Pitkäperjantain pitkä lenkki

Eilen oli pitkäperjantai, ja silloin pitää tehdä pitkä lenkki. Me lähdimme Peikkometsään Västerbyn ulkoilualueelle. Siellä on vaikka mitä kivoja ulkoilureittejä. Olemme olleet siellä aiemminkin, mutta silloin on ollut pimeää. Nyt näimme maisemat ensimmäistä kertaa ja olivathan ne hienot!

Tässä on varmasti kiva uida kesällä. Laituri ei ollut meistä lainkaan pelottava, vaikka se on aika korkea.

Jäälle ei ollut enää mitään asiaa. Olisi se saattanut pienen paimenkoiran kantaa, mutta isäntäväki ei päästänyt meitä kokeilemaan. 

Polku oli paikoitellen vielä vähän jäinen. 

Muistimme pysähtyä tasaisin välein poseeraamaan valokuvissa. 

Paikoitellen oli vielä kunnon hanki. Yhdessäkin kohdassa emännän jalka upposi polvea myöten lumeen.

 Välillä isäntäväki pysähtyi tutkimaan tienviittoja ja opaskarttaa.

Ja sitten taas ihailimme maisemia.

Laavulla pidimme pienen tauon, vaikkei vettä kummempaa evästä ollutkaan mukana.

Aurinko paistoi niin kirkkaasti, että välillä Sipin oli pidettävä silmiä kiinni.

Minä en halua vapaaehtoisesti kastella tassujani, vaikka toisaalta sitten kesällä tykkään kyllä uimisesta. 

Taukopaikalla pidimme pienet keppienjärsimistalkoot. 

Juoksut häiritsevät keskittymistä

Minulla on ollut nyt juoksut jo neljä viikkoa. Olen ollut tosi väsynyt ja pallo hukassa. En oikein jaksa keskittyä mihinkään, en edes tottelevaisuuskurssilla, jolla käymme joka viikko. Minä vaan haluan koko ajan mennä omalle peitolleni rauhoittumaan enkä haluaisi opetella mitään uusia juttuja. Oikeastaan en haluaisi tehdä yhtään mitään nyt. Haluaisin vain olla kotona ja viettää aikaa Sipin kanssa. Siitä minulle tulee turvallinen ja hyvä olo.

Juoksut ovat nyt kyllä jo loppuneet, mutta en ole vielä oikein palautunut. Vieläkin on vaikea keskittyä mihinkään. Joskus aiemmin minulla oli niin paljon energiaa, että saatoin juosta talon ympäri kolme kertaa ennen aamupalaa ihan vaan juoksemisen ilosta. Sellaista vauhtia minussa ei ole enää. Toivottavasti pian palaudun ennalleni. 

Ystäväni Uuno

Meille tuli kylään uusi ystävä nimeltään Uuno. Hän on 5 kuukautta vanha cockapoo eli cockerspanielin ja villakoiran risteytys. Hän oli tosi söpö eikä pelännyt meitä juurikaan. 

Uuno on vielä niin pieni, ettei hän edes välittänyt siitä että minulla on juuri nyt juoksut. Minä olen itsekin vielä sen verran nuori, etten oikein tiedä mikä näiden juoksujen tarkoitus on. 

Kävimme Uunon kanssa läheisellä pellolla riekkumassa. Uuno ei halunnut kuvaan meidän viereen, vaan jäi tuonne kauemmas istumaan. 

Illalla isäntäväki kävi kaupungilla syömässä ja Uuno pääsi mukaan. Sipi ja minä odottelimme kotona. Uuno pyöri katuliidussa ja keltaista väriä meni hänen viiksiinsäkin. 

Seuraavana päivänä lähdimme porukalla käymään Ramsholmenissa. Se oli mukava lenkki, vaikka näimmekin yhden meitä erittäin uhkaavasti lähestyvän oravan ja jouduimme äänekkäästi komentamaan sen muualle. Siinä rötäkässä hyppäsimme sillalta kaislikkoon ja emännän käsi paiskautui sillan kaidetta päin. Hiukan ihmettelimme itsekin, miten sinne kaislikkoon päädyimme ja minne se orava lopulta ehti kadota. 

Talviloma Vierumäellä

Päätin lähteä nauttimaan kevättalven päivistä vähän uusissa maisemessa. Vierumäki vaikutti sopivalta kohteelta. Otin isäntäväen ja Sipin mukaan, sillä minun mielestäni porukassa on mukavampi lomailla. Minä en olekaan aikaisemmin ollut varsinaisella talvilomalla, koska tämä on vasta minun toinen talveni.

