Kuntoilua

Rakas treenipäiväkirja,
Viime viikonloppuna olimme kuntokuurilla. Lauantaina oli kestävyyspäivä ja sunnuntaina maksimivoimapäivä.
Aloitetaan lauantaista: Lähdimme pitkälle kävelylenkille Raision Petäsmäestä. Kävelimme Petäsmäen kuntoradan, sieltä Rekun haudalle ja sieltä Raision ABC:n ohi Kerttulaan ja takaisin autolle Petäsmäkeen. Lenkki kesti yhteensä 2 tuntia 20 minuuttia ja kävelyä tuli varmaan noin 10 kilometriä. Olin melkein koko ajan vapaana, mutta Sipi ei koska sillä on juoksut ja koska se on niin pönttö ettei sitä voi pitää vapaana.
Olimme aika uupuneita kun tulimme kotiin. Uni maittoi koko illan.
Sunnuntaina sitten teimme lyhemmän lenkin, mutta sitäkin vauhdikkaamman: menimme Naantaliin Luolajanjärven jäälle. Siellä isäntäväki puki jalkaan luistimet ja Sipille vetovaljaat. Minä sain taas kekkuloida vapaana. Sipi alkoi vetää emäntää luistimilla ja voi pojat että vauhti oli kova! Minä laukkasin rinnalla minkä pystyin ja hyökkäilin Sipin kimppuun aina kun isäntä tai emäntä kehui Sipin vetoa. Minusta se vetäminen on niin tylsää, ja kivempaa olisi ollut, jos Sipikin olisi ollut vapaana niin oltaisiin voitu painia.
Juoksimme kaksi kertaa radan ympäri, yhteensä noin 3,5 kilometriä. Tosin rata oli ihan piilossa koska jään päällä oli noin 5 senttiä uutta lunta. Olimmea aivan poikki kahden kierroksen jälkeen.
Lenkin jälkeen saimme hyvällä omallatunnolla rouskuttaa poron kylkiluita, nam.

Punasipulia

Voi kurjaa, Sipi aloitti juoksut maanantaina. Toisaalta niitä on odotettu jo muutama kuukausi, sillä edelliset juoksut olivat juhannuksena. Minä olin kyllä sanonut Sipille, että ei kannata tehdä juoksuja ollenkaan, niin ei tarvitse pitää niitä typeriä juoksuhousuja. Mutta minkäs se Sipi luonnolle voi. Oikeastaan olen vähän kateellinen; minulle kun ei enää juoksuja tule. Hieman haikeana haistelen Sipin pyllyä vähän väliä. Ollapa vielä nuori neito!

Talvitunnelmointia Haunisten altaalla

Kävimme juuri Haunisten altaalla iltalenkillä. Siellä oli ihanan talvista: pakkasta oli noin 15 astetta ja taivaalla loistivat tähdet. Vain Sipin ja minun riehumisen äänet rikkoivat täydellisen tunnelman. Tai no, jos meiltä kysytään niin juuri meidän äänet tekivät tunnelmasta täydellisen. Eihän mikään ulkoilulenkki ole tärkeä, jollei koirat olet mukana.
Haunisten allas oli jäätynyt umpeen. Näimme jäällä otsalamppujen valossa liikkuvia pyöräilijöitä ja luistelijoita. Mekin kävimme jäällä hieman painimassa ja kävelemässä. Kyllä talvi on mukavaa aikaa!

Talvikuvia

Vihdoin tuli talvi ja pakkanen! Minua alkoi jo masentaa ainainen syksy ja olinkin vähän allapäin vielä pari viikkoa sitten, kun meillä oli vaan kuraa ja mustaa ja synkkää.
Pienen piristyksen saimme toissaviikolla, kun kävimme Urpon kanssa treenamassa vähän tottelevaisuutta Koivuluodon koirakentällä. Minun treenini meni ihan hyvin, mutta Sipi oli taas hieman liian innokas eikä aluksi pystynyt tekemään muuta kuin huutamaan. Sipi pantiin välillä autoon jäähylle ja toisella yrityksellä meni jo vähän paremmin.
Parasta oli kuitenkin se, kun pääsimme kolmestaan painimaan Koivuluotoon! Kurapyykkiä siitä taas seurasi, mutta ei se haitannut.

Nyt meillä on kunnon pakkaset. Tassuja vähän kipristelee, mutta se ei haittaa. Tänään kävimme Naantalissa Aurinkopolulla ulkoilemassa. Meillä ei Sipin kanssa ole mitään pahaa sanottavaa Naantalista, päin vastoin. Siellä on aina ollut tosi kivaa.

