Hotellissa

Perjantaina matkustimme Tampereelle hotelliin. Me pääsimme ensin Pyynikille ulkoilemaan ja sen jälkeen söimme hotellihuoneen kylppärissä. Sitten hyppäsimmekin puhtaisiin valkeisiin lakanoihin koisimaan. Lakanat eivät sen jälkeen olleet enää kovin puhtaat. 

Isäntäväki häippäsi jonnekin, mutta meillä oli kaikki hyvin hotellilla. Nukuimme makeasti pehmeällä sängyllä. Myöhään illalla kävimme vielä uudestaan Pyynikillä pienellä happihyppelyllä. 

Kyllä hotelleissa on aina kivaa!

Joulun viettoa

Joulumme alkoi kotona Turussa, kun katsoimme telkkarista joulurauhanjulistuksen. Pakollisen perinteen jälkeen kävimme Koivuluodossa pitkällä lenkillä ja kuraistimme itsemme. Koko Etelä-Suomessa ei ole vielä lunta. Jouduimme siis joulupyykkiin.
Oli jo pimeä, kun lähdimme reissuun. Ensimmäinen pysähdys oli Bertan luona. Siellä meitä oli yhteensä neljä joulukoiraa, kun paikalla oli myös Urpo.

Pidämme hieman hajurakoa Urpoon ja Berttaan. 

Meillä kävi myös joulupukki ja joulumuori, mutta jotain mätää siinä hommassa oli, sillä ne vaikuttivat epäilyttävän tutuilta!

Bertta ei jaksanut välittää lahjojen avaamisesta, vaan torkkui takan vieressä lämmöstä nauttien.

Joulupäivänä tapasimme lenkillä Bingo-koiran, jonka kanssa otimme riehakkaat painit.

Jatkoimme matkaa Tuusulaan, jossa jouduimme odottamaan autossa kun isäntäväki kävi sukuloimassa.

Matka jatkui vielä Lahteen. Täällä meillä on seurana Miska-koira. Miskan kanssa on ihan kivaa, vaikka emme ole vielä päässeet ulos telmimään kunnolla.

Kävimme isäntäväen kanssa kinkunsulatuslenkillä Takkulassa. Sipillä ja minulla oli aivan hirveä vauhti päällä ja onneksi metsässä oli tilaa juosta.

Minä leikin luolakoiraa ja työnsin pääni kallionkoloon. 

Rannassa oli isoja jäälohkareita, joita oli mukava järsiä. 

Sipi paineli menemään suolla. 

Maisemista päätelleen ei voinut tietää, että on tapaninpäivä, mutta onneksi se ei meitä koiria haittaa.

Nuotiolla Everin kanssa

Veljeni Everi tuli eilen kylään. Aluksi se oli minusta todella ärsyttävä; tuli tänne meille ja oli kuin kotonaan. Minun piti muutaman kerran ärähtää sille, vaikka muiden mielestä Everi oli ihan kiltisti ja minä räyhäsin suotta.
Sitten menimme ulos metsään. Patikoimme laavulle ja teimme nuotioon tulet. Minä hieman rentouduin ja muistin, että se Everihän on oikeastaan ihan mukava tyyppi. Kuin minä, mutta vähän isompi. Meillä olikin oikein hauskaa. Sipi ei tykännyt, kun minä en huomioinut sitä ja roikkui ärsyttävästi niskassa koko ajan kun yritin painia Everin kanssa. Ihan hyvin tulimme kuitenkin toimeen kolmestaan. Olimme ulkona pimeän tuloon asti (eli noin puoli neljään, eilen oli vuoden lyhyin päivä) ja sitten lähdimme takaisin kotiin.
Loppuillan olimme Sipin kanssa aivan poikki. Eväkään ei liikahtanut, kun olimme saaneet ruuat ja pääsimme lepäämään.
Minulla vähän massussa kiersi, kun olimme syöneet aamulla piparkakkuja(!), joita pienet sukulaispojat meille syötti aamulla, ja nuotiolla saimme vielä makkaraakin. Iltalenkin jälkeen vatsa rauhoittui ja nukuin sikeästi 12 tuntia aamuun asti.

Kaikki oli paremmin ennen

Minua on alkanut vaivaamaan, kun emme enää pääse ollenkaan päivälenkille. Aina kun menemme ulos, on sysimusta yö. Miksi aina on yö? Minä haluaisin ulos valoisalla.

Itsenäinen

Itsenäisyyspäiväkin tuli ja meni. Minä pidän itsenäisyyspäivästä, sillä olenhan tunnetusti älykäs ja itsenäinen. Me kävimme itsenäisyyspäivänä pitkällä kävelyllä ja sain kulkea vapaana suurimman osan matkaa, sillä minä en käytä itsenäisyyttäni väärin toisin kuin Sipi, jolla on toisinaan tapana lähteä liian kauas ja kauaksi aikaa omille teilleen. Sipi kyllä tietää ettei niin saisi tehdä ja katuu aina palattuaan syvästi, mutta ei vielä toistaiseksi ole voinut luonnolleen mitään. Silloin kun vainu vie menevät Sipin korvat täysin lukkoon.

