Uudessa kotimaassa

Olen aloittanut elämän uudessa kotimaassani. Uuvuttavan laivamatkan jälkeen pääsin ulkoilemaan Lyypekissä ja kylläpä tuntui hyvälle kävellä maankamaralla ja haistella oikeaa nurmikkoa. Hotellissa olisin päässyt isäntäväen sänkyyn, mutta halusin mieluummin olla lattialla. Seuraavana aamuna teimme pitkän kävelylenkin Trave-kanavan varrella. Olin ensimmäistä kertaa Saksassa.

Sitten lähdimme tarkistamaan Lyypekin nähtävyyksiä. Halusin nähdä vanhankaupungin, joten menimme sinne.  

Bongasin hauskan kyltin ja halusin selfien sen vieressä. Olen jo vähän opetellut saksaa, joten tiedän että tuo kyltti tarkoitaa "silitä minua".

Tunsin itseni suureksi tässä pienessä porttikongissa. 

Meillä ei ollut mitään aikataulua, joten ajoimme merenrannan kautta Rostockiin. Warnemündessä pääsin koirarannalle uimaan! Koin kultturishokin, kun huomasin että täällä koirat tosiaan kulkevat ilman remmiä eivätkä tappele yhtään. 

Minä aloin räyhäämään muutamalle kaverille, koska en halua vielä tutustua keneenkään. Olen vähän arka ja minusta on tosi outoa, että Sipi ole puolustamassa meidän laumaa. 

Rostockissa menimme hotelliin ja vietimme siellä pari päivää. Pääsin iltalenkille vanhan kaupunginmuurin varrelle. Oli aika lämmintä ja lepakot viuhuivat pään yli koko ajan. 

Seuraavana aamuna minulle sattui ikävä vahinko. Juoksin rappuja nopeaa vauhtia isännän perässä ja jotenkin onnistuin loukkaamaan tassuni. Takajalan varpaasta lähti kynsi irti ja se näytti niin pahalle, että emäntä vei minut päivystävälle eläinlääkärille. Onneksi se saatiin nopeasti kuntoon, pienessä nukutuksessa en edes huomannut koko toimenpidettä. Jouduin kyllä pitämään typerää töppöstä jalassa muutaman päivän.

Pääsimme lopulta omaan uuteen kotiin. Se on tosi erilainen kuin vanha kotimme. Meillä ei ole edes takapihaa, mikä on minusta iso miinus. Meidän rapussa asuu kaksi muutakin koiraa, jotka haukkuvat paljon. Onneksi minä olen rauhallinen enkä provosoidu. Paitsi silloin saatan haukahtaa, jos kadulla kävelee joku ärsyttävä iso koira. 

Uuden kotimme lähellä ei ole samanlaisia kivoja metsiä kuin aiemmassa kodissa oli, mutta ihan vieressä on kyllä tosi iso peltoaukea. Käymme siellä monta kertaa viikossa. Välillä olen saanut olla vapaana siellä, mutta se on kyllä riskialtista, koska siellä viihtyvät myös peurat.

Odotan, että Viki saapuu luokseni, sitten olen onnellinen.

Saksaan

Viki ja minä olemme opetelleet elämään kahden koiran laumassa. 

Jaksamme temmeltää ja leikkiä päivän jokaisena hetkenä. Jos emme leiki, nukumme vierekkäin.

Viki on kovin ihana ja tietysti olen hurjan kiintynyt häneen ja hän minuun. 

Yöksi meidät on nyt laitettu eri huoneisiin nukkumaan, jotta muistaisimme levätä välillä. Aiemmin saatoimme aloittaa äänekkäät leikit vaikka aamuneljältä, ja siitä isäntäväki ei tykännyt.

Eräänä päivänä toinenkin minun pentuni tuli meille kylään! 

Poikapentu Mäx ja emäntänsä tulivat meille tapaamaan minua ja Vikiä. Kyllä meillä oli hauskaa! 

Meno vain yltyi, kun pentuja oli kaksi. Viki ja Mäx jaksoivat painia ja kamppailla monta tuntia. Ääntä lähti meistä kaikista, kun viiletimme menemään takapihalla. 

