljon. Olimme aika iloisia, kun pääsimme omiin häkkeihimme nukkumaan.

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Kiitos hyvää!

Minulle kuuluu nykyään todella hyvää. Olen saanut ehtaa sianhaimaa nyt melkein viikon jokaisella aterialla, ja se tekee minulle niin hyvää! Syön sen aina erittäin hyvällä ruokahalulla. Toki syön nappulat ja lihapullakin, ruokahaluni on lähes pohjaton.
Se, mihin sianhaima on eniten vaikuttanut, on minun suolentoimintani. Nykyään käyn ulostamassa vain noin 2-3 kertaa päivässä, kun aikaisemmin 4-7 kertaa päivässä oli ihan normaalia minulle. Tästä on seurannut se, että olen pikkuhiljaa alkanut saada massaa takaisin. Olen vielä melko laiha, mutta kylkiluut ovat taas piilossa.
Kaikkein eniten minä kuitenkin iloitsen siitä, että minulla on energiaa! Jaksan juosta ja pelmuta kuin nuori koira! Ulkona haluan koko ajan kirmata edestakaisin ja hyökkäillä Sipin kimppuun ja ottaa spurtteja.
Tänään kävin emännän kanssa juoksemassa noin 6 kilometrin lenkin ja olin koko ajan vapaana. Ensin juoksin emännän rinnalla, sitten edellä. Aina välillä jättäydyin haistelemaan jotain mielenkiintoista hajua, ja sitten laitoin korvat menemään päätä myöten ja juoksin niin kovaa kuin pystyin ja otin emännän kiinni. Tein tätä monta kertaa ja voi että se tuntui minusta kivalle!
Olen niin iloinen kun voin näin hyvin!

lauantai 14. marraskuuta 2015

Sipin pieni seikkailu

Sipi lähti viime keskiviikkona illalla kasvattajamme luokse yökylään. Illalla hyppäsimme kaikki autoon ja ajoimme kasvattajan luokse. Pihalla minä ja Sipi tutustuimme mielenkiintoisiin hajuihin ja juttelimme kasvattajan kanssa  mm. minun haimaongelmistani.
Sitten minä hyppäsin takaisin autoon ja Sipi ja emäntä lähtivät sisälle kasvattajan kanssa. Eteisessä tuli heti ainakin kolme tai neljä koiraa tervehtimään ja pian loputkin. Yhteensä kasvattajan laumassa on 7 narttukoiraa. Sipi oli aluksi hieman hätää kärsimässä ja joutui muutaman kerran näyttämään hampaitakin, kun muut olivat niin kamalan kiinnostuneita vieraasta. Kun emäntä lähti kotiin, oli tilanne rauhoittunut nopeasti ja Sipi oli sopeutunut laumaan.
Yö sujui rauhallisesti ja aamulenkki meni muuten ihan hyvin, mutta Sipi ei suostunut kulkemaan samassa reunassa muiden kanssa. Hassua!
Iltapäivällä Sipi kävi kasvattajan kanssa eläinlääkärissä antamassa verinäytteen dna-testiä varten. Tulokset kuulemme muutaman päivän päästä.
Sillä välin minä nautin täysin siemauksin ainoan koiran elämästä! Aamulenkillä kuljin vapaana. Kukaan ei joutunut komentamaan koko ajan ja sain nuuhkia ja tepastella omaan tahtiini. Kävimme emännän kanssa katsomassa kaunista auringonnousua ja teimme vähän tavallista pidemmän aamukävelyn.
Iltapäivällä pääsin taas yksin lenkille. Se oli niin kivaa! Minä nautin kyllä paljon siitä, kun saan kaiken huomion.
Illalla emäntä kävi hakemassa Sipin kotiin. Kasvattajan luona Sipi meinasi seota kun hän huomasi, kuka ovelle tuli. Sipin laulu oli niin kovaäänistä, ettei ihmisten keskustelusta meinannut tulla mitään!
Kyllä minusta oli ihan kivaa, kun Sipi tuli kotiin ja koko lauma on taas koossa. Haistelin Sipiä aika tarkkaan, kun hän tuli kotiin. Häneen oli tarttunut kaikkia outoja hajuja.
Sipi oli tästä seikkaulusta niin uupunut, että meni heti nukkumaan ja oli vielä seuraavanakin päivänä aika poikki.