Muuten Sipistä on tullut mukava kaveri. Yhteinen harrastuksemme on meksikolainen showpaini, jota harjoittelemme kaikenlaisilla alustoilla. Sipin hahmo vapaapainiotteluissa on "El Hambo", kun minä taas käytän taiteilijanimeä "Villalobos".

Kotona on usein voimakkaampi painovoimakenttä kuin ulkona, tai ainakin lattialta on joskus TODELLA vaikea nousta. Varsinkin ruoan jälkeen.

Täällä oli vähän lunta itsenäisyyspäivänä, mutta nyt se on valitettavasti jo sulanut pois. Kuvassa on tyylinäyte itsenäisyyspäivän itsenäisestä askelluksestani Kullaanvuoren metsissä.

Toissapäivänä loikoillessamme Sipi asentoa vaihtaessaan vahingossa kierähti suoraan eteeni, jolloin välisemme etäisyys jäi hetkeksi epätavallisen lyhyeksi. Voisi jopa todeta, että tilanteessa koeteltiin yksityisyyden rajoja. Sipin ilme oli aika pöllämystynyt, kun minä taas pysyin jännittävästä tilanteesta huolimatta täysin coolina.

Treeneissä

Olen käynyt kahtena peräkkäisenä sunnuntaina treenaamassa ohjatusti, mitä ei ole tapahtunut pitkään aikaan. Se on sääli, sillä minä pidän treenaamisesta oikeastaan tosi paljon, ja olen siinä vieläpä aika hyvä. Treenit ovat Haunisten koirakentällä, jonne menin isäntäväen ja Sipin kanssa neljästään. Siellä on yleensä paljon koiria, ja viime sunnuntaina siellä oli meidän lisäksi vielä yksi valkkarikin! Treeniohjelmassa oli tervehtimistä, seuraamista, ihmisryhmää, paikallaanoloa, käännöksiä, maahanmenoa, istumista, luoksetuloa, ja vaikka mitä. Sekä tietenkin kauheasti riehumista patukan kanssa - se onkin treeneissä kaikkein parasta! Siellä myös ammuttiin, mutta se ei haittaa minua pätkääkään. Olenhan käynyt jo parikin kertaa oikein ampumaleirillä tutustumassa kunnon jytinään. Treenien ohjaaja - vai pitäisikö sanoa minun "personal trainerini" - kehui minua kovasti ja sanoi, että minulla on kaikki liikkeet hyvällä mallilla ja että opin tosi nopeasti. Mutta senhän kaikki tämän blogin vakituiset lukijat jo tietävätkin.

Sipi ja minä

Sipi ja minä olemme nyt totutelleet elämään ilman Rekkua. Vain me kaksi olemme nyt perheen koirat. Minusta se on aika kurjaa, olen ollut vähän apealla mielellä viime päivät.
Ulkona suru kuitenkin hellittää. Sipi riehaantuu entiseen malliin todella helposti, ja minustakin on kiva ottaa painit tai pieni takaa-ajoleikki silloin tällöin.
Viikonloppuna kävimme Tikanmaalla pitkällä lenkillä vanhoissa tutuissa maisemissa. Siellä kävelimme Rekun kanssa aikanaan monta kivaa lenkkiä. Nyt minulla oli seurana Sipi.

Rekku on poissa

Musta "isoveljeni" sileäkarvainen noutaja Rekku kuoli eilen sunnuntaina. Rekku meni aamulenkin jälkeen lempipaikkaansa pihanurmikolle, kävi makaamaan ja lakkasi hengittämästä. Isäntä ja emäntä peittelivät Rekun lämpimään vilttiin ja veivät hänet pois. Viime viikkoina Rekku oli ehkä vaikuttanut vähän normaalia väsyneemmältä, mutta eihän hän mikään nuori poika enää ollut, jo yhdeksän vuotta.

Talo tuntuu nyt oudon tyhjältä kun yksi laumasta on poissa. Minä ymmärrän hyvin isännän ja emännän surua ja osaan lohduttaa heitä. Minunkin tulee Rekkua ikävä, onhan hän ollut osa laumaani jo ihan pennusta asti, ja tulimme aina niin hyvin toimeen. Hyvästi Rekku, toivottavasti tapaamme vielä!