Sen jälkeen onkin ollut vähän rauhallisempaa. Minusta alkoi tuntua siltä, että jotain on tapahtumassa, kun isäntäväki on pakkaillut laukkuja ja siirrellyt tavaroita. Sitten meille käveli neljä muuttomiestä ja ne laittoivat kaikki tavarat laatikoihin. Yhtäkkiä koti olikin täysin tyhjä! Tiesin jo, mitä se tarkoittaa. Muistan kun aiemmin muutimme; silloin tapahtui ihan sama juttu kuin nyt. 

Kurjinta oli, että jouduin eroamaan Vikistä. Hän meni kasvattajalle hoitoon, koska hänen rokotuksensa eivät ole vielä voimassa. Viki oli hirveän iloinen kun pääsi tuttuun paikkaan tuttujen kavereiden luokse. Hänellä on siellä varmasti hauskat kaksi viikkoa. 

Ennen lähtöä vein Vikin tutustumis- ja jäähyväiskävelylle Tammisaaren keskustaan.

Minä olen nyt laivassa matkalla uuteen kotimaahani Saksaan. En ole koskaan ollut siellä, mutta Sipi kertoi että siellä on ihan kivaa. 

Uusi jännittävä elämä odottaa! Minä odotan sitä, että Viki tulee kotiin ja sitten voin taas olla onnellinen. 

Lepää rauhassa, Sipi

Sipi on poissa. Arvasin jo edellisenä iltana, että aika käy vähiin. Sipi oli kovin väsynyt ja enimmäkseen vain nukkui kodinhoitohuoneen lattialla omalla paikallaan lampaantaljalla. Hän ei kuullut enää juuri mitään ja nukkui hyvin sikeästi monen tunnin päiväunia.

Keskiviikkona emäntä soitti aamulla puhelun eläinlääkärille ja sen jälkeen mikään ei ollut enää ennallaan. Isäntäväki ja Sipi lähtivät autolla eläinlääkäriin, mutta takaisin tuli vain isäntäväki Sipin kaulapannan ja talutusremmin kanssa. Minä juoksin autolle etsimään Sipiä, mutta häntä ei ollut enää. Sipi oli nukutettu ikiuneen. 

Minä muistan Sipin rakkaana ystävänä, joka oli rohkein tapaamani koira.

Hän aina puolusti minua ja laumaa pelkäämättä mitään. Sipi oli hauska ja huumorintajuinen ystävä. Aina kun oli vettä näkyvissä, Sipi halusi kahlaamaan. 

Hän ei ollut niin innokas uimari, mutta kahlaamisesta hän piti kovasti. Hän myös jaksoi väsymättä kaivaa isoja kuoppia rantahiekkaan. 

Toinen Sipin lempiharrastus oli laulaminen. Hän oli pennusta asti kovin äänekäs ja jos hän ei haukkunut, hän tykkäsi esimerkiksi säestää huuliharpun soittoa. Sipi myös rakasti keppejä. Niitä hän kantoi suussaan pitkiäkin matkoja ja lopuksi silppusi ne nurmikolle. Joskus keppimujua tuli nieltyäkin, ja siitä eläinlääkäri antoi huonoa palautetta.

Sipin tassut kävelivät monen monta kilometriä ja elämänsä aikana Sipi liikkui laajalla alueella koko Euroopassa. Eteläisin paikka, jossa hän kävi oli Zugspitzen itävaltalainen puoli. Pohjoisin retki suuntautui Sallan kansallispuistoon. Läntisin paikka oli Hollannissa suuressa koirapuistossa ja itäisin paikka Imatralla. Eniten kilometrejä karttui tietysti ihan arkisilla jokapäiväisillä ulkoilulenkeillä lähimetsissä ja -puistoissa. 

Viime vuoden aikana Sipin askel kuitenkin lyheni ja hidastui. Hän enimmäkseen nukkui omalla paikallaan eikä oikein jaksanut enää seurustella muiden kanssa. Hänen kuulonsa heikkeni niin, ettei hän kuullut enää ovikelloa eikä huomannut, jos meillä kävi joku vieras. Iltaisin Sipi kuitenkin tuli aina olohuoneeseen nukkumaan, kun isäntäväki katsoi telkkaria.

Nyt Sipi on poissa ja lauma on saanut uuden johtajan, minut. Minusta täytyy tulla yhtä rohkea kuin Sipi oli, ja hurjan reipas. 

