Sipi Blankenesessä

Pääsimme tänään kumpikin yksityislenkeille, minä isännän kanssa ja Sipi emännän kanssa.
Sipi pääsi Blankeneseen katsomaan kauniita taloja, huimia kukkuloita ja tietysti Elbeä. Tässä Sipi katselee Römischer Gartenissa maisemia.

Kivahan sieltä on kurkkia alas ja laskeutua kauniita polkuja pitkin hissukseen rantaan. Hauskuus loppuu kun pitää nousta takaisin ylös kymmeniä portaita pitkin! Sipilläkin alkoi kieli roikkua suusta. Onneksi me koirat palaudumme rasituksesta hyvin nopeasti.

Valkkarit Hollannissa

Teimme Sipin kanssa viime viikonloppuna uuden aluevaltauksen: me matkustimme Hollantiin. Hollannissa oli melko erilaista. Ihan ensimmäiseksi menimme suurimpaan koirapuistoon, missä olimme koskaan olleet. Se oli ihan valtava! En meinannut millään uskoa, että se oli koirapuisto, koska tilaa oli niin paljon, kuin olisi ollut rannalla tai metsässä. Kuitenkin kaikki koirat - joita siellä oli varsin paljon - kulkivat vapaana, eikä koirien vapaata ilonpitoa kieltäneet ihmiset eikä kyltit. Puistossa oli paljon ihanan pehmeää hiekkaa ja kirkasvetinen lampi, jossa useimmat koirat kävivät uimassa. Ensivaikutelma Hollannista oli siis pistämätön!

Tässä kelpaa koiran juosta. Hiekkaa on ehkä jopa enemmän kuin edellisessä kodissamme Santahaminassa!

Kahluulampi oli ahkerassa käytössä. Yksi kultainennoutaja kävi makaamaan keskelle lampea ja yksi mastiffi sukelteli jotain pohjasta. Välillä juostiin laumana ympäri lampea, eikä kukaan rähissyt kellekään. Leppoisia nämä hollantilaiset!

Koirapuistosta siirryimme majapaikkaamme. Se oli mukava rivitalo, jossa oli leppoisa puutarha. Mutta sisällä talossa odotti yllätys: neljä siperialaista kissaa! Me emme Sipin kanssa ole oikeastaan koskaan tavanneet kissoja, eikä meistä kumpikaan osaa venäjää, eikä hollantia, joten jännitystä oli ilmassa. Tapaaminen kissojen kanssa meni kuitenkin lopulta ihan hyvin, ja me päädyimme lähinnä katselemaan toisiamme kohtalaisen välimatkan päästä. Minä oikeastaan tuijotin kissoja ihan herkeämättä ja koko ajan, sillä ne liikkuivat! Ja sehän tarkoittaa, että niitä pitää vahtia. Vähän hävettää tunnustaa, mutta stressaannuin kissojen kiivaasta seuraamisesta niin, että vatsani meni aivan kuralle! Onneksi se palautui normaaliksi heti, kun pääsin pois kissavahdin tehtävästä.

Kissoilla oli omia luukkuja ja reittejä ympäri taloa, joten pystyimme tarvittaessa välttelemään toisiamme.

Talon kaikilla eläimillä, eli kahdella koiralla, neljällä kissalla ja kahdella koiravieraalla oli yhteinen vesiastia. Kun yksi kissoista tuli juomaan, minä menin valvomaan ettei se vahingossa putoa veteen tai juo vettä väärään kurkkuun. Siperialaisilla on kuulemma hurjat juomatavat.

Seurasin kissan juomistapahtumaa hyvin tarkkaavaisesti ja rauhallisesti. Isäntäväki puristeli jostain syystä käsiään, mutta minä pysyin aivan viileänä.

Majapaikkamme naapurissa asui myös koira. Se olikin valkoinenpaimenkoira kuten minä ja Sipi, ja lisäksi vielä oikein nätti poika. Sen nimi oli Zappa, ja vaikka se asui Hollannissa niin sen vanhemmat olivat lähtöisin Kanadasta ja Saksasta. Melko kansainvälinen yksilö, mutta onhan minunkin isäni Ruotsista ja minä itse Suomesta, ja nyt asun Saksassa ja kävin Hollannissa. Sellaista se kai on nykyään, koiratkin ovat kosmopoliitteja.