Reissussa taas

Olimme viikonloppuna taas pienellä matkalla. Perjantaina pakkauduimme autoon koko konkkaronkka ja ajoimme Jämille. Jämillä oli lunta maassa! Oli jo pimeää kun tulimme perille, mutta pääsimme kuitenkin pienelle iltalenkille ja nautimme pakkasesta ja valkeasta maasta.
Lauantaina kävimme taas ulkoilemassa ja sitten me koirat jäimme hotelliin muutamaksi tunniksi, kun isäntäväki häippäsi jonnekin lenkkarit jalassa ja lenkkivaatteet päällä. Illalla oli taas kivaa, sillä lunta oli satanut hieman lisää.
Kun koitti nukkumaanmenoaika, isäntäväki heltyi meille ja antoi meidän kaikkien tulla sänkyyn! Me olimme koko lauma sängyssä melkein koko yön. Isäntä joutui nukkumaan jalat koukussa, kun se ei kehdannut heittää minua jalkopäästä lattialle.
Sunnuntaina teimme aamulla vielä mukavan aamulenkin kankaalla, ja Sipi ja minä perustimme metsään laukkaringin. Se tarkoittaa sitä, että laukkaamme rinkiä puiden tai pensaiden ympäri toisiamme jahdaten. Tai no yleensä minä jahtaan Sipiä. Rekku harvemmin osallistuu laukkarinkiin.

Sipi käväisi muuten viime viikolla Vettorissa näyttämässä tulehtunutta nisää. Hän sai antibioottikuurin, koska nisästä tuli verensekaista kudosnestettä. Antibioottihan on useimpien koirien mielestä kauheaa myrkkyä, jota ei todellakaan syödä vapaaehtoisesti, mutta Sipiä on helppo huijata: tabletti vaan "piilotetaan" ruuan joukkoon. Tottakai Sipi sen tabletin huomaa, mutta hän en vaan voi jättää ruokakuppiin mitään. Kaikki on syötävä mitä kupissa on. Hassu kakara.

Aamupaini pellolla

Yöllä oli ollut pakkasta, joten heinä rapisi kivasti tassujen alla aamulenkillä. Aurinko oli juuri nousemassa, kun lähdimme ulos. Aluksi kaikki meinasi mennä pieleen, sillä Rekku söi kakkaa ja Sipi karkasi. Onneksi lopulta meillä olikin ihan mukava lenkki. Sipi ja minä kuljimme ihan nätisti kiskomatta liikaa ja Rekkukin söi enää heinää.

Kun olimme kääntymässä kotiinpäin, minun alkoi tehdä mieli painia. Emäntä vapautti meidät remmeistä ja pääsimme kirmaamaan pellolle. Minä pistin Sipin matalaksi monta kertaa, vaikka nykyään Sipi on jo aika vahva eikä sitä ole niin helppo enää kurittaa.

Kun tarraan kaulaan kiinni, Sipi menee maahan selälleen. 

Harmi vaan, että Sipikin on oppinut sen tekniikan. 

Välillä on pidettävä tauko ja pohdittava strategiaa.

Sipi venkoilee...

... ja kuvittelee olevansa minua isompi. 

Vauhtia meidän leikeistä ei myöskään puutu.

Lopulta Sipi kupsahti maahan ihan väsyneenä. Tästä oli hyvä jatkaa kotiinpäin aamuruokien äärelle. 

Villallinen ulkona

Tänään vein Sipin ja Rekun ulos villalliselle. Varsinkin Sipille annoin oikein isän tassusta. Kyyti oli kylmää, mutta lopuksi päätin painaa asiat villaisella.

Sipi tallilla

Maanantaina Sipi pääsi autoajelulle. Tai niin Rekku ja minä luulimme! Sipi olikin päässyt autolla hevostallille katsomaan hevosia. Minähän olen käynyt tallilla aiemmin, mutta Sipi ei ollut oikeastaan nähnyt heppoja ollenkaan. (Paitsi kerran metsässä tuli pari ratsastajaa vastaan, ja ne vasta Sipin mielestä pelottavia olikin!)

Aluksi Sipiä jännitti kaikki. Se oli ihan kauhusta kankeana eikä ollenkaan halunnut ymmärtää, että hevonen on niin kamalan iso. Tallilla oli kuitenkin niin paljon mielenkiintoisia hajuja (ja ihanaa lantaa), että äkkiä Sipin jännitys muuttui rentoudeksi. Emäntäkin leikki rentoa, vaikka onhan ne hevoset aika isoja ihmiseenkin verrattuna. Sipi vieraili myös satulahuoneessa ja kiersi eri karsinoiden edessä katsomassa eri hevosia.

Hevosen tarvikkeet olivat myös mielenkiintoisia.

Sen verran jännä oli Artsi-hevonen, ettei Sipi ihan lähelle uskaltautunut. Kerran Sipi söi lantaa ja Artsi heinää melko lähekkäin, mutta sitten Sipi havahtui tilanteeseen ja päästi vahingossa haukahduksen.

Illalla Sipi oli aika poikki. Kyllä ne tallivierailut väsyttää, sen muistan minäkin.