Sipi poseeraa.

Poseeraamme yhdessä auringonlaskussa. 

Isäntä, heitä minulle keppi!

Sipi lähti huitelemaan. Onneksi minä olen niin kiltti että en häippäse.

Sipi näyttää minulle kieltä kun koitan antaa sille palautetta.

Pieni paini on aina paikallaan.

Aurinko painui metsän taakse ja meidän oli aika lähteä kotiin. 

Uusi vuosi 2014

Hyvää alkanutta vuotta kaikille lukijoilleni! Meidän vuodenvaihde sujui leppoisasti laavulla. Saavuimme Töykkälän laavulle juuri ennen pimeän tuloa. Sipi ja minä hullaannuimme aivan totaalisesti, kun saimme olla vapaina ja nauttia metsästä ja suosta. Isäntäväki teki tulet nuotioon ja alkoi paistaa ruokaa. Me saimme vuoden viimeisen päivän kunniaksi poron luut, jotka olivat odottaneet kaapissa sopivan juhlallista hetkeä noin kolme vuotta. Ne olivat niiiin herkulliset, että vieläkin tulee vesi kielelle pelkästä ajatuksesta. Saimme myös maistaa makkaraa. Lisäksi Sipi varasti palan kanannahkaa, kun se oli jäänyt vartiomatta penkille.
Illalla laavulla kävi kaksi mukavanoloista belgialaista poikakoiraa, mutta emme saaneet tutustua niihin. Sipi nosti kamalan metakan, kun ne alkoivat lähestyä laavua metsästä. Kaikki luulivat, että Sipi näkee taas mörköjä, mutta pian huomasimme, että lapsi olikin tällä kertaa oikeassa. Ei siellä tietenkään mörköjä ollut, mutta kaksi ihmistä ja kaksi koiraa. Kaikesta epäilyttävästä on hyvä varoittaa laumaa.
Yö meni mukavasti, tosin minulla oli vähän kylmä. Yritin mennä peiton alle, mutta aina se putosi kun piti käydä laavun ulkopuolella tarkkailemassa metsää. Sipiä ei palellut.
Puolenyön aikaan kuului kauheaa pauketta metsän toisesta reunasta, siellä oli varmaan jotkut uudenvuodenjuhlat. Onneksi meitä ei pelottanut, sillä olemme paukkuvarmoja ja äänet tulivat sen verran kaukaa.
Aamulla minä hukkasin kaulapantani metsään, mutta myöhemmin se löytyi. En olisi kyllä pannut pahakseni, vaikka se olisi hävinnyt lopullisesti. Olisin varmaan saanut olla aina ihan nakuna jos sitä ei olisi löytynyt enää.

Hotellissa

Perjantaina matkustimme Tampereelle hotelliin. Me pääsimme ensin Pyynikille ulkoilemaan ja sen jälkeen söimme hotellihuoneen kylppärissä. Sitten hyppäsimmekin puhtaisiin valkeisiin lakanoihin koisimaan. Lakanat eivät sen jälkeen olleet enää kovin puhtaat. 

Isäntäväki häippäsi jonnekin, mutta meillä oli kaikki hyvin hotellilla. Nukuimme makeasti pehmeällä sängyllä. Myöhään illalla kävimme vielä uudestaan Pyynikillä pienellä happihyppelyllä. 

Kyllä hotelleissa on aina kivaa!

Joulun viettoa

Joulumme alkoi kotona Turussa, kun katsoimme telkkarista joulurauhanjulistuksen. Pakollisen perinteen jälkeen kävimme Koivuluodossa pitkällä lenkillä ja kuraistimme itsemme. Koko Etelä-Suomessa ei ole vielä lunta. Jouduimme siis joulupyykkiin.
Oli jo pimeä, kun lähdimme reissuun. Ensimmäinen pysähdys oli Bertan luona. Siellä meitä oli yhteensä neljä joulukoiraa, kun paikalla oli myös Urpo.

Pidämme hieman hajurakoa Urpoon ja Berttaan. 

Meillä kävi myös joulupukki ja joulumuori, mutta jotain mätää siinä hommassa oli, sillä ne vaikuttivat epäilyttävän tutuilta!

Bertta ei jaksanut välittää lahjojen avaamisesta, vaan torkkui takan vieressä lämmöstä nauttien.

Joulupäivänä tapasimme lenkillä Bingo-koiran, jonka kanssa otimme riehakkaat painit.