Zappa tykkäsi herkuista ja osasi pyytää niitä kauniisti.

Zappa tiesi myös, että korvien asennolla voi helposti vaikuttaa herkkujen saantiin.

Seuraavana päivänä kävimme pitkällä aamupäiväkävelyllä läheisen suljetun lentokentän ympäristössä. Koska sää oli aurinkoinen, päätimme asettua yhteiskuvaan meitä isännöineiden koirien Lizzyn ja Cocon kanssa. Lizzy on nuori ridgeback ja Coco on jo seniori-ikäinen puudeli. Me tulimme heidän kanssaan hienosti juttuun, sillä hollantilaiset ovat aika leppoisia. Tulemme mielellämme uudestaan käymään!

Nähdään!

Uudessa kodissamme on kivat lattiaan asti ulottuvat ikkunat. Voimme kytätä ohikulkijoita koko päivän. Tärkeämpänä pitäisin kuitenkin sitä, että voimme ikkunasta aina katsoa kun isäntäväki poistuu kotoa. Usein he kyllä poistuvat autotallin kautta, jolloin emme näe heitä, mutta välillä he menevät S-Bahniin etupihan kautta ja silloin me katsomme suurin surullisin silmin ikkunasta ja koitamme saada heidät tulemaan heti takaisin kotiin meidän luoksemme.

Usein ohikulkijat näkevät, kun me tarkkailemme heitä ikkunasta. Varsinkin lapsiryhmät näkevät meidät aina ja huutelevat meille kaikkea. Viimeksi eilen jotkut huusivat: "Hallo Hund! Guckt mal, zwei Hundchen!" Meistä on ihan hauskaa, että voimme ilahduttaa monien päivää näyttäytymällä ikkunassa. 

Hauskaa on myös se, kun ohi kävelee koiria. Joskus huutelemme niille jotain, mutta yleensä katsomme vain hyvin valppaina, korvat aivan pystyssä. 

Rieha

On kivaa kun illat ovat valoisampia ja ehdimme ulkoilla ihan kunnolla isäntäväen työpäivän jälkeen. Elben rannassa ei ole vielä auringonottajia joten riehumme siellä kuin päättömät kanat.
Katsokaa miten kuritan Sipiä ja laitan sen koko ajan matalaksi.

Kevättä odotellessa

Suomessa on tällä hetkellä parhaat talvikelit, joita kateellisina katselemme kuvista. Muistan miten minäkin aina siristelin silmiäni kirkkaassa kevätsäässä, kun kävelimme aikoinaan jäällä.
Täällä ei ole paljon tarvinnut silmiä siristellä, kun on satanut vettä monena päivänä. Yhtenäkin iltapäivänä satoi ihan kaatamalla, kuin oltaisiin oltu suihkussa. Se hyvä puoli siinä tietysti oli, ettemme joutuneet oikeasti suihkuun kun kastuttiin ulkona jo.
Välillä on myös aurinkoista. Eilenkin aurinko paistoi ja lämmitti kunnolla, parvekkeella oleva lämpömittari näytti 15 astetta plussaa.
Kyllä minä luulen, että se kevät kohta tulee. Olen jo vaihtanut talviturkkinikin ja Sipi myös. Sipillä on taas menossa jokakeväinen turkkiremontti, jolloin koko turkki vaihtuu ennen juoksuja pehmeään ja valkoiseen höttöön. Hän näyttää vähän hattaralta; laihalta mutta pehmeältä hattaralta. Harmi vaan että Sipin naamaan tuli ruma arpi tässä jokunen viikko sitten. Ei häntä varmaan kukaan poika enää huoli kun naama on tuon näköinen.

Villan arkea

Ajattelin nyt kertoa teille mitä minulle kuuluu, koska edellisestä kerrasta on jo kulunut vähän aikaa. Olen kotiutunut ihan hyvin tänne Saksaan. Vaikka minulla on välillä ikävä suomalaisten metsien rauhaan ja järvien jäälle, on Saksassa hyvätkin puolensa: koirat saavat enimmäkseen kulkea vapaana, kaupungissakin, ja tästä johtuen paikalliset koirat ovat varsin hyväkäytöksisiä. Minä tosin usein varmistan asian haukkumalla niille kumeasti muutaman kerran ja nostamalla selkäkarvat pystyyn. Osaavatpa sitten varmasti käyttäytyä!