Poseeraus

Jouduttiin taas vähän poseeraamaan, kun aamulenkillä oli niin mukavaa. Kerrankin Sipi ei karannut eikä kiskonut remmissä, niin emännällä ei mennyt hermot. Meillä oli itse asiassa ihan kiva aamulenkki. Koko viikonloppu on ollut kiva, koska meillä oli vieraita ja saimme paljon huomiota Myös rakas viholliseni Bertta kävi tervehtimässä meitä, mutta se ei minua erityisesti ilahduttanut. Pikemminkin ilahduin kun Bertta lähti takaisin kotiinsa.
Kun kaikki vieraat olivat lähteneet, menimme Koivuluotoon pitkälle kävelylenkille. Siellä oli mukavaa, mutta tällä kerta emme olleetkaan siellä yksin, vaan vastaan tuli Nemo kumppaneineen. Minä ohitin ne mallikkaasti, mutta Sipi ei voinut olla vikisemättä. Sipi on niin äänekäs kakara. Se viihdytti vieraitakin laulamalla huuliharpun säestyksellä.

Tikkien poisto ja pitkä iltalenkki

Aamupäivällä isäntä vei minut Raision Vettoriin. Siellä tassuani taas väänneltiin ja käänneltiin ja lopulta hoitaja napsaisi tikit pois polkuanturoiden välistä. Sitten eläinlääkäri tuli katsomaan tassua. Hyvin se on kuulemma parantunut ja voin nyt juosta ja riehua normaaliin malliin. Ulkona pidän vielä tossua. Lisäksi iltaisin tassu putsataan Betadine-liuoksella ja haavaan laitetaan Vetramil-voidetta.
Tikkien poiston kunniaksi lähdimme porukalla Tikanmaalle pitkälle iltalenkille. Olen kahden viikon ajan joutunut pidättelemään menohalujani, joten nyt oli ilo juosta pellolla Sipin kanssa ja pistää lauma taas ojennukseen.
Sipille hämärässä liikkuminen on vaikeaa. Koko ajan se haluaa tarkkailla, liikkuuko jossain ihminen tai eläin. Ja heti kun näköpiirissä on jotain epäilyttävää tai edes pienenpieni vainu, on mentävä. Ja sitten se todellakin menee. Valkoinen viiva jää vaan horisonttiin, kun Sipi viilettää menemään. Tästä seuraa poikkeuksetta Sipin kytkeminen talutusremmiin.
Tänään Tikanmaalla Sipi löysi jostain jotain mustaa, jota se laittoi päähän ison laikun. Ennestään otsassa on öljyläikkä, joka tuli leirillä kun Minto ja Oikku työnsivät Sipin parkissa olleen auton alle. Nyt Sipin otsassa on kaksi mustaa laikkua. Varmaan Sipi on niin kiintynyt Rekkuun nyt kun minä olen ollut pari viikkoa pois pelistä, että se haluaa pikkuhiljaa alkaa näyttääkin samanlaiselle kuin Rekku.

Viisivuotias

Tänään on minun 5-vuotissynttärit. 

Ajatella, että olen jo keski-ikäinen. 

Tunnen itseni yhtä nuorekkaaksi kuin Sipi. Vaikka minulla onkin tällainen paketti tassun ympärillä juuri nyt. Onnea myös kaikille sisaruksille!

Sipi läpivalaistavana

Sipi lähti eilen Helsingissä käymään. Hänelle oli varattu aika silmäpeilaukseen sekä lonkka- ja nivelröntgeniin MEVET-eläinlääkäriasemalle Pitäjänmäessä. Minä ja Rekku jäimme kotiin sadetta pitämään, enkä muutenkaan olisi välittänyt lähteä mihinkään kipeän tassuni kanssa. Sipi oli varmasti ihan tyytyväinen, koska hän pitää matkustamisesta. Perillä oli monta tuttua valkkaria, muiden muassa Sipin siskot Kerttu ja Inja. Ensin Sipi sai katsoa kirkkaisiin lamppuihin, joiden läpi eläinlääkäri tähysti. Se ei ollut kovin mukavaa, eikä myöskään piikki, jonka hän sai heti peilauksen jälkeen. Sipiä alkoi nopeasti väsyttämään, siis todella paljon.

Kohta Sipi olikin aivan kanttuvei. Kieli roikkui ja silmät pyörivät päässä kuin hedelmäpeli.

Isäntä oli tyytyväinen, sillä Sipi ei ole koskaan aikasemmin ollut yhtä rauhallinen. Röntgen meni nopeasti eikä sattunut yhtään. Sen jälkeen seurasi herätyspiikki, joka sekin vaikutti Sipiin yllättävän nopeasti: hän nousi koirista ensimmäisenä tassuilleen, vaikka oli saanut herätyspistoksen kolmanneksi viimeisenä! Sitten isäntä talutti Sipin autoon ja jätti laskun herrasmiesmäisesti kasvattajan maksettavaksi. Kuvauksen tuloksista tiedotetaan myöhemmin Sipin sivuilla. Matkalla kotiin Sipi nukkui turvallisesti pomppaan käärittynä.

