Yksi raketti, joka laukaistiin melko läheltä, sai kylläkin kaikki selkäkarvani nousemaan pystyyn ja häntäni menemään tuuheaksi. Silloin kiiruhdin äkkiä takaisin sisälle. Sisälle meneminen on nyt pakkassäällä erityisen helppoa, koska minua ei tarvitse pyyhkiä, pesemisestä (hyi!) puhumattakaan. Tosin viime aikoina olemme Rekun kanssa joutuneet opettelemaan, että emme aina ryntäisi kaikista ovista ensimmäisenä. Sen asian opettelu on vielä kesken.
Uudenvuodenaattona, eli eilen, minulta katkesi toinenkin yläkulmahammas. Se toinen katkesi jo viikkoja sitten eikä sitä löytynyt koskaan. Toinen hammas katkesi, tai oikeastaan lohkesi ihan samalla tavalla. Kumman heikkoa tekoa näyttäisivät olevan. Nolointa koko tapauksessa kuitenkin on, että hammas löytyi Rekun turkista! (Sieltä turkista löytyy kuulemma joka päivä kauhean isoja rupia. Outoa.) No, joka tapauksessa maitokulmahampaani ovat nyt loppuunkäytetyt. Eläinlääkäri katsoi pari viikkoa sitten rokotuskäynnin yhteydessä sitä ensin katkennutta kulmahammastani ja sanoi, ettei siitä tarvitse olla huolissaan. Ovathan ne katkenneet torahampaat kuitenkin sen verran tehottomat, että toivon rautahampaiden tulevan mahdollisimman pian.
Uudenvuodenlupaukseni on, että tänä vuonna lupaan opetella istumaan, menemään maahan, tulemaan sivulle ja pysymään paikallani käskystä (((tai siis jos minua juuri sillä hetkellä huvittaa tehdä niin, tai jos satun kuulemaan käskyn, eikä minulla mahdollisesti ole mitään muuta tärkeää projektia käynnissä))). Käskystä luokse tulemista en valitettavasti pysty ihan 100 % varmuudella lupaamaan, mutta lupaan yrittää sitäkin. Ihan totta.
Minusta tuntuu, että tästä tulee kiva vuosi. Ainakin se on alkanut iloisissa merkeissä.
Oih, onko kaverisi sileäkarvainen noutaja? Söpöjä olette molemmat. Tätä blogiahan mä alankin seuraamaan.
VastaaPoistaKiitos vain, ja lämpimästi tervetuloa mukaan alati kasvavaan fanijoukkoon!
VastaaPoista