Vaikka ulkoilumaastot tässä lähettyvillä ihan täysin vastaa sitä mihin sain Suomessa tottua, on uusi koti sentään aika kiva. Siellä on lattialämmitys, mukava Oma Peti, ja mikä parasta, monta lattiaan asti ulottuvaa ikkunaa, josta voi tarkkailla kadulla kulkevia ihmisiä ja koiria. Kunhan isäntäväki aina välillä muistaisi putsata ikkunoiden alaosat, sillä niihin tulee joka päivä aika monta uutta kirsunjälkeä.

Minä jakselen ihan hyvin jo kahdeksan vuoden iästäni huolimatta. Pakastetun sianhaiman asemesta saan haimavaivoihini täällä Petzym-nimistä ruoansulatusentsyymivalmistetta. Sen ansiosta vatsani toimii normaalisti. Salskeimmat vuoteni taitavat kuitenkin olla jo takanapäin, sillä vanhuuden vuoksi lihakseni ovat jo hieman surkastuneet. Olen silti kaikin tavoin reipas ja vetreä, mutta ihan kaikkiin Sipin hullutuksiin tai sämpläilyihin en tietenkään viitsi lähteä mukaan. Vaikka olemme Sipin kanssa parhaita kavereita, on Sipi on luonteeltaan kuitenkin loppujen lopuksi aika erilainen kuin minä.

Toivotan kaikille blogini lukijoille rauhallista lopputalvea! Pahimmat pakkaset ovat jo taitaneet hellittää, ainakin Sipi luopui talviturkistaan jo viime viikolla (ei uimalla, vaan ihan konkreettisesti!)

Kerjäämisen ammattilainen

Yleensä kun isäntä tekee ruokaa, saan maistaa jotain. Siksi olen oppinut seuraamaan häntä hyvin tarkkaan aina kun hän menee keittiöön. Nyt on kuitenkin tullut uusi sääntö, jonka mukaan keittiössä ei saa olla silloin kun siellä tehdään ruokaa. Onneksi keksin, että keittiön ovensuussa saa makoilla. En tietenkään kerjää mitään, mutta seuraan hyvin tarkkaan mitä keittiössä tapahtuu, ja olen valmiina tarkistamaan keittiön lattian heti kun isäntäväki on siirtynyt pyödän ääreen syömään.

Ei kai tällaiselle nappisilmälle kukaan voisi olla vihainen? 

Olen muuten saanut uuden lempinimen täällä Saksassa. Villasta tuli tietenkin Wolle. Kuulostaa vähän poikamaiselle, mutta onhan Sipikin oikeastaan pojan nimi. Sitäpaitsi usein pissaan niin että nostan toista takajalkaa ilmaan ja siksi yksi lempinimistäni on Villa Boy.

Sipi silmälääkärissä

Aiemmin tällä viikolla Sipi luuli nähneensä jotain pensaassa ja työnsi päänsä syvälle oksien joukkoon. Yhtäkkiä hän kiljaisi ja veti pään nopeasti pois. Ehkä hänen silmäänsä osui jotain, koska pari päivää myöhemmin silmä alkoi rähmiä ja Sipi piti sitä koko ajan sikkuralla.
Emäntä kysyi kasvattajalta suositteleeko hän mahdollisesti jotain tippoja silmään, mutta kasvattaja sanoi että on parasta käydä näyttämässä silmää eläinlääkärissä, jotta voidaan varmistua ettei siellä ole haavaa tai roskaa.
Niinpä teimme ensimmäisen eläinlääkärireissun Saksassa. Tai no minä odottelin autossa sillä välin kun Sipi oli vastaanotolla, mutta olin kuitenkin hengessä mukana.
Tutkimusta varten Sipin silmä puudutettiin ja sinne laitettiin väriainetta, jotta sarveiskalvon haavat näkyisivät. Eläinlääkäri ja avustava hoitaja tutkivat silmän todella tarkkaan, mutta eivät nähneet siellä haavaa eikä roskia. Luultavasti kyseessä oli vain tulehdus ja sitä varten silmään laitetaan nyt kolmesti päivässä hoitavaa voidetta. Sipin vointi onkin parantunut silmissä (heh heh).
Loppu hyvin, kaikki hyvin! Samalla tuli tutustuttua uuteen mukavaan eläinlääkäriin. Se antoi Sipille herkkuja tutkimusten päätteeksi, ja koska Sipi ei osannut istua kun sanottiin "Sitz", niin hän sai herkut seisaaltaan. Lopuksi eläinlääkäri sanoi, että toivottavasti näemme jatkossa mahdollisimman harvoin.