Tassuhaava

Sunnuntaina minulle sattui tassuonnettomuus. Jahtasin Sipiä metsässä niin kuin niin monet kerrat aikaisemminkin, ja yhtäkkiä tassuuni osui joku terävä. Kiljaisin, mutta jatkoin Sipin jahtaamista. Juoksimme vielä hyvän tovin, kunnes isäntäväki huomasi, että tassustani tippuu verta. Olin ilmeisesti astunut lasinsiruun tai muuhun terävään.

Minut kiidätettiin Turun Tuhatjalkaan päivystykseen, jossa todettiin, että tassu pitää tutkia kunnolla ja sen takia minut nukutettiin. Herättyäni kuulin, että tassussa oli 3,5 cm pitkä haava ja se oli ommeltu kiinni. Lisäksi varpaankoukistajan jänne oli poikki ja se pitäisi ommella seuraavana päivänä ortopedillä. Jalkaa särki vietävästi.
Maanantaina olin kuitenkin aika reipas, vaikka tassu olikin paketissa. Saimme ajan ortopedille tiistaiaamuksi. Ortopedi tutki jalan ja sanoi, ettei kannata leikata. Katkennut jänne on kuulemma niin pieni, ettei leikkaamisesta ole huomattavaa hyötyä. Varpaiden asento ei ollut muuttunut, joten toivun tästä kyllä, kunhan saan lepoa ja tassuside vaihdetaan riittävän usein. Minullahan on myös antibioottikuuri ja lisäksi saan kipulääkettä.
Olen aika masentunut. En ymmärrä, miksi Rekku ja Sipi pääsevät lenkille, mutta minun pitää jäädä kotiin. Toisaalta käveleminen kyllä sattuu, varsinkin kun sidettä vaihdetaan.

Tikkien poisto on ensi viikon lopulla, toivottavasti silloin on parempi olo jo.

Leiri

Viime viikonloppuna oli taas jokavuotisen kasvattajan leirin aika. Aikaisempina vuosina olen ollut yksin isäntäväen kanssa, mutta tänä vuonna laumassani on kolme koiraa. Jopa Rekku lähti mukaan, vaikka hän on aivan väärän värinen.
Meidän kämppiksenä oli pieni 16-viikkoinen Milo-pentu, joka oli minusta aivan ällöttävä. Ensimmäisenä näytin sille taivaan merkit. Kyllä se hyvin nopeasti oppi kunnioittamaan arvokkaampaansa.

Siskoni Oikku sekä Milon sisko Fuula.

Ensimmäisenä iltana totuttelimme leirielämään ja toisiimme. Meitä nukutti ja saimmekin onneksi levätä illan.

Lauantaina alkoi äksöni. Paikalle oli kutsuttu arvostettu kouluttaja, joka neuvoi meidän omistajia, miten saadaan koiran viettiä nostettua ja miten käytetään viettiä hyväksi koulutuksessa. Minä olin tietysti aivan huippuhyvä esimerkki muille, koska minulla on korkea vietti ja sitä on helppo nostaa esimerkiksi narupallolla tai purupatukalla. Osasin heti kaikki temput, mitä siellä piti kokeilla. Isäntä oli minusta ylpeä - ja syystä!

Myös Sipi pääsi esiintymään. Sipi on vielä niin nuori, että hänen osuutensa oli hieman erilainen. Lähinnä vietin herättelyä. Hyvin sekin meni, vaikka emäntää jännittikin jostain syystä.

Sunnuntaina oli leirimätsärit, joissa sijoituin jälleen. Sain kunniamaininnan "Valioyksilö". En ole vielä kertaakaan palannut leiriltä ilman ruusuketta! Sipi sai lohdutuspalkinnoksi possunkorvan ja purutikun.

Tottakai leirielämään kuului myös riehuminen. Sipi ja minä emme riehuneet muiden kanssa yhtä aikaa, sillä me olemme joskus aika mustasukkaisia toisistamme ja siitä saattaa tulla riitaa vieraiden koirien kanssa. Niinpä pääsimme erikseen tutustumaan vieraisiin koiriin. Tässä Sipi tutustuu emääni Mintoon ja siskooni Oikkuun. Sipi parka on aivan alakynnessä! Minto ja Oikku halusivat koko ajan nähdä Sipin matelevan. Mutta ei se tuntunut Sipiä haittaavan. Oikku ei myöskään tykännyt siitä, kun Sipi yritti pomottaa Fuulaa, joka on Oikun lapsi.

Kasvattaja tarkisti Sipin hampaat. Kaikki näytti olevan kunnossa.

Myös minun silmääni tutkittiin. Kasvattaja kertoi, että silmässäni on todennäköisesti kolesterolikertymä, joka on vaaraton ja menee itsestään ohi jossain vaiheessa. Tämä tieto helpotti isäntäväkeä, sillä he luulivat että silmässäni on kaihi.