Matkalla pysähdyimme mukavissa taukopaikoissa ja riehuimme liiat energiat pois, että jaksoimme taas matkustaa. Ei haitannut, vaikka meidän matkustustilassamme oli suksia, sillä ne oli kääritty mattoon.

Saimme kamalan ison mökin, mutta se ei haitannut, sillä kokoonnumme kuitenkin yleensä aina samaan huoneeseen. Olipahan ainakin tilaa köllötellä. Vierumäellä oli lunta vielä paksulti, mutta onneksi useimmissa paikoissa oli riittävä hankikanto meille neljällä tassulla kulkeville, ainakin aamuisin pakkasöiden jälkeen.

Harjujen harjalla ja lomassa kulkee kiva luontopolku. Sitä kävimme tutkimassa monta kertaa, päivällä auringonpaisteessa ja yöllä tähtien loisteessa.

Mökin edustalta oli pitkä rinne alas järvelle. Sipi löysi hangesta katkenneen hinausköyden pätkän. Siitä tuli heti meidän suosikkilelu, jota oli mukava riepottaa rinnettä ylös ja alas.

Järven jäällä saimme kulkea vapaana. Kuljimme mieluiten tallatuilla urilla, sillä polkujen ulkopuolella hanki upotti jonkin verran. Paksun hangen alla oli varmasti ainakin yhtä paksu jää.

Meillä oli Vierumäellä oikein rattoisat, reippaat ja rentouttavat lomapäivät. Sipi (kuvassa) ja minä lähetämme kaikille minun blogini lukijoille rakkaita terveisiä!

Retki Teijon kansallispuistoon

Kauniit kevätsäät jatkuvat ja on mahdotonta olla vain sisällä. Tänään menimme Teijon kansallispuistoon kavereiden kanssa. Retkellä mukana olivat Nipsu ja Kumu.

Aiemmin olemme käyneet Matildanjärvellä, tai siis Sipi on käynyt Villan kanssa. Minä olen vielä niin nuori, etten ole ehtinyt sinne. Joka tapauksessa tänään kiersimme Onnelannummen reitin. 

Aurinko porotti taivaalta ja meillä oli kevättä rinnassa. Kumu oli kasvanut viime näkemältä ja meillä oli hyvin paljon asiaa toisillemme. Minä ja Kumu räksytettiin kovaan ääneen ja härnäsimme toisiamme koko ajan. Leikkiä se tietysti vain oli. 
Nipsu pysytteli etäällä meistä, mutta Sipi koitti koko ajan saada minun huomion itselleen. Sipi ei pidä siitä, että leikin muiden kanssa. 

Polku kiemurteli metsässä ja järven rannassa ja välillä kävimme jäälläkin riehumassa ja syömässä keppejä.

Kumu ja Sipi ja minä jahtasimme toisiamme aivan hulluina, leikistä ei meinannut tulla loppua lainkaan.

Loppumatkasta Kumu väsähti, hänhän on vasta 10 kk vanha. Sipi ja minä riehuimme vielä pehmeässä lumessa aivan villeinä. Lopulta autolla olimme kuitenkin salaa tyytyväisiä, kun pääsimme lepäämään.

Jäällä Urpon ja Kärsän kanssa

Eilen oli ihana aurinkoinen kevätpäivä ja lähdimme ulkoilemaan Saloon. Sinne tulivat myös Urpo ja Kärsä! Olin aivan onneni kukkuloilla, kun Urpo tuli sinne. Hakeuduin hänen viereensä koko ajan. 

Menimme merenjäälle kävelemään ja saimme olla vapaina. Siellä oli juuri ajellut mönkijä, joten isäntäväki uskalsi tulla meidän kanssa sinne. Juoksimme kauheasti edestakaisin ja jahtasimme toisiamme. Se oli aivan hauskaa! 

Lopuksi jouduimme taas valokuvaan rannassa. 

Hangossa hävinnyt kaulapanta

Kävimme viikonloppuna Hangossa Manner-Suomen eteläisimmässä kärjessä. Tässä kuvassa näette kaulapantani viimeistä kertaa. 

Kävi nimittäin sellainen juttu, että isäntäväki päästi meidät hetkeksi remmistä irti leikkimään, ja juuri sillä hetkellä bongasimme rusakon. Lähdimme tietysti sen perään ja minun karkuretkeni kesti vähän pidempään kuin Sipin. Tulin takaisin heti kun ehdin, mutta olin hukannut matkalla kaulapannan. 