Jatkoimme matkaa Tuusulaan, jossa jouduimme odottamaan autossa kun isäntäväki kävi sukuloimassa.

Matka jatkui vielä Lahteen. Täällä meillä on seurana Miska-koira. Miskan kanssa on ihan kivaa, vaikka emme ole vielä päässeet ulos telmimään kunnolla.

Kävimme isäntäväen kanssa kinkunsulatuslenkillä Takkulassa. Sipillä ja minulla oli aivan hirveä vauhti päällä ja onneksi metsässä oli tilaa juosta.

Minä leikin luolakoiraa ja työnsin pääni kallionkoloon. 

Rannassa oli isoja jäälohkareita, joita oli mukava järsiä. 

Sipi paineli menemään suolla. 

Maisemista päätelleen ei voinut tietää, että on tapaninpäivä, mutta onneksi se ei meitä koiria haittaa.

Nuotiolla Everin kanssa

Veljeni Everi tuli eilen kylään. Aluksi se oli minusta todella ärsyttävä; tuli tänne meille ja oli kuin kotonaan. Minun piti muutaman kerran ärähtää sille, vaikka muiden mielestä Everi oli ihan kiltisti ja minä räyhäsin suotta.
Sitten menimme ulos metsään. Patikoimme laavulle ja teimme nuotioon tulet. Minä hieman rentouduin ja muistin, että se Everihän on oikeastaan ihan mukava tyyppi. Kuin minä, mutta vähän isompi. Meillä olikin oikein hauskaa. Sipi ei tykännyt, kun minä en huomioinut sitä ja roikkui ärsyttävästi niskassa koko ajan kun yritin painia Everin kanssa. Ihan hyvin tulimme kuitenkin toimeen kolmestaan. Olimme ulkona pimeän tuloon asti (eli noin puoli neljään, eilen oli vuoden lyhyin päivä) ja sitten lähdimme takaisin kotiin.
Loppuillan olimme Sipin kanssa aivan poikki. Eväkään ei liikahtanut, kun olimme saaneet ruuat ja pääsimme lepäämään.
Minulla vähän massussa kiersi, kun olimme syöneet aamulla piparkakkuja(!), joita pienet sukulaispojat meille syötti aamulla, ja nuotiolla saimme vielä makkaraakin. Iltalenkin jälkeen vatsa rauhoittui ja nukuin sikeästi 12 tuntia aamuun asti.

Kaikki oli paremmin ennen

Minua on alkanut vaivaamaan, kun emme enää pääse ollenkaan päivälenkille. Aina kun menemme ulos, on sysimusta yö. Miksi aina on yö? Minä haluaisin ulos valoisalla.

Itsenäinen

Itsenäisyyspäiväkin tuli ja meni. Minä pidän itsenäisyyspäivästä, sillä olenhan tunnetusti älykäs ja itsenäinen. Me kävimme itsenäisyyspäivänä pitkällä kävelyllä ja sain kulkea vapaana suurimman osan matkaa, sillä minä en käytä itsenäisyyttäni väärin toisin kuin Sipi, jolla on toisinaan tapana lähteä liian kauas ja kauaksi aikaa omille teilleen. Sipi kyllä tietää ettei niin saisi tehdä ja katuu aina palattuaan syvästi, mutta ei vielä toistaiseksi ole voinut luonnolleen mitään. Silloin kun vainu vie menevät Sipin korvat täysin lukkoon.

Muuten Sipistä on tullut mukava kaveri. Yhteinen harrastuksemme on meksikolainen showpaini, jota harjoittelemme kaikenlaisilla alustoilla. Sipin hahmo vapaapainiotteluissa on "El Hambo", kun minä taas käytän taiteilijanimeä "Villalobos".

Kotona on usein voimakkaampi painovoimakenttä kuin ulkona, tai ainakin lattialta on joskus TODELLA vaikea nousta. Varsinkin ruoan jälkeen.

Täällä oli vähän lunta itsenäisyyspäivänä, mutta nyt se on valitettavasti jo sulanut pois. Kuvassa on tyylinäyte itsenäisyyspäivän itsenäisestä askelluksestani Kullaanvuoren metsissä.

Toissapäivänä loikoillessamme Sipi asentoa vaihtaessaan vahingossa kierähti suoraan eteeni, jolloin välisemme etäisyys jäi hetkeksi epätavallisen lyhyeksi. Voisi jopa todeta, että tilanteessa koeteltiin yksityisyyden rajoja. Sipin ilme oli aika pöllämystynyt, kun minä taas pysyin jännittävästä tilanteesta huolimatta täysin coolina.