Kaikenkaikkiaan hyvä leiri! Kotiin palattuamme olimme totaalisen poikki, niin ihmiset kuin koirat.

Melkein ulkomailla

Tein laumani kanssa uuden aluevaltauksen, kun käväisin tässä eräänä viikonloppuna ulkomailla. Tai ainakin siltä tuntui, koska sinne paikkaan piti mennä isolla laivalla ja siellä puhuttiin ruotsia. Paikan nimi oli Ahvenanmaa eli Åland, kuten paikalliset sanovat.

Meillä oli oma mökki Degersandissa Eckerössä. Mökin taso oli mielestäni kiitettävä. Terassikin oli riittävän iso ja siitä pääsi suoraan metsään pissalle.

Mökin lähellä oli myös upea hiekkaranta, jossa menimme isännän kanssa uimaan. Aallot olivat niin korkeat että ne löivät pään yli.

Kävimme ennen kotiinpaluuta luontopolulla kävelyllä ja tietenkin halusimme kokeilla myös Eckerön pohjoisrannan vettä.

 Laivassa meillä oli tietenkin oma hytti sekä meno- että paluumatkalla.

Valitettavasti hytissä ei ollut kuin kaksi sänkyä, joten jouduimme Rekun kanssa huolimaan myös pennun samaan sänkyyn. (Pitäähän isäntäväelläkin olla tilaa levähtää jossain.)

Meistä tuli turkulaisia

Elämässäni on tapahtunut taas suuria muutoksia: olen muuttanut Turkuun. Rekku ja minä lähdimme hoitoon muutamaksi päiväksi, ja kun meidät palautettiin isäntäväelle, olikin koti muuttanut uuteen paikkaan. Kaikki tutut tavarat ja lelut olivat uudessa paikassa. Uudessa kodissa oli tietysti myös Sipi, joka alistui minulle pissaamalla lattialle kun näimme pitkän tauon jälkeen. Sipiä ei voitu laittaa hoitoon muuton ajaksi, kun se on vielä niin villi.
Täällä Turussa on ihan kivaa. Metsälenkit on osittain jo tuttuja, kun olemme vierailleet täällä. Rekku on viettänyt paljonkin aikaa kesällä isännän kanssa näitä polkuja tallaillen.

Tällä viikolla isäntäväki lähti reissuun ja me menimme koirahoitolaan. Hoitolassa oli ihan kivaa, mehän olemme olleet siellä ennenkin.
Isäntä bongasi Kokkolassa erään sivuprojektini: Villan koulun. Siellä koulutan kurittomia lapsia, jotta niistä tulisi yhtä hyväkäytöksisiä kuin itsestäni on tullut. Sipin olisi syytä mennä sinne vaihto-oppilaaksi muutamaksi vuodeksi.

Kuhankuonon vaellus

Viime viikonloppuna kävimme taas Kuhankuonolla vaeltamassa. Sipille se oli ensimmäinen vaellus, jossa yövytään laavulla. Rekku ja minä olemme jo vanhoja tekijöitä. Niinpä me saimme olla vapaina laavulla, mutta Sipi joutui olemaan kytkettynä 15 metrin jälkiliinaan. Sipin yöllisen tutkimusretken aikana jälkiliina kiertyi puiden ja kantojen ympärille niin, että isäntä joutui nousemaan selvittämään sotkua. Sitten Sipi osasikin olla vähän rauhallisemmin loppuyön.
Sää oli aivan loistava ja metsä niin kuiva, että juotavaa ei meinannut löytyä. Menimmekin muutamaan otteeseen erikseen järven rantaan juomaan ja tietenkin uimaan. Kuivuudessa on se hyvä puoli, että metsässä ei ollut juuri ollenkaan hyttysiä.
20 kilometrin kävelyn loppupuolella minä ja Rekku tyydyimme kulkemaan isännän perässä polkua pitkin ja Sipinkin säntäily vähentyi.

Kotona saimme extraisot annokset ruokaa jonka jälkeen muutuimme taljoiksi.

Kannolle kannustetut

Me saamme aina palkinnon, jos hyppäämme kannolle tai kivelle sopivassa kohtaa. Siksi usein lenkillä ryntäämme jo etukäteen niille tietyille kiville ja kannoille, joista palkinnon on aikaisemmin saanut. Joskus myös kokeilemme hypätä kokonaan uusien kivien päälle, josko niidenkin päälle hyppääminen olisi herkun arvoinen suoritus.

Joskus on, joskus ei. Mutta aina välillä kiven tai kannon päällä meinaa tulla ahdasta, koska ainakin Sipin ja minun on päästävä ensimmäiseksi!

(Kuva on vähän tärähtänyt, mutta niin ovat kuvattavat kohteetkin.)

