Iltakävely Lappohjassa

Sunnuntaina oli Sipin onnenpäivä, sillä hän pääsi iltakävelylle hiekkarannalle Lappohjaan Hangon ja Tammisaaren väliin. 

Rannalla ei ollut ketään muita, joten Sipi pääsi tutkimaan paikkoja itsenäisesti. Se oli erittäin hyvä päätös, jos Sipiltä kysytään.

Hiekkarantaa oli pitkästi ja oli niin kiva kahlailla matalassa rantavedessä. 

Vanhus ilahtui suuresti tästä erityisen kivasta iltakävelystä. Askel oli kevyt varsinkin menomatkalla. Paluumatkalla alkoi jo väsyttää ja hiukan myös harmittaa, että piti jo lähteä takaisin.

Rannalta löytyi pitkä keppi, jota Sipi kantoi mukanaan kauan. Lopulta se piti jättää seuraaville koirille, koska se ei olisi joka tapauksessa mahtunut autoon. Sipin mielestä se oli tylsä päätös.

Sipi Ramsholmenissa

Eräänä aurinkoisena iltana Sipi pääsi iltakävelylle Ramsholmeniin. Siellä on alkamassa siltaremontti, eikä sinne pääse pitkään aikaan. Isäntäväki armahti Sipiä ja ajoi auton vähän lähemmäs siltaa, jotta kävelylenkistä ei tulisi ihan hirveän pitkä. 

Sipi oli silminnähden iloinen, kun pääsi kivaan tuttuun paikkaan pitkästä aikaa. Ilta-aurinko paistoi ja puisto oli vehreä. Puiden lomassa näkyi ensin supikoiranpentu ja hetkeä myöhemmin melko kesy peura.

Sipi käveli määrätietoisesti tuttua uimapaikkaa kohti.

Siellä ei onneksi ollut ketään muita, niin Sipi pääsi tutkimaan paikkoja rauhassa.

Vesi oli tosi lämmintä ja pehmeää. Kahlailu tuntui hyvälle.

Paluumatkalla piti vielä ottaa kuva sillalla. Tässä on otettu monta kuvaa eri kokoonpanoissa ja eri vuodenaikoina. Tällä kertaa kuvassa on yksinäinen vanhus elokuun auringonlaskussa.

Kotona käymässä pentujen kanssa

Sunnuntaina kasvattaja laittoi minut ja pennut autoon ja lähti ajamaan. Tämä oli kuusiviikkoisten pentujen ensimmäinen automatka, joten se oli jännittävää. Niin jännittävää, että monelle pennulle tuli maha kipeäksi. 

Koko auto haisi oksennukselle ja löysälle ulosteelle. Onneksi minä en sentään ollut pentujen kanssa samassa häkissä.

Perillä en ollut uskoa sitä todeksi, kun huomasin että olimme minun kotipihassani! Ensimmäiseksi halusin nähdä Sipin. Hän tulikin pihalle minua vastaan ja meillä oli ihana jälleenkohtaaminen. Minä alistuin Sipille kuten tapanani on ja Sipi kuritti minua. Se oli niin kivaa. 

Sitten Sipi huomasi, että pihalle kannettiin autosta myös pentuja. Minä en olisi välittänyt nähdä niitä, olisin halunnut olla rauhassa ja viettää aikaa Sipin kanssa kahdestaan.

Pennut jahtasivat minua ja halusivat koko ajan maitoa. Kasvattaja joutui välillä pitämään minusta kiinni, jotta olisin hetken aikaa paikoillani. Kuulemma pentujen piti saada ravintoa kun autossa ne olivat voineet huonosti. 

Minne tahansa yritin mennä, pennut seurasivat minua.

Sipi leikitti pentuja hienosti. Välillä Sipi koitti murista niille ja pitää niitä kurissa, mutta eiväthän pennut sellaisesta juuri mitään välitä vielä. 

Ne tekevät (lähes) mitä tahtovat. Minä en jaksa niitä komentaa, mutta hyvä että Sipi vähän yritti.

Meillä kaikilla oli kova jano.

Pennut juoksivat minun ja Sipin perässä koko ajan, mutta osa vähän yritti olla oma-aloitteisiakin ja tutkia ympäristöä itsenäisesti.  

Useimmat eivät silti menneet kovin kauas minun ja Sipin läheltä. 

Vesikupilla oli lähes koko ajan ruuhkaa, kun kaikki halusivat juoda.

Pennut viilettivät menemään pehmeällä nurmikolla. 

Välillä ne nukahtelivat minne sattuu.

Oli niin rauhallista kun edes osa oli unessa eikä niitä tarvinnut vahtia eikä ruokkia.

Kun ne heräsivät, ne halusivat heti taas maitoa. Sipi ihmetteli, miten minä oikein jaksan tätä. Samaa olen itse miettinyt.

Vaikka onhan nämä pennut aika suloisiakin välillä. 

Varsinkin silloin kun ne nukkuvat rykelmissä. 

Ne luottavat siihen, että pidän niistä huolta ja suojelen niitä kaikelta pahalta.

Tämä se on koiranpennun elämää.