Suolaisia tassunjälkiä

Tänne on tullut vähän pidempi pakkasjakso. Päivisin lämpötila nousee plussan puolelle, mutta öisin on muutama aste pakkasta. Täällä ei osata lakasta lunta kaduilta, vaan talonmiehet heittävät tuhdit kerrokset suolaa joka talon edustalle ja kadunvarsille. Voitte vain kuvitella, mitä se tekee koiran tassuille. Meidän kodin parkettilattiatkin on täynnä tahmeita tassunjälkiä. Onneksi matot on juuri nyt pesulassa, niin ne sentään säästyvät suolalta.
Muuten pakkanen on kivaa, koska maa on jäässä.
Olemme tehneet pitkiä kävelylenkkejä Elben rannassa ja paikallisissa puistoissa. Emäntä kertoi yhdelle suomalaiselle työkaverille, että Hampurin puistoissa on kylttejä, joissa sanotaan että koirat saa olla vapaana, eikä se työkaveri meinannut uskoa että se on totta! Meille se on jo ihan arkipäivää. Olemme oppineet, ettei kaikkia vastaantulevia koiria tarvitse tervehtiä. Olemme myös huomanneet, että joka kerta kun tervehdimme nätisti (eli räyhäämättä) tai ohitamme toiset koirat ilman suurempaa draamaa, saamme emännän tai isännän taskusta pallon suuhun. Se on todella kivaa, sillä juuri niillä palloilla emme saa koskaan muutoin leikkiä. Nykyään käymme ensin nopeasti tervehtimässä vastaantulevaa koiraa ja sen jälkeen juoksemme suoraan isäntäväen luokse hakemaan palkkaa. Oletteko joskus kuulleet Pavlovin teoriasta? Me taidamme olla malliesimerkkejä.

Uusi vuosi, uudet huudit!

Niin on taas vuosi vaihtunut ja raketit ammuttu. Uudenvuodenaattona kävimme päivälenkillä keisarillisen Saksan armeijan vanhoissa harjoitusmaastoissa Hohenlockstedtissa. Mikään vähempi kuin keisarillinen metsä ei olisikaan Sipille kelvannut. Vaikka sää oli melko kurainen, sumuinen ja sateinenkin oli uudessa metsässä kiva kävellä. Näimme yli sata vuotta vanhan ampumaradan suojavalleja. Niistä kertovat opastaulut olivat myös suomeksi, sillä alueella harjoittelivat suomalaiset jääkärit. Vanhoja raunioita enemmän meitä kiinnosti kuitenkin peurojen ruokintapaikalle johtavat jäljet, jotka innostuksestamme päätellen olivat aika tuoreita. Keisarillisessa metsässä kulki hieno ulkoilureitti ja virkistävä puro. Käymme siellä varmasti vielä toistekin!

Vierailimme myös suomalaisten jääkärien muistomerkillä ja tarkastamassa Hohenlockstedtin symbolin eli vanhan vesitornin. Sen edustalla oli vanha suomalainen tykki ja vartiokoppi, joka tietysti piti miehittää parivartiolla.

Ollos huoleton, koirass' valveil' on!

Uudenvuoden aattoilta on monille koirille stressaavaa aikaa. Me Sipin kanssa olemme onneksi paukkuvarmoiksi todettuja, oikein virallisessa luonnetestissä. Kävimme silti iltalenkillä rauhallisella alueella pari tuntia ennen pahinta paukutteluaikaa. Isäntäkin oli ostanut koiranpommeja (hui!), jollaisia ei suomesta saa, mutta ei onneksi käyttänyt niitä meidän nähden.