Hoidossa

Isäntäväki halusi jostain kumman syystä välillä koiravapaata. Luulen, että ne lähtivät jonnekin pyöräilemään, sillä ne huolsivat inhottavia kilpapyöriään ennen lähtöä. Joka tapauksessa isäntäväen koiravapaa tarkoittaa, että minut, Rekku ja Sipi viedään hoitoon. Eikä se mitään haittaa: olemme olleet hoidossa monta kertaa eri paikoissa, ja olemme aina viihtyneet hyvin ja tulleet toimeen erilaisten ihmisten ja koirien kanssa. Itse asiassa hoidossa käyminen toisinaan on ihan mukavaa. Tällä kertaa saimme tutustua uuteen paikkaan nimeltä Haukkumäki. Nimestään huolimatta tässäkään paikassa ei ollut mitään haukkumista, vaan saimme siellä oikein hyvää hoitoa. Varsinkin Rekku ystävystyi hoitotädin kanssa nopeasti. Sipi sen sijaan ei oikein osannut olla kuin kotonaan, vaan vähän jännitti uutta ympäristöä (ja hyvä niin). Minähän tunnetusti sopeudun joka paikkaan ja olen cooliainen tilanteessa kuin tilanteessa.

Ai niin, se Haukkumäen nimi johtuu tietenkin niistä kaikista muista koirista joita siellä oli hoidettavana. Ne nimittäin haukkuivat yhtä mittaa, kun minun laumani oli hoitotädin mielestä hämmästyttävän hiljainen.

Sipin taiteilijaura

Sipi on ryhtynyt taiteilijaksi. Tai voiko nyt graffitteja taiteeksi kutsua. Ensimmäinen iso työ on esillä Tampereen Multisillassa, tässä poseeraamme sen edessä. Sipuli on aika itserakas, kuten kuvasta näkyy.

1-vuotias Sipi!

Pallero on jo vuoden vanha! Onnittelen "pikku-siskoani" Sipiä tänään, onhan hän aika kiva kaveri. Näin komea pienestä riiviöstä on kasvanut.

Onnea myös Sipin sisaruksille Pihkalle, Injalle, Kertulle, Kuutille, Leeville ja Maxille.

Bertta 10 vuotta

Tänään juhlimme ystäväämme Berttaa. Hän täyttää kokonaiset 10 vuotta! Hurraa!! Olen tuntenut Bertan melkein aina, suunnilleen siitä asti kun muutin pentulaatikosta Vantaalta isäntäväen luokse.
Minun ja Bertan suhde on ollut myrskyisä. Kun olin pentu, hurmasin Bertan ja meillä oli niin mukavaa. Ihailin Bertan suurta egoa ja hirmuisen isoja hampaita. Bertta opetti minua kunnioittamaan vanhempia narttuja.
Tulemme ihan hyvin toimeen keskenämme - suurimmaksi osaksi. Välillä tulee vähän sanomista, esimerkiksi leluista tai kepeistä. Kerran otimme yhteen oikein kunnolla, kun minulla oli vähän ajatukset sekaisin Sipin suhteen.
Tänään lähetetään paljon onnitteluja ja iloisia ajatuksia Bertalle! 10 vuotta saksanpaimenkoiralle on kunnioitettava ikä.

Bertta lempipaikallaan - omassa pihassa. 

Kuvat on otettu viime syksynä. 

Kurittomat

Sipi on ihan kauhean kuriton kakara sille päälle sattuessaan. Se ei kuule eikä näe mitään, viilettää vaan pää viidentenä jalkana kauheaa vauhtia eteenpäin. Turha sille on huudella, kun ei se ota kuuleviin korviinsa. Joskus minulle käy niin, että lähden mukaan Sipin hömpötyksiin. Silloin me yhdessä juoksemme villeinä ja vapaina, emmekä välitä isäntäväestä tuon taivaallista. Mikä voisi olla parempaa kuin metsässä kirmaaminen (tai joskus pyörätiellä tai muussa sopimattomassa paikassa)? Kurittomuudesta seuraa tietysti satikutia, mikä on tylsää. Ihmiset eivät vaan ymmärrä hyvän päälle.

Sattuu toisaalta välillä niinkin, että tottelemme hämmästyttävän hyvin. Silloin saamme palkinnoksi Frolicia. Hyvä käytös voi tarkoittaa esimerkiksi toisten koirien ohittamista räyhäämättä ja kiskomatta, tai kotiin kipittäminen ruokailemaan vetämättä remmissä kuin höyryveturi.

