Turvapaikka

Toisinaan möröt saavat minusta yliotteen. Saatan yht'äkkiä keksiä jonkun TODELLA vaarallisen kiven, oksan tai vaikkapa roskan maasta. Silloin tutkin sen HYVIN varovasti, ja jos (ja kun) vaaraa ei ole, kierrän kuitenkin sen paikan kaukaa ja jatkan puuhiani kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

Mutta lomareissulla tulimme eräänä päivänä hyppyrimäen luo, siis sellaisen kesähyppyrimäen. Ja sieltä mäestä tuli poikia alas!!! Tullessaan ne sihisivät ja suhisivat ERITTÄIN epäilyttävän kuuloisesti. Koko tilanne oli niin jännittävä, että aloitin varmuuden vuoksi reippaan haukkukonsertin, ja jos en olisi ollut kytkettynä, olisin luultavasti konsertoinut vähän lähempää. Tai kauempaa, mistäs sitä tietää.

Haukkukonsertti taisi hieman nolottaa isäntäväkeä tai haitata mäkihyppääjiä tai jotain, koska päädyin lopulta turvapaikkaan isännän syliin. Silloin koin oloni sen verran paljon tyynemmäksi, että minun ei tarvinnut haukkua, mutta siitä sylistä kuitenkin seurasin mäkihyppääjien liikkeitä VARSIN tarkkaavaisesti.


(Olen muuten jo aika iso, minkä tästä kuvasta voi hyvin nähdä.)

Kun mäkihyppääjät olivat saaneet tarpeekseensa tuijotuksestani ja häipyivät, kutsuin Rekun taas kerran hurjaan leikkiin. Mutta tällä kertaa Rekku antoi minun maistaa omaa lääkettäni.


Ja kun tavoilleni uskollisena yritin entisestään ärsyttää Rekkua kiipeämällä sen selkään, rupesi Rekku lukemaan päivän hajuposteja! Äärimmäisen noloa. Kuinka tässä näin pääsi käymään?


Silloin totesin, että taitaa olla parasta huilia vähän ja keskittyä näyttämään viileältä.