Retkellä kolmestaan

Viime viikonloppuna kävimme retkellä. Isäntäväki pakkasi meidät autoon ja ajoi Dagmarin puistoon. Siellä olemme käyneet monet kerrat Sipin kanssa, ja nyt oli aika näyttää upea hiekkaranta myös pennelille. Vikin piti myös harjoitella autossa matkustamista. Hän ei kylläkään päässyt vielä takakonttiin minun ja Sipin kanssa, vaan matkusti etupenkillä emännän sylissä.

Rannalla ei ollut ketään muita ja se olikin kivaa. Saimme olla vapaina ja rauhassa tutkia aaltojen tuomia keppejä, kaivaa hiekkaa ja ihmetellä laineita ja ohiajavien veneiden tekemiä aaltoja. 

Viki olikin aika innoissaan tästä kaikesta ja kyllähän minä ja Sipikin oltiin mielissämme. Viki koitti pysyä meidän perässä kun Sipin kanssa telmimme rannalla. 

Jonkin ajan päästä nousimme harjulle ja söimme mustikoita. Ne ovat minun erityisherkkuani ja syön niitä suoraan varvuista niin kauan kuin sesonki kestää. Opetimme myös Vikille, miten niitä poimitaan suoraan suuhun.

Sipille oli aika rankkaa nousta jyrkkää harjua pitkin, mutta etenimme hitaasti kaikkien voimat huomioiden. Retki oli kuitenkin onnistunut. Pentukin nukkui rauhallisesti monta tuntia ulkoilun jälkeen ja siitähän me kaikki nautimme. 

Emme onneksi vielä tienneet, että tämä olisi meidän kolmen viimeinen yhteinen retki.

Kotiutuminen pentulasta

Viikonloppuna tapahtui se, mitä olen odottanut koko kesän: isäntäväki tuli hakemaan minut kotiin pentulasta! Aavistelin jotain, kun pentuja oli muutamana päivänä jo häipynyt uusiin koteihinsa ja pentulaatikko alkoi tuntua tyhjälle.

Olin niin onnellinen, kun pääsin auton kyytiin ja Sipi oli takakontissa minun kanssani niin kuin aina ennenkin.

Hiukan kyllä yllätyin, kun pinkkipantainen tyttöpentu lähti mukaan. Se matkusti etupenkillä emännän sylissä ja tuli ihan muina koirina minun kylkiäisenä laumamme jäseneksi.

Ihan mukavasti meillä alkoi sitten kuitenkin sujua. Minä en raaski komentaa sitä yhtään, mutta onneksi Sipi vähän pitää kuria. Aina kun Sipi korottaa ääntä pennulle, minä menen siihen väliin rauhanlähettilääksi. Isäntäväki alkoi sanoa minua Ahtisaareksi, mitähän sekin tarkoittaa.

Hoidan pentua vaistojeni varassa ja annan sille vielä maitoa melkein aina kun se haluaa. Olen havainnut, että kaikilla on mukavampaa ja rauhallisempaa, kun pentu on rauhallinen. Varsinkin yöllä isäntäväki on tyytyväinen kun annan pennun ottaa maitoa sen sijaan, että alamme riehua ja herätämme kaikki muutkin.

Mukavaa kun ollaan saatu olla pihalla paljon ja olla yhdessä.

Ainiin, pennulle tuli nimeksi Viki.

Iltakävely Lappohjassa

Sunnuntaina oli Sipin onnenpäivä, sillä hän pääsi iltakävelylle hiekkarannalle Lappohjaan Hangon ja Tammisaaren väliin. 

Rannalla ei ollut ketään muita, joten Sipi pääsi tutkimaan paikkoja itsenäisesti. Se oli erittäin hyvä päätös, jos Sipiltä kysytään.

Hiekkarantaa oli pitkästi ja oli niin kiva kahlailla matalassa rantavedessä. 

Vanhus ilahtui suuresti tästä erityisen kivasta iltakävelystä. Askel oli kevyt varsinkin menomatkalla. Paluumatkalla alkoi jo väsyttää ja hiukan myös harmittaa, että piti jo lähteä takaisin.