Mäyräjahdissa

Eilen isäntä vei meidät Koivuluotoon lenkille, siellähän on niin rauhallista. Tai niin siis luulimme. Kaikki meni hyvin siihen asti, kunnes Sipi äkkäsi mäyrän. Sipi tietysti lähti mäyrää tervehtimään luullen, että tämä pakenee paikalta. Mutta toisin kävi. Mäyrä alkoikin räyhätä ja sihistä Sipille ihan tosissaan. Minäkin siitä jo hermostuin ja lähdin puolustamaan pientä siskoani. Yhdessä räkytimme mäyrälle, mutta isäntä ei tykännyt siitä. Hän karjui meille ja komensi meidät pois mäyrän luota. Annoimme periksi, kun ei se mäyräkään vaikuttanut perääntyvän eikä siitä leikkikaveriksikaan ollut.

Seuraavaksi törmäsimme supikoiraan. Sipi taas ajatteli hieman tervehtiä supia, mutta supi juoksi ojaan eikä hienohelma-Sipi viitsinyt liata hienoa turkkiaan. Supi pakeni putkeen ja sähisi Sipille. Pääsimme jatkamaan matkaa, mutta hieman hengästynein tunnelmin. Olimme kaikki ihan hermoraunioita iltalenkin jälkeen.

Juhannuksen vietto

Meillä ei ole mitään juhannusperinteitä, emmekä tänäkään vuonna siis tehneet mitään, mitä olisimme jo aikaisemmin tehneet. Ajelimme nimittäin Säkylään viettämään keskikesän juhlaa.
Meitä oli paikalla monta ihmistä ja me kolme koiraa. Sipin juoksut eivät onneksi Rekkua juurikaan kiinnostaneet, joten voimme olla kaikki yhdessä.
Juhannusaattoa vietimme pihalla syöden ja juoden, tosin me koirat keskityimme lähinnä torkkumiseen ja tarkkailuun. Koskaan ei voinut tietää, putoaisiko pöydältä jotain syömäkelpoista. Kävimme iltalenkillä pururadalla ja emäntä oli ihan varma, että siellä oli tuoreet sudenjäljet. Me emme kyllä huomanneet niitä.
Juhannuspäivänä kävelimme järven rantaan saunalle. Koko päivä meni saunan pihalla vartioidessa ja pelatessa. Välillä joku koitti ottaa meitä sisälle tupaan lepäämään, mutta heti kun ovi kävi, me livahdimme takaisin ulos. Siellä oli niin paljon kivempaa! Kävimme uimassa ihmisten kanssa ja ilman. Rekku käväisi myös saunassa.
Kun illalla kävelimme takaisin majoitukseemme, olimme melko väsyneitä. Juuri ja juuri jaksoimme kävellä takaisin ja sitten simahdimme. Kylläpä nukutti makeasti tuollaisen toiminnantäytteisen päivän jälkeen.

Sipistä tuli aikuinen

Sipistä tuli eilen aikuinen nainen: sillä alkoi juoksut. Sipulista tuli punasipuli!
Minähän olin tiennyt jo tovin aikaa, että juoksut on tulossa, mutta isäntäväki oli yllättynyt. Sipi joutuu nyt käyttämään naurettavia pöksyjä; samoja joita itse käytin nuorena. Onneksi se saa sentään ulkona kulkea ilman, ettei tarvitse hävetä.
Tänään kävimme uimassakin, Sipi on jo oppinut kahlaamaan syvällä ja onpa hän muutaman uintivedonkin jo ottanut. Kauheaa polskimistahan se on, kun ei se raukka tajua, että uinti on helpompaa kun pitää tassuja koko ajan pinnan alla.

Paimennuskoulu

Ajattelin kokeilla, olisiko minusta lammaspaimeneksi. Kävimme viime viikonloppuna kasvattajan järjestämässä tapahtumassa paimennuskoulussa Somerolla. Meitä oli kaikkiaan 17 valkoista sekä yksi musta (veljemme Rekku). Kaikki eivät kuitenkaan paimentaneet, osa oli ihan turisteina matkassa (kuten Rekkukin).

Ensin kyllä ihmettelin suuresti, miksi ihmeessä lampaat ovat siinä ihan tyrkyllä aidan toisella puolella. Eikä minua ennen paimennusvuorossa ollut koira lainkaan koittanut syödä lampaita! Kun pääsin itse "kehään", tuumasin, että olisi kiva vähän saalistaa.

Harmi kyllä minua pidettiin liinassa enkä päässyt ajamaan lampaita takaa. Välillä koitin paimentaa niitä, mutta suurimmaksi osaksi keskityin siihen lampaankakan syömiseen. Sitä en ollut ennen maistanutkaan.

Päivä oli kuuma eikä minua ne lampaat niin kauheasti kiinnostanut. Pääsin kuitenkin kolmesti kokeilemaan lammaspaimenen uraa.

Sipi oli myös paimenkoirana. Häneltä se sujui hieman paremmin, mutta ei hänkään mikään luonnonlahjakkuus ollut. Paimensi se kuitenkin muutaman kerran lampaita eri suuntiin ja ainakin näytti itse tyytyväiseltä suoritukseensa.

Kuvat Mervi Asp