Se panta hiukan harmitti, mutta enemmän emäntää huoletti se, että kun tulin takaisin niin pissassani oli verta. Ihmiset tietysti luulivat, että olen loukannut jonkun sisäelimen tai jotain, mutta koska käyttäydyin muuten ihan normaalisti eikä minulla ollut mitään kipuja, he eivät lähteneet sentään viemään minua eläinlääkärille.

Emäntä soitti kasvattajalleni, joka kertoi, että joskus jos koirat juoksevat itsensä maitohapoille, voi käydä niin että pissassa on verta. Minä palauduin juoksulenkistä nopeasti eikä verta tullut kuin yhden kerran, joten ei ole mitään hätää. Minä olen täysin kunnossa jo. 

Harmi vaan sitä pantaa; se oli Villan vanha 9-vuotislahjapanta. 

Talvikuvia

Tässä vielä muutama talvinen kuva meistä. 

On ollut kivojakin kelejä, vaikka usein onkin joko liukasta tai loskaista. 

Lähistöllä on kiva metsäreitti, joka menee sähkölinjan alapuolella. Aurinko paistaa sinne aina viimeiseksi illalla. 

Tämä on toisen sähkölinjan alapuolella, sielläkin on hienot maisemat. Tässä oli kiva hankikanto ja pystyimme kävelemään koppurahangen päällä.

Yhtenä päivänä kävimme Dagmarin lähteellä Källvikissä. Siellä oli jo melkein keväistä, kun jäät olivat lähteneet liikkelle ja aurinko oli sulattanut lunta kalliolta. 

Tykkään kyllä lumesta ja talvesta!

Sipikin tykkää, kun turkki pysyy puhtaana eikä tarvitse mennä suihkuun. 

Koirakoulussa

Olen aloittanut tottelevaisuusopinnot. Pikkuisena kävin pentukoulussa, mutta nyt olen aloittanut tokon alkeiskurssin. 

Keskiviikkoisin hyppäämme emännän kanssa autoon ja viemme ensin Sipin isännän työpaikalle, josta Sipi ja isäntä kävelevät kahdestaan kotiin. Sipi nauttii niin siitä, kun saa olla kahdenkesken isännän kanssa. 

Minä matkaan autolla emännän kanssa Lohjalle isoon halliin, jossa opettelemme tottelevaisuutta. 

Tähän mennessä olemme opetelleet perusasentoa eli sivulla olemista, maahanmenoa, vähän seuraamista, luoksetuloa ja paikallaanoloa. 

Tärkeää on tietenkin myös osata rauhoittua uudessa paikassa, eikä vaan touhottaa koko ajan. 

Minulle kävi hassu juttu viimeksi, kun harjoittelimme luoksetuloa. 

Emäntä jätti minut istumaan paikalle ja meni itse hallin toiseen päähän ja kutsui minua. Minä olin aivan varma, että koska minut on käsketty paikkaan, en saa liikahtaakaan. Joten en liikahtanut! En liikkunut mihinkään, vaikka emäntä koitti monta kertaa kutsua minua luokse. 

Lopulta emäntä otti lelun esiin ja heilutti sitä, joten lähdin kauhealla vauhdilla liikkeelle. 

Ensi kerralla pitää heti muistaa se lelu. 

Koirakoulun jälkeen olen aina aivan rätti, joten loppuilta menee uusia asioita prosessoidessa. 

Talvikelit jatkuu

Täällä on talvikelit jatkuneet. Lunta tulee koko ajan ja metsässä sitä on niin paljon, että me joudumme välillä kahlaamaan mahaa myöten. Sipille se on aika rankkaa, koska hän ei ole enää niin nuori kuten minä. Minusta on vain ihanaa jumpata hangessa. Otan isoja loikkia ja spurtteja, eikä tunnu missään.

Meidän lähimetsässä on näin hienot maisemat. Käymme siellä melkein joka päivä. Tässä Sipi kahlaa syvässä pehmeässä pakkaslumessa. 

Minä menen aina edellä, koska olen lauman tiedustelija. Teen usein myös Sipille polkua, jotta hän pääsee paremmin etenemään hangessa. 

Välillä kyllä joudun tunnustamaan, etten ole ihan tilanteen tasalla. Silloin joudun kysymään Sipiltä tiedusteluapua. Yhdessä yleensä bongaamme kaiken epäilyttävän.