Rannalta löytyi pitkä keppi, jota Sipi kantoi mukanaan kauan. Lopulta se piti jättää seuraaville koirille, koska se ei olisi joka tapauksessa mahtunut autoon. Sipin mielestä se oli tylsä päätös.

Sipi Ramsholmenissa

Eräänä aurinkoisena iltana Sipi pääsi iltakävelylle Ramsholmeniin. Siellä on alkamassa siltaremontti, eikä sinne pääse pitkään aikaan. Isäntäväki armahti Sipiä ja ajoi auton vähän lähemmäs siltaa, jotta kävelylenkistä ei tulisi ihan hirveän pitkä. 

Sipi oli silminnähden iloinen, kun pääsi kivaan tuttuun paikkaan pitkästä aikaa. Ilta-aurinko paistoi ja puisto oli vehreä. Puiden lomassa näkyi ensin supikoiranpentu ja hetkeä myöhemmin melko kesy peura.

Sipi käveli määrätietoisesti tuttua uimapaikkaa kohti.

Siellä ei onneksi ollut ketään muita, niin Sipi pääsi tutkimaan paikkoja rauhassa.

Vesi oli tosi lämmintä ja pehmeää. Kahlailu tuntui hyvälle.

Paluumatkalla piti vielä ottaa kuva sillalla. Tässä on otettu monta kuvaa eri kokoonpanoissa ja eri vuodenaikoina. Tällä kertaa kuvassa on yksinäinen vanhus elokuun auringonlaskussa.

Kotona käymässä pentujen kanssa

Sunnuntaina kasvattaja laittoi minut ja pennut autoon ja lähti ajamaan. Tämä oli kuusiviikkoisten pentujen ensimmäinen automatka, joten se oli jännittävää. Niin jännittävää, että monelle pennulle tuli maha kipeäksi. 

Koko auto haisi oksennukselle ja löysälle ulosteelle. Onneksi minä en sentään ollut pentujen kanssa samassa häkissä.

Perillä en ollut uskoa sitä todeksi, kun huomasin että olimme minun kotipihassani! Ensimmäiseksi halusin nähdä Sipin. Hän tulikin pihalle minua vastaan ja meillä oli ihana jälleenkohtaaminen. Minä alistuin Sipille kuten tapanani on ja Sipi kuritti minua. Se oli niin kivaa. 

Sitten Sipi huomasi, että pihalle kannettiin autosta myös pentuja. Minä en olisi välittänyt nähdä niitä, olisin halunnut olla rauhassa ja viettää aikaa Sipin kanssa kahdestaan.

Pennut jahtasivat minua ja halusivat koko ajan maitoa. Kasvattaja joutui välillä pitämään minusta kiinni, jotta olisin hetken aikaa paikoillani. Kuulemma pentujen piti saada ravintoa kun autossa ne olivat voineet huonosti. 

Minne tahansa yritin mennä, pennut seurasivat minua.

Sipi leikitti pentuja hienosti. Välillä Sipi koitti murista niille ja pitää niitä kurissa, mutta eiväthän pennut sellaisesta juuri mitään välitä vielä. 

Ne tekevät (lähes) mitä tahtovat. Minä en jaksa niitä komentaa, mutta hyvä että Sipi vähän yritti.

Meillä kaikilla oli kova jano.

Pennut juoksivat minun ja Sipin perässä koko ajan, mutta osa vähän yritti olla oma-aloitteisiakin ja tutkia ympäristöä itsenäisesti.  

Useimmat eivät silti menneet kovin kauas minun ja Sipin läheltä. 

Vesikupilla oli lähes koko ajan ruuhkaa, kun kaikki halusivat juoda.

Pennut viilettivät menemään pehmeällä nurmikolla. 

Välillä ne nukahtelivat minne sattuu.

Oli niin rauhallista kun edes osa oli unessa eikä niitä tarvinnut vahtia eikä ruokkia.

Kun ne heräsivät, ne halusivat heti taas maitoa. Sipi ihmetteli, miten minä oikein jaksan tätä. Samaa olen itse miettinyt.

Vaikka onhan nämä pennut aika suloisiakin välillä. 

Varsinkin silloin kun ne nukkuvat rykelmissä. 

Ne luottavat siihen, että pidän niistä huolta ja suojelen niitä kaikelta pahalta.

Tämä se on koiranpennun elämää.